Nyt on ihan pakko tulla tänne kirjoittamaan. Yhdeksännellä luokalla kaikki pyörivät kimpussani, kun ilmoitin muuttavani 500km päähän kaikista tutuistani omaan vuokra-asuntoon toiselle puolelle suomea. No, tästähän seurasi järkyttävä "voi ei, kuvittele, joudut TISKAAMAAN ITSE APUA KUOLET" puhe. Ja kun sanoin, että ei varmasti tule ketään ikävä, kaikki vain virnistelivät ja sanoivat että pari kuukautta kyllä menee ja sitten tulee tippa linssiin.
Nyt on asuttu yli vuosi omassa kämpässä koiran kanssa. Kertaakaan ei ole tullut ketään ikävä, ei vanhempia, ei sukuja, ei kavereita, vaikka kaikkiin hyvät välit olikin. Laitan ruokani itse, siivoan itse, tiskaan itse, pesen pyykit itse, mikä ihmeen vaikeus siinä muka on? Heti muutettuani kiinnittelin ilmoituksia kauppoihin ja sainkin paljon vakiotöitä esim. siivouksessa, ja ei ole tähänkään asti ollut mitään ongelmaa tehdä 8 tunnin koulupäivää, sen jälkeen mennä töihin, lenkittää koiraa vähän yli tunti ja sen jälkeen tehdä muita hommiaan. 16-vuotiaana tein sen kaiken eikä ottanut yhtään lujille.
Joten eikö VÄHÄN voisi rajoittaa niitä ihmeellisiä kauhutarinoita tiskaamisen kuolettavuudesta, ei JOKAIKINEN yläastelainen ole uusavuton ryyppääjä, jolle kaikki pitää tulla valmiiksi. Ja vaikka minäkin olen ainut lapsi ja olisin saanut varmaan kaiken mitä ikinä olisin kehdannut pyytää, mieluummin säästän ja teen töitä että vanhemmat saisivat käyttää omia rahojaan ja minä tienaisin omat rahani mahdollisimman pitkälle jo tässäkin vaiheessa.
Joten ennenkuin morkkaatte ketään maan rakoon oman asunnon hankkimisesta "vasta 16-vuotiaana", ottakaa huomioon se mahdollisuus että kaikille se ei ole yhtä ylitsepääsemätöntä...
Nyt on asuttu yli vuosi omassa kämpässä koiran kanssa. Kertaakaan ei ole tullut ketään ikävä, ei vanhempia, ei sukuja, ei kavereita, vaikka kaikkiin hyvät välit olikin. Laitan ruokani itse, siivoan itse, tiskaan itse, pesen pyykit itse, mikä ihmeen vaikeus siinä muka on? Heti muutettuani kiinnittelin ilmoituksia kauppoihin ja sainkin paljon vakiotöitä esim. siivouksessa, ja ei ole tähänkään asti ollut mitään ongelmaa tehdä 8 tunnin koulupäivää, sen jälkeen mennä töihin, lenkittää koiraa vähän yli tunti ja sen jälkeen tehdä muita hommiaan. 16-vuotiaana tein sen kaiken eikä ottanut yhtään lujille.
Joten eikö VÄHÄN voisi rajoittaa niitä ihmeellisiä kauhutarinoita tiskaamisen kuolettavuudesta, ei JOKAIKINEN yläastelainen ole uusavuton ryyppääjä, jolle kaikki pitää tulla valmiiksi. Ja vaikka minäkin olen ainut lapsi ja olisin saanut varmaan kaiken mitä ikinä olisin kehdannut pyytää, mieluummin säästän ja teen töitä että vanhemmat saisivat käyttää omia rahojaan ja minä tienaisin omat rahani mahdollisimman pitkälle jo tässäkin vaiheessa.
Joten ennenkuin morkkaatte ketään maan rakoon oman asunnon hankkimisesta "vasta 16-vuotiaana", ottakaa huomioon se mahdollisuus että kaikille se ei ole yhtä ylitsepääsemätöntä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muutin itse juuri 19 vuotta täyttäneenä omaan.Muistan vielä sen ystävällisen naisen joka pyykkituvassa opetti minua koneen käyttöä.Oli nimittäin sormi suussa mutta kehtasin pyytää apua.Ruuanlaitto ja tiskihommat olin jo aikaisemmin oppinut (kotona).Että kyllä se siitä...
kovin ihmeellinen tarina. Kuullostaa ankeelta elämältä. En toivoisi tollaista kenellekkään. Mielummin onnelinen lapsuus kaveriden ja perheen parissa. Jos se ei ole mahdollista niin kyllä ihminen sopeutuu muuhunkin mut turha sillä täällä leveillä.
Nyt vasta huomasin että sinun otsikossa on kysymysmerkki. Vastaan sinulle että tarinasi ei ole selviytymistarina.
Olisit voinut pitää typerät mielipiteesi omanasi.
Mukava kuulla, että on olemassa nuoria, jotka pärjäävät ja haluavat olla itsenäisiä. On näitä pullamössömammanpoikia nähty ihan liikaa, jotka ei pääse mammansa helmoista vielä intinkään jälkeen.
Taidat kuulua niihin, einari epäempaattinen.
Tarinani on melko samnkaltainen. Tosin ei tavinnut muuttaa 500km päähän kotoa. Pointti oli vaan se että tossa ei mielestäni ollut mitään erikoista.
On kuule melko pientä tommonen jos vertaa mitä ihmiset muualla maailmassa joutuvat kokemaan. Tai suomessa sodan käyneet.
Tämä palsta on juuri sitä varten että mielipiteitä ei tarvitse pitää itsellään.
Ankealta elämältä kuulostaa, se tuli itsellenikin heti ekana mieleen!
Ja toisekseen, mikä selviytymis tarina? En tajua. Huoh.
nykynuorelle selviytymistarina. Itse kutsuisin sitä normaaliksi elämäksi.
vau, kiitos. Tai no en edes tiedä mistä kiittää, mutta tuli vain kiitollinen olo tällaisesta tekstistä. Itsekkin olen muuttamassa muualle asumaan ja monta kauhukertomusta olenkin jo kuullut, mutta tämä vain varmisti sitä että todella haluan sitä muuttoa, kaipaan sitä.
joten....??
Kuulostaa siltä, että hienosti olet pärjännyt noin nuoreksi. Ostin itse omistusasunnon 19 vuotiaana, jonka johdosta olen koko opiskeluajan tehnyt töitä opintojen ohella. Ei pahemmin puhetta vapaa-ajasta ja muusta.
Kaikki hyvin, jos nautit elämästäsi. Minulla kesti kolme vuotta tajuta, että selviytyminen ja saavuttaminen ei ole elämää. Nauti nuoruudestasi, kun vielä voit.