Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kungfukat yleisillä paikoilla

Mr_Furious

Eli nyt kesän lämpimillä ilmoilla tapaan käydä Tamprereella Rosendahlin(Pyynikin) uimarannalla päivää paistattelemassa. Mutta eiköhän senkin, varmaan kaupungin suosituimman, uimarannan ole jotkut leijujat omineet itselleen.

Eli siellä nämä kungfukat aiheuttavat melusaastetta, ja hämmentyneitä katseita, huutamalla kuin viimeistä päivää kia-huutojaan. Onko se pakko käydä melkein päivittäin siellä treenaamassa? Eikö Tampereelta tosiaan löydy rauhallisempaa rantaa? Tuntuu nimittäin että siellä heilutaan kepit kädessä vain bostailumielessä.

Jos joku siellä treenaava tätä nyt lukee, niin voisi mennä itseensä ja miettiä miksi olette vallanneet kaupungin parhaimman rannan. Onko teillä muuten edes lupaa tähän? Eihän siellä muitakaan kamppailulajeja näy. Kaiken lisäksi tuo tuntuu vetäjänne puolelta ns. epäreilulta markkinoinnilta tuoda oma lajinsa päivittäin ihmisten eteen. Miettikää nyt jos kohta on kaupungin kaikki ninjat potkimassa santaa muiden ihmisten silmille.

39

3379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.M

      Joo mene vaan sille pienelle kiinalaisen näköiselle (oikeasti vietnamilainen) huuteleen, että pois täältä noitten keppien kanssa. :)
      EI vaan... Saattais ne lähteekkin kun joku jotain sanois.

      Mutta onkos ne pallon potkijat ja fresbeen heittelijät kysyneet lupaa keneltäkään urheiluun rannan tuntumassa?

    • kung fu tytsy

      ..täällä Porissa Yyterin hiekkarannoilla. Usein käyvät Karaten treenaajat siellä vähän harjoittelemassa. Kuten myös Judon treenaajat ja monet muutkin. Samoin jalkapallon, frisbeen, lentopallon jne. harrastajat.
      Minua ei haittaa, mutta riippuun tietysti rannan koostakin. Yyterissä, jos ei "melua" kestä, varmasti pääsee sitä pakoon muuttamalla paikkaa. Dyynejä nimittäin kyllä riittää.

      • kung fu tytsy

        Kysäsimpä tässä välissä karaten harrastaja kaveriltani, minkä takia he siellä oikein treenailevat ja vastaus kuului näin:
        "Lähinnä me treenailemme aamuja siellä, kun ei ole vielä liian kuuma. Alkuverryttelyt siinä saa hyvin kun juostaan niitä hiekkädyynejä alas ylös ja taas alas. Itse asiassa nyt kun helteet tulivat on harmittavan paljon ihmisiä siellä!"

        Että näin. Minä en ole ikinä olut yksissäkään rantatreeneissä, joten ei löydy omaa kokemusta.

      • James
        kung fu tytsy kirjoitti:

        Nyt ei ollu kyse yyterin karateharjoituksista vaan käsittääkseni puhuttiin hiekkarannasta joka sijaitsee TAMPEREELLA! Älä viitti sekoittaa asioita.
        Että näin. Minä en ole ikinä ollut yksissäkään rantatreeneissä, joten ei löydy omaa kokemusta.
        Enkä meinannu mennä hankkimaankaan.

      • Tiikeri
        kung fu tytsy kirjoitti:

        Kysäsimpä tässä välissä karaten harrastaja kaveriltani, minkä takia he siellä oikein treenailevat ja vastaus kuului näin:
        "Lähinnä me treenailemme aamuja siellä, kun ei ole vielä liian kuuma. Alkuverryttelyt siinä saa hyvin kun juostaan niitä hiekkädyynejä alas ylös ja taas alas. Itse asiassa nyt kun helteet tulivat on harmittavan paljon ihmisiä siellä!"

        Että näin. Minä en ole ikinä olut yksissäkään rantatreeneissä, joten ei löydy omaa kokemusta.

        Siksi kun salivuorot maksavat.

      • K86

        Mun mielestä kamppailulajien harrastajat saavat sitä paikkaa muuttaa koska ne sitä ääntä pitää, eikä ne ihmiset jotka ovat tulleet sinne ottaa aurinkoa jne, varmasti yyteristä löytyy syrjäisempikin paikka treenaamiselle.. Itseä ei haittaa jos esim. CLF harrastajat treenaa yyterissä(entisenä harrastajana), mutta montaa muuta pikku sielua se saattaa häiritä..

      • nih
        K86 kirjoitti:

        muut ihmisetkö ei pidä siellä ääntä? lapset eivät kilju, huuda, juoksentele ja parku? teinit eivät kuuntele poppia mankasta ja huutele toisilleen kaljahuuruissa? aikuiset eivät pelaa palloa tai ole kovaäänisiä? paikalle tullaan hiljaisilla saasteettomilla autoilla? EDELLEEN OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ JOS IHMISAKTIVITEETTIA EI SIEDÄ, EI KAUPUNGISSAKAAN ASUMAN PIDÄ!!!

      • K86
        nih kirjoitti:

        Et tainnut käsittää pointtiani, eivät kaikki halua kuunnella kun toiset huutaa kiai ja heiluttaa keppejä, sehän on aivan ymmärrettävää, ehkä toisista tuntuu (kuten tämän keskustelun aloittanut) että kamppailulajien edustajat menee sinne leijumaan vaikka niin ei ole. Keskustelun aloittanut ei sanonut että häntä häiritsee ihmisten oleskelu ja loman vietto jne..Ja monia ei edes kamppailulajit kiinnosta joten ei mikään ihme etteivät kaikki tykkää siittä että tullaan treenaamaan yleiselle paikalle, sitä varten on salit ja jos salit on kiinni niin varmasti löytyy joku muu paikka... Ja edelleen sanon etten kuulu siihen porukkaan jota tuo toiminta häiritsee..

        "Kaiken lisäksi tuo tuntuu vetäjänne puolelta ns. epäreilulta markkinoinnilta"

        Tuo on mun mielest totta, että saataisiin lajia näkyville ja enemmän harrastajia..

      • flammee

        "Et tainnut käsittää pointtiani, eivät kaikki halua kuunnella kun toiset huutaa kiai ja heiluttaa keppejä,"

        Kaikki eivät varmasti halua kuunnella kiai-huutoja, mutta kaikki eivät myöskään todellakaan halua kuunnella kakaroiden elämöintiä, kännisten örvetelyä, paskaa musiikkia jne. Ite kyllä mieluummin kattelisin kun kung fu -porukat treenaa kuin sitä normaalia rantaelämöintiä.. Kiai-huudot ovat kyllä kieltämättä asiallinen pointti, kyllähän se rasittaa jos koko ajan ovat äänessä. Voisivat siis suhteuttaa oman ääntelynsä rannan yleiseen melutasoon..

        "(kuten tämän keskustelun aloittanut) että kamppailulajien edustajat menee sinne leijumaan vaikka niin ei ole."

        Häh?

      • nih
        flammee kirjoitti:

        ihmetyttää hieman tuo kiai, senhän voi tehdä hiljaisenakin

        toinen mikä ihmetytti oli tuo viittaus "epäreiluun markkinointiin", mikä sitten on reilua ip-lajin markkinointia ja mikä epäreilua? onko epäreilua jalkapallon markkinointia jos pojat potkii palloao? entä skeittaus? onkse epäreilua him:meen levyn markkinointia jos jengi huudattaa valopäätä mankasta volyyminappula kaakkoon osoittaen? kungfu on vaan yks urheilulaji muiden joukossa. en ymmärä miks jotain ärsyttää jokin urheilulaji muttei toinen.

      • Mr_Furious

        Muistaakseni aikaisemminkin mainitsin jo tässä keskustelussa kuinka kamppailulajit julkisilla paikoilla eivät ole verrattavissa, mielestäni, esim. potkupalloon. Mutta palataan takaisin tähän tapaukseen: armeijamaisessa muodostelmassa suoritetut potkusarjat, jotka päättyvät huutoon ja kepillä suoritettuun lopetusiskuun maahan, voi näin äkkiseltään tuntua Matti Meikäläisestä ja hänen 3-vuotiaasta pojastaan jopa uhkaavalta. Sen ymmärrän aivan täysin vaikka itsellänikin on kamppailulaji tausta. Eli siinä syy numero yksi joka ärsyttää kungfu-tyypeissä muttei frisbiin heittelijöissä.

        No sitten tähän ns. epäreiluun markkinointiin. Oman lajinsa tuominen kaiken kansan nähtäville monta kertaa viikossa lisää lajin tunnettavuutta, eikö totta. Sitten kun löytyy fiksumpia kamppailulaji seuroja, mielestäni, jotka ymmärtävät että meidän lajimme ei kuulu ihmisten sekaan, emmekä halua järkyttää ihmisiä kuristamalla toisiamme lasten edessä, joutuvat nämä lajit tulemaan ns. puskista taas kun syksyllä alkavat uudet kurssit. Koska melkeinpä kaikki kamppailulajit kilpailevat samoista harrastajista. Ei monella kurssinsa aloittavalla ole käytännössä mitään tietoa siitä minkälainen laji on kyseessä, puhumattakaan että hän osaisi vertailla lajeja keskenään.

        No tuossa oli _minun_ mielipiteitäni, enkä yhtään ihmettele että esim. kungfukat eivät näitä hyväksy. Mutta toivoisin että he ajattelisivat että joku voi suhtautua tällä tavalla heidän pölähtämiselle kaiken kansan keskelle. Tai korjaan kaiken kansan sivustalle siihen nurmialueelle jossa otetaan aurinkoa muutaman metrin päässä.

      • k86
        flammee kirjoitti:

        "Et tainnut käsittää pointtiani, eivät kaikki halua kuunnella kun toiset huutaa kiai ja heiluttaa keppejä,"

        Kaikki eivät varmasti halua kuunnella kiai-huutoja, mutta kaikki eivät myöskään todellakaan halua kuunnella kakaroiden elämöintiä, kännisten örvetelyä, paskaa musiikkia jne. Ite kyllä mieluummin kattelisin kun kung fu -porukat treenaa kuin sitä normaalia rantaelämöintiä.. Kiai-huudot ovat kyllä kieltämättä asiallinen pointti, kyllähän se rasittaa jos koko ajan ovat äänessä. Voisivat siis suhteuttaa oman ääntelynsä rannan yleiseen melutasoon..

        "(kuten tämän keskustelun aloittanut) että kamppailulajien edustajat menee sinne leijumaan vaikka niin ei ole."

        Häh?

        "Mutta eiköhän senkin, varmaan kaupungin suosituimman, uimarannan ole jotkut leijujat omineet itselleen."

        Tota tarkoitin sillä leijumis jutulla, että kirjoittaja pitää heitä leijoina, vaikka oma mielipiteeni on että he ovat vain tulleet treenaamaan..

        Kyllä varmasti moni muu kestää ennemmin lasten huudon, se ei ainakaan aiheuta hämmennystä vanhemmissa ihmissä, sehän on aivan normaalia että lapsi saatta itkeä..? mutta onhan niitä jotka suuttuvat pienemmästäkin, kun kungfukat tulevat niin vanhemmat ihmiset eivät ole välttämättä ikinä nähneet kungfua ja se näyttää oudolta kun "huiskitaan" ja "huudetaan". turha sitä on kungfukoitten puolustella, sillain se vaan menee, meidän seura ei mene treenaa rannalle toisten katseltaviksi ja huomiota keräämään (huomiota kungfukat saavat), vaan ollaan rauhallisemmassa paikassa. Ja kyllä nuoriakin varmasti ottaa päähän niitten huudot... Täst aiheest en kirjoita enempää, jos et ymmärrä mitä tarkoitan niin älä ymmärrä!

      • moilaska
        nih kirjoitti:

        ihmetyttää hieman tuo kiai, senhän voi tehdä hiljaisenakin

        toinen mikä ihmetytti oli tuo viittaus "epäreiluun markkinointiin", mikä sitten on reilua ip-lajin markkinointia ja mikä epäreilua? onko epäreilua jalkapallon markkinointia jos pojat potkii palloao? entä skeittaus? onkse epäreilua him:meen levyn markkinointia jos jengi huudattaa valopäätä mankasta volyyminappula kaakkoon osoittaen? kungfu on vaan yks urheilulaji muiden joukossa. en ymmärä miks jotain ärsyttää jokin urheilulaji muttei toinen.

        Itseasiassa monet kung fu -koulukunnat/tyylisuunnat eivät ole urheilua vaan enemmänkin liikuntaa. Tietenkin asia erikseen on nämä kilpawushut ja shaolin kung fu -suunnat joissa panostetaan taas kilpailuun.

      • Yongi

        Sä treenaat Porin CLF:ssä? Treenit on sport cottonissa? Ilmotustaulun mukaan teil piti olla muistaakseni to klo 19 treenit.. Olisin tullut katseleen/kokeileen jos teil olis ollut treenit.

      • kung fu tytsy
        Yongi kirjoitti:

        Aivan oikein, mutta kävitkö kenties vääränä päivänä. Meillä on treenit ainakin ma,ti,ke ja to kello 19.00.
        Meillä ei tosin Heinäkuussa ollut treenejä, koska sifu on ollut Kiinassa, mutta treenimme alkoivat viime maanantaina taas, joten tervetuloa vaan.

    • Näin on.

      Kyllähän tuo vähän hölmöltä kuulostaa että pitää tulla rannalle huutelemaan kiaita. Eikä se taida kung fu ihan niitä perinteisiä rantalajeja olla, toisin kuin frispiin heittely tai rantalentopallo.
      Tuskin ne menee rantalentistä pelaamaan sinne tatamille nuo lentopalloilijat, frispiin heitteliöistä puhumattakaan.
      Joten kyllä voisivat vähä miettiä missä treenaavat.

      • PiiPaaPaaPaa

        Minusta hallituksen pitäisi rakennuttaa kunnon 100hehtaarin dojo jokaiseen kaupunkiin ja tietysti rahasta tinkimättä. Emme me halua että he tulevat taas sitten valittamaan meille, emmehän... Rahat tietysti otetaan valtion kassasta, parit miljoonat sinne sun tänne... Niin sitten noi hajaa huutajat pysyy sitten siellä eikä tule teidän upeille rannoille. (huom. sarkasmi ynnnnnämuu joka ei kiinnosta)

      • Sambo
        PiiPaaPaaPaa kirjoitti:

        Älysi suorastaan huokuu tänne asti.

      • Huhu

        voi vittu kuinka saatana tyhmä vastaus sinulta. Taidat olla todella järjen jättiläinen. Menepä jonnekin missä voit olla yksin hiljaisuudessa tai no jää vaikkapa sitte kotiin ku näyttää kaikki nii vaikeeta olevan ja vaivaavan. Jos ihmiset urheilua harrastavat ja vähän ääntää kuuluu ni siitä täällä jaksetaan urputtaa mut jos joku kännissä siel örveltää ja mamma soi täysillä ni sillä ei mitään väliä. Taidat olla joku ihan pelle. Toiseksi jos sinun mielestä rannalla ei saa olla kuin ne frisbeen pelaajat tai lentopallon pelaajat ni ei sinulta kyllä näytä löytyvän mitään ymmärrystä. Suomessa rannalla käsittääkseni saavat olla kaikki ja viettää aikaa. Jos tämä ei sinulle sovi tai ei sovi että ihmisistä lähtee ääntä kannattaisi sitten ehkä pystyttää teltta jonnekki peräkylää ja pysyä siellä.
        Ottaa taas päähän tällainen turha paisuttelu.

      • noston.aika

        No, jospa lähes 13 vuodessa on tapahtunut jotain kehitystä?

    • Groat

      Hei,

      Kung fun harrastajat eivät ensinnäkään treenaa rannalla, vaan monen sadan metrin päässä siitä ruohikolla. Paikka on yleinen (lueskele jokamiehen oikeuksia pari riviä niin ymmärrät käsitteen ja sen mitä siellä saa tehdä), siirry muualle jos et kestä pientä melua. Lisäksi, puistossa käy toinenkin seura harjoittelemassa, vieläpä lähempänä rantaa. Harjoituksia on kolme kertaa viikossa ja ne kestävät noin kaksi tuntia, ei joka päivä.

      • Mr_Furious

        Kugfukat treenaa juuri siinä nurmialueella, jonka vieressä ihmiset ottaa aurinkoa. Ei monen sadan metrin päässä. Aijaa, vai että treenaa siellä toinenkin seura, ja sen pitäisi vai helpottaa että muutkin ovat hölmöjä.

        Tarkoitan nyt tällä rantatreenaamisella sotimista vastaan yleisiä, suomalaisia tapoja. Ja yleisiin suomalaisiin tapoihin ei kuulu tulla huutamaan ja heilumaan keppejen kanssa massan sekaan, tai viereen. Moni tuntee olonsa epämukavaksi sen johdosta, ja eniten ihmettelen etteivät nämä kungfukat tunne.

        Ja kuten alkuperäisessä viestissä puhuin, tuntuu tuo jotenkin laskelmoivalta tulla esittelemään omaa lajiaan kaupungin suosituimmalle rannalle, koska varmasti löytyisi muitakin ulkopaikkoja jossa voisi treenata. Monessa maassa, Brasilia, Jenkit, on tapana tulla eri lajien piiristä testaamaan vetäjien taidot, kun markkinointi on vähintäänkin epäilyttävää; tehokkain laji, julkiset treenipaikat promoamiselle jne. En sano että se on oikea ja fiksu tapa, johtuen juuri siitä että Suomessa ei sellaisia ylilyöntejä tehdä. Enkä myöskään sano että viittaan teihin. Mutta voisitte tosiaan miettiä mitkä ovat teidän vaikuttimenne tulla, sanon sen vielä kerran, harjoittelemaan suosituimmalle rannalle.

      • Pantse
        Mr_Furious kirjoitti:

        kyllä ihmisillä pitää olla oikeus olla kokematta budoa noin läheltä. Budo herättää monissa ihmisissä aika ahdistavia fiiliksiä - aiheettakin. Treenimaastoa ulkona löytynee kyllä muualtakin. Kysymys ei ole niinkään joka miehen oikeuksista, vaan huomaavaisudesta muita kohtaan. Rannalla sinänsä ihan hyvä treenata.

        Pantse -shotokan

      • nih
        Pantse kirjoitti:

        minnuu ahistaa lihavat läskit äijät rannalla, ja rumat naiset riippurintoineen, ja rispiin heittäjät - aina osuu päähän tai ainaki pelottaa et osuu, ja lentopalloilijat ärsyttää, niitä varten on omat kenttäsä kuuluu hirvee pum pam koko aja. menkää muuvalle ku meitä ahistaa olla ihmisten keskellä. mie asun kaupungissa ettei tarvis törmätä muihi eri asioie harrastajjiin ja sillee. menkää pois.

      • moilaska
        Pantse kirjoitti:

        kyllä ihmisillä pitää olla oikeus olla kokematta budoa noin läheltä. Budo herättää monissa ihmisissä aika ahdistavia fiiliksiä - aiheettakin. Treenimaastoa ulkona löytynee kyllä muualtakin. Kysymys ei ole niinkään joka miehen oikeuksista, vaan huomaavaisudesta muita kohtaan. Rannalla sinänsä ihan hyvä treenata.

        Pantse -shotokan

        Budoa? Eikös äsken puhuttu kungfusta?

      • Pantse
        moilaska kirjoitti:

        Budoa? Eikös äsken puhuttu kungfusta?

        niinkuin Vintiöiden kesämies sitten: " Mä en saa harrastaa rannalla kungfua, mä en saa harrastaa karatea, mä en saa harrastaa taekwondoa, mäen saa judota rannalla, mä en saa harrástaa krav magaa rannalla, mäe saa harrastaa rannalla kenpoa, mä en saa harrastaa rannalla vale tudoa, mä en saa...." Menikö perille. Sivullisille ihan sama mikä laji. Karateharrastajille laji on budoa.

        Pantse -shotokan

    • kung fu miäs

      minä treenailen puistossa kun ei ole muuta paikkaa ja kun sielä on niin hienoa ja rauhallista treenata. Huomaan pelon ja ahdistuksen mummojen silmissä kun seison täysin liikkumatta seisovassa meditaatio zhan zhuang harjoituksessa tai kun harjottelen kehon hallintaa tai chi sarjoilla.

    • Oppilas

      Kiai-huudot eivät ole osa kung fua vaan kuulostaa enemmän japanilaiselta lajilta. Kung fu on peräisin Kiinasta. Itse treenaan kung fua ja meillä ei ainakaan huudeta tai kiljuta.

      Kung fu on taistelulaji. Se ei ole urheilua. En tiedä mistä hippakung fusta puhutte, mutta meillä ei kilpailla, käytetä suojia tai muutenkaan mitään urheiluun liittyvää. Okei, liikuntaa se on mutta ei mielestäni urheilua. Urheilussa on sääntöjä. se erottaa taistelulajit urheilusta eli kamppailulajeista.

      Muuta samaa mieltä olen siinä, että rannalla kaiken kansan nähtävillä treenaaminen on turhaa bostailua, jota asialleen vihkiytyneet eivät kaipaa. Itselläni olisi suuria vaikeuksia keskittyä ja saada aikaan kunnon treeni, jos ulkopuoliset katsoisivat ja tulisivaat kyseleen, että:" Näytä joku juttu". Treenaaminen tulisi tapahtua itseä varten ja omassa rauhassa, jolloin voi keskittyä.

      • Pantse

        veteen piirretty viiva on, milloin fiiliksen takia rannassa vedetty treeeni näyttäytyy treenaajien herkistelynä tai sitten jonain muuna, rauhallisena Taiji-juttuna tai levottomuutta herättävänä uhona - ainakin katsojan silmissä.

        Itse en vie koskaan ryhmääni rannalle harjoittelemaan.

        Pantse -shotokan

      • moilaska

        Tosin nykyään kilpawushut ja muutamat muut kungfu-tyylisuunnat alkavat olemaan aika pitkälti jo urheilua..

      • kung fu tytsy

        ...Oppilaan tyylisuuntaa? Jos teillä ei matsausta kuulu treeniin ollenkaan niin veikkaan jotakin pehmeää tyylisuuntaa.
        Treenaamani Choy Lee Fut kuuluu niihin toisiin, eli koviin eli agressiivisiin tyylisuuntiin ja siksi suojat ovat aika ajoin treeneissä paikallaan, vaikka ei mistään "hippakung fusta" olekaan kyse.

        Kiai'ta en ole koskaan treeneissä kiljaissut, mutta kyllä meilläkin on jotakin aina silloin tällöin huudettu tiettyjen liikkeiden yhteydessä.

        Sanoinko, että emme ota matsia? Se ei ollut ainakaan tarkoitukseni. Tyylissämme matsataan kyllä, joskus runsaastikin, mutta miksi ihmeessä suojien käyttö olisi ainoa tapa matsata? Et pidä suojia kadulla ja lisäksi suojat opettavat mielestäni huonoja tapoja sikäli, että ei omaa realistista kuvaa omasta "kovuudestaan" välttämättä ole kun suojat vaimentavat iskuja. Kyllä kunnon runtua voi antaa ja saada ilman suojiakin ystävä hyvä. Kyse on vain siitä kuinka huollat itseäsi...

      • Oppilas
        kung fu tytsy kirjoitti:

        ...Oppilaan tyylisuuntaa? Jos teillä ei matsausta kuulu treeniin ollenkaan niin veikkaan jotakin pehmeää tyylisuuntaa.
        Treenaamani Choy Lee Fut kuuluu niihin toisiin, eli koviin eli agressiivisiin tyylisuuntiin ja siksi suojat ovat aika ajoin treeneissä paikallaan, vaikka ei mistään "hippakung fusta" olekaan kyse.

        Kiai'ta en ole koskaan treeneissä kiljaissut, mutta kyllä meilläkin on jotakin aina silloin tällöin huudettu tiettyjen liikkeiden yhteydessä.

        Anteeksi tahdittomuuteni... Tyyli jota harjoittelen on Tai Shin Mun. En ole treenannut vielä kovin kauaa ja olen siis pelkkä aloittelija, joten suhtaudu tietoihini tyylistäni varauksella. Olisi mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia tyyleistämme, sillä omat tietoni muista tyyleistä kuin Wing Tsunista ovat hyvin vähäisiä...

      • kung fu tytsy
        Oppilas kirjoitti:

        Omat tietoni muista tyylisuunnista eivät myöskään ole mitenkään laajat. Minä en treenaa Wing Tsunia enkä edes Wing Tsungia enkä ole koskaan treenannutkaan, (Vaikka laji löytyy samalta paikkakunnalta. Samanlaisethan nuo kaksi ovat vaikka olosuhteiden pakosta piti tuo "g" lisätä, mutta ihan sama.) vaan Choy Lee Fut kung fu'ta. Mitään muuta tyylisuuntaa en ole treenannut, vaikka siihen nuo vaihtoehdot Porista sitten lopuivatkin.
        Minäkin olen CLF'ssä vasta aloittelija, enkä missään muussa koittamassani lajissa ole pysynyt edes puolta vuotta, joten kokemukseni esimerkiksi Tae Kwon Do'sta eivät ole edes mainitsemisen arvoisia.

        Kauanko olet nyt sitten CLF kung fua treenannut? Voinko kysyä, että minkälainen homma näihin Sipilöihin liittyy kun en ole kuullut puhuttavan asiasta, kuin näillä sivuilla...

        Onko teillä oma sali siellä Porissa(vai Porvoo?) ja paljonko teillä on porukkaa? Mistä pidät CLF:ssä eniten? Kauanko CLF on ollut Suomessa ja montako sifua?

        Paaljon kysymyksiä. Vastaan mihin pystyn. :)

        Olen Choy Lee Fut'a treenaillut vain jotain 1,5 vuotta, mutta rakastunut lajiin täysin, eikä tulisi mieleenikään lopettaa.

        Markku ja Martti Sipilä:
        Korostan, että kumpaakaan en ole koskaan tavannut, joten tietoni perustuvat ystävieni ja tuttavieni kertomuksiin ja tietoihin.

        Tässä juttua heistä sekä Porin CLF kung fu ry:stä.

        Eli eli...Suomen Choy Lee Fut -toiminta alkoi vuonna 1985, jolloin Turussa vieraili Euroopan Choy Lee Fut -järjestön toimesta espanjalainen Roberto Martin Ortiz. Hän koulutti kahta oppilasta: Markku Sipilää ja Martti Sipilää. Tämän jälkeen nämä kaksi saivat valmennusta myös monilta muilta ja perustivat jo vuonna 1987 oman seuransa Turkuun.
        Porissa on Choy Lee Fut Kung Fua harjoiteltu jo vuodesta 1992, jolloin Sipilät toivat lajin kaupunkiin. Sipilät kävivät Porissa kolmen vuoden ajan opettamassa ja loivat pohjan CLF-seuran toiminnalle. Tämän jälkeen porilaiset valmentajat kävivät lähes viiden vuoden ajan säännöllisesti Turussa harjoittelemassa Sipilöiden opissa. Sipilöiden lisäksi oppia saatiin myös useilta ulkomaalaisilta mestareilta kansainvälisissä CLF-seminaareissa.
        Noh... sitten vuonna 2000 seuramme erosi Suomen CLF liitosta sillä sifuni ymmärsivät sen olevan turhaa rahastusta. Sipilät eivät oikein tykänneet tästä, ja niinpä he sitten myöhemmin vuonna 2002 yrittivätkin perustaa Poriin kilpailevan CLF seuran. Harjottelijoita ei ilmeisesti kuitenkaan ilmoittautunut niin paljon kuin Sipilät olisivat toivoneet ja siksi ne jotka aloittivat joutuivat pettymään harjoitusten loputtua muutaman kerran jälkeen.

        Jatkan tarinaa myöhemmin.. täytyy juuri nyt lähteä.

        Hienoa, että olet löytänyt itsellesi sopivan tyylin. Toivon onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä. Tie on varmasti pitkä ja vaivalloinen, sillä kung fu harvemmin pitemmän päälle on pelkkä harrastus vaan enemmänkin elämäntapa. Sitä se itselleni ainakin on. Monesti olen huomannut kuinka jotakin päämäärää kohti treenaaminen on muuttanut katsantokantaani huomattavasti ja tavoitteen saavutettuani se ei enää olekaan kovin tärkeää, vaan huomioni kiinnittyy johonkin muuhun "matkan" varrella tai huomaan, kuinka vähän silti tyydytän omia henkilökohtaisia vaatimuksiani. Koko ajan paljastuu lisää uusia asioita omaksuttavaksi ja uusia puolia vanhoista. Pala kerrallaan maailma ympärillä täydentyy...

        Siinä omia havaintojani. Taidan jo olla hieman väsynyt kun tulee niin henkistä tavaraa, että...

      • kung fu tytsy
        kung fu tytsy kirjoitti:

        Paaljon kysymyksiä. Vastaan mihin pystyn. :)

        Olen Choy Lee Fut'a treenaillut vain jotain 1,5 vuotta, mutta rakastunut lajiin täysin, eikä tulisi mieleenikään lopettaa.

        Markku ja Martti Sipilä:
        Korostan, että kumpaakaan en ole koskaan tavannut, joten tietoni perustuvat ystävieni ja tuttavieni kertomuksiin ja tietoihin.

        Tässä juttua heistä sekä Porin CLF kung fu ry:stä.

        Eli eli...Suomen Choy Lee Fut -toiminta alkoi vuonna 1985, jolloin Turussa vieraili Euroopan Choy Lee Fut -järjestön toimesta espanjalainen Roberto Martin Ortiz. Hän koulutti kahta oppilasta: Markku Sipilää ja Martti Sipilää. Tämän jälkeen nämä kaksi saivat valmennusta myös monilta muilta ja perustivat jo vuonna 1987 oman seuransa Turkuun.
        Porissa on Choy Lee Fut Kung Fua harjoiteltu jo vuodesta 1992, jolloin Sipilät toivat lajin kaupunkiin. Sipilät kävivät Porissa kolmen vuoden ajan opettamassa ja loivat pohjan CLF-seuran toiminnalle. Tämän jälkeen porilaiset valmentajat kävivät lähes viiden vuoden ajan säännöllisesti Turussa harjoittelemassa Sipilöiden opissa. Sipilöiden lisäksi oppia saatiin myös useilta ulkomaalaisilta mestareilta kansainvälisissä CLF-seminaareissa.
        Noh... sitten vuonna 2000 seuramme erosi Suomen CLF liitosta sillä sifuni ymmärsivät sen olevan turhaa rahastusta. Sipilät eivät oikein tykänneet tästä, ja niinpä he sitten myöhemmin vuonna 2002 yrittivätkin perustaa Poriin kilpailevan CLF seuran. Harjottelijoita ei ilmeisesti kuitenkaan ilmoittautunut niin paljon kuin Sipilät olisivat toivoneet ja siksi ne jotka aloittivat joutuivat pettymään harjoitusten loputtua muutaman kerran jälkeen.

        Jatkan tarinaa myöhemmin.. täytyy juuri nyt lähteä.

        Niinpä niin ja Sipilät ovat muuallekin yrittäneet laajentaa seuraansa, mutta homma on yleensä pysähtynyt parin viikon kuluttua ja usein ovat aloittajien aloitusmaksut jääneet sille tien. Muutama kaveri on myös ollut heidän opettamallaan kurssilla Turussa, mutta sanoivat että se ei todellakaan ollut sen arvoista mitä siitä joutui maksamaan.

        Taisit kysyä että mistä pidän eniten CLF'ssa?
        -Yksi sana ja se on "monipuolisuus". Rakastan hienoja liikesarjoja ja komeita korkeita potkuja, mutta haluan myös matalempia ja suoraviivaisempia tekniikoita, jotka ovat käytännönläheisempiä. CLF sisältää myös lukuisia aseita, ja niiden kanssa harjoittelu on myös todella tehokasta ja tuo vaihtelua treeniin. En silti tiedä mikä on sinun arvostuksesi aseita kohtaan. Monet pitävät turhina.

        Ja vielä:
        Kyllä, meillä on oma Gwoon, eli harjoitus sali, täällä Porissa. Aika uusi, vasta vuodesta 2000 sillä sitä ennen CLFa treenattiin mm. Karate matoilla. Nyt on siis paljon paremmat puitteen lajin harjoittamiselle.

        Nonih! Aika paljon on sitten tullut kerrottua. Toivottavasti vastasin kysymyksiisi tyydyttävästi.

        Kiitos tosiaan vaivannäöstäsi. Kaikenlaista sitä sattuukin taistelulajien parissa maailmalla. Enpä lähde mitään tämän perusteella kommentoimaan...

        Asetekniikat ja -katat on kyllä mukavaa vaihtelua perustreeniin. Kasvattaa koordinaatiota ja kyllä se on osin raskaampaakin kun on kunnon parin kilon sapeli kädessä. Muuten noita asetekniikoita ei ole vielä hirveästi kohdalleni sattunut kun ei ole mahdottomia vielä tullut treenattua. Meidän tyylissä asetekniikat tulevat kertomasi ja kokemani perusteella suhteellisen myöhään, mikä ei suinkaan tarkoita, että niihin ei painotettaisi paljoa. Aseeton tekniikka on kuitenkin lähellä sydäntä. Muutenkin ku TSM:ssä minua viehättää lähinnä suoraviivaisuus, kekseliäisyys ja taistelupainotteisuus.

        Hienoa, että omaatte oman salin. Helpottaa treenien järjestämistä ja ajoittamista huomattavasti. Samoin leirien järkkääminen ei ole niin työlästä...

        Kiitos vielä kerran ja kuulemiin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2267
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe