En tiiä, aika outoa nämä mun viimeaikaiset kokemukseni. En tiedä, mitä kautta nämä viimehetkiset kokemukseni kannattaa tuoda esille.
Ehkei tämä palsta ole järkevin kanava siihen, mutta kun en muutakaan keksinyt, niin kerron kokemuksistani näin alkuun täällä.
En tiedä, tämä kertomukseni saattaa vaikuttaa ehkä omituiselta, siltä se tuntuu minustakin.
Olen ruvennut kuulemaan erikoisia ääniä. Ja nuo äänet voi tulla esimerkiksi liikenteen melusta, joka muuttuu välillä puheensorinaksi. Varjot saattavat irtaantua erillisiksi hahmoiksi joiden puhetta sitten se puheensorina on.
Erehtyn usein omaakin hahmoani luulemaan minun seuraajaksi, joka vainoaa minua ja kulkee kaikkialle, minne menenkin. Saatan säikähtää kovasti, jos auringon paistaessa maahan muodostuu varjo.
Olen myös ruvennut kuulemaan ääniä hiljaisuudessa.
Yöllä kun menen nukkumaan, saattaa ruveta siioninlaulut soimaan, tai seurapuhe kuulumaan.
Tuntuu, kuin Jumala rupeaisi taivaasta puhumaan suoraan mulle.
Mutta eihän tällaisen pitäisi olla normaalia?
Eihän Jumala voi suoraan taivaasta puhua, vaan eikö siinä välillä pidä aina olla jokin uskovainen saarnamies.
Eihän Jumala puhu meille suoraan taivaasta, vai olenko sitten saanut jonkin erikoisen kyvyn?
Pelkään pahoin, että mulla on skitsofrenia, kun saatan kokea hyvin erikoisia aistimuksia, joilla on ahdistava vaikutus.
Seuroissakin saatan kuulla puheen oheessa jotain muita ääniä ja tämän ei pitäisi olla normaalia!
Pelottaa oikeesti, olenko sairastunut oikeasti skitsofreniaan, vai onko tämä vain ohimenevä ilmiö.

Vastaukset 13
Vanhimmat
että olet sairastunut skitsofreniaan (ellet ole feikki). Usein kuitenkin sairastuneelta puuttuu sairaudentunto, eikä hän koe harhojaan epätodellisksi, vaan täydeksi todeksi.
Suosittelen käyntiä psykiatrin vastaanotolla.
"Jumala puhui isille monella muotoa, mutta näinä viimeisinä päivinä hän on puhunut ainoastaan poikansa kautta",sanoo Raamattu, joten Jumala ei puhu sinulle suoraan, eikä kellekään muullekaan Raamatun mukaan.
Ihan normaalia, että ihmisellä voi tulla eriskummallisia aistimuksia, jos unet ovat jääneet vähille. Itsekin olen kuullut omituisia ääniä ja vavahtanut varjoani.
Tarkkaile unen määrää. Nukutko tarpeeksi hyvin?
Yritätkö kenties tulla toimeen vain parin tunnin yöunilla, kuin minä silloin, kun rupesin kokee noita ihmeellisyyksiä.
Jos unesi ovat kuitenkin normaalin mittaiset, niin käy juttelee lääkärille. Silloin voi olla kyseessä kenties just tuo skitsofrenia.
Oireet viittaavat skitsofreniaan, ainakin se on
todennäköisempi vaihtoehto, kuin Jumalalta saadut
ihmekyvyt.
Mielen sairastuminen on oikeastaan sama asia, kuin
fyysinenkin sairastuminen, tai ainakin siihen pätee
sama sääntö. Mitä kauemmin viivyttelee hoidon aloittamisessa,
sen pahemmaksi tauti pääsee kehittymään. Toinen fakta
on valitettavasti se, että molemmat hoituu rukouksen
avulla, yhtä hyvin kuin huulia pärisyttämällä.
Käy etsi skitsofreniasta tietoa netistä (muualta
kuin fundamentalistien palstoilta) ja varaa aika
psykiatrille, niin pääset tutkimuksiin, ja tarvittaessa
saat hoitoa, ja pääset takaisin normaaliin elämään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034
mene keskustelemaan ongelmasta saarnamiehelle. Saarnamies on muutakin, kuin saarnamies.
ennen kuin teet yhteiskunnalle tuhoja.
että lääkäriin kannattaa mennä pikaisesti, että homma saadaan hallintaan. Et sinä mikään uhka ole yhteiskunnalle niinkuin tuossa viestissä vihjaillaan. Höpö höpö. Oman hyvinvointisi takia kannattaa homma hoitaa. Ole luottavaisella mielellä. Lääkärit ovat meitä varten. Ja luota siihen että helpompaa se elämä taas on, kun asia hoidetaan eli valoa on tunnelin päässä. Siunausta sinulle!!
Varmasti itse kukakin joskus kokee omituisia aistimuksia, mutteivät vain puhu niistä kenellekkään. Tässä on yksi sellainen.
Miksi puhuisin yliluonnollisista aistimuksistani, jos minut sen takia leimattais hulluksi. Kukaan viisas ei kerro niistä kellekään, vaan pitää ne omana tietona.
Olen ihan vissi ja varma, että lähes kaikki on kokenut jossain elämän vaiheessa jotain tavallisuudesta poikkeavia aistimuksia.
Näistä ei nykyaikana vain uskalleta puhua juuri sen takia, että heti saa hullunleiman otsaan ja kaikki rupee pelkäämään!
Kovin moni ei tunne omituisia aistimuksia, vaikka
sinulla onkin sellaisia ollut. Ne ovat aina merkki
aivojen sähkökemiallisista häiriöistä. Myös sinun
kannattaa puhua psykiatrille näistä omituisista
aistimuksista, mikäli niitä tulee lisää, ja/tai
ne ovat merkittäviä (Jumalan antamia ihmevoimia ne
eivät ole, vaikka ajatus mukavalta tuntuisikin)
hoitoon kannattaa mennä. Sillä se pahenee ajanmyötä. Oletko mistä? sitä esiintyy tietyillä aluella esim.pohjois-pohjanmaalla.
Vaikka Jumala osaakin puhua ihmiselle suoraan, Hän tekee sen rakkaudella ja vetäen ihmistä luokseen. Sielunvihollisen antamat ilmiöt ja kokemukset taas tähtäävät pelotteluun, rauhattomuuteen, harhoihin ja mielen särkymiseen. Kuvaamasi ilmiöt vaikuttavat vahvasti häiriötiloilta, oireilta henkisestä pahoinvoinnista tai uupumuksesta.
Et kertonut uskostasi mitään, mutta ymmärsin tekstisi niin, että tarkoitit vanhoillislestadiolaisten seurapuheita.
Muista, että täällä maan päällä vaikuttaa ihmisten keskuudessa kaksi voimaa - Jumala ja sielunvihollinen. Jälkimmäinen olento jäljittelee Jumalaa ja ja johtaa ihmisiä harhaan, anaten myös monia eksyttäviä kokemuksia.
Raamattu sanookin siksi, että ...:
(1 Joh 4:1-3) "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."
Koetinkivi on kaikelle hengelliselle elämälle, korottaako se Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitustyötään ja persoonaansa.
Oletko pyytänyt Jumalalta suojaa elämällesi ja jättäytynyt Hänen käsiinsä? Muista, että Rauhanyhdistyksen jäsenyys tai siellä käynti ei tee kenestäkään kristittyä tai anna suojaa sielunvihollsien kiusanteolta. Jeesus yksin tekee sen. Pyydä Hänen verensä suojaa ihan omin sanoin ja sanoudu ääneen irti kaikesta, mikä ei ole Jumalasta. Meillä on oikeus Jeesuksen nimessä nuhdella Jumalan vastustajan vaikutuksia omassa elämässämme! Muista, että Jumalassa ei ole pelkoa, Hän rakastaa sinua ja tahtoo auttaa - Hänellä on hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Piru taas haluaa aina häiritä ja hämmentää.
Suosittelen sinua etsimään uskova (ei-lest.) sielunhoitaja seurakunnastasi, jolel voisit kertoa asiasta ja pyytää esirukousta.
Älä jää yksin taakkojen ja yksinäisyyden kanssa...
Muistan sinua rukouksessa!
Kuinka voit mahdollisesti hyvinkin sairaalle
ihmiselle neuvoa rukousta hoitokeinoksi?
Kyseessä on ihminen jolla on elämä edessään, jonka
voi pilata aivojen sähkökemiallinen häiriö, ja sinä
kehoitat käymään poppamiehellä.
Pitää olla lahkojen välinen kilpailu kovaa, kun
ihmisen terveyskään ei siinä paina mitään.
niitähän srk suoltaa?