soitan vaikka olisin viikollakin kuulumisia kysellyt.minkäläiset on välinne vanhempiinne näillä kymmenillä.meillä on puhelimessa aikuiset välit mutta kun tapaamme minulle käy usein niin että taannun melkoisesti.
vanhemmileni sunnuntaisin
helisevä
15422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
isäni kohtasin unissani äidin hautajaisten jälkeen reilu kymmenen vuotta sitten, sanaakaan emme vaihtaneet. Isukki oli varmaan unohtanut kun oli ehtinyt olla jo 37 vuotta multaa suussa. Äiti tahtoo olla unissani aika riitaisa nykyisin.
Vanhempani kuolivat vuoden välein pari vuotta sitten. Minulla oli todella ikävä heitä, ja itken usein vieläkin. Haluaisin niin kertoa murheeni äidilleni.
Vanhempani asuivat yli 30 km meiltä. Puhuin melkein joka päivä äitini kanssa, ja kävin hänen luonaan vähintään kerran viikossa. Isäni oli viimeiset vuotensa vanhainkodissa äidin kuoltua. Hänelle ei voinut soittaa, mutta kävimme hänen luonaan pari kertaa viikossa ja välillä ulkoilutimme häntä. Järjestimme hänelle synttärit koko suvulle vanhainkodissa. Välillä haimme vanhempani autolla meille päiväksi tai pariksi isän vielä jaksaessa. Sen jälkeen äiti kävi meillä yksin.
Minulla on vielä äärettömän ikävä vanhempiani. Isäni oli erittäin kiltti ihminen ja äitini kanssa voin keskustella ihan mistä tahansa, vaikka hän oli niin vanha. Hän oli minulle ehkä paras ystävä.
Haluaisin neuvoa kaikkia, joiden vanhemmat vielä elävät: Pidä yhteyttä heihin, yritä antaa heille aikaa! vaikka suhde ei olekaan niin hyvä, niin luulen, että voit parantaa sitä. Menetettyäsi heidät tulet luultavasti muuten katumaan.
Kaikki sanovat, että tein kaikkeni vanhempieni eteen. Kuitenkin minua vaivaa nyt jälkeenpäin, etten tehnyt vielä enemmän.
Joten: heille on enemmän iloa nyt saamistaan kukkasista kuin haudalle viemistäsi...
Tuon se ajatus joka minullakin mielessä ja näinhän meitä neuvotaan toimimaan.Vanhempani ovat vielä virkeitä kasikymppisiä.Heillä on erityisen hyvä liitto joka on kestänyt kaikenlaista ja vain vahvistunut.Olen heidän ainut elossa oleva lapsi ja he korostavat minulle sitä etten koskaan missään tilanteessa saa ruveta heidän huoltajaksi.Nauttivat selväsi isovanhemuudesta ja siitä että ovat minulle äiti ja isä.Kiitollinen olen kun näin on.
Minulla oli aivan samoin, aina kun tapasimme sain tuntea olevani lapsi. Usein se ärsýttikin. Nyt ei ärsytä enää, he kuolivat parin päivän välein vuosi sitten. Lähtivät niin nopeasti, etten ehtinyt hyvästellä.
kenelle kellot soivat
Itse soitan aivan liian harvoin äidilleni. Tänään kävin poikani kanssa äiteetä kattomas. Oli pirteä ja keitteli kahveet ja laittoi mehut ja oli vielä valmiiksi laittanut voileivätkin. Pitää alkaa useammin soitella, jotenkin se on täs jäänyt. Hyvä, kun muistutit :)
Äidilläsi oli tänään kiva päivä:laps ja lapsenlapsi kyläilemässä ja sai passata teitä.Mulle tulee aina kestohymy kun eteläpohjanmaalle vanhemmilleni soittelen.Ovat niin touhua täynnä ja kissasta,joka heille väkisin muutti noin vuosi sitten kertoilevat niin lämpöösesti.Tulee tunne niillä on kaikki kunnossa,mutta on mulla pelko sydämessä miten pitkää näin on.Täytyy nauttia tästä päivästä.
Äitini on myös kotoisin, Kauhajoelta. Veljeni olisi keittänyt ne kahveet, äitee siihen ettei se käy, Hän keittää itte :) Kovasti tekisi vielä kaikenlaista kotiaskaretta, ei enää pysty kunnolla kävelemään eikä käsillään nostamaan. Ikää äidillä on 81 vuotta. Äiti ei asu yksin, vaan veljeni asuu samassa talossa.
on sitkeetä naisia ja tykkäävät passata omia ja viarahia.Toikin on jännä tilanne kun veljesi asuu samassa talossa niin tulee varmaan ajoittain tunne että pitää tulevaisuudessa tukea veljeäsi jaksamisessa .vanhemillekkin sitä ikää tulee lisää kuten meillekkin.
Tänään kattelin ja kuuntelin heidän kinasteluaan. Äitee topakkana neuovoo eikä anna passata ja veli kiukkuaa vieres. Kyllä siinä saattaa niin käydä, että tarvii tukea, vielä, kun ei ole ittekään kunnos, hän oli pari kuukautta sitten isos lonkkaleikkaukses. Ja kyllä äite saa apua tarvitessaan ja onhan sitä meidän muittenkin osallsituttava avun tarjontaan.
hyvä merkki se on rakkautta.Kun kinastelu loppuu on syytä huolestua -eikö vaan - niin me pohjalaaset tunteet näytetään.
Juuri noin sanoin pojallen, kun hän saatteli minut kotiini. Se on heidän elämänsä virkeyttä, kun jaksavat kinastella. :)
Itse olen oppinut vaikenemaan monessakin asiassa elämän myötä.
mistä oot kotoosin ja avaat sanaisen arkkusi sillä muutoin tuloo vanhana katkera akka ja se ei oo häävistä kellekkään ;)
Ajatteles, meidät on työn puolesta "koulutettu" vastaamaan myönteisesti kieleteiseen asiaan ja jotenkin se on alkanut vaikuttamaan myös kotiasiois. Ja vielä, kun se entinen elämä oli sellasta, jos sanoin kiukkuseen sävyyn, niin siitäs seuras viikkojen täydellinen hiljaisuus (myönteisesti sanottuna) Joten mä jouduin opettelemaan vaikenemisen. Kyllä tunnistan ittessäni pohjalaisen luonteen :)) Vaikka olen kiukkunen se ei tarkota, että olisin vihanen.
Siinä tilassa asiatkin hoituu :))
on se kummallista - aivan kui olisin itte tuon kirjoittanut.niin tuttua mulle täydellinen hiljaisuus mutta nyt katse eteenpäin ja nukutaan sillä huomenna on uusi päivä.