Mulla

sellainen ajatus, että eikös se ole niin yksinkertaista että joko tykkää toisesta tai ei tykkää. Ja joko tykkää toisesta tarpeeksi paljon tai ei tykkää. Jos tykkää tarpeeksi paljon niin on valmis joustamaan, puhumaan asioista, antamaan anteeksi jne. Minä ainakin olen hyvin anteeksiantavainen ja suvaitsevainen ja odotan sitä näin ollen toiseltakin osapuolelta itse virheitä tehtyäni. Koska eikös meidän pidä hyväksyä myös virheitä heiltä joista pidämme? Ei pelkästään itseltämme? Siispä, emmekö jokainen meistä jotka olemme ajautuneet tänne järkeilemään ja ikävöimään, kaipaamaan ja ihmettelemään voi tehdä sen johtopäätöksen että toinen osapuoli ei välitä tarpeeksi paljon? Minä ymmärsin tämän vihdoinkin. Nyt ihmettelen enää miksi on leikitellyt kanssani turhan päiten. Se on vain aiheuttanut turhaa tuskaa ja mielipahaa, toivoa ja odotusta. Aika on mennyt hukkaan, voimat on menneet hukkaan, haaveet, toiveet ja odotukset on menneet hukkaan, tunteet on menneet hukkaan. Kaikki on mennyt hukkaan. Puhukaa toisillenne ja sanokaa suoraan tunteenne toisianne kohtaan. Säästäkää itsenne ja toisenne tältä hukkaan heittämiseltä. Kiitos sananvuorosta. Nyt minä lopetan asian itselleni selvitettyä heittämästä itseäni hukkaan enempää mitä olen hänen vuokseen jo tehnyt.
12960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on täällä, toinen ei välitä tarpeeksi paljon. No, ehkä tosiaan olet oikeassa. Ihan samoja mietteitä minullakin ja vaikka pitäisi olla nukkumassa, mietin tässä vielä mitä teen. Luovutanko nyt, heitänkö haaveet romukoppaan. Vai varmistanko toiselta ettei mitään varmasti ole. Mutta olet oikeassa, jos sillä toisella jotain olisi, kai sen tietäisin. Mutta joskus tuntui pienen hetken ajan, että sitäkin vähän kiinnosti. Taisin erehtyä pahoin. En tiedä mitä teen. Jaksanko olla enää tämä kaipaileva pelle. En taida jaksaa. Hyvästi palstat, hyvästi kulta. Mukavaa loppuelämää kaikille. Tää menee nyt, eikä taakseen katso.. ehkä en vilkuile enää selkäni taakse. En ole varma.

Äänestä
  • että joskus tuntui hetken ajan että toistakin kiinnosti. Nyt pitkän jahkailun jälkeen olen vihdoinkin ymmärtänyt että jos näin olisi ollut niin asiat eivät olisi tässä mallissa. Tai ehkä kiinnosti sitten mutta eipä se kiinnostus ollut tarpeeksi vahva. Jos tarvitsee miettiä ja epäröidä niin tunteet eivät ole tarpeeksi vahvoja. Minä en ainakaan enää ole kiinnostunut kenestäkään joka ei tiedä josko tykkää minusta tai ei. En jaksa olla enää se kaipaileva pelle. Olen vilkuillut taakseni toivorikkaasti ihan liian kauan. En tee sitä enää koskaan toiste. Enkä ole tehnyt sitä ennenkään. Tämä tapaus jääköön historiaan huonona esimerkkinä muistuttamaan tyhmyydestäni jotta muistaisin olla viisaampi taas vastaisuudessa.

    Äänestä

  • fiilikset kirjoitti:

    että joskus tuntui hetken ajan että toistakin kiinnosti. Nyt pitkän jahkailun jälkeen olen vihdoinkin ymmärtänyt että jos näin olisi ollut niin asiat eivät olisi tässä mallissa. Tai ehkä kiinnosti sitten mutta eipä se kiinnostus ollut tarpeeksi vahva. Jos tarvitsee miettiä ja epäröidä niin tunteet eivät ole tarpeeksi vahvoja. Minä en ainakaan enää ole kiinnostunut kenestäkään joka ei tiedä josko tykkää minusta tai ei. En jaksa olla enää se kaipaileva pelle. Olen vilkuillut taakseni toivorikkaasti ihan liian kauan. En tee sitä enää koskaan toiste. Enkä ole tehnyt sitä ennenkään. Tämä tapaus jääköön historiaan huonona esimerkkinä muistuttamaan tyhmyydestäni jotta muistaisin olla viisaampi taas vastaisuudessa.

    nukuttuani luin viestisi uudelleen ja olet väärässä tuossa, että "Jos tarvitsee miettiä ja epäröidä niin tunteet eivät ole tarpeeksi vahvoja". Tietääkö toinen tunteesi? Ehkä epäröinti johtuukin sinusta eikä hänen tunteiden vahvuudesta. Tulin vähän vilkuilemaan vielä taakseni. Mieli on toisenlainen illalla kun yöllä väsyneenä;)

    Äänestä

juuri samaan tulokseen.

Tosin Googlekin hieman auttoi ynnä järjenkäyttö...

Hyviä öitä sulle, kohtalotoveri! :)

Äänestä
  • Hymy huuleen ja kauniita unia! :)

    Äänestä

Olen huomannut sellaisen anteeksiantamattoman asian teistä naisista heti alkuunsa kun tunteita herää.
Vetäydytte lukkoon, ettekä todellakaan paljasta saatikka sitten kerro tunteistanne. Silti oletatte että toinen ne jotenkin "näkee". Melkein tuntemattomia ihmisiä ollaan. Sitten se on miehen vika jos ei kerro tarpeeksi omistaan.
Minä kerroin ihan tarpeeksi
vedin viivan johonkin pisteeseen enkä ole kävelemässä enää takaisin.
Joten tämän henkilön kanssa meni kyllä paljon hukkaan jos jotakin tunsi, koska siltä kuitenkin osittain vaikutti.
Minä joustin silloin. Hän pisti vaihteen päälle ja kaasutteli vihallaan ties mihinkä suuntaan.
Luuleeko joku nainen että se viehättää ketään...
toivottavasti ei

case closed

jos nainen tahtoo tutustua niin saa aloittaa itse alusta ja lähestyy jos on lähestyäkseen. Minä en lähesty enää tätä ihmistä, koskaan

Äänestä
  • osaan kuvitella, että mies, jota kaipasin todella pitkään, voisi kirjoittaa juuri näin. hän taitaa olla juuri niin tyly ja ymmärtämätön siinä omassa ymmärryksessään, kuin miltä sinä vaikutat. oletko varma, että hänen mielestään kerroit tarpeeksi sitten kuitenkaan...

    case closed, en odota yhteydenottoa, enkä tule koskaan myöskään enää itse siihen sortumaan.

    (et varmasti ole se jolle tämä viesti kuuluisi mennä, mutta laitanpa nyt kuitenkin tähän, koska jokin sanoissasi osui. kolahti kipeästi, kyllä, sen tunnustan. mutta liika on liikaa. ei enempää kipua, sietokyky on tullut piikkiin jo aikaa sitten.)

    Äänestä

  • yritä lähestyä sinua enää. Säästääkseen itseään enemmältä hukkaan heittämiseltä. Sinä olet varmasti ollut yhtä epäselvä kuin hänkin, sen vuoksi asianne ovat menneet solmuun. Jos olisit ollut sellainen enkeli kuin kuvailet niin ei toisen olisi tarvinnut olla epätoivoisen tietämätön, mistä tuo hänen käytöksensä on johtunut.

    Äänestä

  • yksi vaan kirjoitti:

    osaan kuvitella, että mies, jota kaipasin todella pitkään, voisi kirjoittaa juuri näin. hän taitaa olla juuri niin tyly ja ymmärtämätön siinä omassa ymmärryksessään, kuin miltä sinä vaikutat. oletko varma, että hänen mielestään kerroit tarpeeksi sitten kuitenkaan...

    case closed, en odota yhteydenottoa, enkä tule koskaan myöskään enää itse siihen sortumaan.

    (et varmasti ole se jolle tämä viesti kuuluisi mennä, mutta laitanpa nyt kuitenkin tähän, koska jokin sanoissasi osui. kolahti kipeästi, kyllä, sen tunnustan. mutta liika on liikaa. ei enempää kipua, sietokyky on tullut piikkiin jo aikaa sitten.)

    olisin tuollaista tänne kirjoittanut .. se olisi lähes loukkaus :) Kyllä ihmisten pitää saada rauhassa muodostaa mielipiteitään, olla epävarmoja ja jännittää .. varsinkin naisten :)

    Äänestä

  • että minä kirjoitti:

    olisin tuollaista tänne kirjoittanut .. se olisi lähes loukkaus :) Kyllä ihmisten pitää saada rauhassa muodostaa mielipiteitään, olla epävarmoja ja jännittää .. varsinkin naisten :)

    toivottavasti hänkin ajattelee noin. tämä siis puun takaa, ei edelliseltä :)

    Äänestä

  • fiksulta kirjoitti:

    toivottavasti hänkin ajattelee noin. tämä siis puun takaa, ei edelliseltä :)

    on omituista ja poikeavaa. Mä en vissiin ole aivan terve :(

    Äänestä

  • mun juttu kirjoitti:

    on omituista ja poikeavaa. Mä en vissiin ole aivan terve :(

    tuntuu, en kai muuten tätäkään viestiä kirjoittaisi ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kävi mielessä kirjoitti:

sellainen ajatus, että eikös se ole niin yksinkertaista että joko tykkää toisesta tai ei tykkää. Ja joko tykkää toisesta tarpeeksi paljon tai ei tykkää. Jos tykkää tarpeeksi paljon niin on valmis joustamaan, puhumaan asioista, antamaan anteeksi jne. Minä ainakin olen hyvin anteeksiantavainen ja suvaitsevainen ja odotan sitä näin ollen toiseltakin osapuolelta itse virheitä tehtyäni. Koska eikös meidän pidä hyväksyä myös virheitä heiltä joista pidämme? Ei pelkästään itseltämme? Siispä, emmekö jokainen meistä jotka olemme ajautuneet tänne järkeilemään ja ikävöimään, kaipaamaan ja ihmettelemään voi tehdä sen johtopäätöksen että toinen osapuoli ei välitä tarpeeksi paljon? Minä ymmärsin tämän vihdoinkin. Nyt ihmettelen enää miksi on leikitellyt kanssani turhan päiten. Se on vain aiheuttanut turhaa tuskaa ja mielipahaa, toivoa ja odotusta. Aika on mennyt hukkaan, voimat on menneet hukkaan, haaveet, toiveet ja odotukset on menneet hukkaan, tunteet on menneet hukkaan. Kaikki on mennyt hukkaan. Puhukaa toisillenne ja sanokaa suoraan tunteenne toisianne kohtaan. Säästäkää itsenne ja toisenne tältä hukkaan heittämiseltä. Kiitos sananvuorosta. Nyt minä lopetan asian itselleni selvitettyä heittämästä itseäni hukkaan enempää mitä olen hänen vuokseen jo tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu