kalina ja olen ylpee siitä
minulla
on uusi
15688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joko Kalina on hajonnut.
Tyrkkäsit, sitten kätesi paskaan.
ladalla olin huomaavinani että viinaan menevät naiset olivat kiinnostuneita minusta
sen ainoan tänä vuonna myydyn yksilön. Todella säälittävää...
Tyylikäs auto.
Viileästi ajattelevan autonostajan valinta.
Juuri sopiva sellaiselle jolla on ko ko pää umpijäässä.
Tuo 119-mallihan on halpa kopio 80- ja 90-luvun Opel Corsasta. Tehtaalla kun ei löydy lainkaan omaa suunnittelutaitoa vaan kopiodaan kaikki suoraan muilta autonvalmistajilta, mutta laadussa tingitään kaikessa ja nykyisellään tuo mallihan on hinta-laatusuhteeltaan törkeän kallis auto. Tuollainen 8000 euroa olisi lähempänä oikeaa hintatasoa. Mutta onneksi syksyllä tulee markkinoillemme Dacia Logan monipuolisella mallistollaan. Sitten voimme lopullisesti lyödä naulan Kalinan arkkuun.
Kunhan vain Logan vihdoin ja viimein saadaan suomenkin markkinoille ja koeajettavaksi, niin siitä alkaa Kalinan uusi nousu.
Nyt monet autonostajat harmillisesti odottavat juuri Logania joksikin messias-halpisautoksi, mutta kunhan rattiin pääsevät, niin ääni kellossa muuttuu.
Opel corsa oli suht hyvä auto, jota ladan tehtaan insinöörit ovat onnistuneesti jalostaneet 2000-luvulle sopivaksi. Miksi ei voisi hyvää aihiota jalostaa vielä paremmaksi?
Kalinan hintataso on suomessa valitettavan korkea, mutta enpä maksaisi toyotastakaan tai muista tuulipukukansan suosikkiautoista juuri 7000 euroa enempää, mutta hinnat nyt ovat mitä ovat. Siinä on corollassakin halpa muovi hinnoissaan.
Varsinkin Astroissa on runsaasti lämppärivikoja.
...Opel Astra, niin ei kannattaisi tulla tänne omaa päätään sulattelemaan........
Niinhän sitä fanaattinen ladamies luulisi. Valitettavasti Logan lopettaa Ladan Kalinan myynnin Suomessa lopullisesti. Laadukas auto myy aina.
Vaan kun ei ole Astraa, mutta ei onneksi ole ladaakaan.
Minä pysyn Autoissa, nyt ja jatkossa.
Kaikista muista Ladoista minulla on kokemusta (viimeiset 9.vuotta Lada 110), mutta ei Kalinasta. Tälle palstalle tarvittaisiin kipeästi rehellisen Lada 119 omistajan kokemuksia.
Rehellistä kertomusta uuden Ladan omistajalta tuskin saa tällä palstalla. Entisiltä Ladan omistajilta sensijaan paljonkin.
kumpi se teistä on...