Eikö muut ole tervetulleita kuin terveet?
Minusta on järjetöntä kun aina sanotaan että ihan sama kumpi tyttö vai poika kunhan olisi terve. Kuka meistä sen terveen määrittää?
Millainen lapsi on terve? Millainen on sairas?
Jos itseänikin mietin, olisin kelvannut vanhemmilleni lapseksi 10 v ja sitten olisivat saaneet vaihdossa uuden terveen lapsen.
Ja jos taas omaa pahasti allergista lastani mietin, lapsi tuskin olisi näin kömpelöä äitiä itselleen halunnut.
Olen nojautunut isäni neuvoon että se on otettava mitä vastaan tulee, niin vanhemmilla kuin lapsillakin.
Minusta on järjetöntä kun aina sanotaan että ihan sama kumpi tyttö vai poika kunhan olisi terve. Kuka meistä sen terveen määrittää?
Millainen lapsi on terve? Millainen on sairas?
Jos itseänikin mietin, olisin kelvannut vanhemmilleni lapseksi 10 v ja sitten olisivat saaneet vaihdossa uuden terveen lapsen.
Ja jos taas omaa pahasti allergista lastani mietin, lapsi tuskin olisi näin kömpelöä äitiä itselleen halunnut.
Olen nojautunut isäni neuvoon että se on otettava mitä vastaan tulee, niin vanhemmilla kuin lapsillakin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
terveen lapsen jo lapsen itsensäkkin kannalta?
Itse taas en ole käynyt mitään niskapussiseuloja läpi koska sen olen aina tiennyt että se mikä annetaan, myös otetaan eli mulle ihan sama vaikka olisi tullut esim. downlapsi. Nyt nelonen tulossa ja jännityksellä taas odotetaan...
Sitä ,onko lapsi allerginen, kärsiikö monista korvatulehduksista ym... ei voi ennustaa. Eiköhän se ole niin että kun toivotaan "tervettä" niin ei haluta kehitysvammaista.
Kehitysvammainen voi olla terve tai sairas, aivan kuten me "normaalit". Siksi minusta on tyhmää puhua että tulisipa terve! kaikki lapset jossain vaiheessa elämää sairastavat jotain.
ovat kuitenkin elämän suola mikäli sellainen lähipiiriin siunaantuu. Niin monta viisautta heidänkin elämä meille kaikille antaa.
Minulla oli ihana kehitysvammainen sukulainen jolla tosin oli vaikeitakin aikoja (niitähän meillä muilla ei ole;) ), se avoimuus jota sukulaiseni loisti oli mahtavaa. Sieltä tuli suora ja rehellinen palaute kaikesta, sukulaiseni oli kuin peili, vastasi kysymykseen kuka olen.
Luultavaa on, että kun minulle lapsia tulee, niin heillä on vaikka mitä sairauksia, koska niitä on suvussa ja ne periytyvät melko varmasti. Mutta jokainen niistä on selviytynyt, niin minä, äitini, isäni kuin isovanhempanikin. Eiköhän lapsenikin niistä selviä.
Toki sitä toivoo mahdollisimman terveitä lapsia, jotta heillä olisi sitten elämässään mahdollisimman helppoa. Mutta ei esimerkiksi kehitysvammainen lapsi ole mikään rangaistus. Päinvastoin. Heiltä voi oppia iloitsemaan elämän pienistä asioista. Ainakin minun tuntemani useimmat kehitysvammaiset ovat ihmisiä, jotka eivät valita turhanpäiväisistä asioista, vaan elävät täysillä. Heistä pitäisi meidän jokaisen ottaa mallia.
Eiköhän jokainen vanhempi ole iloinen juuri siitä omasta lapsestaan, vaikka tämä olisi kuinka sairas tahansa.
Hei, eiköhän se ole aivan tavallista, että vanhemmat odottavat tervettä lasta. Minusta se on ihan luonnollista. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihan sama kumpi on tulossa, tyttö tai poika, pääasia olisi se, että lapsi olisi terve. Mutta jos ei olekaan... Se on sitten sen ajan murhe. Ei se tarkoita sitä, että jos lapsi ei olekaan terve, häntä ei huolittaisi. Tervettä tietenkin toivotaan. Olisihan se jotenkin epänormaalia sanoa, että odottaisi esimerkiksi kovasti, että oma lapsi olisi jollakin tavalla sairas. Sehän olisi - hmmm - sairasta...
Kävin raskauden alussa niissä verikokeissa, joissa tutkitaan down ja ??
Olisin keskeyttänyt raskauden jos olisi ollut selvä löydös. Kotona on kaksi tervettä lasta.
Nyt viimeksi kävin äippäpolilla ja lääkäri kysyi että haluanko tietää kumpi on tulossa. Vastasin että en, kumpikin on tervetullut ja toivottu, johon lääkäri jatkoi, että kunhan on kunnossa. Vastasin että joo.
Myöhemmin illemmalla aloin miettiä tuota lääkärikäyntiä ja kaduin vastaustani: joo, kunhan on kunnossa.
Nyt olen vahvasti sitämieltä, että kunhan pysyy hengissä. Minulle on yhtäkkiä tullut kamalia ajatuksia että vauva kuolee synnytykseen. Nyt iltaisin katselen toistaiseksi tyhjänä olevaa vauvansänkyä ja toivon että minun ei tarvitsisi viedä sitä käyttämättömänä pois.
Olen varautunut kaikkeen, minulle sopii että vauva on itkuinen, vaativa, ihan mikä tahansa kunhan on vauva!! Naapureillekin olen leikkimielisesti jo sanonut että eivät kolistele tai tulevat sitten nukuttamaan vauvan uudelleen, lupaisin heille unettomia vauvanitkuisia öitä. Kaikki siis leikkimielellä..
Siis ajatukseni tiivistettynä, minulle ei enää ole kaikkein tärkeää se että vauva on täysin terve. Rakastan lastani ehdoitta!
On aivan luonnollista toivoa että lapsi olisi terve,ei suinkaan että olisi jollain tavalla sairas.
Meistä jokainen on arvokas, oli sitten normaali tai vaikka down.
Itselläni on perinnöllinen sairaus, tai oikeastaan kaksikin, mutta toinen periytyy 50% varmuudella ja toinen 10-15% varmuudella.
Nämä sairaudet ei juurikaan vaikuta minun elämääni.
Tuo sairaus joka perityy 50% varmuudella, on kyllä sairautena merkittävä, sen kanssa oppii elämään.
itselläni ei siis tosiaan ole mitään muuuta vikaa, kuin se vika kromosomissa.
Sairaus ei aiheuta kehitysvammaa, mutta oppimisvaikeuksia voi olla.
Sairaus voi myös olla vakea, kaikkinen kasvaimineen, kipuineen jne.
Itse olen isältäni perinyt sairauden, mutta siihen aikoihin kun minä synnyin, ei sen koommin ollut minun tai isäni sairaudesta tietoa.
On sen verran harvinainen sairaus, ettei se lääkäräille ihan jokapäivä tule vastaan...
Tiedän, että pian syntyvä lapseni voi sairastaa tätä sairautta tai voi olla altis myös sille toiselle.
Lpais on minulle jokatapuaksessa yhtä rakas, oli hän terve tai ei.
Minulla on myös tunne että lapsella on tämä sairaus, en tiedä mistä ajatus on tullut, mutta jotenkin vain tiedän, että lapsessa on jotain eritystä.
Niin mäkin pyrin tekemään kaikkeni sen eteen, että lapseni saisi syntyä mahdollisimman terveenä. Ja todellakin toivon tervettä lasta. Se ei sulje kuitenkaan pois sitä seikkaa, etteikö meille oteta vastaan kaikenlaisia lapsia.
Mä olen niitä äitejä, jotka eivät hyväksy ns. seuloja. Olen käynyt itse ultraäänessä, mutta lapsivesipunktioon yms. en lähtisi. Mun mielestä ei ole ollenkaan hyväksytympää murhata potentiaalinen ihminen (sikiö) kuin vaikkapa 5-vuotias lapsi. Voihan olla, että noita ylläreitä tulee terveenkin lapsen kohdalla. Synnytyksessä tapahtuu jotakin kauheaa, 3-vuotias alkaa sairastaa epilepsiaa, 5-vuotias jää auton alle ja vammautuu todella pahasti... Tai hirveää olisi myös se, että 15-vuotias lapseni alkaisi käyttää huumeita. Ei noissakaan tilanteissa ole palautusoikeutta, joten miksi sikiön saa murhata?
Tuossa kanssa asiaa yhdestä taudista (ei heikkohermoisille!), joka puhkeaa "terveille" lapsille - ei palautusoikeutta tai lopetusoikeutta! Ja on muuten huomattavasti kovempi juttu kuin Downin syndrooma.
http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/ncl.htm
..tottakai, että lapsi olisi terve! En tietenkään toivoisi, että lapsella olisi joku sairaus joka tuottaisi hänelle tuskaa ja kipua, hankaloittaisi elämää. Ei kai tuossa ajatuksessa nyt mitään kummallista ole.
Silti lapsi tulee meille sellaisena kuin on (en esim. osallistu seulontoihin), mutta toivon että hän on terve.
varmaan toivovat tervettä lasta, ainakin uskon niin...
Ja yleensä sillä, että toivoo tervettä lasta, tarkoitetaan syntyvää lasta.
Jos lapselle myöhemmin elämässä tapahtuu joku onnettomuus joka hänet halvaannuttaa, hänelle puhkeaa epilepsia tms niin se on ihan eri asia kuin se että raskausaikana toivoo saavansa terveen lapsen.
Joskus ärsyttää kyllä nämä "kunhan on terve"-nyökyttelijät. Tottakai toivon että syntyvä lapsi on perusterve, mutta varmasti rakastan vähintään yhtä paljon jollain tavalla vammaista lastakin! Miltähän nuo kommentit kuulostavat jostain sellaisesta joka tietoisesti jatkaa raskautta, vaikka downin todennäköisyys on todettu suureksi tms.
Eiköhän sillä lausahduksella tarkoiteta juuri jotain kehitysvammaisuutta tms, kai allergioita ja korvatulehduksia pidetään ihan terveen lapsen juttuina kuitenkin.
pahasti allerginen lapsi. Haluaisitko, että hänellä ei olisi niitä allergioita? Miksi? Eikö hän kelpaa sinulle sellaisena?
Tuskin sinun vanhempasi toivoivat sinulle niitä sairauksiasi, joita silloin 10-vuotiaina sait. Vai toivoivatko? Eivätkö he olisi toivoneet sinulle tervettä elämää, mutta eivät saaneet toivomaansa? Kaikkea ei saa, mutta toivoa voi.
Eikö ole aivan luonnollista toivoa, että vauva on terve, eli ei ole kehitysvammainen esimerkiksi (vammainenkin voi tietysti olla terve, mutta sitä sillä terveellä yleensä tarkoitetaan)? Ei pelkästään omasta puolestaan, vaan myös lapsen itsensä puolesta.
Usein se tuntuu menevän niin, että raskauden alkupuolella toivotaan tyttöä tai poikaa (tai sitten se on ihan sama). Raskauden lähetessä loppua toivotaan tervettä lasta, ihan sama kumpi se on. Ja sitten jos sattuu jotain vakavaa, vauva on hengenvaarassa tai jotain, niin onkin jo ihan sama onko tyttö vai poika, terve vai vammainen, kunhan vain pysyisi hengissä.
Onhan se otettava vastaan mitä tulee. Mutta toivoa voi aina jotain.
itse ainakin toivon tervettä lasta, jo ihan lapsen kannalta. En sano ettenkö rakastaisi vammaista lasta, mutta taatusti ns. terveellä on helpompaa. Viimeisen vuoden ajan seurasin sivusta ystäväpariskunnan elämää vaikeasti cp-vammaisen lapsen kanssa. Oli neliraajahalvaantunut, sokea, sai epilepsiakohtauksia. Pitäkää julmana, mutta todellakin toivon itselleni tervettä lasta! Ja terveellä tarkoitan nyt sellaista vauvaa jolla voi olla korvatulehduksia jne, mutta on perusterve. Itse en halua samaa kohtaloa itselleni ja lapselleni kuin ystävät kokivat.. jo reilun vuoden päästä lapsen syntymästä saivat viettää hautajaisia. Joten ei väliä kumpi tulee, kuhan synnytys menee hyvin ja lapsi on terve!