Ei ikinä suhdetta

Mitä mieltä olette, että onko ihminen jolla ei ikinä ole ollut suhdetta kenenkään kanssa pakostakin jotenkin epänormaali? Siis, jos puhutaan yli 30v ihmisistä.

Olen aiemminkin kirjoittanut tälle palstalle, en enää muista millä nimimerkillä, mutta minä olen se sama kaveri joka tunnusti, että olen viimeisten parin vuoden aikana harrastanut maksullisia naisia. En kadu että olen sitä tehnyt, jos en olisi niin tehnyt niin olisin ollut senkin ajan ilman.

Minun kohdallani kuitenkin tilanne on siinä pisteessä, että alkaa hieman mietityttämään, että mikä kumma minussa on vikana. Minä olen kohta 35 eikä minulla koskaan ole ollut suhdetta eikä koskaan tule olemaankaan, sen kyllä tiedän. Niille ihmisille, jotka tulevat sönköttämään jotakin, että "silloin kun vähiten odotat niin löydät elämäsi rakkauden" tai "minä olin 37-vuotias kun löysin elämäni rakkauden" ym niin minun todella tekisi mieleni potkia noita ihmisiä päähän niin että hampaat vaan lentävät. Vittu, sori kamala kielenkäyttöni mutta minun katkeruuteni on saavuttanut sellaiset mittasuhteet että kaikenlaiset lässyttäjät saavat minut näkemään punaista. Kyynisyys tekee ihmisestä katkeran.

Toisaalta, en koe, että menneisyydessäni tekemällä jotain jollain tavalla toisin asiat voisivat nyt olla yhtään eri lailla joten kenties katkeruus on turhaa ja pitäisi vaan osata ajatella että tämä on minun elämäni kohtalo eikä märehtiä liikaa.

Minun edessäni on vanhanpojan elämä ja olen henkisesti siihen valmistautunut. Se mitä minä vaan haluaisin tietää on se, että onko ihminen joka ei ole koskaan kenellekään kelvannut pakostakin jotenkin huonompi kuin ns normaalit ihmiset. Onhan meitä varmasti sittenkin enemmän kuin voisi uskoakaan.
938196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Ymmärrän kyllä miltä sinusta mahtaa tuntua... okei, itse olen vasta 22v mutta näen kyllä itseni samassa tilanteessa vielä yli kolmikymppisenäkin. En vain kelpaa naisille, piste. Mitään muuta vikaa minussa ei pitäisi olla kuin se että olen raitis ja kiltti mies.

Tuskinpa sinäkään olet sen huonompi kuin muutkaan. Itse asiassa uskaltaisin väittää ja arvata että olet paljon parempi kuin suomalaiset perusäijät. Mutta mikä myös on varmaa on se että maailma on ihan vitun epäreilu ja paska paikka. Nallekarkit eivät mene tasan ja aurinko harvoin paistaa sinne risukasaan. Jos olet yhtään ainutlaatuinen ja ihan vain oma itsesi niin et varmasti kelpaa kenellekkään. Naisia kiinnostavat vain vaaralliset, renttumaiset ja kännäävät ääliöäijät. Pitää olla ainakin ulkonäköä, mutaa joskus paksu lompakkokin riittää. Ne harvat fiksut ja kiltit naiset ovat sitten jo varattuja tai muuten vain ikisinkkuja omasta tahdostaan. Yritäppä sitten tässä maassa löytää nainen itsellesi siitä... voi helvetti. Minä olen aikalailla alkanut luovuttamaan kumppanin löytämisen suhteen. Jos vain löytyisi edes joku hyvä ystävä vain niin elämä olisi helpompaa.

Äänestä
  • Ikävä että sinutkin on pessimismi vallannut. Kuten sanoin, olen kohta 35v, kahden viikon päästä. Kun olin alle 25v niin minä vielä olin täynnä optimismia ja elämä oli edessä ja uskoin, että elämästä tulee hieno kokemus ja tapaan jonkun ihanan naisen kanssa jonka kanssa olen.

    Mutta en kuitenkaan ala saarnaamaan mitään "sinä olet vielä niin nuori"-juttua sillä ymmärrän varsin hyvin miten ärsyttävää se voi olla. Muistan kyllä itsekin miten minulle omassa nuoruudessani moista hoettiin ja vakuutettiin, että asiat kyllä muuttuvat mutta eivätpä ole muuttuneet.

    Toivottavasti sulla kuitenkin käy parempi onni kuin mulla mutta jos niin ei käy niin etpä ole sitten ainakaan yksin. Sehän tuon minun avausviestini tarkoitus olikin kysellä, että mahtaako olla aivan totaalisen harvinaista, että minun ikäiseni mies on aina ollut yksin.

    Äänestä

  • tuon suhteen, että naisia kiinnostaisi vain renttumiehet. Kyllä suurin osa naisista arvostaa raitista, kilttiä, uskollista miestä. Sellaisen kanssa on turvallista perustaa perhe jne. Nykyään kai seurustelu aloitetaan niin nuorena, että monella on ollut jo useita seurustelusuhteita sinun iässäsi. Mutta unohda heti nuo negatiiviset ajatukset, ettet kelpaisi kellekään. Et varmaan löydäkään, jos asenteesi on tuo. Olet vasta 22!! Ja miehet kyllä ehtivät myöhemminkin pariutumaan. Pidä kiinni siitä, mikä olet, arvosta itseäsi sen vuoksi. Älä ainakaan yritä muuttaa itseäsi, säilytä aitoutesi. Äläkä hyvä mies tuossa iässä vielä menetä toivoasi. Tsemppiä sinulle!

    Äänestä

itsestäs jotain. Mistä tää sun mielestäs johtuu?

Äänestä

Itse olen nainen, jo yli 40 eikä minullakaan ole koskaan ollut suhdetta. Kaunotar en ole mutta en nyt mikään noita-akkakaan. Ja pukeudun tyylikkäästi, niin muut sanovat.
Minulla on hyvä työ johon kyllä panostankin, on oma velaton asunto ja lomillani matkustelen ulkomailla. Suhteet työtovereihin kunnossa ja muutama hyvä ystävä joihin en vaan valitettavasti aina jaksa olla yhteydessä. Eli ulkoiset asiat kuitenkin ovat hyvin. Mitäkö sitten muuta: en pidä lapsista, enkä tanssimisesta, enkä oikeastaan musiikin kuuntelustakaan. Arvostan koulutusta ja sivistystä mutta rajansa kaikella visio-filosofiolila.
Minä vaan en pidä vanhapiikuuttani katastrofina. Joidenkin elämä vaan menee näin. Enkä minä sen huonompi ole kuin muutkaan, en varmasti.

Äänestä
  • Sinun viestisi rohkaisi minua paljon. Itse asiassa, vaikka mietinkin, etä mitä vikaa minussa mahtaa olla kun en ole kenellekään naiselle kelvannut niin en silti pidä itseäni huonompana ihmisenä kuin ketään muutakaan. Jo silkka työelämässä oleminen ja huomaaminen miten keskinkertaisia suurin osa ihmisistä sittenkin on, auttaa poistamaan alemmuuskompleksia jos sellaista on.

    Niin, ja itsellänikin on se tilanne, että mitään perhe-elämää en ikinä itsekään edes haluaisi joten jos itse moisia reunaehtoja asetaa niin sitten niiden mukaan pitää elää.

    Äänestä

Minullakaan ei ole ollut suhdetta, vaikka täytän 30 tänä vuonna. En sitten tiedä, olisiko jo löytynyt, jos ei pakkomielteisesti vuodesta toiseen ajattelisi sellaista, jota ei tule saamaan.

Äänestä

Et siis ole "kelvannut" vai etkö ole edes tavannut sellaista naista jonka kanssa itse oikeasti haluaisit olla?

No mutta no, en ainakaan itse pidä ketään suhteetonta ihmistä muita huonompana, mutta en toisaalta tiedä painaako mielipiteeni mitään, koska olen itsekin ihan suhteeton. (olisin kyllä "kelvannut", mutta kuvittelin pitkään etten huoli ketään muita kuin yhden joka minulla oli mielessä)

Äänestä

Halle Berry, Nicole Kidman, Jennifer Lopez ja Naomi Watts ovat kaikki saaneet ensimmäisen lapsensa neljänkympin hujakoilla (/ovat saamassa). He ovat vieläpä NAISIA! Mies sen sijaan voi olla vaikka keski-ikäinen saadessaan lapsen, se ei lapsen terveyttä vaaranna. Naisten lastensaanti-ikä on paljon oleellisempi. Kun olet nyt 35 ja sinulla olisi muutaman vuoden itseäsi nuorempi nainen (esim. 32), se olisi aivan tavallinen ikä naiselle saada lapsi. Minun äitini oli 31 ja isäni 33v, kun synnyin. Eli tuossa ei ole mitään ihmeempää _oikeasti_.

Jos sinä muutaman vuoden päästä saat lapsen, se on ihan tavallista. Ihminen itse päättää elämänsä tapahtumat. Jollekin se perheen perustaminen tapahtuu päälle kaksikymppisenä, jollekin päälle kolmekymppisenä, ja joillekin jopa päälle nelikymppisenä. Ei pidä huolestua, ettei ole juuri se päälle parikymppinen.

Kirjoitit, ettet edes haluaisi perhettä. No niin. Jos tuota tarkoitit, ei liene huolta? Joka tapauksessa ei liene huolta, tarkoititpa sanomaasi tai et.

Ihminen, jolla ei ole ollut kunnon parisuhdetta 35-vuotiaaksi mennessä, ei ole sen kummempi kuin ihminen joka ei ole valmistunut tutkijaksi tuossa ajassa tai kiertänyt kaikkia Suomen kaupunkeja läpi. Joitakin asioita 35 vuoteen mennessä saavuttaa ja joitakin ei. Se, ettei ole kunnollista parisuhdetta milloinkaan ollut, ei kerro ihmisestä vielä läheskään kaikkea. Se on vain yksi asia, minkä se kertoo: Sen, ettei ole ollut vielä parisuhdetta. Joten ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä.

Äänestä
  • Väsymys iski ja kappalejako meni huonosti. Tässä oikeanlaisempi kappalejako:

    Halle Berry, Nicole Kidman, Jennifer Lopez ja Naomi Watts ovat kaikki saaneet ensimmäisen lapsensa neljänkympin hujakoilla (/ovat saamassa). He ovat vieläpä NAISIA! Mies sen sijaan voi olla vaikka keski-ikäinen saadessaan lapsen, se ei lapsen terveyttä vaaranna. Naisten lastensaanti-ikä on paljon oleellisempi. Kun olet nyt 35 ja sinulla olisi muutaman vuoden itseäsi nuorempi nainen (esim. 32), se olisi aivan tavallinen ikä naiselle saada lapsi. Minun äitini oli 31 ja isäni 33v, kun synnyin. Eli tuossa ei ole mitään ihmeempää _oikeasti_.Jos sinä muutaman vuoden päästä saat lapsen, se on ihan tavallista.

    Ihminen itse päättää elämänsä tapahtumat. Jollekin se perheen perustaminen tapahtuu päälle kaksikymppisenä, jollekin päälle kolmekymppisenä, ja joillekin jopa päälle nelikymppisenä. Ei pidä huolestua, ettei ole juuri se päälle parikymppinen.

    Kirjoitit, ettet edes haluaisi perhettä. No niin. Jos tuota tarkoitit, ei liene huolta? Joka tapauksessa ei liene huolta, tarkoititpa sanomaasi tai et.

    Ihminen, jolla ei ole ollut kunnon parisuhdetta 35-vuotiaaksi mennessä, ei ole sen kummempi kuin ihminen joka ei ole valmistunut tutkijaksi tuossa ajassa tai kiertänyt kaikkia Suomen kaupunkeja läpi. Joitakin asioita 35 vuoteen mennessä saavuttaa ja joitakin ei. Se, ettei ole kunnollista parisuhdetta milloinkaan ollut, ei kerro ihmisestä vielä läheskään kaikkea. Se on vain yksi asia, minkä se kertoo: Sen, ettei ole ollut vielä parisuhdetta. Joten ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä.

    Äänestä

  • Yritit varmaankin rohkaista minua viestilläsi. Kiitos siitä. Kuitenkin missasit sen pointin, että on täysin ja totaalisen epätodennäköistä, että minulla ikinä olisi suhdetta yhtään kenenkään kanssa, olin minä sinä 35v tai 45v. Kertakaikkiaan tämä on vuosien mittaan tullut niin selväksi asiaksi että minua ei olla kenenkään kanssa yhteen tarkoitettu että minä en todellakaan jaksa kuunnella mitään paskaa "kyllä sullekin varmasti joku on olemassa". Ei ole ja sillä siisti, se on tullut 35v aikana varsin selväksi. Pitäisi vaan yrittää jotenkin tässä pysyä kasassa ja jatkaa elämää.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Yritit varmaankin rohkaista minua viestilläsi. Kiitos siitä. Kuitenkin missasit sen pointin, että on täysin ja totaalisen epätodennäköistä, että minulla ikinä olisi suhdetta yhtään kenenkään kanssa, olin minä sinä 35v tai 45v. Kertakaikkiaan tämä on vuosien mittaan tullut niin selväksi asiaksi että minua ei olla kenenkään kanssa yhteen tarkoitettu että minä en todellakaan jaksa kuunnella mitään paskaa "kyllä sullekin varmasti joku on olemassa". Ei ole ja sillä siisti, se on tullut 35v aikana varsin selväksi. Pitäisi vaan yrittää jotenkin tässä pysyä kasassa ja jatkaa elämää.

    elämäsi.Monet elävät sinkkuna ja ovat valintaansa
    tyytyväisiä.
    Jotenkin tuntuu että et ole vielä oikein hyväksy-
    nyt sitä että et ole saanut vaimoa itsellesi.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Yritit varmaankin rohkaista minua viestilläsi. Kiitos siitä. Kuitenkin missasit sen pointin, että on täysin ja totaalisen epätodennäköistä, että minulla ikinä olisi suhdetta yhtään kenenkään kanssa, olin minä sinä 35v tai 45v. Kertakaikkiaan tämä on vuosien mittaan tullut niin selväksi asiaksi että minua ei olla kenenkään kanssa yhteen tarkoitettu että minä en todellakaan jaksa kuunnella mitään paskaa "kyllä sullekin varmasti joku on olemassa". Ei ole ja sillä siisti, se on tullut 35v aikana varsin selväksi. Pitäisi vaan yrittää jotenkin tässä pysyä kasassa ja jatkaa elämää.

    Olet siis itse päättänyt, että et tule saamaan naista, kukaan ei huoli sinua. Silloin käykin ihan varmasti niin, koska tuollaisen asenteen kyllä näkee ja aistii sinusta. Kukaan ei varmaan uskalla edes ajatella sinua sillä silmällä..
    mieti vähän, oisko asenneongelma ?

    Sitä vaan ihminen on itse se suurin este, ei niin, että se olisi vaikka ulkonäkö tms, vaan se oma asenne.

    Hölmö :) eikä millään pahalla..

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Yritit varmaankin rohkaista minua viestilläsi. Kiitos siitä. Kuitenkin missasit sen pointin, että on täysin ja totaalisen epätodennäköistä, että minulla ikinä olisi suhdetta yhtään kenenkään kanssa, olin minä sinä 35v tai 45v. Kertakaikkiaan tämä on vuosien mittaan tullut niin selväksi asiaksi että minua ei olla kenenkään kanssa yhteen tarkoitettu että minä en todellakaan jaksa kuunnella mitään paskaa "kyllä sullekin varmasti joku on olemassa". Ei ole ja sillä siisti, se on tullut 35v aikana varsin selväksi. Pitäisi vaan yrittää jotenkin tässä pysyä kasassa ja jatkaa elämää.

    Älä, älä, älä usko tuollaista puppua! Joko SINÄ et huoli ketään, jolloin se kiikastaa siitä, mutta kyllä SINUT huolitaan. Usko pois :)

    Millaiset kriteerit sinulla on kumppanin suhteen? Huolitko naista, jolla on ennestään lapsia? Tai edes naista, jolla ei ole lapsia mutta joka on ollut aiemmin naimisissa?

    Entä nainen joka ei ole ihannepainoinen jne?
    Syitähän on monia, miksi ihminen ei jokaista naista/miestä huoli. Mutta on kuitenkin asetettava selkeä linja sille, mitä ehdottomasti ei hyväksy. Esim. yh-äitiä. Muista asioista pitää tinkiä. Kumppani ei ollutkaan ihan niin mielenkiintoinen ja kaunis kuin ajatteli. Mutta on kuitenkin lämmin, hellä ja turvallinen.

    Sinä päätät itse, mitä teet elämälläsi. Uskon, että moni nainen haluaisi sinut kumppaniksesi, jos et vain laittaisi kriteerejäsi niin korkealle. Vaatisi naiselta esim. ehdottoman kaunista ulkonäköä (kuten monilla ilotytöillä on). Jos lähitalojen yksinäinen kolmekymppinen "eukko" kelpaisi, jo pitkälle pötkittäisiin.

    Äänestä

  • huolestuaa kirjoitti:

    Kyllä se asia on vaan niin, että minua varten ei tässä maailmassa ole yhtään ketään, kyse ei ole siitä, että kukaan ei olisi kelvannut minulle, päinvastoin, ei minulla mitään kriteereitä ole mutta minä en ole kenellekään kelvannut. Tuo lapsiasia vaan on ainoa ns kriteeri sillä itse tiedän että minun kohdallani moisesta elämästä ei tulisi yhtikäs mitään, ei minulla mitään lapsia tai yh-äitejä vastaan ole, päinvastoin, mutta sen olen tiennyt ihan nuoruudesta asti että se elämä, siis perhe ja lapset, ei ole minua varten tarkoitettu.

    Muutenkin on totaalisen typerää väittää, että jokaiselle ihmiselle mukamas löytyy kumppani. Jos noin olisi niin ei varmasti olisi niin paljon ns vanhojapoikia ja -piikoja. Jotkut heistä ovat valinneet yksinäisen elämän, totta kai, mutta kyllä heistä varmasti enemmistö on sellaisia että eivät vaan ole yhtään kenellekään kelvanneet.

    Minä vaan yritän jollakin tavalla päästä tämän ajatuksen kanssa sinuiksi, että tässä tämä nyt sitten on, elämä on tällaista ihan hamaan loppuun asti, minua ei olla vaan tarkoitettu olemaan yhtään kenenkään kanssa ja kun tämän oivallan niin sitten kaikki on kunnossa eikä minulla ole tarve näin anonymiteetin suojassa avautua internet-palstoilla.

    Itse asiassa, ei tämä nyt niin synkkää ole kuiteskaan. Täytyy vaan osata ajatella asioiden valoisia puolia. Esim kun serkkuni jolla on vaimo ja kaksi lasta niin minun ei tarvitse kuin pari tuntia viettää aikaa hänen perheensä kanssa niin tiedän että en todellakaan haluaisi vaihtaa paikkoja hänen kanssaan. No, tuskinpa hänkään mun kanssa mutta se on asia erikseen.

    on erilaisia. Jos kaikki naiset olisivat samanlaisia, osa ihmisistä jäisi sanojesi mukaan ilman kumppania vasten tahtoaan. On hyvin todennäköistä, että tästä maasta löytyy ikäisiäsi naisia, jotka haluavat elämältä aivan samoja asioita kuin sinä. Eivät siis ole perustamassa perhettä, vaan ovat haaveksimassa hyvästä ja sopivasta puolisosta, jonka kanssa kokea elämää. Ei ole liian myöhäistä etsiä itselleen sopivaa naista. Muista myös, että mikään hyvä ei tule ilmaiseksi. Aina ensin joutuu näkemään jonkin verran vaivaa.

    Uskallan väittää: Sinua ei ole tuomittu ikuiseksi sinkuksi.

    Tässä on kohta 35v oltu sinkkuna ja suurin osa siitä ajasta täysin vastentahtoisesti joten kyllä minä sanon, että tyhmempikin jo tajuaa että joitakin asioita ei vaan ole tarkoitettu tapahtumaan.

    Myönnän että olen kyyninen ja katkera ja kyynisyys ja katkeruus tekee ihmisistä entistä luotaantyöntävämpiä mutta en minä ole koko ikääni ollut kyyninen ja katkera vaan nuorempana olin hyvinkin optimistinen että kyllä asiat jotenkuten loksahtaa paikoilleen mutta vuosien mittaan, pettymys jälkeen pettymyksen, on valjennut se, että näin on minun kohdallani kenties tarkoitettukin. Meinaan, näin huonoa onnea ei voi kenelläkään olla joten tällä kaikella on jokin tarkoitus. Yrityksen puutteesta ei vuosien mittaan ole todellakaan ollut kyse.

    Se mitä minä yritän sanoa, että minulle olisi erittäin tärkeätä onnistua hyväksymään tilanteeni ja lakata märehtimästä koko asiaa ja elää eteenpäin sen sijaan että eläisin jossa saatanan satulinnassa kuvitellen, että "kyllä se nainen minun elämääni vielä ilmestyy" sillä tiedän jo itsekin, että ei sitä nyt enää tule tapahtumaan.

    Tuon asian kanssa kun oppisi elämään niin elämä olisi ihan ok.

    Ongelma voi olla vain siinä, että olet katsellut liian raittiita tyttöjä. Sellaisiin on täysin mahdotonta tutustua, mutta sen sijaan ei ole kovin vaikeaa saada houkuteltua umpikännissä olevaa naista luokseen.

    Kyllä minulla kävi flaksi viime viikonloppuna sekä perjantaina että lauantaina, kumpikaan näistä ei tosin aamulla muistanut enää paljon mitään, eikä puhettakaan mistään pitkäaikaisesta suhteesta vaikka kännissä tietysti sanoivat etsivänsä pitkäaikaista suhdetta.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Kyllä se asia on vaan niin, että minua varten ei tässä maailmassa ole yhtään ketään, kyse ei ole siitä, että kukaan ei olisi kelvannut minulle, päinvastoin, ei minulla mitään kriteereitä ole mutta minä en ole kenellekään kelvannut. Tuo lapsiasia vaan on ainoa ns kriteeri sillä itse tiedän että minun kohdallani moisesta elämästä ei tulisi yhtikäs mitään, ei minulla mitään lapsia tai yh-äitejä vastaan ole, päinvastoin, mutta sen olen tiennyt ihan nuoruudesta asti että se elämä, siis perhe ja lapset, ei ole minua varten tarkoitettu.

    Muutenkin on totaalisen typerää väittää, että jokaiselle ihmiselle mukamas löytyy kumppani. Jos noin olisi niin ei varmasti olisi niin paljon ns vanhojapoikia ja -piikoja. Jotkut heistä ovat valinneet yksinäisen elämän, totta kai, mutta kyllä heistä varmasti enemmistö on sellaisia että eivät vaan ole yhtään kenellekään kelvanneet.

    Minä vaan yritän jollakin tavalla päästä tämän ajatuksen kanssa sinuiksi, että tässä tämä nyt sitten on, elämä on tällaista ihan hamaan loppuun asti, minua ei olla vaan tarkoitettu olemaan yhtään kenenkään kanssa ja kun tämän oivallan niin sitten kaikki on kunnossa eikä minulla ole tarve näin anonymiteetin suojassa avautua internet-palstoilla.

    Itse asiassa, ei tämä nyt niin synkkää ole kuiteskaan. Täytyy vaan osata ajatella asioiden valoisia puolia. Esim kun serkkuni jolla on vaimo ja kaksi lasta niin minun ei tarvitse kuin pari tuntia viettää aikaa hänen perheensä kanssa niin tiedän että en todellakaan haluaisi vaihtaa paikkoja hänen kanssaan. No, tuskinpa hänkään mun kanssa mutta se on asia erikseen.

    niin, että sinulle itsellesi kelpaisi kuka tahansa (lapsia haluamaton)? Sekin nimittäin voisi olla syy kelpaamattomuuteen - useimmilla on kuitenkin tarve olla Joku eikä kuka tahansa.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Yritit varmaankin rohkaista minua viestilläsi. Kiitos siitä. Kuitenkin missasit sen pointin, että on täysin ja totaalisen epätodennäköistä, että minulla ikinä olisi suhdetta yhtään kenenkään kanssa, olin minä sinä 35v tai 45v. Kertakaikkiaan tämä on vuosien mittaan tullut niin selväksi asiaksi että minua ei olla kenenkään kanssa yhteen tarkoitettu että minä en todellakaan jaksa kuunnella mitään paskaa "kyllä sullekin varmasti joku on olemassa". Ei ole ja sillä siisti, se on tullut 35v aikana varsin selväksi. Pitäisi vaan yrittää jotenkin tässä pysyä kasassa ja jatkaa elämää.

    Mulla on samanikäinen poika ja olen tosihuolestunt hänestä. Hän ei ole koskaan esittänyt yhtään tyttöystävää minulle, eikä tytöt soitelleet hänelle , kun hän asui kotona. Hän ei ole homo, sen tiedän. Olen kysynyt ja hän vastasi tehellisest.
    Vähän aikaa sitten otin taas asian puheeksi ja hän sanoi, että ylksinäisyys on hänen kohtalonsa ja että hän on kyllä yrittänyt, mutta nyt hän on lopettanut yrittämisen., Sanoin, etteivät naiset sinua kotoa tule hakemaan. Ja suosittelin hakua netistä.
    Hän on hyvännäköinen, hieman hiljainen, ja muut asiat ovat OK. Minua raastaa sydämestä, sillä haluaisin hänen olevan onnellinen. Hän on kyllä sanonut, että kyllä se elämä näinkin menee, ettei hän siitä kärsi; myönsi kylläkin, että olisihan se mukavaa. No seksistä en ole uskaltanut puhua, se on liian intiimiä, mutta oletan, että nuorella miehellä on tarve ja ellei ole, niin se on epänormaalia. Niin että älä niistä maksullisista naisista puhumista häpeä, mutta luulisi ilmaiseksikin saatavan.
    Pitääkö miehellöä olla valtava supliikki, jotta nykyajan nuoret naiset innostuu. Tanssitaitokin pojaltani puuttuu; ei mennyt 15 vuotiaana tanssikouluun, vaikka olisin halunnut. Minun nuoruudessani käytiin tansseissa, kesällä ihanissa lavatansseissa monta kertaa viikossa.
    Hei, vaikka et lässytyksistä tykkää, sanon, että sulla on vielä ELÄMÄ edsessä.

    Äänestä

  • yksi äiti kirjoitti:

    Minun kohdallani ei todellakaan ole ollut kyse siitä, että olisin kuvitellut, että minut tultaisiin hakemaan kotoa, päinvastoin. Kuten olen jo sanonut, yrittämisen puutteesta se ei ole ollut kiinni mutta kuten joku jo aikaisemmin sanoikin niin kaikille ei vaan ole olemassa jotakuta. Joidenkin kohtalona on jäädä yksikseen. Elämä ei ole reilua mutta sitä on pelattava niillä korteilla mitkä on saanut.

    Kyllä minun kohdallani asia on jo sinetöity. Nyt on jo tilanne se, että enää en edes itse halua koko asiaa. Kun en ole tähän asti kenellekään kelvannut niin ollaan sitten ilman.

    Itse asiassa, siinä vaiheessa, noin pari vuotta sitten, myönsin itselleni, että minä en koskaan kenenkään naisen kanssa tule suhteessa olemaan ja silloin aloin harrastamaan maksullisia naisia. Jos edes pikkuriikkisen itse uskoisin, että minullakin joskus voisi joku olla niin en olisi alkanut heitä tapaamaan. Minä niinkuin tavallaan itsekin ajattelen, että äijä joka käy maksullisissa on aivan ansaitusti yksin.

    He ovat kuitenkin olleet elämäni jonkinlainen pelastus. Voin vain kuvitella millainen raunio olisin, siis vielä pahempi kuin mitä olen, jos en heitä silloin tällöin tapailisi. Suurin osa heistä on mukavia tavallisia tyttöjä ja jos heidät tapaisi missä tahansa muussa yhteydessä niin heistä ei uskoisi että he moista toimintaa harrastavat. Kumpi osapuoli on hyväksikäyttäjä ja hyväksikäytetty. Kenties molemmat kumpaakin katsastokannasta riippuen.

    Jotkut vastaajat eivät tunnu ymmärtävän mitä minä haen takaa: Siis, jos minä pystyn hyväksymään, että minä tulen elämään koko elämäni yksin ilman ainoatakaan suhdetta kenenkään kanssa niin silloin minä pikkuhiljaa pääsen asian ylitse ja voin jatkaa elämääni ja elää suht normaalin elämän. Asia on silloin ikäänkuin lukkoon lyöty. Sen takia toi toitotus, että "kyllä sullakin voi olla joku" on pahinta mahdollista sillä silloin epävarmuudessa eläminen jatkuu ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

    Kuten sanoin, olen alkanut uskomaan, että näin on kohdallani tarkoitettukin sillä kenelläkään ei voi näin huono onni olla jatkuvasti vuodesta toiseen ellei kyse olisi jostakin muusta.

    Ja hokemalla tuota, että sinun kohtalosi on olla ja elää yksin, se varmasti on toteutunut ja toteutuu. Sinä itse sitä toteutat, en usko, että olet mikään uhri siinä mielessä.

    Sinä olet päättänyt ja asiahan on sillä selvä. Epävarma tilannehan onkin usein hankalin. Helpottaa kun päättää. Toisaalta oletko sittenkään ihan vielä sitä tehnyt, kun kerran se vielä ahdistaa.

    Jännä muuten tuo kohtalo tai mikä se nyt sitten onkin, elämän satunnaisuus: joku kaunis päivä tapahtuukin jotain jota ei koskaan olisi uskonut tapahtuvan, muistakin sitten varautua siihen, yhtäkkiseen.. suojele itseäsi, mieti jo etukäteen, miten pystyt parhaiten välttämään sellaisen !

    Äänestä

  • hmmmmm.... kirjoitti:

    Tässä ketjussa on ollut muutamia itseäni vanhempia ihmisiä, jotka ovat kertoneet että heilläkään ei ole eläissään ollut suhdetta. Heidän takiansa aloin alun perinkin tästä asiasta puhumaan, siis saamaan jotain varmuutta siitä, että ehkä en sittenkään ole niin harvinainen outo lintu kuin itse välillä luulen.

    Sen sijaan nuo ohjeet kuinka minullakin voisi olla suhde voi minun puolestani työntää syvälle ja poikittain; Minun kohdallani niistä ei apua ole. Jos on tähän ikään asti elänyt, että ei ole koskaan kenellekään kelvannut niin kyllähän se nyt jo jostain kertoo jotakin ja se myös tarkoittaa sitä että ei asiat enää koskaan tule toiseksi muuttumaan, mitään "jonain päivää" ei minun kohdallani koskaan tule, sen verran realisti pitää olla.

    Just nuo "jonain päivittelijät" ovat niitä jotka minun tekisi mieleni kuristaa, niin paljon tuo lässytys minua vituttaa. Nimittäin, kuten aiemmin olen kertonut niin minun kohdallani kyse ei todellakaan ole ollut yrityksen puutteesta tai siitä, että olisin istunut kaikki nämä vuodet kotona istumassa ja odottamassa että minut haetaan. Sellaista asiaa ei olekaan mitä en olisi yrittänyt.

    Myönnän, että nyt minulla on niin katkera ja kyyninen asenne että täöllaisella yksin jääkin mutta en ole aina ollut tällainen, minusta on tullut tällainen pettymysten kautta. On ollut myös aika jolloin olen itse ollut nuori ja optimisti.

    Kuitenkin, katkeruudesta ja kyynisyydestä viis sillä kuten sanoin, niin nykyisin en enää itsekään edes haluaisi enää suhdetta. Kuten kerroin, olen parin vuoden ajan harrastanut maksullisissa naisissa käymistä. Aiemmin ei moinen olisi juolahtanut mieleenikään. Omasta mielestänikin mies joka käy maksullisissa ansaitseekin olla yksin. Minulle siis moisen aloittaminen oli jonkinlainen rajapyykki entisen ja nykyisen elämän välillä.

    Maksullisista tytöistä on kuitenkin tullut minun elämässäni pelastavia enkeleitä, en sentän ihan kaikesta jää paitsi mitä suurin osa ihmisistä pitää itsestäänselvyytenä. Onneksi noita tyttöjä on olemassa, ilman heitä olisin varmasti paljon suurempi ihmisraunio kuin mitä olen. Toivottavasti vaan poliitikot eivät saa päähänsä säätää moista laittomaksi. Muita naiskontakteja minun elämässäni ei tule enää koskaan olemaankaan kuin nuo tytöt.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Minun kohdallani ei todellakaan ole ollut kyse siitä, että olisin kuvitellut, että minut tultaisiin hakemaan kotoa, päinvastoin. Kuten olen jo sanonut, yrittämisen puutteesta se ei ole ollut kiinni mutta kuten joku jo aikaisemmin sanoikin niin kaikille ei vaan ole olemassa jotakuta. Joidenkin kohtalona on jäädä yksikseen. Elämä ei ole reilua mutta sitä on pelattava niillä korteilla mitkä on saanut.

    Kyllä minun kohdallani asia on jo sinetöity. Nyt on jo tilanne se, että enää en edes itse halua koko asiaa. Kun en ole tähän asti kenellekään kelvannut niin ollaan sitten ilman.

    Itse asiassa, siinä vaiheessa, noin pari vuotta sitten, myönsin itselleni, että minä en koskaan kenenkään naisen kanssa tule suhteessa olemaan ja silloin aloin harrastamaan maksullisia naisia. Jos edes pikkuriikkisen itse uskoisin, että minullakin joskus voisi joku olla niin en olisi alkanut heitä tapaamaan. Minä niinkuin tavallaan itsekin ajattelen, että äijä joka käy maksullisissa on aivan ansaitusti yksin.

    He ovat kuitenkin olleet elämäni jonkinlainen pelastus. Voin vain kuvitella millainen raunio olisin, siis vielä pahempi kuin mitä olen, jos en heitä silloin tällöin tapailisi. Suurin osa heistä on mukavia tavallisia tyttöjä ja jos heidät tapaisi missä tahansa muussa yhteydessä niin heistä ei uskoisi että he moista toimintaa harrastavat. Kumpi osapuoli on hyväksikäyttäjä ja hyväksikäytetty. Kenties molemmat kumpaakin katsastokannasta riippuen.

    Jotkut vastaajat eivät tunnu ymmärtävän mitä minä haen takaa: Siis, jos minä pystyn hyväksymään, että minä tulen elämään koko elämäni yksin ilman ainoatakaan suhdetta kenenkään kanssa niin silloin minä pikkuhiljaa pääsen asian ylitse ja voin jatkaa elämääni ja elää suht normaalin elämän. Asia on silloin ikäänkuin lukkoon lyöty. Sen takia toi toitotus, että "kyllä sullakin voi olla joku" on pahinta mahdollista sillä silloin epävarmuudessa eläminen jatkuu ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

    Kuten sanoin, olen alkanut uskomaan, että näin on kohdallani tarkoitettukin sillä kenelläkään ei voi näin huono onni olla jatkuvasti vuodesta toiseen ellei kyse olisi jostakin muusta.

    puhuin ystäväni kanssa meren rannalla kevätauringossa tansitunnin jälkeen siitä, mitä eilen tein ja kerroin tähän keskusteluun kirjoittamisesta ja pojastani - koulussa häntä kiusattiin, mutta minä en osannut asiaan tarttua, kun hän ei puhunut. Tunnen syyllisyyttä. Muistelin niitä aikoja ja ahdistuin. Ystäväni sanoi, että poikasi voisi vielä nyt mennä puhumaan jollekin ulkopuoliselle saadakseen itsetuntonsa kohentumaan. Sitten me mietittiin, missä niitä kontakteja voisi tehdä, päädyttiin harrastuksiin ja tansseihin. Meidän nuoruudessa oli luonnollista käydä tanssikoulu ja sitten käytiin aktiivisesti kesällä lavatansseissa. Olin 15 vuotias ja viaton ja hauskaa oli. Niinpätanssin vieläkin vanhana mummona muilla mailla vierahilla. Eli harrastuksia ja retkiä, joissa on muita ihmisiä mukana.
    Joku viisas sanoi, että olemme uhreja, mutta myös vastuussa omasta elämästämme.
    Niin, että jos aseenteesi on negatiivinen? Äläkä suutu siitä, mitä ihmiset kirjoittavat, sillä ottavat osaa nuoren miehen tuskaan.
    Rupean taas puhumaan poikaani kanssa asiasta. Kiitos Sinulle, että kirjoitit itsesrtäsi.
    P.S. Mikään ei tässä elämässä ole lukkoonlyötyä tai sinetöityä; ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.

    Äänestä

Jolla vaimo,sillä vaiva.
Jolla lapsi,sillä kaksi.

Äänestä

Mä olen 21-vuotias naisen alku ja mua mietityttää kanssa jo tuo sama tulevaisuus. Mulla ongelma tähän asti on ollut se, että miehiä olisi ollut tarjolla, mutta sit ne joita oikeasti haluaisin, niin en voi saada. Jotenkin olen toisaalta ajatellut niin, että "vaan jonkun" saisin vielä kolmikymppisenäkin, mutta ehkä tämä sitten vain on itsensä pettämistä.

Moni varmaan ihmettelee tuota, kun käyt maksullisissa, mutta mä jotenkin ymmärrän sua. Mä itse olen vielä neitsyt ja jotenkin tuo kynnys seksin suhteen vaan nousee. Mut mä en voisi käyttää rattopoikapalveluita saati roudata baarista randomtuttuja kotiini. Jotenkin siitä puuttuisi läheisyys... Olen melkein kade sulle, että pystyt ottamaan ja panemaan ketä lystää. Pystyisimpä mäkin... Mutta taitaa olla teille miehille helpompaa.

Äänestä
  • Ihan hyvä, ettet kenen kanssa vain harrasta seksiä - siinä on vanhan hyvän ajan meininki. Ei sitä tehdä sen takia, kun kaikki muutkin tai kun ikää jo on 21 v.

    Äänestä

  • neitseytesi! kirjoitti:

    Ihan hyvä, ettet kenen kanssa vain harrasta seksiä - siinä on vanhan hyvän ajan meininki. Ei sitä tehdä sen takia, kun kaikki muutkin tai kun ikää jo on 21 v.

    Useimmille tuollaiset syyt ovat ihan riittäviä.

    Äänestä

  • takia sitten? kirjoitti:

    Useimmille tuollaiset syyt ovat ihan riittäviä.

    Kun rakkauttakin pitäisi olla mukana!

    Äänestä

Ehkä ei, mutta varmaan monen ns. normaalia elämää viettävän mielestä yksinäinessä ihmisessä, jolla ei ole/ole ollut parisuhdetta on jotakin pielessä. Eikä auta yhtään, että olet mies. Ihmisiä, joiden elämä ei ole tavalla tai toisella mennyt tavallisen kaavan mukaan, on kovin helppo arvostella.

Itse olen päälle kolmekymppinen mies ja aika samanlaisessa tilanteessa. Minäkin kuvittelin nuorempana, että kyllä tässä vielä on aikaa ja ehdin löytää ja tutustua naiseen, jonka kanssa voisi mennä naimisiin ja ehkä perustaa perheen. Mutta vuodet ovat vierineet ja nyt päälle kolmekymppisenä huomaa, etteivät asiat ole muuksi muuttuneet. Ulkoisesti asiat ehkä näyttävät hyvältä, on työpaikka, asunto, auto, harrastuksia, enkä ole pahannäköinenkään, mutta ihmissuhteiden puute ja niissä epäonnistumiset eivät ole lisänneet intoa edes yrittää parisuhteen muodostamista. Minäkin olen harrastanut maksullisia naisia ja vaikka joskus siitä on ehkä jotain saanut, sanoisin kyllä, että olisi parempi kun en olisi ikinä moista tehnyt. Eikä se varmasti helpota parisuhteen muodostamista.

Menneisyyttään ihminen ei voi muuttaa, sen kanssa on vain kyettävä elämään, mutta on sitten toinen juttu hyväksyykö toinen ihminen sinut. Vaikka toivoisinkin, että olisin joskus tehnyt joitakin asioita toisin, en silti osaa sanoa, olisinko toisenlaisessa tilanteessa nyt.

Parisuhteen muodostaminen tuntuu aina vain vaikeammalta, kun ikää tulee lisää. Tuntuu, että ihmisten odotukset ovat todella korkealla, vaikka oma elämä ei olisi sen kummempaa tai paremmassa järjestyksessä kuin monella muullakaan.

Joskus elämä tuntuu turhauttavalta ja olen myös joskus katkera siitä mitä muilla on ja mitä minä tuskin tulen ikinä kokemaan. Mutta olemalla katkera tai vihainen, vain varmistaa sen, ettei ainakaan kykene muodostamaan suhteita. Todennäköisyys sille, että päälle kolmekymppinen mies, joka ei ole seurustellut, löytäisi suhteen on kyllä melkoisen pieni.

Äänestä

kanssa noin arkielämässä? Miten naiset sinuun suhtautuvat, onko joku joskus ollut kiinnostunut niin, että tietäsit? Oletko itse ihastunut joskus? Oletko itse "etsinyt" vai vaan odottanut, että joku ottaisi? Ihan vaan tuli mieleen tällaisia ajatuksia.

Äänestä
  • Millainen sinä olet: pitkä vai lyhyt, lihava vai laiha, tumma vai vaalea, hiukset vai kalju, parta vai ei, urheiluhullu vai kulttuurihullu, raivoraitis vai jääkö ryyppy päälle? Puku päällä vai salihousuissa, äkkipikainen vai rauhallinen? Oletko työssäsi tekemisissä naisten kanssa vai et? Kysymyksiä riittäisi vaikka kuinka paljon...

    Äänestä

Viestin aihe kosketti sen verran syvältä että ajattelin kertoa oman tarinani...olen siis 55-vuotias nainen, jolla ei ole koskaan ollut kunnollista parisuhdetta... puolen vuoden kokeilu kerran päälle kolmekymppisenä, mutta sekin siis loppui lyhyeen..seksisuhteita on tullut koettua sitäkin enemmän ja usein varattujen miesten kanssa. Monet vuodet minäkin ajattelin, että mikä minussa on vikana, kun en "kelpaa"/en huolinut niitä joille kelpasin...siis tämä tuttu ympyrä. Mutta kuinka ollakaaan kun se biologinen kello lakkasi tikittämästä täytettyäni 40 v, alkoi jollain tavalla helpottaa, sitä vain hyväksyi että minun elämäni menee näin ilman perhettä, mulla on kyllä ystäviä ja elämä muuten kunnossa, mutta yksin olen edelleen ja nyt jo niin tottunut tähän "itselliseen elämään", saa olla miten tahtoo...Seksiä saa helposti..mutta se läheisyyden puute on edelleen välillä tosi raskasta kestää..sitä en voi kieltää. Se on se "ihmisen ikävä toisen luo". Olen kuitenkin onnellinen monesta asiasta elämässäni ja kun ajattelee kuinka moni parisuhde nykyään päättyy eroon ja ihmiset pettävät toisiaan, niin mikäpä minun on ollessa....ELÄMÄ ON KUITENKIN IHANAA KUN SEN OIKEIN OIVALTAA...tsemppiä kaikille meille sinkuille ja valoisaa tulevaisuutta.

Äänestä
  • Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. Itsekin uskon, että pikkuhiljaa ennemmin tai myöhemmin tulen hyväksymään kohtaloni ja elämään elämääni eteenpäin. Kai tämä että minä tällä hetkellä näin kovasti murehdin tätä asiaa on jonkinlainen viimeinen vaihe ennen kuin keski-ikä astuu kuvioihin.

    Mielenkiintoista vaan, että aivan viime aikoina tämä asia on niin paljon alkanut minua vaivaamaan,paljon enemmän kuin joskus takavuosina.

    Äänestä

no siis, ensinnäkin. tuosta sun kirjotuksesta tulee mieleen että oot katkera, niinku ootkin, mutta ootko miettinyt onko vika sinussa? ei oo mistään haukkumisesta kyse, tulipahan vaan mieleen.

ja toiseksi. ei ne fiksut naiset tai muutenkaan naiset halua aina mitään renttuilijoita yms, naiset ei ole mikään homogeeninen ryhmä vaan yhtä erilaisia kuin miehetkin. joten:

minkälainen sä olet ihmisenä? ongelma voi olla siinä, että sä olet niin ujo tai varautunut ettei ihmiset halua lähestyä koska tulkitsevat sen ylpeydeksi (näin ainakin mulla). mulla meni melkein 10 vuotta ennenkuin tajusin että vika on mussa ja aloin korjaamaan niitä. annan itestäni jotain, puhun ihmisille ja puhun niistä enkä esim itestäni. kehuminen on todella hyvä tapa luoda suhteita. sen jälkeen kun on hatara pohja niin vahvistaa sitä ja niin edelleen.

mieti näitä ja toivottavasti vastaat. mua ainakin kiinnostaa tietää minkälainen sä oot ihmisenä eikä työntekijänä tai paljonko sulla on rahaa. enkä oo ainoo tällänen naispuolinen jota kiinnostaa tietää, eihän tästä keskustelusta olis tullut näin pitkää muuten.

Äänestä
  • Katsoin sun profiiliasi ja huomasin, että olet puolet minun iästäni. Kun itse olin sinun ikäisesi niin oli täynnä optimismia, elämä oli avoinna minulle ja oli aivan selvä asia, että kaikki asiat tulisivat kääntymään minun kohdallani parhain päin.

    Toisin on käynyt. Sanottakoon nyt tähän väliin, että suurimmalla osalla ihmisistä asiat menevät jotenkuten kohdalleen vaikka nuorena sitä saattaisi epäilläkin. Näistäkin tälle palstalle kirjoittavista parikymppisistä, jotka sanovat, että ihan varmasti jäävät yksin loppuiäkseen niin heistä n95% on 30-vuotiaana naimisissa, heillä on lapsia ja saattavat olla jo eronneetkin.

    Mutta valitettavasti on pieni vähemmistö ihmisiä, jotka tekevät poikkeuksen tuohon sääntöön ja jäävät koko iäkseen yksin. Naisten kohdalla usein asia on kuitenkin niin, että he ovat mielummin valinneet yksinolon kuin heille tarjolla olleet miehet mutta meidän miesten kohdalla usein on surullisempi tapaus eli kenellekään ei ole kelvannut. No, sanottakoon nyt kuitenkin, että ei itsellenikään ihan kuka tahansa puliakka kelpaa mutta n95% naisista kelpaisi, ei mitään esim ulkonäkövaatimuksia mulla ole ollut, mutta minä en ole kelvannut kenellekään.

    Jo senkin takia minua vituttaa nämäsanojat, että "jokaiselle on varmasti joku". Haistakaa vittu vaan! Sori, mutta siltä tuntuu sillä niin vittuilulta tuo typerä klisee minun korvissani kuulostaa.

    Kuitenkin, minun on päästävä tästä asiasta yli ja alettava elämään elämääni, vanhanpojan elämää ja otettava siitä kaikki irti. Se, että minulle on käynyt näin on saanut minut ajattelemaan, että näin on kohdallani ollut tarkoituskin, kenelläkään ei näin huono onni voi olla vuodesta toiseen. Vilpittömästi voin sanoa, että ei tule mieleen mitään mitä tekemällä toisin menneisyydessä olisi saanut asiat toisenlaisiksi.

    Mutta, kuten sanoin, täytyy yrittää mennä eteenpäin. Kuitenkin, joka kerta kun joku sanoo, jotain, että "kyllä sullekin on varmasti joku olemassa" niin mieleni tekisi kuristaa kyseinen henkilö.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Katsoin sun profiiliasi ja huomasin, että olet puolet minun iästäni. Kun itse olin sinun ikäisesi niin oli täynnä optimismia, elämä oli avoinna minulle ja oli aivan selvä asia, että kaikki asiat tulisivat kääntymään minun kohdallani parhain päin.

    Tuli vain mieleen. Minulle on sanottu, että parisuhteettakin voi elää, ja ihmissuhteet eivät ole kaikki ja niin edelleen, mutta sekin ärsyttää.

    Olen sua vanhempi naisihminen eikä mulla myöskään ole ollut suhteita. Elämä on mennyt lujaa muutenkin. Mutta mulle ei olla koskaan sanottu että "kyllä sullekin on joku jossain" vaan joskus vähän leikillään heitetty ettei pidä olla niin kranttu. Mutta mähän en silti ketä tahansa huoli. Ja mitä pitempään on yksin sitä enemmän omiin tapoihinsa on kangistunut.
    Ja muuten, se ei pidä paikkansa että jokaiselle olisi todella joku. Kyllä niitä vanhojapoikia ja vanhojapiikoja on aina ollut ja tulee olemaan. Se on eri asia että onko jäänyt omasta tahdosta vai tahtomattaan yksin. Sitäpaitsi kun kattoo vierestä työkaverin avioeroa ja riitelyitä niin täytyy todeta että oonpa ollut viisas.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Katsoin sun profiiliasi ja huomasin, että olet puolet minun iästäni. Kun itse olin sinun ikäisesi niin oli täynnä optimismia, elämä oli avoinna minulle ja oli aivan selvä asia, että kaikki asiat tulisivat kääntymään minun kohdallani parhain päin.

    Toisin on käynyt. Sanottakoon nyt tähän väliin, että suurimmalla osalla ihmisistä asiat menevät jotenkuten kohdalleen vaikka nuorena sitä saattaisi epäilläkin. Näistäkin tälle palstalle kirjoittavista parikymppisistä, jotka sanovat, että ihan varmasti jäävät yksin loppuiäkseen niin heistä n95% on 30-vuotiaana naimisissa, heillä on lapsia ja saattavat olla jo eronneetkin.

    Mutta valitettavasti on pieni vähemmistö ihmisiä, jotka tekevät poikkeuksen tuohon sääntöön ja jäävät koko iäkseen yksin. Naisten kohdalla usein asia on kuitenkin niin, että he ovat mielummin valinneet yksinolon kuin heille tarjolla olleet miehet mutta meidän miesten kohdalla usein on surullisempi tapaus eli kenellekään ei ole kelvannut. No, sanottakoon nyt kuitenkin, että ei itsellenikään ihan kuka tahansa puliakka kelpaa mutta n95% naisista kelpaisi, ei mitään esim ulkonäkövaatimuksia mulla ole ollut, mutta minä en ole kelvannut kenellekään.

    Jo senkin takia minua vituttaa nämäsanojat, että "jokaiselle on varmasti joku". Haistakaa vittu vaan! Sori, mutta siltä tuntuu sillä niin vittuilulta tuo typerä klisee minun korvissani kuulostaa.

    Kuitenkin, minun on päästävä tästä asiasta yli ja alettava elämään elämääni, vanhanpojan elämää ja otettava siitä kaikki irti. Se, että minulle on käynyt näin on saanut minut ajattelemaan, että näin on kohdallani ollut tarkoituskin, kenelläkään ei näin huono onni voi olla vuodesta toiseen. Vilpittömästi voin sanoa, että ei tule mieleen mitään mitä tekemällä toisin menneisyydessä olisi saanut asiat toisenlaisiksi.

    Mutta, kuten sanoin, täytyy yrittää mennä eteenpäin. Kuitenkin, joka kerta kun joku sanoo, jotain, että "kyllä sullekin on varmasti joku olemassa" niin mieleni tekisi kuristaa kyseinen henkilö.

    Mikset voisi napata jotain yh-äitiä? Minulla viime vuosina kaikki parin viikon suhteet ovat olleet juuri yh-äitien kanssa. Synnyttämättömät naiset ovat paljon nirsompia.
    Huono puoli yh-äideissä on herkkä eroamisalttius ja herkästi joutuu jätetyksi yh-äidin toimesta.

    Nyt kuitenkin kevät on tulossa, ja luulisin että jo maaliskuussa puistot alkavat täyttyä yh-äideistä ja lastenrattaista.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Koska minä en halua olla missään tekemisissä lasten kanssa. Se vaan ei ole minua varten tarkoitettua elämää.

    Sitä paitsi, ei ne yh-äiditkään varmasti niin epätoivoisia ole että heille kelpaisi joku joka ei ole koskaan kenellekään kelvannut. Lopettakaa jo toi vitun "neuvominen"

    Tässäpä yksi syy mikset ole kenellekään kelvannut. Ja toinen syy, jos puhut naisille tähän sävyyn kun täällä olet kirjoitellut niin eipä myöskään kiinnosta. Niin että käytä vaan niitä maksullisia naisia, niille voit puhua töykeästikin eikä lapsista huolta.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Koska minä en halua olla missään tekemisissä lasten kanssa. Se vaan ei ole minua varten tarkoitettua elämää.

    Sitä paitsi, ei ne yh-äiditkään varmasti niin epätoivoisia ole että heille kelpaisi joku joka ei ole koskaan kenellekään kelvannut. Lopettakaa jo toi vitun "neuvominen"

    On kai itsestään selvää, että saat kaikenlaisa mielipiteitä, mutta neuvoa ei saa, vaikka ihmiset ystävällisesti koettavat auttaa. Muute "VITTU" on pyhä, eikä sitä tulee turhaan lausua!! Se on naisen herjaamista; sen perässä kuitenkin olet, joten voisit edes puhua "siitä" kauniisti.

    Äänestä

  • suutut kirjoitti:

    Typerää kaksinaismoralismia (selvästi naisten kommentteja).

    Monestihan se on niin että mies saa käyttäytyä miten vaan, mutta jos sitten on "väärässä paikassa" (kuten tällä palstalla parissa kommentissa) epäkohtelias niin heti saa sata mielipidettä siitä että "tuommoisella käytöksellä et saa yhtään naista", vaikka tämä samainen heppu olisi kuinka mukava tyyppi oikeassa elämässä. Toisaalta taas jos on selvä "pelimies" ja mahdollisesti jopa väkivaltainenkin ja on seurustellut useita kertoja niin on usein hyvätkin mahdollisuudet saada suhde.... Silläkään ei ole usein väliä miten käyttäytyy muita henkilöitä kohtaan, kunhan käyttäytyy tätä kyseistä henkilöä kohtaan "suhtkoht hyvin".

    Tuossa iässä yh-äitien määrä toki alkaa olemaan jo varsin iso ja on vaikeaa löytää "sinkkuja". Toisaalta hyvin ymmärtää sen ajattelutavan miksi ei halua yh-äitejä. Ihan siitä syystä ettei ole muutenkaan seurustellut, niin on vaikeaa ottaa henkilöä jolla olisi jo lapsia. Toisekseen eivät ne yh-äiditkään välttämättä huoli kovin helposti tätä tyyppiä... Toisekseen pitää olla myös oikea asenne hyväksyä lapset ja huolehtia heistä jos alkaa seurustelemaan jonkun yh-äidin kanssa...

    En itse miehenä voisi ajatellakkaan lapsia eronneen yh-äidin tai kenenkään muunkaan muodossa, jos en omaisi oikeaa asennetta niistä huolehtimiseen.

    Alkuper. henkilöhän voisi kokeilla matkustamistakin ja kokeilla löytää ulkomailta vaimon. Jos semmoinen nyt ylipäätään onnistuu. Toki monet ovat rahan perässä, mutta voihan olla mahdollista löytää myös "kestävä" ihmissuhde tai sitten väliaikainen, mutta toisaalta kaikilla ihmisillä on tietyt vaatimukset.

    En ainakaan itse tiedä onko sillä sitten merkitystä ovatko vaatimukset ulkonäkö, raha, sosiaalinen asema, status vai jotkut muut seikat. Raha tuskin on sen kummempi asia ja jos sitä riittää, niin tokihan sitä kannattaa käyttää.

    Äänestä

  • mrock kirjoitti:

    Vielä täytyy sanoa että ei nuo puistot tunnu ainakaan itsestäni kovin luonnollisilta tapaamispaikoilta (toki ne voivat niitä joillekin olla). Saati sitten että menisin puhelemaan jollekin rattaita työntävälle naiselle.... (never).

    rattaita työntävä saattaisikin paljastua siskon lasten lapsenvahdiksi :)

    Äänestä

  • mrock kirjoitti:

    Typerää kaksinaismoralismia (selvästi naisten kommentteja).

    Monestihan se on niin että mies saa käyttäytyä miten vaan, mutta jos sitten on "väärässä paikassa" (kuten tällä palstalla parissa kommentissa) epäkohtelias niin heti saa sata mielipidettä siitä että "tuommoisella käytöksellä et saa yhtään naista", vaikka tämä samainen heppu olisi kuinka mukava tyyppi oikeassa elämässä. Toisaalta taas jos on selvä "pelimies" ja mahdollisesti jopa väkivaltainenkin ja on seurustellut useita kertoja niin on usein hyvätkin mahdollisuudet saada suhde.... Silläkään ei ole usein väliä miten käyttäytyy muita henkilöitä kohtaan, kunhan käyttäytyy tätä kyseistä henkilöä kohtaan "suhtkoht hyvin".

    Tuossa iässä yh-äitien määrä toki alkaa olemaan jo varsin iso ja on vaikeaa löytää "sinkkuja". Toisaalta hyvin ymmärtää sen ajattelutavan miksi ei halua yh-äitejä. Ihan siitä syystä ettei ole muutenkaan seurustellut, niin on vaikeaa ottaa henkilöä jolla olisi jo lapsia. Toisekseen eivät ne yh-äiditkään välttämättä huoli kovin helposti tätä tyyppiä... Toisekseen pitää olla myös oikea asenne hyväksyä lapset ja huolehtia heistä jos alkaa seurustelemaan jonkun yh-äidin kanssa...

    En itse miehenä voisi ajatellakkaan lapsia eronneen yh-äidin tai kenenkään muunkaan muodossa, jos en omaisi oikeaa asennetta niistä huolehtimiseen.

    Alkuper. henkilöhän voisi kokeilla matkustamistakin ja kokeilla löytää ulkomailta vaimon. Jos semmoinen nyt ylipäätään onnistuu. Toki monet ovat rahan perässä, mutta voihan olla mahdollista löytää myös "kestävä" ihmissuhde tai sitten väliaikainen, mutta toisaalta kaikilla ihmisillä on tietyt vaatimukset.

    En ainakaan itse tiedä onko sillä sitten merkitystä ovatko vaatimukset ulkonäkö, raha, sosiaalinen asema, status vai jotkut muut seikat. Raha tuskin on sen kummempi asia ja jos sitä riittää, niin tokihan sitä kannattaa käyttää.

    Itse asiassa, se on ainoa mahdollisuus, että minulla voisi olla nainen että hankkisin jostain Venäjältä tai Thaimaasta jonkun postimyyntivaimon mutta ei sekään ihan helppoa ole.

    Nykyinen järjestelyni, eli maksullisia naisia silloin tällöin on kuitenkin käytännössä sama asia.

    kannattaisi masentua niin saisit paljon ihailijoita kimppuusi, vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000033104375

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Katsoin sun profiiliasi ja huomasin, että olet puolet minun iästäni. Kun itse olin sinun ikäisesi niin oli täynnä optimismia, elämä oli avoinna minulle ja oli aivan selvä asia, että kaikki asiat tulisivat kääntymään minun kohdallani parhain päin.

    Toisin on käynyt. Sanottakoon nyt tähän väliin, että suurimmalla osalla ihmisistä asiat menevät jotenkuten kohdalleen vaikka nuorena sitä saattaisi epäilläkin. Näistäkin tälle palstalle kirjoittavista parikymppisistä, jotka sanovat, että ihan varmasti jäävät yksin loppuiäkseen niin heistä n95% on 30-vuotiaana naimisissa, heillä on lapsia ja saattavat olla jo eronneetkin.

    Mutta valitettavasti on pieni vähemmistö ihmisiä, jotka tekevät poikkeuksen tuohon sääntöön ja jäävät koko iäkseen yksin. Naisten kohdalla usein asia on kuitenkin niin, että he ovat mielummin valinneet yksinolon kuin heille tarjolla olleet miehet mutta meidän miesten kohdalla usein on surullisempi tapaus eli kenellekään ei ole kelvannut. No, sanottakoon nyt kuitenkin, että ei itsellenikään ihan kuka tahansa puliakka kelpaa mutta n95% naisista kelpaisi, ei mitään esim ulkonäkövaatimuksia mulla ole ollut, mutta minä en ole kelvannut kenellekään.

    Jo senkin takia minua vituttaa nämäsanojat, että "jokaiselle on varmasti joku". Haistakaa vittu vaan! Sori, mutta siltä tuntuu sillä niin vittuilulta tuo typerä klisee minun korvissani kuulostaa.

    Kuitenkin, minun on päästävä tästä asiasta yli ja alettava elämään elämääni, vanhanpojan elämää ja otettava siitä kaikki irti. Se, että minulle on käynyt näin on saanut minut ajattelemaan, että näin on kohdallani ollut tarkoituskin, kenelläkään ei näin huono onni voi olla vuodesta toiseen. Vilpittömästi voin sanoa, että ei tule mieleen mitään mitä tekemällä toisin menneisyydessä olisi saanut asiat toisenlaisiksi.

    Mutta, kuten sanoin, täytyy yrittää mennä eteenpäin. Kuitenkin, joka kerta kun joku sanoo, jotain, että "kyllä sullekin on varmasti joku olemassa" niin mieleni tekisi kuristaa kyseinen henkilö.

    no sä et vastannu mun kysymykseen, että minkälainen sä olet ihmisenä.

    veikkaan, että tossa just sun ongelmas on. oot niin jumiutunut siihen ettet saa ketään, sun kannattais avata silmäs. enkä oo sanonu mitään että sulle on joku se oikea tuolla pilvilinnassa, koska niin ei oo käynyt mulle eikä käy koskaan. en vaan jaksa enää hokee sitä että en löydä ketään. mä tiiän sen, oon sinut sen kanssa MUTTA pyrin tekemään kontakteja ihmisiin.

    noh, periaatteessa en jaksais noteeraa mitenkään tota sun "mä olin sun ikäsenä niin optimisti" jne, oon kuullu sitä ihan tarpeeks. mä en ole optimisti, ne jotka on tässä maailmassa optimisteja on joko hulluja tai saa pahasti turpaansa. mä en nyt tässä ala selittelemään mun menneisyyttä mut voin sanoo että se on sellanen että joku ois jo tappanut ittensä jos ois ollut mun saappaissa. vaikka oonki 17.

    Äänestä

Kyllä uskon että kelpaat. Aina ei osu kohdalle, mut jatkaa etsintöjä..

Siisti ulkomuoto on plussaa, vaatetta ja kampausta. Auto, koti? Puutarha? Onko siistit ja houkuttelevat, statusta vähän kohottavat. Koulutusta? Jos ei ole ei voi mitään. Harrastuksia vähän kotona tms, lukemista tietokirjat? Ammatti, voiko sen muotoilla hienommin ettei pamauta esim. olevansa rane ruumishuoneelta hei taikka reijo rekkakuski, tai keijo kodinkoneesta.. jos nainen on diplomi-insinööri tai muu. Eihän noissa töissä mitään vikaa ole, mutta mielikuva voi olla toisella väärä.

Luonne -sitä voi kehittää millin. Että on uskottavan oloinen. Ihmiset hakevat uskottavuutta. Positiivinen tms. Jne.

Ja perhetaustaa ei kannata käsitellä surkuttelevasti jos jotain draagista vaan antaa olla ok, taikka ei kannata ruotia menneitä "suhteettomuuksia" ehkä.

Oletko tarkastanut nämä asiat? Vaikka ne kornilta kuulostaakin. Voi olla oma itsensä silti. Olla aito.

Näkeekö toinen sussa selkeästi asioita (joihin olet panostanut), jotka voivat innostaa ja kiinnostaa. Jokaisessa niitä on. Ja mitkä asiat on sun juttuja elämässä. Teetkö myös aloitteita niille jotka sua itseäsi kiinnostaa... naiset ovat joskus saamattomiakin.

Jos treffeistä haet, niin hyvä kuva ja kivaa tekstiä. Katso muiden mutta tee omanlainen ja parempi. Suunnittele paperilla vaikka. Ole aktiivinen, ja jos ei jotain kiinnosta .. seuraava..

Vinkkejä tässä, joilla voi aluksi lisätä toisten kiinnostusta vähän :) Kyllä sä vielä onnistut. Et ole epänormaali ollenkaan, vaan ihana ihminen varmasti. Ei kaikki ihmiset löydä heti kun sormia näpsäyttää, varsinkaan kun suomalaiset ovat ujoja joskus..

Pientä itsevarmuutta, pientä rohkeutta, ja aktiivisuutta.. jos ei ole itsellä paljoa, niin voi näyttää siltä niin ne muutkin tekee. Nuo voi auttaa joskus -mutta ei ole pakko -aktiivinen kannattaa olla alussa alottaan juttelun tai viestimisen. Hyvä itsetunto sinulla, -arvosta- itseäsi ennen kaikkea.

Ei usein tarvitse aloittaa kun yhdellä lauseella tai kivalla kysymyksellä .. kiinnostunut jatkaa. Harjoitella keskustelua voi myös ilman suhdetarkoitustakin. Epäkiinnostuneet voi jättää heti rauhaan.. ei kuluttaa aikaa liikaa sellaiseen välttämättä. Harjoituksella näkee mikä tehoaa ja mikä ei. Mokia sattuu alussa pitkään, so what..

Älä moiti "vikojasi" jos luulet että sussa on jotain vikaa, vaan usko mahdollisuuksiisi. Usko että olet hyvä, paras. Olet hyvä sellaisenaankin! Kerro vaan selkeämmällä "kielellä" (eli yllämainitut jutut esim.) naiselle kuinka hyvä olet. Ihmiset tarvitsevat joskus selkeyttä tajutakseen jotain.

Jos olet rikas, komea, jonkun firman johdossa, niin kiinnitä luonteeseen huomiota. =)

Yksinkin voi elää. Ja olla onnellinen. Parempi kuin huonossa parisuhteessa. Mutta ihminen hakee kotaktia. Oletko määritellyt haettavan naisen kriteerejä? Älä tyydy huonoon, joka kohtelee huonosti..

Äänestä
  • "Voi olla oma itsensä silti. Olla aito." Siis liian sinisilmäinen ja umpirehellinen ei kannata olla .. se voi antaa liian helpon kuva.. ei kannata esim pamauttaa ilmoille kaikkia elämän totuuksia joka asiasta ja omasta elämästään.. pientä salaperäisyyttä saa olla. On hyvä olla rehellinen, mutta liiallinen totuuksien laukominen voi olla liikaa.. tulla joku väärinymmärrys. :)

    Monet naiset valittavat tuolla samassa tilanteessa kuin sinä, eli haluaisivat kumppanin. Ootkos huomannut.. ja miehet.

    Zemppiä. En itsekään kelpaa mun mielestä parhaalle ihmiselle, ihan vielä, mutta se onkin sen arviointi virhe heh heh

    Varmaan tiesitkin monet asiat näistä. Mutta laitoin vielä, niin voi miettiä olisko jotain..

    Kyllä minäkin naisena mielummin yksin olen, kuin väärän nalkuttavan kanssa. Ehkä minäkin elän yksin elämäni ken tietää .. Minä alle 30 v olen valmistautunut elämään yksin .. ellei kolahda kohdalle. :)

    Niksejä kehiin, kokeile, mikä naisiin tehoaa. Mieti aina joskus ja juttele aiheesta.

    Äänestä

  • ammattia tarvitse ilmaista.Ei se mikään sukunimi ole? Tosiasia on, että, kun suunsa avaa, niin ihmisen sivistystaso tulee julki. Esim mainitun V:llä alakvan sanan käyttö luokittelee miehen alimpaan kastiin.
    Ja tosiaankin, minkään työn aliarvostus ei ole fiksua, sillä on hienoa, että ihmisellä on työ näinä työttömyyden aikoina.
    Auto on vain liikkumisväline, ei se ihmisen statusta kohota, paitsi pinnallisten mielestä.
    Miksi tietokirjat, miksei kaunokirjallisuutta tai runoutta? Ne ovat emotionaalista.
    Neuvoja on tullut, ja luulen, ettei ko nuorimies niistä tykkää, sillä hänhän on kaikkensa yrittänyt. Neuvojalta on unohtunut yksi tärkeä juttu, ns. kehonkieli - sillä välitetään enemmän kuin sanoilla. Hymy, reipas ryhti ja kävely, lämmin kättely, katsominen silmiin. Siitäkin on kirjoja kirjoitettu.
    Kaikki eivät ole rikkaita johtajia - valta tekee halutuksi ikä tarvotse tälle palstalle kirjoittaa. Tuskin Vanhasella on vaikeaa saada naista, vaikka onkn esimerkki epävarmasta poliitikosta.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    "Voi olla oma itsensä silti. Olla aito." Siis liian sinisilmäinen ja umpirehellinen ei kannata olla .. se voi antaa liian helpon kuva.. ei kannata esim pamauttaa ilmoille kaikkia elämän totuuksia joka asiasta ja omasta elämästään.. pientä salaperäisyyttä saa olla. On hyvä olla rehellinen, mutta liiallinen totuuksien laukominen voi olla liikaa.. tulla joku väärinymmärrys. :)

    Monet naiset valittavat tuolla samassa tilanteessa kuin sinä, eli haluaisivat kumppanin. Ootkos huomannut.. ja miehet.

    Zemppiä. En itsekään kelpaa mun mielestä parhaalle ihmiselle, ihan vielä, mutta se onkin sen arviointi virhe heh heh

    Varmaan tiesitkin monet asiat näistä. Mutta laitoin vielä, niin voi miettiä olisko jotain..

    Kyllä minäkin naisena mielummin yksin olen, kuin väärän nalkuttavan kanssa. Ehkä minäkin elän yksin elämäni ken tietää .. Minä alle 30 v olen valmistautunut elämään yksin .. ellei kolahda kohdalle. :)

    Niksejä kehiin, kokeile, mikä naisiin tehoaa. Mieti aina joskus ja juttele aiheesta.

    Voi sitä muitakin tuttuja hankkia, kun vaan valitsee seuransa -moneen junaan porukkaa kun on. Se voi vähän piristää, jos päivittäin juttelee. Edes messengeriin.. Jos ei toimi, niin joku muu.

    Joskus kun nuo livetuttavat ovat perheellisiä, niin ei ne mitään ehdi. Yksinäisille oli taas tämä

    Äänestä

  • Taas kerran: Minun kohdallani tilanne on lopullinen.

    Kaikkeni olen vuosikaudet yrittänyt mutta minulle on tullut mitta täyteen. Jatkossa minä tyydyn maksullisiin naisiin, he ovat minun pelastavia enkeleitä. Minun kohtaloni on olla loppuikäni yksin mutta en todellakaan ole ainoa eikä tämä ole mikään maailman suurin ongelma, ei edes minulle itselleni mutta minun kohdallani lopullinen tilanne.

    Mielestäni tämä ketju on jo saavuttanut elinkaarensa pään ja joutaisi mun puolestani valumaan alaspäin. Aloitin tämän koska halusin tietää, että onko olemassa ihmisiä, jotka kahlaavat koko elämänsä läpi ilman ainoatakaan suhdetta ja sain vastauksen jota hain eli sellaisia todellakin on olemassa.

    Nyt vaan pitää elää elämää eteenpäin tällä tiellä ja totuttautua vanhanpojan elämään.

    Äänestä

  • heti kättelyssä kirjoitti:

    ammattia tarvitse ilmaista.Ei se mikään sukunimi ole? Tosiasia on, että, kun suunsa avaa, niin ihmisen sivistystaso tulee julki. Esim mainitun V:llä alakvan sanan käyttö luokittelee miehen alimpaan kastiin.
    Ja tosiaankin, minkään työn aliarvostus ei ole fiksua, sillä on hienoa, että ihmisellä on työ näinä työttömyyden aikoina.
    Auto on vain liikkumisväline, ei se ihmisen statusta kohota, paitsi pinnallisten mielestä.
    Miksi tietokirjat, miksei kaunokirjallisuutta tai runoutta? Ne ovat emotionaalista.
    Neuvoja on tullut, ja luulen, ettei ko nuorimies niistä tykkää, sillä hänhän on kaikkensa yrittänyt. Neuvojalta on unohtunut yksi tärkeä juttu, ns. kehonkieli - sillä välitetään enemmän kuin sanoilla. Hymy, reipas ryhti ja kävely, lämmin kättely, katsominen silmiin. Siitäkin on kirjoja kirjoitettu.
    Kaikki eivät ole rikkaita johtajia - valta tekee halutuksi ikä tarvotse tälle palstalle kirjoittaa. Tuskin Vanhasella on vaikeaa saada naista, vaikka onkn esimerkki epävarmasta poliitikosta.

    voisi muuten myös kokeilla; että näkisi itsensä (potentiaalisena) seurustelijana eikä vain yksinäisenä, mistä voi tulla muuri.

    Tai kehonkielestä kun puhe, voisi halutessaan harjoitella myös sellaista että ikään kuin laittaa valot päälle, säteilee omaa energiaa. Keskittyy olemaan läsnä. Vaikea selittää, mutta se on puoleensavetävää.

    Äänestä

  • Sitä paitsi, mitä kohtaa sinä et oikein ymmärtänyt? Minä olen sanonut jo vaikka kuinka monta kertaa että olen kohta 35v enkä ole koskaan kenellekään kelvannut joten en todellakaan kaipaa mitään lässytystä, että "kyllä sinä jollekin kelpaat". Luulet sä tosiaan että mä olen istunut kaikki vuodet vain kotona? Kyllä se näiden vuosien mittaan on tullut hyvin selväksi että minä kelpaan naisille vain jos minä maksan heille ja se saa loppuelämäksi kelvatakin. Viimeiset kaksi vuotta olen sen mukaan elänytkin.

    Antakaa nyt jo olla. Minä en mitään seuranhakuneuvoja kysellyt vaan sitä että onko muita samanlaisia ihmisiä kuin minä.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Sitä paitsi, mitä kohtaa sinä et oikein ymmärtänyt? Minä olen sanonut jo vaikka kuinka monta kertaa että olen kohta 35v enkä ole koskaan kenellekään kelvannut joten en todellakaan kaipaa mitään lässytystä, että "kyllä sinä jollekin kelpaat". Luulet sä tosiaan että mä olen istunut kaikki vuodet vain kotona? Kyllä se näiden vuosien mittaan on tullut hyvin selväksi että minä kelpaan naisille vain jos minä maksan heille ja se saa loppuelämäksi kelvatakin. Viimeiset kaksi vuotta olen sen mukaan elänytkin.

    Kyllä se oikea vielä sullekin löytyy, älä lannistu.
    Jokaiselle on joku, sullekin. :)

    Äänestä

  • philthyfucker kirjoitti:

    Kyllä se oikea vielä sullekin löytyy, älä lannistu.
    Jokaiselle on joku, sullekin. :)

    Hekoheko!

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Sitä paitsi, mitä kohtaa sinä et oikein ymmärtänyt? Minä olen sanonut jo vaikka kuinka monta kertaa että olen kohta 35v enkä ole koskaan kenellekään kelvannut joten en todellakaan kaipaa mitään lässytystä, että "kyllä sinä jollekin kelpaat". Luulet sä tosiaan että mä olen istunut kaikki vuodet vain kotona? Kyllä se näiden vuosien mittaan on tullut hyvin selväksi että minä kelpaan naisille vain jos minä maksan heille ja se saa loppuelämäksi kelvatakin. Viimeiset kaksi vuotta olen sen mukaan elänytkin.

    Antakaa nyt jo olla. Minä en mitään seuranhakuneuvoja kysellyt vaan sitä että onko muita samanlaisia ihmisiä kuin minä.

    Saat olla yksin.

    Mitä v''n väliä vaikka olisit 100v! Ja haetko seuraa vai et.

    Jos et usko mihinkään, tuskin silloin löytää edes.

    Jos ei uskalla katsoa onko itsessä joku asia, mikä estää saamasta seuraa, niin onko se todella niin kauheaa... onhan vastapuolessakin omat juttunsa.

    Tuskin muillakaan on helppoa löytää oikeaa tai pitää se.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Montako kertaa tätä pitää hokea, että minä vain halusin kysyä, että onko vastaavanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä, en suinkaan kysynyt mitään deittineuvoja sillä sellaista asiaa ei olekaan mitä en olisi vuosien varrella useampaan kertaakaan kokeillut.

    Sitä paitsi, sanoin jo, että maksullisissa naisissa käyminen on se viimeinen rajapyykki jonka takaa ei enää ole tulemista.

    Ainoa mahdollisuus että minulla olisi nainen olisi just joku thaimaalainen postimyyntivaimo mutta eivät hekään ihan kenen tahansa kanssa lähde. Normaali parinmuodostus on minulle täysin mahdotonta. Montakohan kerta olen sen jo sanonut, sen(kin) takia harrastan maksullisia naisia.

    Yks toinen juttu, siinäkin hypoteettisessa tilanteessa, että minulla muka olsi nainen niin lopettaisinko maksullisissa naisissa käymisen? Itse asiassa, en usko, tuskinpa.

    Muutenkin, todennäköisesti kännipäissäni hakkaisin hengiltä moisen naisen joka minun kanssani suhteeseen ryhtyisi. Minä tiedän, että niin vain kävisi.
    Minusta on vuosien varrella tullut sellainen misogynisti, että kun luen uutisia, joissa joku nainen on raiskattu, hakattu tai jopa tapettu niin tunnen omituista mielihyvää. Ajattelen, että "hyvä raiskaaja, ihan oikein teit"

    Joten eiköhän ole ihan kaikkien kannalta paras että minä pysyttelen noissa maksullisissa opiskelijatytöissä?

    Nyt paljastit itsesi. Lopeta satuilu! :D

    Äänestä

  • .A. kirjoitti:

    Nyt paljastit itsesi. Lopeta satuilu! :D

    No, missäköhän kohdassa minä nyt taas muka olen satuillut? Oliskin pelkkää satua mutta valitettavasti ei ole.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Montako kertaa tätä pitää hokea, että minä vain halusin kysyä, että onko vastaavanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä, en suinkaan kysynyt mitään deittineuvoja sillä sellaista asiaa ei olekaan mitä en olisi vuosien varrella useampaan kertaakaan kokeillut.

    Sitä paitsi, sanoin jo, että maksullisissa naisissa käyminen on se viimeinen rajapyykki jonka takaa ei enää ole tulemista.

    Ainoa mahdollisuus että minulla olisi nainen olisi just joku thaimaalainen postimyyntivaimo mutta eivät hekään ihan kenen tahansa kanssa lähde. Normaali parinmuodostus on minulle täysin mahdotonta. Montakohan kerta olen sen jo sanonut, sen(kin) takia harrastan maksullisia naisia.

    Yks toinen juttu, siinäkin hypoteettisessa tilanteessa, että minulla muka olsi nainen niin lopettaisinko maksullisissa naisissa käymisen? Itse asiassa, en usko, tuskinpa.

    Muutenkin, todennäköisesti kännipäissäni hakkaisin hengiltä moisen naisen joka minun kanssani suhteeseen ryhtyisi. Minä tiedän, että niin vain kävisi.
    Minusta on vuosien varrella tullut sellainen misogynisti, että kun luen uutisia, joissa joku nainen on raiskattu, hakattu tai jopa tapettu niin tunnen omituista mielihyvää. Ajattelen, että "hyvä raiskaaja, ihan oikein teit"

    Joten eiköhän ole ihan kaikkien kannalta paras että minä pysyttelen noissa maksullisissa opiskelijatytöissä?

    Halusit kysyä onko kukaan muu samassa tilanteessa. Jos tarkoitat että ajattelee raiskaajasta että hyvä kun teit niin ei taatusti ole samassa tilanteessa. Ettäs tiedät. Mene hyvä ihminen psykiatrille.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Montako kertaa tätä pitää hokea, että minä vain halusin kysyä, että onko vastaavanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä, en suinkaan kysynyt mitään deittineuvoja sillä sellaista asiaa ei olekaan mitä en olisi vuosien varrella useampaan kertaakaan kokeillut.

    Sitä paitsi, sanoin jo, että maksullisissa naisissa käyminen on se viimeinen rajapyykki jonka takaa ei enää ole tulemista.

    Ainoa mahdollisuus että minulla olisi nainen olisi just joku thaimaalainen postimyyntivaimo mutta eivät hekään ihan kenen tahansa kanssa lähde. Normaali parinmuodostus on minulle täysin mahdotonta. Montakohan kerta olen sen jo sanonut, sen(kin) takia harrastan maksullisia naisia.

    Yks toinen juttu, siinäkin hypoteettisessa tilanteessa, että minulla muka olsi nainen niin lopettaisinko maksullisissa naisissa käymisen? Itse asiassa, en usko, tuskinpa.

    Muutenkin, todennäköisesti kännipäissäni hakkaisin hengiltä moisen naisen joka minun kanssani suhteeseen ryhtyisi. Minä tiedän, että niin vain kävisi.
    Minusta on vuosien varrella tullut sellainen misogynisti, että kun luen uutisia, joissa joku nainen on raiskattu, hakattu tai jopa tapettu niin tunnen omituista mielihyvää. Ajattelen, että "hyvä raiskaaja, ihan oikein teit"

    Joten eiköhän ole ihan kaikkien kannalta paras että minä pysyttelen noissa maksullisissa opiskelijatytöissä?

    saattaisit kai opiskelijatytönkin hakata! En kuitenkaan usko, että olisit oikeasti mikään naistenhakkaaja. Olet vain niin pettynyt siihen, ettet ole ketään löytänyt elämääsi. Niin ja yrität provosoida näille "kannustajille". Enpä usko siihenkään väitteeseesi, että jos jonkun löytäisit, kävisit edelleen maksullisissa. Seksiähän sieltä saat muttet rakkautta etkä läheisyyttä. En kuitenkaan halua tällä äskeisellä kääntää veistä haavassasi. Tiedän, että kärsit.

    Varmaan tiedät että on ihmisiä samassa tilanteessa tuolla.

    Ei se ole mikään rajapyykki.

    Ei se, että on sydän särkynyt, ja säröillä tarkoita että joku pitäisi hakata, niinkuin sanot että kännipäissäsi. Ota alkoa vähemmän tai ei ollenkaan jos noin on asia. Et kai kuvittele joka naista samanlaiseksi, kai erotat että on erilaisia ihmisiä yksilöinä. Jos oot väkivaltainen... niin se olisi ongelma, josta voisit koittaa päästä. Väkivalta on todella vaarallista toiselle (henkinen tai fyysinen), silloin ei voi olla suhteessa..

    On mullakin koko ajan sydän särkynyt, mutta ei tulisi mieleen muuta kuin koittaa korjata itseään paremmaksi. Ei voi syyttää muita aina, pitää katsoa itseäänkin.. ilman syyttelyä. Ja nähdä mahdollisuuksia.

    Toivottavasti mielesi tulee positiivisemmaksi, ja katkeruus väistyy. Ei sillä ole väliä onko tähän mennessä onnistunut, vaan sitä mitä yrittää.. onnistui tai ei.. joku kerta voi jossain onnistua.

    Äänestä

  • olisi totta kirjoitti:

    saattaisit kai opiskelijatytönkin hakata! En kuitenkaan usko, että olisit oikeasti mikään naistenhakkaaja. Olet vain niin pettynyt siihen, ettet ole ketään löytänyt elämääsi. Niin ja yrität provosoida näille "kannustajille". Enpä usko siihenkään väitteeseesi, että jos jonkun löytäisit, kävisit edelleen maksullisissa. Seksiähän sieltä saat muttet rakkautta etkä läheisyyttä. En kuitenkaan halua tällä äskeisellä kääntää veistä haavassasi. Tiedän, että kärsit.

    Kenties olet oikeassa. En enää tiedä itsekään mitä itsestäni pitäisi ajatella. Sen voin sanoa, että suomen kielessä ei taida olla sanaa joka kuvaa miltä minusta tuntuu. Sana "pettynyt" on aivan liian lievä sana kuvaamaan asiaa.

    Kenties minun pitää vaan yrittää olla ajattelematta koko asiaa. Kyllä se varmaan ajan kanssa hautautuu pois. Näillä palstoilla asiasta avautuminen ei liene sittenkään kovin terapeuttista koska tämä aina menee samnalaiseksi riitelyksi ja tuloksena on vain entistä surkeampi olo.

    Tuo on totta mitä kirjoitit, että näiltä palstoilta et välttämättä saa toivomaasi tukea vaan päinvastoin. Täällä liikkuu niin monenlaista tallustelijaa, ja toiset haluavat kinastella ja jopa satuttaa. Privaatisti kirjoittelu saattaisi olla parempi vaihtoehto.

    Ehkä sinulle on parempi tosiaan olla ajattelematta kyseistä asiaa. Yritä keskittyä siihen mitä sinulla on ja mikä on positiivista elämässäsi. Sinun on turha tuhlata voimavarojasi asiaan, jolle et voi tehdä mitään. Siis mitä et olisi jo tehnyt. Totuus on kuitenkin, että kaikki eivät löydä puolisoa, piste. Voisin myös kommentoida, että ei parisuhdekaan ole mikään autuaaksitekevä. Eivät kaikki ole onnellisia parisuhteessakaan, ja moni ei kuitenkaan löydä sitä "oikeaa". Jos olet muuten suht tyytyväinen elämääsi ja sinulla on ystäviä?, pärjäilet kai kuitenkin kohtalaisesti. Sitten vielä niistä maksullisista, ei kai siinä mitään pahaa ole, jos yksinäinen käyttää niitä. Aika vaikea sitä on kai muutenkaan... Ei ainakaan varattujen pitäisi niitä käyttää.

    Äänestä

Etkö uskaltanut käyttää omaa rekisteröityä nimimerkkiäsi.

Äänestä

Jotenski vaikuttaa sille, että et etsi suhdetta, vaan seksiä, tai että sulla on nämä käsitteet vähän hukassa. No, mutta jos se on saanut jaksamaan elämässä eteenpäin, niin eihän siinnä mitään...

Äänestä

Jäi kyllä nyt miettimään että oletko lintu vai kala....Sain käsityksen ettet juo ja sitten juotkin...muutenkin ristiriitaisia mielipiteitä...mutta tunnistan itseni osittain tuosta...itselleen valehtelu on jännä juttu....huomaa vasta myöhemmin et oho!!
Minusta maksullisissa naisissa käyminen ja esim,thaimaalainen nainen on eri asia.
Varmasti sellaisen saa, mutta muista et paskan saa pyytämättäkin!Tuossa iässä sen varmasti jo tiedät.
Minusta pilvilinnojen rakentelu ei ole tyhmää, se helpottaa elämää :) ilman omia haave mailmojani elämä olisi paljon tylsempää joten ei kannata mielestäni masennella itseään,"suurilla totuuksilla" "olen sinkku".
Eroja ja tappeluita, yh-äitejä juoppoja, masentuneita yms näitä tulee kokoajan vaan lisää ja lisää, mut kuitenkin tv-taivas,media ja näistä hullaantuneet ihmiset hehkuttavat parisuteiden tärkeyttä, hommataan korvatulpat! ;)

Äänestä
  • Tähänkin ikään asti kun on ilman suhdetta elänyt mutta sitä meininkiä vierellä katsellut niin väkisinkin tulee mieleen vertaus että lukisi matkaopasta jostain ulkomaalaisesta kaupungista, jossa ei ole koskaan käynyt. No, omalla osallani kyse voisi olla esim New York. Sehän on todella tuttu kaupunki kaikin puolin vaikka en koskaan ole siellä käynytkään. Ihan jatkuvasti esillä ja siitä saattaa olla jopa mielipiteitä vaikka siellä ei koskaan ole edes käynytkään.

    Todellisuudessahan minä en New Yorkista tiedä yhtään mitään koska en ole siellä koskaan käynyt. Samaten, en tiedä parisuhteesta yhtään mitään koska en ole moisessa ollut vaikka ympärilläni moisia olen katsellutkin.

    Väkisinkin tulee mieleen, että kenties voisi olla jopa mahdollista että oikeasti en edes mitään suhdetta haluaisikaan. Kohta 15v asunut yksin joten ei sitä ihan helposti rutiinejaan muuta.

    Pointti on vaan siinä, että minulla pitäisi olla edes se yksi suhde että tajuaisin että en suhdetta oikeasti halua. Mainitsin jo aiemmin, että lapsia omaavat tai haluavat naiset ovat osaltani out koska sellainen elämä ei vaan ole minua varten, tuon asian olen tiennyt "ihan aina". Se on fysiikan lakeihin verrattavissa oleva asia.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Tähänkin ikään asti kun on ilman suhdetta elänyt mutta sitä meininkiä vierellä katsellut niin väkisinkin tulee mieleen vertaus että lukisi matkaopasta jostain ulkomaalaisesta kaupungista, jossa ei ole koskaan käynyt. No, omalla osallani kyse voisi olla esim New York. Sehän on todella tuttu kaupunki kaikin puolin vaikka en koskaan ole siellä käynytkään. Ihan jatkuvasti esillä ja siitä saattaa olla jopa mielipiteitä vaikka siellä ei koskaan ole edes käynytkään.

    Todellisuudessahan minä en New Yorkista tiedä yhtään mitään koska en ole siellä koskaan käynyt. Samaten, en tiedä parisuhteesta yhtään mitään koska en ole moisessa ollut vaikka ympärilläni moisia olen katsellutkin.

    Väkisinkin tulee mieleen, että kenties voisi olla jopa mahdollista että oikeasti en edes mitään suhdetta haluaisikaan. Kohta 15v asunut yksin joten ei sitä ihan helposti rutiinejaan muuta.

    Pointti on vaan siinä, että minulla pitäisi olla edes se yksi suhde että tajuaisin että en suhdetta oikeasti halua. Mainitsin jo aiemmin, että lapsia omaavat tai haluavat naiset ovat osaltani out koska sellainen elämä ei vaan ole minua varten, tuon asian olen tiennyt "ihan aina". Se on fysiikan lakeihin verrattavissa oleva asia.

    ettet enää edes yritä saada suhdetta, että olet jo alistumassa kohtaloosi. Silti se asia vielä sinua kaivertaa, että pitäisi edes kerran kokea suhde. Ja selität itsellesi, ettet ehkä oikeasti edes haluaisi suhdetta. Selvästi vielä haluaisit, ja jokin toivon kipinä siellä vielä itää. Kunpa pystyisit olemaan miettimättä koko asiaa, antaisit asioiden mennä omalla painollaan. Joko se oikea tulee kohdalle tai sitten ei, ei siinä pohtimiset auta. Totta, helppo täällä on sanoa.

    Äänestä

  • vakuuttelet kirjoitti:

    Minä olen omalta osaltani luopunut toivosta, jos näin monta vuotta on yksin ollut niin ei se asia enää koskaan muuksi muutu. Sen takia aloitin tämän ketjun, että halusin kysellä että onko muita ihmisiä samassa tilanteessa. Siis, normaaliahan se ei missään tapauksessa ole, että koko elämänsä on yksin mutta ei myöskään totaalisen harvinaistakaan. Kuten aiemmin on mainittu, jotkut eivät ikinä kumppania saa ja sillä siisti. Kuten sanoit, ei se pohtimalla muuksi muutu.

    Mistä se sitten johtuu, että jotkut eivät koskaan ketään saa? Ulkonäöstä se ei ainakaan johdu sillä ihan kaiken näköisillä ihmisillä on suhteita, lyhyillä, pitkillä, lihavilla, laihoilla, siis ihan kaiken näköisillä. Itsekään en ulkonäöltäni mitenkään poikkeava ole. Joidenkin ihmisten kohdalla edes jokin vakava vamma ei ole estänyt saamasta suhdetta. Joten, kyllä se suhteettomuus johtuu jostain henkisistä ominaisuuksista. Jotkut ihmiset vaan ovat muiden mielestä joko jollain lailla outoja tai sitten totaalisen epämielenkiintoisia.

    Itse olen kuitenkin oivaltanut, että en minä kaikesta huolimatta ole huonompi ihminen kuin kukaan muukaan vaikka kukaan ei minun kanssani ole koskaan halunnut olla. Minä vaan olen jotenkin erilainen kuin muut, en parempi tai huonompi. En minä kaikesta huolimatta vaihtaisi paikkaa muutamien tuntemieni kavereiden kanssa, joilla on onnellinen suhde sillä silloin minä olisin joku muu kuin minä.

    ja hyvä, että olet sinut itsesi kanssa. Eikä kukaan voi itseään juurikaan muuttaa. Kyllä jokainen sisimmältään on se mitä on, ei sitä voi muuttaa, eikä tosiaan ole tarviskaan. Ja jossain kyllä voi olla joku, jonka kanssa kemiat pelaisivat, mutta ette vaan ole törmänneet. Varmaan on niinkin, että toiset ovat persoonaltaan sellaisia, joilla synkkaa monien kanssa, toisilla taas ei. Olen itse joskus miettinyt, että olisiko olemassa jossain juuri "se ainoa oikea", jonka kanssa elämä olisi lähes täydellistä. Ilmeisesti sellaisiakin pareja on, ehkä. Monilla varmaan puoliso on sellainen sinne päin, mutta ei aivan juuri se oikea. Tai sitten ei.

    En oikein jaksa uskoa, että olisit jotenkin niin erilainen, ettet siksi ole löytänyt ketään. Oletko mielestäsi erilainen?

    Äänestä

  • hyvä asenne kirjoitti:

    Kyllä minä osaan itseäni sen verran ulkopuolisesti arvioida, että monien mielestä minä olen outo ihminen ja ne keiden mielestä minä en välttämättä ole outo niin heidän mielestään vaan totaalisen epäkiinnostava tyyppi, eli kyllä minä olen erilainen, se on vuosien varrella tullut selväksi mutta sille en mahda mitään.

    Kuinkahan monta kertaa minun täytyy sanoa, että minun kohdallani nykytilanne on pysyvä tämän asian suhteen. Minulla on ollut oma "kenties joskus"-vaihe mutta nyttemmin olen luopunut toivosta kokonaan. Siis, jos näin monta vuotta on vastentahtoisesti ollut yksin niin silloin ei enää ole kyse huonosta onnesta, huonoa onnea on mahdollista jatkua tiettyyn rajaan saakka mutta ei vuosikausia. Minun kohdallani on vaan jotakin niin perusteellisesti pielessä, että en ole koskaan kenellekään kelvannut. Näin monta vuotta kun tilanne on ollut tämä mikä se on niin ei tämä enää tästä mihinkään muutu. Sen verran pitää todellisuudentajua olla.

    Sen takia en todellakaan halua kuunnella mitään "kyllä sä vielä jonkun tapaat"-paskaa sillä omalla kohdallani tuo on täysin mahdotonta, sen ovat meneet vuodet osoittaneet. Itse ajattelen asian siten jopa että kun myönnän itsellenikin aivan suoraan, että minun elämässäni ei koskaan tule olemaan ketään niin silloin voin yhtä hyvin antaa asian olla ja jatkaa elämää eteenpäin.

    Sitä paitsi, sanoin aiemminkin, että omalla kohdallani se lopullinen rajapyykki meni siinä kohdassa kun aloin käymään maksullisissa naisissa pari vuotta sitten. En kadu sitä mutta kuitenkin itsekin olen sitä mieltä, että mies joka käy maksullisissa on jollain lailla epänormaali, likainen äijä joka ansaitseekin olla yksin.

    Yksi asia on myös jo silkka ylpeyskin. Jos kaikkina näinä vuosina en ole kenellekään kelvannut niin antaa olla sitten. Eivät ihan kaikki naiset minullekaan kelpaisi. Meinaan, ajattele nyt vähän: Nainen, jolla on miesten suhteen rima niin alhaalla että hänelle kelpaisi 35-vuotias mies jolla ei koskaan ole ollut suhdetta ja joka käy maksullisissa, on sellainen nainen, jolla itsellään on taatusti päässä jotain vikaa ja siten ollen ei kelpaisi minulle itselleni.

    Minä nimenomaan halusin tällä ketjulla saada vastauksia, että onko muita ihmisiä, joilla on tilanne, että ei koskaan ole seurustelleet eivätkä usko koskaan seurustelevansakaan. Kuten sanoin, omalla kohdallani voi jopa olla mahdollista että en kenties oikeasti suhdetta edes haluaisikaan mutta sen toteamiseksi olisi joskus pitänyt olla edes se yksi suhde. Monet elämässään vanhoiksipojiksi tai -piioiksi jääneet tai jättäytyneet ovat usein tuon asian joskus todenneet kohdallaan ja ovat sen jälkeen elämässään itsensä kanssa sinut. No, minun kohdallani ei koskaan tule olemaan edes sitä yhtäkään suhdetta mutta pitää yrittää katsoa asioiden parempia puolia: Jos olisin normaali mies niin minulla saattaisi tähän ikään mennessä olla jo lapsilauma kintuissa. Sehän on jotain mitä en missään nimessä halua. Sen asian minä olen aina tiennyt, jo silloin nuorempana kun vielä haaveilin, että elämä voisi muuten loksahtaa kohdalleen.

    oikein tekstini. En ole sitä sakkia, joka sanoo, että kyllä vielä löydät jonkun. Mutta sinä annat vähän ristiriitaista viestiä siitä, että oletko jo sinut sen asian kanssa vai et. Lisäksi tuntuu, että soimaat itseäsi liikaa...

    Ajattelin tuossa, että haluaisitko vaihtaa ajatuksia sähköpostitse. Mitään seuraa en ole hakemassa etkä taatusti sinäkään, mutta ihan noin kaveri-mielessä. Ei kai kellään ole liikaa yhteydenpitokavereita. Voin antaa sähköpostiosoitteeni, jos olet kiinnostunut.

    Äänestä

  • että ymmärsitkö kirjoitti:

    Ihan miten vaan, jos uskallat näiden hörhöjen keskellä julkisesti osoitettasi näkyville laittaa.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Ihan miten vaan, jos uskallat näiden hörhöjen keskellä julkisesti osoitettasi näkyville laittaa.

    suodatella ne muut pois, jos joku muukin viestiä laittais, eikä tässä nimeäni ole eli [email protected]

    Äänestä

Viime perjantaina, juuri kun olin ehtinyt olla yksin yli 10 vuotta, eräs nainen erehtyi kosimaan tällaista epätoivoista tapausta. Eipä saanut leninkikangasta.

Asioilla näyttäisi olevan taipumus muuttua aivan yhtäkkiä, eikä edes yksinäisyys ole ikuisesti pysyvää. Ko. nainen on minua kymmenisen vuotta vanhempi ja hänellä on 19-vuotias poika, mutta nyt on jo kesähääsuunnitelmia ja vauvantekoyritykset meneillään.

Äänestä
  • No, onneksi olkoon vaan! Hienoa, että edes jollakulla menee elämässä hyvin.

    Minun kohdallani noin ei koskaan tule tapahtumaan, ei koskaan, ainoa asia mikä minun tapauksessani on vuosien varrella muuttunut on se, että vitutus on vaan lisääntynyt. Sitä paitsi, kuten toisessa puheenvuorossani sanoin, nykyisin en enää itse edes haluaisi naista, jolla on rima niin alhaalla että haluaisi minun kanssani suhteeseen. Joten minun kohdallani nuo "onnelliset loput" eivät päde.

    Onnea kuitenkin sulle!

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    No, onneksi olkoon vaan! Hienoa, että edes jollakulla menee elämässä hyvin.

    Minun kohdallani noin ei koskaan tule tapahtumaan, ei koskaan, ainoa asia mikä minun tapauksessani on vuosien varrella muuttunut on se, että vitutus on vaan lisääntynyt. Sitä paitsi, kuten toisessa puheenvuorossani sanoin, nykyisin en enää itse edes haluaisi naista, jolla on rima niin alhaalla että haluaisi minun kanssani suhteeseen. Joten minun kohdallani nuo "onnelliset loput" eivät päde.

    Onnea kuitenkin sulle!

    Oletko yleensä aivan avoin naisille niistä maksulliskäynneistäsi? Tai siis, olisitko jos joku kiinnostuisikin sinusta?

    Äänestä

  • vain.. kirjoitti:

    Rehellisyydellä ei maata peritä ja vielä vähemmän naista saadaan... Ehkä siinä vaiheessa kannattaa olla rehellinen kun on ollut pari vuotta yhdessä niin voi jo hieman "avautua". No riittää se hieman vähempikin aika mutta jopa 1-2kk aikana tuommoisen sanominen voisi "huonontaa välejä". Saati sitten nopeammassa aikataulussa...

    Sinänsä aloittajan kirjoitukset eivät kuullosta mitenkään erikoisilta. Uskoisin että sama tilanne on itselläkin odotettavissa.

    Äänestä

  • olla kertomatta kirjoitti:

    koska kirjoitti, ettei halua ketään jolle kelpaa mies, joka käyttää maksullisia.

    Äänestä

  • vain.. kirjoitti:

    Oletko yleensä aivan avoin naisille niistä maksulliskäynneistäsi? Tai siis, olisitko jos joku kiinnostuisikin sinusta?

    En minä ole todellisessa elämässä kenellekään kertonut maksullisissa käynneistäni, en edes harvoille tutuille saatikka sukulaisille.

    No, minun kohdallani on se lohtu, että enpä ole tilivelvollinen kenellekään.

    Äänestä

En jaksanut kahlata läpi koko viestiketjua, enkä taatusti osaa asettua sinun asemaasi (myötäeläminen ja sen loputon vaikeus), mutta koetan tässä nyt tarjota näkemystäni aiheeseen. Yksineläjäkö epänormaali ja huonompi? Ei. Eieiei. Tunne on illuusio, harha, kuten kaikki muukin aivokemiaan perustuva. Perustelen hieman.

Paineita pariutumiseen koetaan paljon perheen ja tuttavien, ja yleisesti kaikkien ympärilläsi olevien ihmisten taholta. Mitä mediaan ja massakulttuuriin tulee, rakkaudesta ja parisuhteesta annetaan sangen romantisoitunut kuva. Tämä on ymmärrettävää, sillä lajimme perusluonteeseen kuuluu kaiken suvunjatkamiseen tarkoitetun toiminnan ylläpitäminen ja suosiminen. Siksi rakastuminen ja parisuhteessa eläminen koetaan satumaisen palkitsevina ja tavoiteltavina tapahtumina/toimintatapoina, ikään kuin pohjimmaisena autuaaksitekevänä asia. Tätä kuvaa ruokitaan monelta taholta, ja parisuhteesta vaille jääneille helpostu muodostuukin lähes harhaiseksi luokiteltava alhainen käsitys omasta ihmisarvostaan.

Itse olen vielä reilusti alta kolmenkymmenen (eli naivistisen toiveikas), mutta tunnen kyllä pari 40 vanhaapoikaa, enkä näe asiassa mitään erikoista. Kysymys on vain siitä, antaako sen lannistaa itseään. Itse ylläpidän uskoa siihen, että keneltä tahansa löytyy tarpeeksi luovuutta kääntää vahvuudeksi se, mitä keskinkertainen massa pitää "vääränä" tapana elää elämä. Kysyt: ei ikinä suhdetta? Vastaa: AIVAN SAMA. Miksi elää kuin muut ympärilläni? Olemalla oma itsensä - vaikka sitten "kummajainen" - on taatusti antoisampaa kuin turhaan katkeroituminen muiden muodostamien arvomaailmojen ristipaineessa. Voit vaikka ajatella, että kuitenkin kaikki kuollaan ennemmin tai myöhemmin. Tai jotain sen suuntaista.

Äänestä
  • Valmiiksi kirjoitettu käsikirjoitus, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua. Nyt on kuukausi kulunut sen aloittamisesta. Onko tilanteesi THH parantunut?

Äänestä
  • No, jos ei asia ole mitenkään vuosien varrella muuttunut niin ei se kuukaudessa muutu.

    Mutta ei haittaa. Minä olen kohtalooni tyytynyt. Ihmetyttää että joku on tämän vanhan keskustelun kaivanut esiin.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    No, jos ei asia ole mitenkään vuosien varrella muuttunut niin ei se kuukaudessa muutu.

    Mutta ei haittaa. Minä olen kohtalooni tyytynyt. Ihmetyttää että joku on tämän vanhan keskustelun kaivanut esiin.

    on nyt melkein 2 kuukautta! Onko tilanteesi muuttunut, kysyn taas?

    Äänestä

  • kulunut kirjoitti:

    on nyt melkein 2 kuukautta! Onko tilanteesi muuttunut, kysyn taas?

    Kiitos kysymästä. Eipä tässä kummempaa.Mitä odotit vastaukseksi? Edellenkin olen yksin kuten tulen olemaan koko loppuelämäni.

    Äänestä

  • -THH- kirjoitti:

    Kiitos kysymästä. Eipä tässä kummempaa.Mitä odotit vastaukseksi? Edellenkin olen yksin kuten tulen olemaan koko loppuelämäni.

    kyllä muuta. Minua hieman naurattaa, kun olet kuitenkin vastannut.
    Jos kumminkin vielä, nuori mies, yrittäisit muuta!!
    mummeli

    Äänestä

  • odotin kirjoitti:

    kyllä muuta. Minua hieman naurattaa, kun olet kuitenkin vastannut.
    Jos kumminkin vielä, nuori mies, yrittäisit muuta!!
    mummeli

    Minun elämäni on tältä osin lukkoonlyöty. Jos näin monen vuoden jälkeen ei ole mitään tapahtunut niin ei sitä tule koskaan tapahtumaankaan.

    Lohdutuksena pyrinkin ajattelemaan, että kenties asian valoisa puoli on se, että jos minulla joskus olisi ollut nainen niin luultavasti nyt istuisin linnassa koska luultavasti olisin kännipäissäni hakannut hänet hengiltä joten taitaa olla ihan hyvä vaan, että asiat ovat miten ovat.

    Äänestä

"Mitä mieltä olette, että onko ihminen jolla ei ikinä ole ollut suhdetta kenenkään kanssa pakostakin jotenkin epänormaali? Siis, jos puhutaan yli 30v ihmisistä. "

Ei ole.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

-THH- kirjoitti:

Mitä mieltä olette, että onko ihminen jolla ei ikinä ole ollut suhdetta kenenkään kanssa pakostakin jotenkin epänormaali? Siis, jos puhutaan yli 30v ihmisistä.

Olen aiemminkin kirjoittanut tälle palstalle, en enää muista millä nimimerkillä, mutta minä olen se sama kaveri joka tunnusti, että olen viimeisten parin vuoden aikana harrastanut maksullisia naisia. En kadu että olen sitä tehnyt, jos en olisi niin tehnyt niin olisin ollut senkin ajan ilman.

Minun kohdallani kuitenkin tilanne on siinä pisteessä, että alkaa hieman mietityttämään, että mikä kumma minussa on vikana. Minä olen kohta 35 eikä minulla koskaan ole ollut suhdetta eikä koskaan tule olemaankaan, sen kyllä tiedän. Niille ihmisille, jotka tulevat sönköttämään jotakin, että "silloin kun vähiten odotat niin löydät elämäsi rakkauden" tai "minä olin 37-vuotias kun löysin elämäni rakkauden" ym niin minun todella tekisi mieleni potkia noita ihmisiä päähän niin että hampaat vaan lentävät. Vittu, sori kamala kielenkäyttöni mutta minun katkeruuteni on saavuttanut sellaiset mittasuhteet että kaikenlaiset lässyttäjät saavat minut näkemään punaista. Kyynisyys tekee ihmisestä katkeran.

Toisaalta, en koe, että menneisyydessäni tekemällä jotain jollain tavalla toisin asiat voisivat nyt olla yhtään eri lailla joten kenties katkeruus on turhaa ja pitäisi vaan osata ajatella että tämä on minun elämäni kohtalo eikä märehtiä liikaa.

Minun edessäni on vanhanpojan elämä ja olen henkisesti siihen valmistautunut. Se mitä minä vaan haluaisin tietää on se, että onko ihminen joka ei ole koskaan kenellekään kelvannut pakostakin jotenkin huonompi kuin ns normaalit ihmiset. Onhan meitä varmasti sittenkin enemmän kuin voisi uskoakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu