Millainen Bayliner?

Millaista beikkua kannattaa katsella, kun tarve olis n.7m pituisena, diesel koneella ja tilaa olis riittävästi?

Kipparilehden 8/2007 jutun 2556 mallista olen lukenut ja tuo kokoluokka kiinnostaa eniten, mutta millaisia kokemuksia teillä on ko.veneestä. Olisko jollain muulla merkillä vastaavaa vai olisko beikussa jotain muuta mallia, jota kannattais harkita. Vene on tulossa sisävesi käyttöön.
222816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Glastron, Rinker, Four Winns yms. Tosi pienet eroavaisuudet näissä kaikissa, samat hyvät ja huonot puolet verrattuna muun maailman veneisiin. Meillä lopullinen valinta tehtiin Glastronin ja Maxumin välillä. Tietenkin vaikuttaa aika paljon se, minkä ikäistä venettä haet. Uusissa Glastronin hinnoittelu lienee kaikkein järkevin ja Sea Ray eniten pielessä. Jo muutaman vuoden käytettynä erot painuvat lähes olemattomiksi, siihen nähden on kummaa että uutena näissä on jopa 20-30 tuhannen euron hintaeroja (sama koko, sama kone, sama varustus, yleensä vielä sama valmistajakin).

Käytettynähän jenkkiveneessä ratkaisee kolme asiaa: kunto, kunto ja kunto.

Äänestä
  • Jossa on riittävästi tilaa yöpymiseen n.4:lle hengelle, ja pieni "terassi" tila, muutoin katettu sekä sunbridge. Ensisijaisesti etsin käytettyä n. 20K€-40K€ hintaluokasta.

    Äänestä

Tarkoitan vain kun hyviä diesel koneita ei ole tarjolla. Ja nämä veneet on kuitenkin suunniteltu sille V8 bensakoneelle, joka on hiljainen, voimakas ja kestävä.
Oikein käytettynä ja huollettuna kasikoneella ajelee 20 kesää tarvitsematta tehdä mitään remonttia. Mutta yksikään meidän dieselveneilijöistä ei selviä muutamaa vuotta ilman että kone nostetaan välillä pois ja vaihdetaan turboa ja mäntää ja tehdään kansiremonttia. Ei ole yhtään sen halvempaa dieselillä ajelu, kun lasketaan kymmenen vuoden ajalta kaikki remonttikulut, eikä vaan pelkkiä polttoainekuluja.

Äänestä
  • eri veneen ja diesel-koneen aikana, ei ole kertaakaan tarvinnut mitään remppaa tehdä. Sen sijaan veneporukassa useampaa bensa-8 rempataan vähintään kerran vuodessa ja joka toinen viikonloppu tuodaan joku kotisatamaan köyden nokassa. Ja mikä tärkeintä, vältää Volvoa.

    Äänestä

  • 12 v;n aikana ja kolmen kirjoitti:

    eri veneen ja diesel-koneen aikana, ei ole kertaakaan tarvinnut mitään remppaa tehdä. Sen sijaan veneporukassa useampaa bensa-8 rempataan vähintään kerran vuodessa ja joka toinen viikonloppu tuodaan joku kotisatamaan köyden nokassa. Ja mikä tärkeintä, vältää Volvoa.

    haluaisin, ostaisin tehdasversion. Tosin taitaa mennä yli 40k.
    Eikä esim. toyotan koneella tehty versio.

    Äänestä

  • Meikäläisellä veneessä 1500 h ajettu 200 hv diesel. Remonttikustannukset 10 vuoden ajalta 250 euroa. Merkki on muuten Volvo, jonka haukkumista en todellakaan käsitä. Enkä suurta uskottavuusarvoa anna noille sinunkaan puheillesi.
    Tosin jenkkiveneissä pakkaa olemaan marinoituja OMC-dieseleitä aika usein. Niillä ei ole kaksinen maine.
    Sitä on mahdoton laskea tarkasti, paljonko halvemmalla oikein olenkaan ajanut kuin mihin bensakoneella pääsisi. Pelkän ostetun polttoainemäärän hintaeron mukaan säästö on vähintään 6000 euroa, mutta kun otamme huomioon bensakoneiden suuremman kulutuksen, on todellinen säästö todennäköisesti jossain 10 000 - 12 000 euron haarukassa. Olettaen, että olisi edes raaskinut ostaa niin paljon bensaa :)
    Yhtä suureen säästöön ei tietenkään enää tulevina vuosina pääse kevyemmin verotetun löpön poistutta, mutta esim. 100 h kesässä ajeleva veneillee silti n. 2000 euroa halvemmalla kesänsä.
    Oma asiansa on tietysti se, ettei kukaan täysijärkinen ota matkaveneeseen bensakonetta. Kuka haluaisi nukkua räjähdysherkän palopommin vieressä?

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Meikäläisellä veneessä 1500 h ajettu 200 hv diesel. Remonttikustannukset 10 vuoden ajalta 250 euroa. Merkki on muuten Volvo, jonka haukkumista en todellakaan käsitä. Enkä suurta uskottavuusarvoa anna noille sinunkaan puheillesi.
    Tosin jenkkiveneissä pakkaa olemaan marinoituja OMC-dieseleitä aika usein. Niillä ei ole kaksinen maine.
    Sitä on mahdoton laskea tarkasti, paljonko halvemmalla oikein olenkaan ajanut kuin mihin bensakoneella pääsisi. Pelkän ostetun polttoainemäärän hintaeron mukaan säästö on vähintään 6000 euroa, mutta kun otamme huomioon bensakoneiden suuremman kulutuksen, on todellinen säästö todennäköisesti jossain 10 000 - 12 000 euron haarukassa. Olettaen, että olisi edes raaskinut ostaa niin paljon bensaa :)
    Yhtä suureen säästöön ei tietenkään enää tulevina vuosina pääse kevyemmin verotetun löpön poistutta, mutta esim. 100 h kesässä ajeleva veneillee silti n. 2000 euroa halvemmalla kesänsä.
    Oma asiansa on tietysti se, ettei kukaan täysijärkinen ota matkaveneeseen bensakonetta. Kuka haluaisi nukkua räjähdysherkän palopommin vieressä?

    ...siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kertainvestointi on niin päätä huimaava, että ei kannata harkita muuta kuin poikkeustapauksissa. Varsinkaan nyt kun löpöllä ajaminen loppui. Siis ei ainakaan tämän keskustelun kokoluokassa.

    Uudessa veneessä hintaero (n. 25' jenkki) n. 20 000 eur. Sille saa muualta aika helposti 8% tuoton eli 1600 e. Keskivertoveneilijä ajaa Suomessa n. 50 h kesässä eli veneeseen investoituna tuotto n. 1000 e. Plus että muualle sijoitettuna pääoma säilyy, veneessä se alenee samoin kuin veneen arvo.

    Käytetyssä veneessä hintaero n. 10 000, mutta silloinkaan ei vielä talodellista järkeä.

    12 vuotta olen veneillyt, enkä muista siltä ajalta yhtään räjähtänyttä venettä, en bensa- enkä dieselkoneellista. Ei voi olla ainakaan mikään yleinen ongelma.

    Äänestä

  • parempi... kirjoitti:

    ...hintaeroarviotasi. Katselin vähän hinnastoja ja minusta näytti koneiden hintaero olevan ennemmin n. 13-15 kiloeuron luokkaa ennemmin kuin 20 000. Näkyi pätevän ihan suoraan myös uuden flaikkari-beikun kohdalla, 14 kiloa oli ero.
    8% tuottokaan ei ole niin kovin helposti (varmana ja turvallisena) saavutettavissa, sitä paitsi se antaa lähdeveron jälkeen nettona vain reilut 1100 euroa eikä 1600. Se vertailu on siis irrelevantti, varsinkin kun yleensä veneenostossa on mukana lainarahaa.
    Käytettyjen hintaeroa en ole tutkaillut, joten siihen en ota kantaa. Se on totta, että keskiarvotunneilla (jonka luvun pienuutta en väsy ihmettelemään) investoinnin kiinniajaminen kestää paljon kauemmin kuin itse käyttälläni luvulla eli 100h/kesä. Mutta ei niin kauaa kuin itse oletat. Lasketaanpa ero sillä 50h/kesä ajomäärällä ja parinsadan luupään koneella. Sellainen vie bensa-V8:na tyypillisesti n. 55 litraa tunnissa, dieselkoneena n. 25 litraa. Vaihtelua tulee tietysti monista tekijöistä, mutta nuo kelpaavat estimaateiksi.

    Kustannukset bensalla tulevana kesänä (hinta-arvio pohjaa aiempien vuosien hintaeroon maa-ja veneasemien välillä): 50*55*1,6 euroa = 4400,-
    Kustannukset dieselillä: 50*25*1,4=1750,-. Diesel siis todennäköisesti yli 2500,- halvempi ajaa.

