Heitetään juttua myös C8:sta. Autolla on tullut ajettua muutamia tuhansia kilometrejä. Olen ollut tyytyväinen. Mitään isompaa ei ole ilmennyt. Suurimmat huomiot:
- tilat aivan upeat, muksut ja vaimo tykkää
- liukuovet kivat, mutta ovat työlläämät avata vesisade-pakkasyön jälkeen.
- etuoven etuosasta tippuin jokin pehmuste, täytynee hankkia ja laittaa takaisin. Pehmusteen suurin tarkoitus lienee ääneneristys ja oven asemmointi?
- ensimmäinen huolto, iso sellainen, tehty. Yksityinen korjaamo selvisi edullisemmin, mitä merkkiliikkeen arvio oli. Olivat auton mielellään huoltoon.
- Vakuutuksissa suuria eroja vakuutusyhtiöiden kanssa. Vaihdoin vakuutusyhtiötä.
- Keskikulutus on päälle 10, matka-ajossa pääsee alle (2.2 l bensa, manuaali)
- matka-ajossa mukava, paikoitusalueella ja esim. pesussa hieman tähdättävä, että osuu oikeaan koloon.
- sähkötoiminen lapsilukko, automaatti-ilmaistointi yms. lukuiset varusteet ovat kivat.
En ole vielä löytänyt mitää suurta vikaa tai moitittavaa. No olihan takalampun vaihto perseestä, mutta siitäkin selvittiin. Joutui ohjekirjan avaamaan.
C8:sta juttua
7
1891
Vastaukset
- Lökkis
Moi,
hyvä, että joku laittaa tästäkin mallista dataa. Mulla harkinnassa käytetty 2.2Hdi, pitää varmaan hommata ulkomailta, kun eipä noita täällä paljoa näy.
Oon kokeillut ko kulkinetta 2-litrasella bensa-automaatilla (turhan laiska minun makuun) sekä tuollaisella 2.2l bensamanuaalilla. Tuo 2.2 on sopiva kone. Mulla tulee kilsoja yli 35tkm/vuosi, siksi tiisseli hakusessa.
Nuo liukuovet ovet lapsikäytössä ylivedot.
Ainoa huono puoli, että tuohon ei saa hydejä! No, perheen muista peleistä löytyy.- vaan
Jep, diesel kiinnosti, muttei niitä ollut oikein tarjolla. 2.2 otin, kun sain samalla rahalla tai jopa edullisemmin kuin 2.0 litraisen. Pökötti 807 oli vaihtoehtona, mutta onneksi päädyttiin C8:in. Samalla rahalla taidettiin saada enemmän. Maanhantuojien sivustojen perusteella C8:ssa on enemmän vakiovarusteita.
Vaihtoehtona oli mm. Tradjet, jonka varusteissa C8 pesee selkeästi, etenkin turvallisuuspuolella. Rellu oli liian kallis, Voyager liian kuluttava jne. Galaxy uusi/vanha vanhan sisaret olivat pohdinnan alla. Pienemmät tila-autot eivät oikein kiinnostaneet, esim. Zafiran tavaratilat on C8:n verrattuna onnettomat.
Osa C8 varusteista on turhia, kuten kapteenin penkit. No joskus voi kairalle pysähtyä termospullokaffeelle. Pororajan eteläpuolella löytyy kaffeepaikkoja sopivin väliajoin.
Käytännön syistä keskipenkki on poissa. Boksiin kulku on huomattavasti helpompaa. Takapenkejä ei ole tarkoitettu täysikasvuiselle pidempään matkaan. Reisituki on onneton ja jalat on koukussa. Keskipenkin poisto helpottaa tässäkin tapauksessa.
Kuten tietänet, perusversiossa on 4 samanlaista takapenkkiä yksi turvavyöllä varustettu penkki. Takapenkiksi on saatavilla yhtenäinen penkki, jossa on paikat kolmelle. Periaatteessa autoa voidaan kaupata 3 - 5 tai 3 erilisellä ja 3 -hengen takapenkillä. Pääsääntöisesti Suomessa kaupattavat autot on varustettu 5 erillisellä takapenkillä. Näin myös meidän auto, mutta silti auto on rekisteröity 8:lle. Eli 8 saisi tungettua autoon, jos vain 3 hengen takapenkki jostain löytyisi.
Penkit eivät taitu lattian alle, vaan vievät tavaratilaa. Käyttämätön penkki kannattaa pitää varastossa. - Lökkis
vaan kirjoitti:

Penkit eivät taitu lattian alle, vaan vievät tavaratilaa. Käyttämätön penkki kannattaa pitää varastossa.Joo tiedän nuo penkkijutut. Tuollainen 7-jakkarainen mullakin on ykkösvaihtoehtona.
Joskus näkee ulkomailla myynnissä myös 6-paikkaisia malleja (2 2 2), joissa kaikki jakkarat kyynärnojallisia kapteenituoleja (usein jopa nahoilla). Tuollainen kiinnostaa myös, meidän perheessä kun on vaan 4 henkeä. Takapenkit tallin nurkkaan, niin olis tilaa vähintään tarpeeksi. Tuossa mietityttää vaan tuo arkikäyttö, eli viides henkilö pitää istuttaa aina taakse. - muksujen suosikki
Lökkis kirjoitti:
Joo tiedän nuo penkkijutut. Tuollainen 7-jakkarainen mullakin on ykkösvaihtoehtona.
Joskus näkee ulkomailla myynnissä myös 6-paikkaisia malleja (2 2 2), joissa kaikki jakkarat kyynärnojallisia kapteenituoleja (usein jopa nahoilla). Tuollainen kiinnostaa myös, meidän perheessä kun on vaan 4 henkeä. Takapenkit tallin nurkkaan, niin olis tilaa vähintään tarpeeksi. Tuossa mietityttää vaan tuo arkikäyttö, eli viides henkilö pitää istuttaa aina taakse.Meillä tulee aina välillä tappelu,kuka sinne paksiin saa mennä ja kenen kanssa. Muksuille siinä on jotain juttua, jota ei oikein ymmärrä. Paksi voittaa keskipenkit, vaikka kuljettajien penkkien selkänojassa saa keskipenkeille pienet pöydät.
Vähän siintä on vaivaa, kun pienimmäinen saa mennä poksiin ja joutuu laittamaan sille turvavyön joko takaluukun kautta tai kömpimällä sisälle, mut jälleen keksipenkin puuttuminen helpottaa operaatiota huomattavasti. Silloin tällöin homman saa delegoitua vanhemmille sisarille.
Onnea auton hankintaan. 2 aikuista 4 lasta -käytöön C8:a voi suositella.
Muuten, onko joku testannut, paljonko kulutus tippuisi, jos ottaisi spoilerimaisen taakkatelineen pois?
- C8 tulossa?
Olen ajatellut Saksasta tuoda C8. Mistähän saisi tietoja moottorin ominaisuuksista (2,2 Hdi) ja auton varusteista (SX), vuosimalli on 2003. Perheen pääluku on kuusi joten tarpeeseen se tulisi.
- toivottavasti auttaa
Seuraavia asioita löytyy omistajan käsikirjasta:
2.2 HDi 16V, keppivaihteinen
kulutus:
kaupunki 10,1, maantie 5,9 sekakulutus 7,4
CO2 199
Tankin tilavuus 80 l
kääntöympyrä 11,71
huippunopeus 182
oma paino 1783
kuormattuna 2505
suurin kokonaispaino 3850
perävaunu jarruin 1850
Suorituskykyä ei opuksessa manittu, paitsi huippunopeus. Siinä 2.2 HDi voittaa 2.0iV16 automaatin, mutta häviää 2.0iV16:sta manualilelle. Kiihtyvydessä pärjännee hieman paremmin.
SX -varustelutasosta en osaa sanoa mitään varmaa. Meidän SX:ssä löytyy
- vakionopeussäädin
- automaatti-ilmastointi, asteet voi säätään sekä kuskille että repsikalle ja keskirivillä voi puhalluksen voimakkutta hieman säätää.
- tummennetut lasit
- peruutustutka
- ajotietokone
- ESP
- hätäjarrutehoste?
- taakkateline
- kapteenin etupenkit
- CD radio
- penkit 7:lle, rekisteröity 8:lle.
- sumuvalot
- sateenvarjohylly
- suojaverkko
- turvatyynyjä taitaa olla 6 kpl
- istuinlämmittimet etuistuimilla
- lohkolämmitin? sisäpistoke?
- alumiinivanteet (kesä)
- sadetunnistin
- sisään kääntyvät peilit
- sähkötoimiset ikkunat edessä ja takana
- sähkötoiminen lapsilukko (oveen ja ikkunoihin)
- automaattisesti himmentävä taustapeili
- lasten vahtiseen toineen peili
- valo aurinkolipan peilissä
- paljon säilytyslokeroita
- viisi vaihdetta eteenpäin
- radion kaukosäätö
- dieselmoottorissa saattaa olla hiukkassuodatin
- useita sisävaloja
- 3 tupakansyttyjä paikkaa
- 2 tölkille viilennystila
- tuuli- ja takalasin ja ajovalojen pesu, säiliön tilavuus 7,5 l, on myös malleja ilman ajovalojen pesua. Lamput pysyvät tarpeeksi puhtaana ilman pesua.
- sivuvilkku peilissä
- varapyörä
- turvavyön korkeussäätö paitsi viimeisellä rivillä ja keskipenkillä
- repsikan turvatyynyn poiskytkentä
Lapsiperheelle tärkeimmät mitat:
Peräkontin pituus noin:
- takapenkin ollessa paikalla 37 cm
- keskipenkkien ollessa paikalla 1,11 cm
- ei takapenkkejä 2,014
- leveys pyöräkoteloiden kohdalla 1,153
- leveys pyöräkoteloiden takana (tai lastausaukon leveys?) 1,243
- lattiasta kattoon 0,979
Lisävarusteita autossa voisi olla
- Monitoiminäyttö (koetaulu, jossa on suuri näyttö)
- parempi sisustus
- sähkökäyttöiset takaovet
- murtohälytin
- rengaspaineen tunnistin
- isofix penkki
- kolmen istuttava takapenkki
- ajoasennon ja peilien muisti
- sähkötoimiset korkeus ja etäisyys säätö sekä selkänojen kallistussäätö.
Huoltovälit:
Öljynvaihto 20 tkm
Jakohihna 100 tkm, bensa, HDi 140 tkm.
Onnea auton hakuun. 2003 vuoden autossa joudut tyytymään 5 loviseen lootaan, nykyään laatikot taitavat olla 6 lovisia alkaen mallia lukuunottamatta. Dieselin olisin ottanut, jos järkeviä olisi ollut tarjolla. Joutui tyytymään bensaan. Kilometrejä tulee noin 20 per vuosi, joten ei dieselissä olisi paljon säästänyt. - Anonyymi
toivottavasti auttaa kirjoitti:
Seuraavia asioita löytyy omistajan käsikirjasta:
2.2 HDi 16V, keppivaihteinen
kulutus:
kaupunki 10,1, maantie 5,9 sekakulutus 7,4
CO2 199
Tankin tilavuus 80 l
kääntöympyrä 11,71
huippunopeus 182
oma paino 1783
kuormattuna 2505
suurin kokonaispaino 3850
perävaunu jarruin 1850
Suorituskykyä ei opuksessa manittu, paitsi huippunopeus. Siinä 2.2 HDi voittaa 2.0iV16 automaatin, mutta häviää 2.0iV16:sta manualilelle. Kiihtyvydessä pärjännee hieman paremmin.
SX -varustelutasosta en osaa sanoa mitään varmaa. Meidän SX:ssä löytyy
- vakionopeussäädin
- automaatti-ilmastointi, asteet voi säätään sekä kuskille että repsikalle ja keskirivillä voi puhalluksen voimakkutta hieman säätää.
- tummennetut lasit
- peruutustutka
- ajotietokone
- ESP
- hätäjarrutehoste?
- taakkateline
- kapteenin etupenkit
- CD radio
- penkit 7:lle, rekisteröity 8:lle.
- sumuvalot
- sateenvarjohylly
- suojaverkko
- turvatyynyjä taitaa olla 6 kpl
- istuinlämmittimet etuistuimilla
- lohkolämmitin? sisäpistoke?
- alumiinivanteet (kesä)
- sadetunnistin
- sisään kääntyvät peilit
- sähkötoimiset ikkunat edessä ja takana
- sähkötoiminen lapsilukko (oveen ja ikkunoihin)
- automaattisesti himmentävä taustapeili
- lasten vahtiseen toineen peili
- valo aurinkolipan peilissä
- paljon säilytyslokeroita
- viisi vaihdetta eteenpäin
- radion kaukosäätö
- dieselmoottorissa saattaa olla hiukkassuodatin
- useita sisävaloja
- 3 tupakansyttyjä paikkaa
- 2 tölkille viilennystila
- tuuli- ja takalasin ja ajovalojen pesu, säiliön tilavuus 7,5 l, on myös malleja ilman ajovalojen pesua. Lamput pysyvät tarpeeksi puhtaana ilman pesua.
- sivuvilkku peilissä
- varapyörä
- turvavyön korkeussäätö paitsi viimeisellä rivillä ja keskipenkillä
- repsikan turvatyynyn poiskytkentä
Lapsiperheelle tärkeimmät mitat:
Peräkontin pituus noin:
- takapenkin ollessa paikalla 37 cm
- keskipenkkien ollessa paikalla 1,11 cm
- ei takapenkkejä 2,014
- leveys pyöräkoteloiden kohdalla 1,153
- leveys pyöräkoteloiden takana (tai lastausaukon leveys?) 1,243
- lattiasta kattoon 0,979
Lisävarusteita autossa voisi olla
- Monitoiminäyttö (koetaulu, jossa on suuri näyttö)
- parempi sisustus
- sähkökäyttöiset takaovet
- murtohälytin
- rengaspaineen tunnistin
- isofix penkki
- kolmen istuttava takapenkki
- ajoasennon ja peilien muisti
- sähkötoimiset korkeus ja etäisyys säätö sekä selkänojen kallistussäätö.
Huoltovälit:
Öljynvaihto 20 tkm
Jakohihna 100 tkm, bensa, HDi 140 tkm.
Onnea auton hakuun. 2003 vuoden autossa joudut tyytymään 5 loviseen lootaan, nykyään laatikot taitavat olla 6 lovisia alkaen mallia lukuunottamatta. Dieselin olisin ottanut, jos järkeviä olisi ollut tarjolla. Joutui tyytymään bensaan. Kilometrejä tulee noin 20 per vuosi, joten ei dieselissä olisi paljon säästänyt.Kiitos, kiitos. Ei ole vielä löytynyt :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1982454- 581325
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871078Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059- 971049
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221048Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982