Mikä hämähäkki

Mikähän "muskeli-hämähäkki" voisi olla kyseessä. Löysin sen täällä Etelä-Euroopassa ikkunalaudalta ja sain sen lasipurkkiin johon laitoin tuulettavan kannen.

Ruumiin pituus 2cm, takaosan leveys noin 9mm-1cm ja sen korkeus /paksuus hieman enemmän. Varsin muskeli olemus, vaan ei karvakoipi taranteloojen tapaan.

Väri vaalea-keski ruskea ja pinnassa mustia merkkejä, mm. rinnassa jalkojen kiinnityskohdan sisäpuolella musta ympyrä jonka sisällä musta v-kirjain.

Ps. Pitäisikö sille tarjota jokin pieni ötökkä puutarhasta, jotta se pysyisi eleossa muutaman päivän-viikon tarkkailun ajan, ennen kuin päästän sen takaisin omaan elementtiinsä?
31097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Kiinnostavat ja hyvin tehdyt sivut, jossa lisäksi harrastajien ottamia laadukkaita kuvia.

    Valitettavasti komea hämähäkki kuoli pois. Se piti liki pelkkää siestaa pari päivää kunnes alkoi ahertaa verkon kutomisessa, josta arvelin että edellinen saalis oli hyvin sulatettu ja sillä alkoi olla pikku hiljaa nälkä. En valitettavasti kiireiltäni ehtinyt metsästää sille ötökkää suupalaksi.

    Mikäli olisi ollut mikroskooppiin liitettävä kamera, niin siitä olisi saanut komeita kuvia.

    Äänestä

  • Body 2cm kirjoitti:

    Kiinnostavat ja hyvin tehdyt sivut, jossa lisäksi harrastajien ottamia laadukkaita kuvia.

    Valitettavasti komea hämähäkki kuoli pois. Se piti liki pelkkää siestaa pari päivää kunnes alkoi ahertaa verkon kutomisessa, josta arvelin että edellinen saalis oli hyvin sulatettu ja sillä alkoi olla pikku hiljaa nälkä. En valitettavasti kiireiltäni ehtinyt metsästää sille ötökkää suupalaksi.

    Mikäli olisi ollut mikroskooppiin liitettävä kamera, niin siitä olisi saanut komeita kuvia.

    olisko kantsinut päästää se vapaaksi kun oli liian kiire syöttää sitä. toivottavasti saat saman kohtalon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Body 2cm kirjoitti:

Mikähän "muskeli-hämähäkki" voisi olla kyseessä. Löysin sen täällä Etelä-Euroopassa ikkunalaudalta ja sain sen lasipurkkiin johon laitoin tuulettavan kannen.

Ruumiin pituus 2cm, takaosan leveys noin 9mm-1cm ja sen korkeus /paksuus hieman enemmän. Varsin muskeli olemus, vaan ei karvakoipi taranteloojen tapaan.

Väri vaalea-keski ruskea ja pinnassa mustia merkkejä, mm. rinnassa jalkojen kiinnityskohdan sisäpuolella musta ympyrä jonka sisällä musta v-kirjain.

Ps. Pitäisikö sille tarjota jokin pieni ötökkä puutarhasta, jotta se pysyisi eleossa muutaman päivän-viikon tarkkailun ajan, ennen kuin päästän sen takaisin omaan elementtiinsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu