Pyhtään

Pienillä kunnilla yleensä ei vain pyhtäällä on ongelma se että siellä on samat valtuutetut vuodesta toiseen sähläämässä kuntalaisten asioista.Syy tähän on hyvien ehdokkaitten puute. Päättäjäksi pääse kun vain ryhtyy ehdokkaaksi vaikkei saisi paljon ääniäkään. Toinen ongelma on virkamiesten muualla asuminen eli ei asuta siinä kunnassa minkä asioista ollaan päättämässä,joten päätökset eivät kosketa päättäjää itseään.
15904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kun virkamies asuu toimialueensa ulkopuolella, katkeaa yhteys kuntaan ja sen asukkaisiin. Toiminnasta ja elämästä ei ole tietoa.
Toisaalta voi olla vaikeaa saada päteviä ja/tai sopivia virkamiehiä?

Varsinkin jos kriteerinä on vielä "oikea" puoluekanta.

Kuntatasolla, ei politiikan pitäisi näytellä näin isoa osaa, kuin nyt on. Asioiden pitäisi olla tärkeämpiä.

Vaalit on tulossa, kaikki vaan mukaan, vaikka sitten sitoutumattomiana, niin vanha kalusto saadaan hieman hievahtamaan ja ehkä kuntavaalien äänestys% nousemaan.

R.Lehto
Perussuomalaiset

Äänestä

käydään toisella paikkakunnalla töissä,maksetaan verot omaan kuntaan,kun verotus on pienempi.sinne maksetaan verot,missä töissä käydään.kuntaliitokset tulisivat ajankohtaiseksi.ei tarttis olla joka kylällä kunnanjohtaja,kunnanhallitus,ym. ym.

Äänestä
  • Jos pyhtää liittyisi kotkaan tulisi pyhtäästä samanlainen peräkylä kuin esim huruksela nyt on eli loputkin palvelut katoaisi pienemmiltä kyliltä?

    Äänestä

  • olot? kirjoitti:

    Jos pyhtää liittyisi kotkaan tulisi pyhtäästä samanlainen peräkylä kuin esim huruksela nyt on eli loputkin palvelut katoaisi pienemmiltä kyliltä?

    Pyhtää on niin kurja kunta,että variksetkin lentää selkä alespäin,ettei näkis sitä kurjuutta.Liitetään vaan Kotkaan,niin sähkövirta voidaan sammuttaa klo.16.00.Eihän täällä ole mitään minne sen jälkeen mennä.Vois vaikka lähteä prisman kahvilaan ja kehua olevansa Kotkalainen ,niin ei kukaan nimittelis Pyttisläiseksi.

    Äänestä

  • KYLLÄ kirjoitti:

    kun tosta sun savolaisaksentista ei oikein ymmärrä mitä haluat sanoa.

    Äänestä

  • KYLLÄ kirjoitti:

    Pyhtää on niin kurja kunta,että variksetkin lentää selkä alespäin,ettei näkis sitä kurjuutta.Liitetään vaan Kotkaan,niin sähkövirta voidaan sammuttaa klo.16.00.Eihän täällä ole mitään minne sen jälkeen mennä.Vois vaikka lähteä prisman kahvilaan ja kehua olevansa Kotkalainen ,niin ei kukaan nimittelis Pyttisläiseksi.

    taitaa olla taas lääkkeen oton aika. Ensinnäkin opettele kirjoittamaan ymmärrettävästi,toiseksi taitaa se kurjuus olla ihan jossain muualla kuin Pyhtäällä. Hajoa sinne karhuvuoreesi.

    Äänestä

  • kymiläinen. kirjoitti:

    taitaa olla taas lääkkeen oton aika. Ensinnäkin opettele kirjoittamaan ymmärrettävästi,toiseksi taitaa se kurjuus olla ihan jossain muualla kuin Pyhtäällä. Hajoa sinne karhuvuoreesi.

    meuhkata, ottakaa nyt vihdoin jo se tappi edes pois ette omiin kaasuihinne tukehdu. Selvästikin ootte ollu jo heikolla hapella. Sitten kun saatte sen tapin pois, niin kokeikaapas laittaa silmä siihen reiän kohdalle(en nyt tarkoita sitä alinta)ja tsiikata ulospäin...saatatte nähdä vilahduken ulkopuolisesta maaailmasta.

    ei ole synti syntyä Pyhtääläiseksi,mutta helvetin kova häpeä.

    Äänestä

  • EI OLE kirjoitti:

    ei ole synti syntyä Pyhtääläiseksi,mutta helvetin kova häpeä.

    pois! Hävetkää vaan keskenänne.

    Äänestä

  • tynnyrissänne.... kirjoitti:

    meuhkata, ottakaa nyt vihdoin jo se tappi edes pois ette omiin kaasuihinne tukehdu. Selvästikin ootte ollu jo heikolla hapella. Sitten kun saatte sen tapin pois, niin kokeikaapas laittaa silmä siihen reiän kohdalle(en nyt tarkoita sitä alinta)ja tsiikata ulospäin...saatatte nähdä vilahduken ulkopuolisesta maaailmasta.

    Kyllä siellä teilläpäin ne kaasut vasta haisevatkin,vai onko nokka jo niin tottunut niihin käryihin.Meuhkaamisesta en kotkalaisena puhuisi mitään,kyllä se niin riitasta on se teidän "kymi,karhula, kotkansaari" keskustelu.Sitten kun olette joskus 100 vuoden päästä päässeet yksimielisyyteen siitä "keskustasta" voitte alkaa miettiä että josko sitä elämää on pikkuisen kaupunkinne ulkopuolellakin.

    Äänestä

  • EI OLE kirjoitti:

    ei ole synti syntyä Pyhtääläiseksi,mutta helvetin kova häpeä.

    ei ole. Laitoin yhden paremmaksi.

    Äänestä

  • kaasuihin kirjoitti:

    Kyllä siellä teilläpäin ne kaasut vasta haisevatkin,vai onko nokka jo niin tottunut niihin käryihin.Meuhkaamisesta en kotkalaisena puhuisi mitään,kyllä se niin riitasta on se teidän "kymi,karhula, kotkansaari" keskustelu.Sitten kun olette joskus 100 vuoden päästä päässeet yksimielisyyteen siitä "keskustasta" voitte alkaa miettiä että josko sitä elämää on pikkuisen kaupunkinne ulkopuolellakin.

    kuvittelet että olen kotkalainen, jos olisin, niin sithän oltaisiin samassa tynnyrissä. Tarkoitin koko etelä-kymenlaaksoa. eikä tarkoitus ole leimata alueen ihmisiä stereotypiöimällä heitä. Ainoastaan pikkuisen herätellä avaamaan niitä silmiä maailmalle. Muut jakavat pelimerkit sinä aikana, kun Te kinaatte kuka leikkii kenenkin kassa. Eli vielä rautalangasta: Alue kärsii maatuska syndroomasta...(nähdään vain se sisäpuolella olevan nukke, mutta ei huomaa, että itsekin ollaan sellaisen sisällä). Valtiovalta tätä marjonettia liikuttelee. Vanha kunnon hajoita ja hallitse toimii edelleenkin hyvin.

    Äänestä

pyhtää poistettu kartalta.pyhtääläiset muuttaneet karkkariin,niin kuin muutkin eriväriset-ja kieliset.huomisessa lehdessä tiedotus.

Äänestä
  • näköjään "hyviä" naapureita näistä meidän ruotsalaisista,onnea vaan.

    Äänestä

  • saat kirjoitti:

    näköjään "hyviä" naapureita näistä meidän ruotsalaisista,onnea vaan.

    kiitos,kiva meininki,ei tartte enää reissuta ulkomailla,kun karkkarista on tullut"gool".itse muutin karkkarista pois pyhtäälle,kun sinne alkoi ilmestyä näitä höpöjä.siltiksen s-marketissa taas morjestetaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ongelmat kirjoitti:

Pienillä kunnilla yleensä ei vain pyhtäällä on ongelma se että siellä on samat valtuutetut vuodesta toiseen sähläämässä kuntalaisten asioista.Syy tähän on hyvien ehdokkaitten puute. Päättäjäksi pääse kun vain ryhtyy ehdokkaaksi vaikkei saisi paljon ääniäkään. Toinen ongelma on virkamiesten muualla asuminen eli ei asuta siinä kunnassa minkä asioista ollaan päättämässä,joten päätökset eivät kosketa päättäjää itseään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu