IS kertoi lauantaina, että esimerkiksi rajakaupunki Imatran kiinteistöjen enemmistö olisi nykyisellä ostovauhdilla venäläisten omistuksessa vuonna 2015.
Venäläiset ostaa
suomen
13799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Suomessa on lainsäädännöllä lopetettava tonttien ja kiinteistöjen myynti EU:n ulkopuolisille maille - eli venäläisille.
- Sellainen vastavuoroisuusperiaate pitäisi olla, että jos suomalaiset eivät saa ostaa kyseisestä maasta kiinteistöjä ja maata, niin eivät hekään saisi ostaa täältä. Vuokrata kyllä voi, mutta ei ostaa, sanoo Soini.
Hänen mielestään venäläisten vyörystä Suomeen voi tulla myös kansallisen turvallisuuden ongelma.
- Sellaiset skenaariot ovat aika rankkoja, että tietyissä osissa Suomea suomalaiset ovat vähemmistönä. Sehän on vasta näkymä, mutta jos se toteutuisi, niin en osaa pitää sitä erityisen tavoiteltavana, huomauttaa Soini.
IS kertoi lauantaina, että esimerkiksi rajakaupunki Imatran kiinteistöjen enemmistö olisi nykyisellä ostovauhdilla venäläisten omistuksessa vuonna 2015.
"Maapohjaa ei
pitäisi myydä"
Timo Soini tuli eilen Imatralta. Hänen mukaansa siellä asiasta kuulee todella paljon.
- Päättäjillä tässä asiassa puhuvat ruplan ja euron ja dollarin kuvat. Mutta tavallinen kansa on aika voimakkaasti tätä vastaan.
- En minäkään vuokraamista vastusta ja turistikäyntejä, mutta maapohjaa ei pitäisi myydä. Niinhän Suomessa toimivat monet kaupungitkin.
Soinin mukaan idän rekkaralli ja rajajonot olisi yksinkertaista ratkaista.
- Mitään ei muka voida tehdä...Mutta jos täältä ei pääse sinne autolla, niin sieltä ei pääsisi tänne autolla. Yksi yhteen, niin tämä touhu loppuu hyvin nopeasti, Soini esittää.
IS Juha-Pekka Tikka
...pistäkää samanippu euroja riviin kuin naapuri, niin eiköhän kiinteistötö jää kotimaisille.
esimerkiksi Tanskassa. Muuten saksalaiset omistaisivat siellä jo kaiken.
VOI VOI kohta suomi ei ole
raja aita pois ja ollaan taas venäjän vallan alla historia toistaa itseään.
niin ne ostaa tän nyt palapalalta.Onhan niilä mafioosoilla sitä rahaa.Millä konstein lie tienattu?
oligarkki.Muutama vuosi pressana ja nyt henk koht omaisuus 40 miljardia euroissa ei ruplissa!
Herra Hadarkovski häkkiin ja lukoilin varat Vladimirille.REHELLISYYS MAAN PERII.
zirinowski kuulemma ostanut tonti mussalosta
tällä hetkellä!
(Venäjän presidentin palkka on vain runsaat kymmenen tuhatta euroa kuukaudessa.)
eikä kukaan halua tehdä mitään!
Mitä väliä sillä on, mistä ihminen syntyjään on kotoisin? Jos on töitä ja maksaa veronsa normaalisti. Miksi se on niin suuri peikko meille? Tunnen monta venäläistä ja he ovat sydämellisiä ja mukavia ihmisiä. Pudotkaa jo puusta...tonokkelit!!!
pudottu ja vähän välillä säikähdetty!
Ei voi olla huomaamatta!