Häpeä, PH?

Hei, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pelkään että minulla olisi myös tuo PH. Aamulla herätessäni olen ahdistunut ja tuota jatkuu iltaan.

Sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, en pysty katsomaan ihmisiä silmiin enkä sanomaan asioitani kuten olen ne suunnitellut, varsinkaan jos ihminen on tuntematon. Pala kurkkuun, punastun ja henkeä on vaikea saada. Pelkään mokaavani jotain tyhmyyspäissäni, noiden tilanteiden jälkeen häpeä on sanoinkuvaamattoman suuri.

Muistan/Luulen saaneeni ensimmäisen paniikkikohtauksen(ko?) päiväkodissa jolloin äitini oli leikannut tukkani tavalla joka ei minua miellyttänyt. Itkin, panikoin ja halusin kotiin koska pidin itseäni rumana ja kaverit pilkkasivat minua koska käyttäydyin niin panikoivasti. Tuo tilanne saa vieläkin ihoni väreilemään ja hyppää ajatuksiin jokaisen häpeällisen kohtauksen jälkeen. Olen myös koulukiusattu.

En todellakaan tiedä onko tuo paniikkihäiriötä vai mitä, tavallaan inhoan itseäni. Kertokaa mielipiteenne. Kiitos jo etukäteen.
1309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mutta minusta tuo kuulostaa enemmänkin sos.pelolta kuin panikoimiselta, jos siis vertaan omiin kokemuksiini. Jos olet saanut diagnoosin tuosta kaksisuuntaisesta, pääset varmaan kysymään asiantuntijaltakin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahdistunut kirjoitti:

Hei, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pelkään että minulla olisi myös tuo PH. Aamulla herätessäni olen ahdistunut ja tuota jatkuu iltaan.

Sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, en pysty katsomaan ihmisiä silmiin enkä sanomaan asioitani kuten olen ne suunnitellut, varsinkaan jos ihminen on tuntematon. Pala kurkkuun, punastun ja henkeä on vaikea saada. Pelkään mokaavani jotain tyhmyyspäissäni, noiden tilanteiden jälkeen häpeä on sanoinkuvaamattoman suuri.

Muistan/Luulen saaneeni ensimmäisen paniikkikohtauksen(ko?) päiväkodissa jolloin äitini oli leikannut tukkani tavalla joka ei minua miellyttänyt. Itkin, panikoin ja halusin kotiin koska pidin itseäni rumana ja kaverit pilkkasivat minua koska käyttäydyin niin panikoivasti. Tuo tilanne saa vieläkin ihoni väreilemään ja hyppää ajatuksiin jokaisen häpeällisen kohtauksen jälkeen. Olen myös koulukiusattu.

En todellakaan tiedä onko tuo paniikkihäiriötä vai mitä, tavallaan inhoan itseäni. Kertokaa mielipiteenne. Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu