Kuolenmanpelko

läpi elämäni samanlaisia pelkoja, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Toiset vaan on vähän herkempiä, ja kyllä se elämäkin koulii toisia pelkäämään enemmän.
Läheisen kuolema tai sairastuminen saa miettimään elämän rajallisuutta.
Ja lapsen syntymä herkistää.
Itse olen aina pelännyt toisten puolesta, nyt pienen vauvan äitinä "opin pelkäämään" omaakin kohtaloa.(miten vauva pärjäisi ilman minua- tyyppistä pelkoa).
En vaan anna sen hallita, enkä pilata elämäni onnea! Kaikki me täällä samassa veneessä ollaan, jos yhtään lohduttaa!:)

Minullakin on ollut noita pelkoja.
Tällä hetkellä pelkään myös syöpää.
Äidilläni on ollut syöpä ja muilla sukulaisilla on ollut syöpää.
Pelkään itse sairastuvani syöpään tai että minulla on jo, kopeloin rintoja yms..
Olen hirveän masentunut ajatuksissani.
Minulla on myös ylipainoa joka masentaa lisää ja tämän masennuksen vuoksi laihdutus on hankalaa.

Pelkään että mieheni kuolee, sillä hän syö mielestäni liikaa rasvaa ja suolaa ja pelkään menettäväni lapseni johonkin sairauteen tai onnettomuuteen..
Pelkään myös muiden läheisten puolesta.

Sinänsä helpottavaa tietää että en ole yksin näiden pelkojeni kanssa.

En ole päässyt yli, mutta taistelen ajatuksia vastaan, olen myös menossa lääkärille pelkojeni takia, lähinnä sen takia että pelkään jotain löytyvän.
Toivottavasti sieltä saan apua.

Voimia sinulle.

Psyykkiset syyt niinkuin esim. ahdistus voivat tosiaankin aiheuttaa psykosomaattisia oireita kuten kipua eri paikoissa jne.

Kyllä nuo tuntemuksesi ovat ihan tuttuja minullekin. Niitä tulee aika ajoin voimakkaammin, sitten välillä on taas kausia, etten ajattele edes koko asiaa.
Varsinkin kuopuksen syntymän jälkeisessä hormonihumussa pelkäsin tosiaankin kaikkien läheisteni, sekä itseni puolesta, että jos sattuu jotakin, ja pelkäsin ihan älyttömästi kuolemaa.

Kyllä siellä lääkärillä kannattaa käydä poissulkemassa kaikki fyysiset syyt, tieto siitä ettei olekaan sairas helpottaa kummasti oloa. Tosin tuon ahdistuksen vuoksi kannattaisi käydä myös lääkärin juttusilla, ettei se saa sinusta yliotetta ja oleminen ja eläminen käy liian vaikeaksi.

Olen aika vauhko aina, kun nuoreni lähtevät automatkoille, leireille jne. Olen ylisuojeleva. En ole päässyt siitä eroon, vaikka en haluaisi olla varuillani koko ajan.
Itse ajattelen, että lapset ovat kalleinta minulle ja etten ansaitse heitä ja siksi heidät voidaan ottaa minulta pois!

"Ei elämästä selviä hengissä".

Mutta on helpotus huomata etten ole näissä tunteissa ainoa!


Itse pelkään fanaattisesti että mieheni kuolee jossain onnettomuudessa tai että lapsellani on joku aivokasvain.

Voih...

Sain toisen lapseni muutama kuukausi sitten ja nykyään itken herkästi iltaisin ja pelkään, että minulle, esikoiselle tai vauvalle tapahtuu jotain. Lapsillani on eri isä ja eniten pelkäänkin, että minulle tapahtuisi jotain ja lapseni menettäisivät samassa niin äidin kuin toisensakin =(. Tai no eniten ja eniten. Mutta se on hassua miten lasten myötä omaa kuolemaa rupee pelkäämään...

Et ole ainoa pelkojesi kanssa ja minusta se on aivan normaalia, että lapsen syntymä laukaisee ajattelemaan asioita, joita ei ole ennen ajatellut.

Minä ajattelen myös kuolemaa. Välillä viikottain, välillä kuukauden välein. Mutta siinä vaiheessa, kun kuolema on mielessä päivittäin ja se selkeästi alkaa hallitsemaan elämää ettei lähde vaikka matkustamaan, koska pelkää auto-onnettomuutta niin siinä menee mielestäni raja. Itse en ole koskaan varannut lääkäriaikaa kipujen vuoksi, koska siinä menee minulla myös raja. Kivut ovat menneet yleensä viikossa ohi, kun olen lopettanut syöpäajattelut yms. Toki, jos kipuja jatkuu ja ne ovat voimakkaita asia kannattaa tutkia.

Neuvona antaisin, että jos syytä kipuihisi ei todella ole ja tunnet todella voimakasta ahdistusta kuolemasta olisi syytä käydä juttelemassa ammattiauttajalla ettei pelko saa sinusta yliotetta. Voin sanoa, että silloin, kun hälytyskellot alkaa soimaan kannattaa asialle tehdä jotain. Asiat on helpompi hoitaa jo varhaisessa vaiheessa! Mieti asiaa ja ota asia puheeksi siellä gynekologilla, jos sinua edelleen ahdistaa...

Muista, että sinun ahdistuksesi/ajatuksesi eivät muuta asioita, että kuka sairastuu ja kuka kuolee. Jos niin tapahtuu niin se ei ole kenenkään käsissä. Elämästä pitää vaan oppia nauttimaan vaikka maailmassa onkin paljon pahaa. Mitä sitä etukäteen märehtimään. Tiedän kyllä itsekin, että helpommin sanottu kuin tehty. :)

Tsemppiä!

Kiitos kaikille, jotka viitsivät vastata.

Järjen tasolla ymmärrän kyllä näiden pelkojeni olevan typeriä ja saavan aikaan vaan pahaa oloa, mutta silti alitajunnassa jyskyttää nämä ikävät, kuvitellut asiat.

Jos gynekologi ei löydä mitään syytä näille tuntemuksilleni, aion ottaa puheeksi nämä ahdistukseni ja kuoleman/sairaudenpelkoni. Jospa sitä kautta voisin jotenkin lähteä työstämään näitä tunteitani.

Hieman helpottaa tieto, etten ole ainoa luulotautinen hysteerikko ;)

Mukavaa kevään odotusta kaikille, jospa pääsisimme auringonvalon lisääntymisen myötä negatiivisista tuntemuksistamme ja voisimme nauttia kesän lämmöstä ilman turhia pelkoja :)