Hain väestörekisteristä tietoja, joita tarvitsin. Selvisi, että isälläni on 3 muuta lasta, joista ei ole maininnut sanaakaan. Kaksi ennen avioliittoa äitini kanssa ja yksi sen aikainen. Shokki oli aika valtava. Sitä sulatellessa tuli mieleeni isoäitini valokuvat ja miten niistä on leikelty ihmisiä pois.
Kun menin kysymään suoraan mummiltani, onko hänen kuvien leikkelyharrastuksella mitään tekemistä näitten lasten kanssa, niin myöntää että on. Isäni oli aviossa 2 kertaa ennen äitiäni (äitini ei siis siitä tiedä mitään), ja mummoni mielestä isälläni oli oikeus uuteen mahdollisuuteen - joka siis sisällytti sen, ettei kukaan suvusta kertonut äidilleni ja valokuvia leikellään ahkerasti. Nuo muut lapset ovat käyneet mummolassa silloin kun minä en ole ollut ja kaikki ovat keskenään sopineet (mummon tahto) ettei meille, äidille tai minulle, kerrota muista. En tunne, enkä ole koskaan tavannut puolisisaruksiani. Kysyin isältäni asiasta, ja sanoi, ettei halua asioista puhua.
Mummoni on nyt sairaalassa, mutten ole mennyt katsomaan. Olen edelleen niin vihanen. Aina on ollut niin hurskasta lestaadiolaista ja saarnannut siitä ja tuosta - mutta missä on rehellisyys??? Koen, että äitäni on huijattu. Hän esimerkiksi usein epäili uskottomuutta, muttei kukaan kertonut , että on olemassa jopa lapsi. Äitini olisi ottanut eron, johon hänellä olisi ollut oikeus jo pelkästään isäni henkisenväkivallan perusteella.
Pirun mummi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun veisataan ja manipuloidaan kuuntelijoita.
Ikävää,että se selvisi sinulle,kuten kirjoitat.
Kuka lienee isäni,siskoni ja veljeni?
Koita kestää ilosanoman kuuntelua.
Ajatteleppa minkälainen shokki se on isäsi kuoleman jälkeen äidillesi saada tietää noista lapsista, sehän tulee perunkirjoihin vaadittavasta virkatodistuksesta ilmi. Tai voishan olla että suru muuttuisi vihaksi, joten menetys olisi helpompi kestää.
Ja mitä sählinkiä tulee perillisten kesken yllätyslapsista.
Teeskentelyä äitisi puolelta, ettei olisi edellisistä avioliitoista tiennyt mitään. Kuulutuksia hakiessa selviää aina edelliset avioliitot jokaiselle, niitä ei voi salata suomessa. Avioliittoon kuulutukset ovat juuri tuollaisia asioita varten.
myös ne avioliiton aikana syntyneet lapset.
Sinuna laittaisin nyt molemmat vanhemmat tilille tästä ja vaatisin, että lopettavat kaikki salailut sulta.
Mitähän muuta vielä saatkaan selville, kun tuollaista valehtelua ja salailua teillä harrastetaan.
Ovatko vanhempasi myös näitä "muka"uskovaisia?
Älä anna isäsikään kieltäytyä keskustelemasta aiheesta.
ei hänellä ole oikeutta vaieta asiasta, mikä koskettaa myös sinua mitä suuremmassa määrin.
tästä tapauksesta yhtään mitään, mutta itse olen naimisissa, enkä ole huomannut missään vaiheessa, että mieheni avioliittohistoriaa tai lapsia olisi käsitelty jossain. Tosin uskon, ettei hän ole ollut naimisissa eikä hänellä ole lapsia enempää kuin meidän yhteiset.
Tosin sanoen maistraatissa täytettiin esteettömyystodistushakemus ja meille ilmoitettiin viikon päästä, että se on tullut ja voimme mennä naimisiin. Mentiin sitten kolme viikkoa myöhemmin naimisiin samassa maistraatissa. Eli ainut, minkä tiedän hänen avioliitoistaan on, että hän ei sillä hetkellä ollut naimisissa, koska kerran esteettömäksi todettiin.
Elatusmaksujakaan hän ei maksa, koska meillä on yhteiset tilit, joten huomaisin kyllä.
Eli mitä on kuulutukset?
On mahdotonta, että äitisi ei olisi tiennyt kahdesta ed. avioliittosta.
Näin ollen kysymys kuuluu: miksi sinulta on tämä kaikki pimitetty?
Eikö suku ole halunnut äitiäsi ja siinä sitten sinuakaan suvun jäsenenksi?
Koeta saada kontakti sisaruksiisi. Ehkä kaikki selviää, kun tapaatte. Tietänevätkö hekään sinusta?
Ehkä ap:n isä oli ollut naimisissa ennen nykyistä avioliittoa ja nuo kaksi ensimmäistä lasta ovat hänen I:stä avioliitostaan, mutta lisäksi ap:n isällä on siis myös avioton lapsi? Pidän mahdollisena, että ap on ainoa asioista tietämätön. Luultavasti hänen äitinsä tietää näistä lapsista.
kirkkoherranvirastosta saa isän /äidin syntymäajan perusteella (väestörekiseri jos ei kirkossa
)sukuselvityksen jossa on isän tiedot avioliitot,lapset ja uusi avioliitto sekä lapsi.sama äidin suku selvitys.maksaa vähän mutta saa oikean selvityksen.näitä joutuu selvittämään kuolinpesissä.