En kovin usein muista uniani ja jos satun muistamaankin, niin ne ovat yleensä melko sekavia. Viime yönä näkemäni uni oli mielenkiintoinen poikkeus. Kaikki tuntui erittäin todelliselta ja muistin kaiken herättyäni hyvin tarkasti.
Unessa olin matkalla jossakin aasian maassa. Istuin linja-auton takaosassa. Auto matkasi erittäin jyrkkää rinnettä ylöspäin ja minä katselin ikkunasta ulos. Ulkona näkyi aluksi normaalia köyhän alueen maisemaa, kuten huonokuntoisia kivitaloja ja ihmisä kävelemässä kaduilla jne. Ilma oli hieman sumuista. Auton edetessä ylemmäksi alkoivat näkymät muuttua. Taivas vaihtui harmaasta punertavan sävyiseksi. Tien vieressä näkyi puita joissa oli vaaleanpunaisia kukkia. Kukkia putosi puista maahan ja jokaisen puun vierellä oli ihmisä keräämässä niitä. Ihmettelin mielessäni näkemääni luonnon kauneutta ja tunsin itseni erittäin onnelliseksi.
Linja-autoi jatkoi matkaansa, kunnes yllättäen siihen tuli jotakin vikaa. Se alkoi luisumaan rinnettä alaspäin. Jarrut eivät toimineet ja auton vauhti kiihtyi erittäin kovaksi. Katsoin takalasista ulos ja huomasin että kivitalon seinä alkoi lähestyä uhkaavasti. Pelkäsin kuolevani sillä nopeus tuntui suurelta. Ajattelin, että se on nyt sitten "game over". Vähän ennen rysähdystä pelko kuitenkin katosi kokonaan. Auto törmääsi seinään, jonka seurauksena lensin ilmaan lyöden pääni johonkin. Kaikki pimeni hetkeksi.
Näköni alkoi hieman selkeytyä ja erotin hämärästi, että edessäni makasi joku henkilö. Hetken kuluttua näköni oli palannut normaaliksi ja huomasin, että tuo henkilö edessäni olinkin minä itse. Pääni oli irronut ja verta oli kaikkialla ruumiin ympärillä. Ihmettelin että kuinka voin ajatella vieläkin, vaikka näen kuolleen ruumiini ja pääni edessäni. Tulin nopeasti siihen lopputulokseen että elämä ei sittenkään pääty kuolemaan. Ruumiini näkeminen ei herättänyt mitään suuria tunteita. Tuntui suurinpiirtein samalta, kuin olisi katsellut esimerkiksi hajonneita housuja tms.
Päätin yrittää liikkua ja samalla hetkellä kaikki katosi ympäriltäni. Olin kuin jossakin kirkkaassa valossa äärettömyydessä. Tunsin itseni yksinäiseksi. Tajunnan taso muuttui aivan erilaiseksi. Millään ei ollut enää merkitystä. Minä vain olin. Olin yhtä kaiken kanssa. Minulle selvisi asioita joita ei ole mahdollista pukea sanoiksi. Tämän kaiken jollain tapaa vain tunsi.
Tiivistettynä sanoma joka minun annettiin "kuolleena" ollessa ymmätää meni tähän suuntaan:
Kaikki elollinen on osa "jumalaa". Olemme ikuisia ja halunneet syntyä ihmiseksi voidaksemme kokea erilaisia tunteita ja kärsimystä, että voisimme paremmin käsittää mitä todellinen rakkaus on. Elämä on suuri lahja ja sitä ei pitäisi käyttää turhaan vihaan, kateuteen, ylimielisyyten, materian palvontaan tms. Kaikki negatiivisus on turhaa. Tärkeintä on oppia rakastamaan ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Herättyäni tunsin oloni hieman sekavaksi mutta todella onneliseksi. Kylmiä väreitä kulkee edelleen kun muistelen kyseistä unta.
Unessa olin matkalla jossakin aasian maassa. Istuin linja-auton takaosassa. Auto matkasi erittäin jyrkkää rinnettä ylöspäin ja minä katselin ikkunasta ulos. Ulkona näkyi aluksi normaalia köyhän alueen maisemaa, kuten huonokuntoisia kivitaloja ja ihmisä kävelemässä kaduilla jne. Ilma oli hieman sumuista. Auton edetessä ylemmäksi alkoivat näkymät muuttua. Taivas vaihtui harmaasta punertavan sävyiseksi. Tien vieressä näkyi puita joissa oli vaaleanpunaisia kukkia. Kukkia putosi puista maahan ja jokaisen puun vierellä oli ihmisä keräämässä niitä. Ihmettelin mielessäni näkemääni luonnon kauneutta ja tunsin itseni erittäin onnelliseksi.
Linja-autoi jatkoi matkaansa, kunnes yllättäen siihen tuli jotakin vikaa. Se alkoi luisumaan rinnettä alaspäin. Jarrut eivät toimineet ja auton vauhti kiihtyi erittäin kovaksi. Katsoin takalasista ulos ja huomasin että kivitalon seinä alkoi lähestyä uhkaavasti. Pelkäsin kuolevani sillä nopeus tuntui suurelta. Ajattelin, että se on nyt sitten "game over". Vähän ennen rysähdystä pelko kuitenkin katosi kokonaan. Auto törmääsi seinään, jonka seurauksena lensin ilmaan lyöden pääni johonkin. Kaikki pimeni hetkeksi.
Näköni alkoi hieman selkeytyä ja erotin hämärästi, että edessäni makasi joku henkilö. Hetken kuluttua näköni oli palannut normaaliksi ja huomasin, että tuo henkilö edessäni olinkin minä itse. Pääni oli irronut ja verta oli kaikkialla ruumiin ympärillä. Ihmettelin että kuinka voin ajatella vieläkin, vaikka näen kuolleen ruumiini ja pääni edessäni. Tulin nopeasti siihen lopputulokseen että elämä ei sittenkään pääty kuolemaan. Ruumiini näkeminen ei herättänyt mitään suuria tunteita. Tuntui suurinpiirtein samalta, kuin olisi katsellut esimerkiksi hajonneita housuja tms.
Päätin yrittää liikkua ja samalla hetkellä kaikki katosi ympäriltäni. Olin kuin jossakin kirkkaassa valossa äärettömyydessä. Tunsin itseni yksinäiseksi. Tajunnan taso muuttui aivan erilaiseksi. Millään ei ollut enää merkitystä. Minä vain olin. Olin yhtä kaiken kanssa. Minulle selvisi asioita joita ei ole mahdollista pukea sanoiksi. Tämän kaiken jollain tapaa vain tunsi.
Tiivistettynä sanoma joka minun annettiin "kuolleena" ollessa ymmätää meni tähän suuntaan:
Kaikki elollinen on osa "jumalaa". Olemme ikuisia ja halunneet syntyä ihmiseksi voidaksemme kokea erilaisia tunteita ja kärsimystä, että voisimme paremmin käsittää mitä todellinen rakkaus on. Elämä on suuri lahja ja sitä ei pitäisi käyttää turhaan vihaan, kateuteen, ylimielisyyten, materian palvontaan tms. Kaikki negatiivisus on turhaa. Tärkeintä on oppia rakastamaan ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Herättyäni tunsin oloni hieman sekavaksi mutta todella onneliseksi. Kylmiä väreitä kulkee edelleen kun muistelen kyseistä unta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuoleminen unessa on lähestulkoon aina jonkin asian tai piirteen kuoleminen sinussa/elämässäsi. Se voi olla mitä vaan: opiskelujen päättymistä, avioeroa, jonkin monivuotisen harrastuksen loppuminen innostuksen lopahdettua, työpaikan muutos, tms.
Kuoleminen unessa on aina uuden elämänvaiheen alun merkki.