On ne sitkeässä nuo vanhat asenteet,nimittäin kun muistaa ne takamoottori Skodat niin ei kyllä millään sais meikäläistä Skodaliikkeeseen kauppoja tekemään.No kyllähän minä tiedän että Skoda on tänä päivänä aivan eri auto kuin silloin ja laadultaan saman hintaluokan autoihin verrattuna yhtäläinen,mutta tällä tahdoin vain sanoa että sitkeässä ne vanhat asenteet istuu.Vanha koira ei opi uusia temppuja.
koota
epäluuloinen
121080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaikka aika vanha olenkin. Eka piilini oli v 1973 vuoden 1969 mallinen Skoda 1000 MB. Huono kuin mikä, ruostui helposti ja ohjausjärjestelmäkin jumittui Suomen suolateillä äkkiä. Ainoa hyvä puoli oli tuo takatuupparius, jolla pärjäsi talvisin. Sen jälkeen vannoin ettei ikuna enää Sotkaa. Sitten on ollut Pikkufiatia, Wartburgiakin, Pösöjä, Seatteja ja volkkaria. Ja nyt on ympyrä sulki eli uudehko Skoda. Eli never say never - hyvin kulkee.
ihmisiä, joiden ei luulisi oppivan uusia temppuja, mutta...
ajoin yhtä ja samaa automerkkiä 48 vuotta, mutta tutkittuani hinta/laatu suhdetta, tulin siihen tulokseen, että miksei uusi autoni voisi olla Skoda. Niinpä olen nyt ajanut vajaan vuoden ko. merkillä.
Asetin rinnakkain vanhan merkkini uuden mallin ominaisuudet ja varusteet vastaavan Skodan kanssa. Samoilla varusteilla oli Skoda-kauppa edullisempi. Uusi merkki otti jopa huomioon edellisen autohistoriani, jota ei vanha "oma" merkki noteerannut miksikään. Enkä ole kauppaani katunut.
Aika tietysti kultaa muistoja, mutta vanhaan takapotku saippualaatikkoon kun ei voinut mahtua kovin monenlaisia vikoja. Nyky sotkaan kun tulee vika niin ei muuta kun töpseliä seinään ja testeri savuamaan. Ei löydy vikaa, mutta ei vaan toimikkaan. Kyllä täytyy sanoa, että skoda teki kyllä harppauksen volkkarin omistuksen myötä, mutta mihin suuntaan?
En nyt väitä että saippualaatikot olisivat olleet todellakaan hyviä autoja, päinvastoin, mutta ne oli suurinpiirtein jakoavaimella korjattavissa. Nyky sotka vaatii 100 kg, jos riittääkään, toinen toistaan kalliimpia erikoisavaimia ja platinaa maksavan testerin. Kaikkea tätä vielä höystetään skodan (ja muiden vag konsernin) merkkikorjaamoissa kaikenlaisilla turhanpäiväisellä ifrastruktuurilla. Asiakkaat on pistetty korjaamoyrittäjän ohella maksamaan kaikki laatuongelmat. On surullista seurata miten edullisesta tehdään kallista, ja asiakas, tyhmä kun on, niin sitä viedään kuin litranmittaa, ja otetaan rahat oikein huolella pois. Muista tämä asia kun asioit vag-konsernin liikkeessä. Tavallinen renkaankuluttaja kun ei voi ymmärtää mistä sitä joutuukaan maksamaan. Laaduttomuudesta.
Tässä tapauksessa vanha koira oppi uuden tempun, rahastamisen.
Kerrankin tällä palstalla on joku jonka kanssa olen täysin samaa mieltä.
Monella paikkakunnalla Skoda ja VW myydään eri liikkeissä ja myös huolletaan eri liikkeissä. Onhan niillä eri maahantuojatkin.
totta joka sana. entisenä merkkikorjaamonpitäjänä voin sanoa, ettei pahempaa rahastajaa ole, kuin "konserni". järki on hävinnyt asiosta jo kauan sitten.
Favorittia, Feliciaa, Octaviaa ja Fabiaa on jo vuuoosikaauusia valmistettu etuvetoisina. Ei luulisi olevan enää mitään aihetta kaivaa vertailukohdaksi niitä surullisia takatuuppareita.
Todella hauska asenne "kyllähän minä tiedän että ne ovat hyviä mutta kun se vanha maine vieläkin....)
Epäluuloni perustuu todellakin niihin vanhoihin mielikuviin kuten kerroinkin.Itselläni siis ei ole Skodaa mutta mielenkiintoni palstaa kohtaan johtuu hyvän tuttavani kokemuksiin.Hänellä on vm 05 Octavia ja kovasti on autoaan kehunut.Läheltä seuranneena tiedänkin auton pelittäneen hyvin heti uutena ollutta takapyörän laakerivikaa lukuunottamatta jonka senkin takuu hoiti.No lähiaikoina minullakin on autonvaihto edessä mutta pitäs kai jotenkin "päivittää"tuo päänuppi jos sen jälkeen uskaltaisi sinne Skodakauppaan,mene ja tiedä.
ja nyt on nyt. Ennenvanhaan sitä lerpahti tupakkamiehen vehkeetkin jo kolmenkympin jälkeen, nyt viagralla seisoo mitenpäin vaan. Mutta jos auto merkitsee suurta statusta ihtelle niin osta mersu. Uuden octavian hinnalla saakin jo 300tkm ajetun uuskoppasen eemelin.
Katopa tuosta...jostain kumman syystä ei oikein nuo provoilut ainakaan myyntitilastoihin vaikuta http://www.ake.fi/AKE/Tilastot/Ensirekisteröinnit/Henkilöautomallit/Tammikuu 2008.htm
Minä olen tutustunut Skodaan vasta tämän uuden Octavian myötä. Ja auto on sen verran hyväksi on diesel Octavia osoittautunut, että varteenotettavana vaihtoehtona tulee olemaan suraavankin vaihdon yhteydessä.
Historiasta en ole kiinnostunut, ja autoilu on minulle lähinnä välttämätön paha. Ja kaikkein vähiten minua kiinnostaa se mitä SINÄ ajattelet autostani.
(Mutta semmoisen vaikutelman olen saanut, että ainakin täällä pääkaupunkiseudulla Skoda näyttäisi kirineen aimo harppauksin lähelle arvostetuimpia automerkkejä...)
Paskaa... Ameriikassa härkä kirjoitetaan B:llä...