Moni yksinäinen kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Monet sitä kuitenkin onneksi saavat osakseen, ettei tarvitse kokea yksinäisen ahdistusta ja niitä sykkiä tunteita, joita se nostattaa pintaan. Yksinäisyyden tuoma ahdistus herkästi saa masentumaan ja heikentää toimintakykyä.
Kuinka se olisikaan erilaista, jos meillä olisi kumppani jakamassa asioita. Useimmilla tuntemillani nuorilla on seurustelukaveri ja miksei olisi? Jos nämä kaikki olisivatkin yksin, eihän heidän psyyke sitä kestäisi! Ahdistuneiden ja masentuneiden määrä kasvaisi vastaanotoilla ja mielialalääkkeiden myynti vähintään tuplaantuisi.
Miksi näin kävisi? Otamme esimerkiksi vaikkapa 22-vuotiaan naisen. Tänä päivänä hän siis opiskelee hyvin tuloksin yliopistossa ja tekee välillä iltatöitäkin. Hän asuu onnellisesti yhdessä poikaystävänsä kanssa. Ruokakaupassa ostokset tehdään yhdessä ja välillä käydään ihailemassa näyteikkunasta morsiuspukuja ja kihlasormuksia. Voih! Kuinka rakastuneita he ovatkaan
Kuinka se olisikaan erilaista, jos meillä olisi kumppani jakamassa asioita. Useimmilla tuntemillani nuorilla on seurustelukaveri ja miksei olisi? Jos nämä kaikki olisivatkin yksin, eihän heidän psyyke sitä kestäisi! Ahdistuneiden ja masentuneiden määrä kasvaisi vastaanotoilla ja mielialalääkkeiden myynti vähintään tuplaantuisi.
Miksi näin kävisi? Otamme esimerkiksi vaikkapa 22-vuotiaan naisen. Tänä päivänä hän siis opiskelee hyvin tuloksin yliopistossa ja tekee välillä iltatöitäkin. Hän asuu onnellisesti yhdessä poikaystävänsä kanssa. Ruokakaupassa ostokset tehdään yhdessä ja välillä käydään ihailemassa näyteikkunasta morsiuspukuja ja kihlasormuksia. Voih! Kuinka rakastuneita he ovatkaan
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja vielä kun tähän viimeiseen vaihtoehtoon lisätään pelko luottaa enää mahdolliseen seurustelukumppaniin, lopputulos on täydellinen umpikuja...
Eipä tosiaan jaksa taistella itsensä kanssa niin helvetin paljon, että joutuu taas kerran jätetyksi, yksin ja hylätyksi
Oon lukenut vasta vähän aikaa tätä palstaa, mut olet jo pari kertaa onnistunut pelastamaan tylsän päiväni. Juttusi ovat aivan ihania. Oot mun idoli. Haluisin tuntea sut :)
Minä olen sosiaalisessa elämässäni hieman epävarma ja estynyt (omasta mielestäni) ja siksi kai vuodatan tuntemuksiani tänne palstalle. Ehkä teen tätä siksikin, että oppisin ymmärtämään paremmin itseäni sekä tunteitani ja näkemään itseni paremmassa valossa.
Kiitos positiivisesta palautteesta. Minä jatkan näillä näkymin avautumista ja ajatusten kirjoittelua täällä. Tosin usein tuntuu, ettei tahdo olla mitään uutta ja rakentavaa kirjoitettavaa. Ehkä voisin laajentaa vuodattamistani, kertomalla unistani :). Pitää vaan olla varovainen, ettei joku koulustamme tunnista minua kun saatan sielläkin puhua unistani... :/.
Kerrot että olen idolisi :D. Luulin, että vain tv:stä tutut laulajat voivat olla idoleita. Minuun voi tutustua myös arkisin esim. koulussa. Itse asiassa olisikin oikein hauskaa, kun ihmiset alkaisivat jutella rohkeammin tuntemattomillekin. Minä olen aika arka tekemään tuttavuutta.
No, kirjoitanpa tähän hieman viime öisestä unestani: Olin syntymäkuntani joella perhokalassa. (en ole koskaan perhostellut todellisuudessa). No, olin hankkinut välineet ja kahlasin koskessa. Annoin keltaisen perhon laskeutua alavirtaan. Kohta minulla olikin sitten siimat pahasti sotkussa. Minulla ei ollut siinä kelassa lainkaan paksua heittosiimaa, vaan tavallista ohutta... No, unissa kaikki on mahdollista...
Annoin perhon siimoineen tulla ulos kelasta, jotta saisin sen siten selvitetyksi. Ei siitä tainnut oikein tulla mitään. Alempana olleet kaksi miestä tulivat lähemmäs ja ilmeisesti he sotkivat siimansa siihen minun pitkällä olleeseen siimaan. Kuulin heidän puhuvan jotain "lahnasta", mutta jatkoin siimani kanssa tuskailua.
Myöhemmin miehet olivat lähteneet pois ja menin sinne alavirtaan, kun vieheeni tuntui jääneen jonnekin kiinni. Luulin sen olevan kiinni pohjassa, mutta ne miehet olivat nostaneet sen rannalle. Siinä minun haavissani oli kookas lahna ja se perho oli sen kalan leuassa... Että näköjään unessa voi sitten saada koskestakin perholla parikiloisen lahnan...
Oli siinä unessa muutakin omituista joella puuhastelua. Se joki alkoi uhkaavasti saastuakin sen unen aikana.
Samassa unessa eräs lapsuusaikainen kaveri oli meillä kotona käymässä. Syötiin täytekakkua ensin kumpikin normaalit palat. Yritin sitten ottaa lisää kakkuamme, mutta se kaveri ei antanut ottaa lisää, vaan omi itselleen koko kakun neljänneksen... :D.
Tuolla se taas kutsuvasti odottaa... Sänkyni siis :). Nykyään nukkuminen on niin rauhoittavaa ja rentouttavaa. Kärsin toistakymmentä vuotta uniongelmista, enkä silloin tainnut pahemmin nähdä/muistaa unia. Sain siis avukseni Mirzapin -merkkisen illalla otettavan depislääkkeen ja sen avulla nukun yöllä, kuten ihmisen pitääkin. Ei enää aamuyöhön jatkuvaa lakanoissa pyörimistä ja asioiden murehtimista. Jospa sitä jo ensi yönä näkisi romanttisia unia.
Tuntuu, että monilla ikäisilläni on jo omat perheetkin ja siksi usein murehdin, että olen epäonnistunut siinäkin tehtävässä. Välillä lohduttaudun ajatuksella, että periaatteessa minäkin voisin saada lapsia, jos ryhtyisin sijaisperheeksi :). Tosin pitää ensin saada käsiteltyä itsetuntoon liittyvät ongelmat, jotta voisin olla vastuullinen ja tasapainoinen kasvattaja ja vanhempi. Ja tietysti pitää olla töissäkin. No, enköhän pääse töihin tämän koulun jälkeen. Joten haaveet omasta perheestä eivät sittenkään ole vielä täysin menetetyt :). Tänään iltalenkillä oikein tulin hyvälle mielelle, kun lapsi laski pulkalla mäkeä ja äitinsäkin tuli perässä ja heillä näytti olevan hauskaa :). Minäkin hakua pulkkamäkeen lasteni kanssa. Haluaisin tietysti saada tyttökaverin ja vaimon, mutta se tuntuu olevan mahdottomuus :(. Ja ihan suomalaisen naisen. En lähde adoptoimaan vaimoa Thaimaahan, Venäjälle tms...
Taas kutsuvasti unet odottavat. Mitä ne tuovatkaan mukanaan? Toivottavasti romanttista niityllä kirmaamista kesämekkoisen neidon kanssa... ;D
ole vielä 30-vuotiaana perhettä. Eikä elämä ole kai joku tehtävä joka pitää suorittaa?
Lääke lienee Mirtazapin eikä Mirzapin, vai muistanko väärin.
Painovirhepaholainen, se on tosiaan Mirtazapin/Mirtatsapiini. Nyt on aivan pakko mennä vällyjen alle, se lääke niin panee olon veltoksi ja pupillit pieniksi...
Minäkin liityn ihailijakerhoon, olet valtavan upea ja kiinnostava ihminen. Onko toivoa päästä sähköpostiyhteyksiin kanssasi? Pystytkö antamaan osoitteen meille kiinnostuneille?
Olen lukenut tänä iltana lähes kaikki aloittamasi viestiketjut jotka olen palstalta löytänyt ja tunnustan olevani aivan ihastunut. Olet sukulaissielu; tunnistan ajatuksesi, tunteesi, haaveesi, toiveesi, osin jopa lukemasi kirjat. Kaikkea hyvää elämääsi.
Älä nyt ristiinnaulitse minua kun tätä ehdotan mutta koska näemmä asumme samassa osassa Suomenmaata, miksemme tapaisi?;)
En ristiinnaulitse ketään ;-). Voin toki yhden sähköpostiosoitteeni antaa, kun sen olen aiemminkin tehnyt tällä palstalla. Eli Yv:lle saa kirjoittaa osoitteeseen:
[email protected]
Mulla on aika paljon koulutehtäviä, joten en tiedä kuinka ehdin/jaksan kirjoitella...
Kävin tuossa iltalenkillä ja pyöräytin kunnon "sitä sun tätä" -kiisseliä. Laitoin siihen raparperia, hieman puolukkaa ja pääasiassa mustikkaa... Saas nähdä, tuliko sokeria riittävästi... ;)