Autisti

1362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Britanniasta kotoisin oleva nainen koki kauhunhetkiä Arlandan lentokentällä Tukholmassa, kun hän huomasi 7-vuotiaan poikansa kadonneen.

Äiti oli käymässä yhdessä lentokentän kaupoista, kun poikaa ei enää yhtäkkiä näkynyt. Poika löytyi vasta kahden tunnin päästä - eikä läheltäkään lentokenttää, kertoo Upsala Nya Tidning verkkosivuillaan.

Autistinen poika oli hypännyt junaan, joka vei hänet Tukholman keskustaan. Matkaa Arlandan lentokentältä kertyi noin 40 kilometriä.

Poliisin ja lentokenttävirkailijoiden mukaan poika oli onnistunut ohittamaan lentokentän turvatarkastuksen kenenkään ihmettelemättä. Lisäksi poika ehti tehdä kentällä sen, mistä pikkulapset haaveilevat: ajaa kierroksen matkalaukkuhihnalla.

Kun virkailijat nostivat pojan hihnalta, hän juoksi pois. Karkumatka jatkui lentokenttärakennuksen alla sijaitsevalle junalaiturille. Siellä poika kiipesi Tukholmaan vievään pikajunaan.

Tarina loppui onnellisesti: poika löytyi lopulta Kungsholmenin kaupunginosasta Fridhemsplanilta. Se, miten poika oli päätynyt junasta sinne, jäänee arvoitukseksi.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/02/615226   

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omatoimisena kirjoitti:

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/02/615226

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu