Ystävälläni on kolme lasta ja hän haluaisi vanhimman aloittaessa koulun jäädä hoitovapaalle tai vastaavalle (en tiedä miksi sitä virallisesti kutsutaan). työnantaja kieltää sen ehdottomasti ja sanoo että voit jäädä pois vain jos irtisanot itsesi. onko hänellä siihen oikeus? eikö hoitovapaalle jäämisestä ole mitään lakia.
toisella ystävällä sama tilanne eikä mitään ongelmia.
toisella ystävällä sama tilanne eikä mitään ongelmia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hoitovapaa koskee käsittääkseni alle kolmevuotiaan vanhempia. Kouluun menevän lapsen vanhempi on oikeutettu lyhennettyyn työpäivään, joka ei kyllä kaikissa töissä oikein skulaa. Vuorotteluvapaan antaminen ei ole pakollista: työnantaja päättää. Virkavapaata tms. saa, jos on virka tms.
Vain alle 3 vuotiaan vanhemmat voivat jäädä hoitovapaalle (siis kokonaan pois töistä). Osittaiseksi hoitovapaaksi kutsutaan työajan lyhennystä, johon vanhemmalla on oikeus sen vuoden loppuun, kun lapsi täyttää 7 vuotta. Työajan lyhennyksen voi toteuttaa monella tavalla. Voi tehdä 6 tuntista työpäivää tai 4 päiväistä työviikkoa. Vastaavasti myös palkka laskee. Kelalta saa pienen korvauksen, josta menee tietysti vero.
Työnantaja ei voi kieltää osittaiselle hoitovapaalle jäämistä ellei pysty osoittamaan, että järjestely aiheuttaa suuria vaikeuksia yritykselle. (Esim. firma, jossa vain 2 työntekijää.) Jos työnantaja heittäytyy hankalaksi, kannattaa ottaa yhteys ammattiliittoon. Nämä ovat asioita, joista voi joutua taistelemaan, koska läheskään kaikki työnantajat eivät lakia tältä osin tunne.
Kerro ystävällesi, että taistelee oikeuksiensa puolesta. Irtisanoutua ei todellakaan tarvitse, jotta voi työpäiväänsä lyhentää.