    Ajatellaanpa, että diesel-valinnan vuoksi on otettu 15 erkkiä enemmän lainaa neljäksi vuodeksi. 6% korolla (halvempaakin lainaa on saatavissa, jos osaa pankin kanssa neuvotella) tulee maksaneeksi yhteensä n. 17 000 euroa. Ottamatta huomioon rahanarvon muutosta, joka kasvattaa tuota diesel-säästöä, menee 7 vuotta ajaa hankintahintaero kiinni. Mielestäni ei paha. 100 tunnin vuotuisella ajolla ero on kiinni melkein jo ennen lainan loppuunmaksamista.

    Tekisi mieleni tehdä seuraava johtopäätös: matkaveneeseen, jossa todella yövytään ja tehdään loma- ja viikonloppureissuja, diesel on taloudellisestikin ainoa järkevä vaihtoehto. Daycruiseriin, jolla hyrrätään kauniilla säällä Kaivopuiston edustalla jne. saattaa bensakone olla paikallaan.

    "Räjähtämisiä" ei suoraan tule minullekaan mieleen, mutta joka kesä sattuu 4-5 venepaloa vesillä. Polttoaineeseen liittyvät palot sattuvat jokseenkin poikkeuksetta bensakoneisille.

    Ei dieselin ominaiskulutus ole noin paljon parempi kuin bensakoneen. Jos venettä ajetaan 100hv teholla, vie disu noin 25 litraa ja bensakone noin 35 litraa ainetta.

    Eli teho/4 diisselille ja teho/3 bensakoneelle on varsin lähellä ja kelpaa tämän tapaisiin laskelmiin riittävän hyvin.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    ...ilmeisesti siksi, että ominaiskulutus ei anna täyttä kuvaa todellisesta käyttökulutuksesta. Viittaan Kipparin (muistaakseni 7/2007) juttuun dieselkoneen asentamisesta bensakoneen sijalle. Siinä olivat matkanopeuden kulutuslukemat jotakuinkin esittämääni tasoa, 30 vs. 57,5. Käytin hieman alempia estimaatteja laskelmassani, koska ko. jutussa oli kyse painavammasta veneestä ja isommista konetehoista.
    Rinnalla oli myös oma kirjanpitoni 200 hv dieselin kulutuksesta. Yhtenäkään kesänä ei keskimääräinen kulutus ole ylittänyt 20 litraa tunnissa. En ole koskaan pitänyt kirjaa satamanopeudella ja matkanopeudella ajetun ajan välisestä suhteesta, mutta n. 70% matkanopeuksilla ja n. 30% näyttäisi toteuttavan aika hyvin tunti/maili/litra -yhtälön oman veneeni kohdalla. Se sopii myös muualla näkemiini arvioihin.
    Pitäisi tietysti ottaa laskelmassa huomioon tuokin tekijä eli laskea osa tunneista alle runkonopeudella ajetuiksi. Joka tapauksessa käytännön kokemus niin minun kuin muidenkin hankkimana sanoo, että litraero on selvästi suurempi kuin esittämäsi.

    Minulla ei ole aavistustakaan, miksi TODELLISET eli mittauksin havaitut erot ovat suuremmat kuin laskennalliset eli ominaiskulutuksista päätellyt. Todennäköisesti selitys on moottoritekniikassa eli käyntinopeuksissa ja niiden suhteessa veneen ominaisuuksien sanelemaan optimimatkanopeuteen. Eikä asia edes minua suuremmin kiinnosta, minulle riittävät nuo havainnot lopputuloksesta. Mutta jos joku on asiaan perehtynyt, niin varmasti jotakuta toista kiinnostaisi selitys asiasta :)

    Pienessä veneessä kulutusero on aika marginaalinen. Itselläni on n. 7-metrinen sisäperävene. Vaihdoin 146hp:n bensakoneen 165hp:n dieseliin jokunen vuosi sitten. Täysin tarkkaa kirjanpitoa minulla kulutuksesta ei ole, mutta suuruusluokka on noin 10% max.

    Ilmeisesti suhteellinen painonlisä pienehkössä veneessä vie suuren osan dieselin taloudellisuudesta. Nykyisillä hinnoilla dieselöintiä en enää lähtisi tekemään oman veneeseeni.

    Kummassakaan moottorissa ei ole ollut mitään mainittavia korjauksia. Sen kuitenkin tiedän, että dieselin korjaus on PALJON kalliimpaa, jos jotain suurempaa joutuu tekemään.

    Mielestäni on aivan turha pitää bensakoneista venettä jonain pommina. Itse ainakin nukuin rauhassa veneessäni siihenkin aikaan kun tankissa oli bensaa. Toki törkällä huolimattomuudella voi saada onnettomuuden aikaan, mutta todellakin, missä ja milloin näitä on tapahtunut?

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    ...hintaeroarviotasi. Katselin vähän hinnastoja ja minusta näytti koneiden hintaero olevan ennemmin n. 13-15 kiloeuron luokkaa ennemmin kuin 20 000. Näkyi pätevän ihan suoraan myös uuden flaikkari-beikun kohdalla, 14 kiloa oli ero.
    8% tuottokaan ei ole niin kovin helposti (varmana ja turvallisena) saavutettavissa, sitä paitsi se antaa lähdeveron jälkeen nettona vain reilut 1100 euroa eikä 1600. Se vertailu on siis irrelevantti, varsinkin kun yleensä veneenostossa on mukana lainarahaa.
    Käytettyjen hintaeroa en ole tutkaillut, joten siihen en ota kantaa. Se on totta, että keskiarvotunneilla (jonka luvun pienuutta en väsy ihmettelemään) investoinnin kiinniajaminen kestää paljon kauemmin kuin itse käyttälläni luvulla eli 100h/kesä. Mutta ei niin kauaa kuin itse oletat. Lasketaanpa ero sillä 50h/kesä ajomäärällä ja parinsadan luupään koneella. Sellainen vie bensa-V8:na tyypillisesti n. 55 litraa tunnissa, dieselkoneena n. 25 litraa. Vaihtelua tulee tietysti monista tekijöistä, mutta nuo kelpaavat estimaateiksi.

    Kustannukset bensalla tulevana kesänä (hinta-arvio pohjaa aiempien vuosien hintaeroon maa-ja veneasemien välillä): 50*55*1,6 euroa = 4400,-
    Kustannukset dieselillä: 50*25*1,4=1750,-. Diesel siis todennäköisesti yli 2500,- halvempi ajaa.

    Ajatellaanpa, että diesel-valinnan vuoksi on otettu 15 erkkiä enemmän lainaa neljäksi vuodeksi. 6% korolla (halvempaakin lainaa on saatavissa, jos osaa pankin kanssa neuvotella) tulee maksaneeksi yhteensä n. 17 000 euroa. Ottamatta huomioon rahanarvon muutosta, joka kasvattaa tuota diesel-säästöä, menee 7 vuotta ajaa hankintahintaero kiinni. Mielestäni ei paha. 100 tunnin vuotuisella ajolla ero on kiinni melkein jo ennen lainan loppuunmaksamista.

    Tekisi mieleni tehdä seuraava johtopäätös: matkaveneeseen, jossa todella yövytään ja tehdään loma- ja viikonloppureissuja, diesel on taloudellisestikin ainoa järkevä vaihtoehto. Daycruiseriin, jolla hyrrätään kauniilla säällä Kaivopuiston edustalla jne. saattaa bensakone olla paikallaan.

    "Räjähtämisiä" ei suoraan tule minullekaan mieleen, mutta joka kesä sattuu 4-5 venepaloa vesillä. Polttoaineeseen liittyvät palot sattuvat jokseenkin poikkeuksetta bensakoneisille.

    Kyllä minä ainakin nukun jonkin verran paremmin vuoden jokaisena yönä, jos minulla on 15 k eur vähemmän lainaa tai vastaavasti bensavene laiturissa/talvitelakalla ja 15 k eur rahastoissa kuin dieselvene siellä laiturissa/teloilla.

    Ajaminen on halvempaa, turvallisempaa, ja toimintasäde on pitempi, siinä on faktat. 100 h /vuosi saattaa olla siinä rajalla että diesel kannattaa. Rahallisesti ei pääse tienaamaan, mutta paremmat käyttöominaisuudet vievät kokonaisuuden plussalle.

    Laskelmasi ei ota huomioon veneinvestoinnin arvonalennusta, joka pitkällä aikavälillä on selviö. Jos ajatellaan, että veneen hinta puolittuu 10 vuodessa, niin samoin käy dieselin lisähinnalle. Eli pääomassa tulee takkiin ehkä 750 e vuodessa, alussa tietenkin enemmän. Viimeiset vuodet vene on ollut ihan siedettävä investointi, mutta pitkällä aikavälillä joku maksaa senkin kuplan.

    Pieniä epätarkkuuksia näissä laskelmissa toki on, mutta kun plaanareista ja löpön jälkeisestä ajasta puhutaan, niin täytyy olla tosi reilusti ylimääräistä rahaa, tosi iso paatti tai tosi paljon veneilevä, että diesel kannattaa.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    ...ilmeisesti siksi, että ominaiskulutus ei anna täyttä kuvaa todellisesta käyttökulutuksesta. Viittaan Kipparin (muistaakseni 7/2007) juttuun dieselkoneen asentamisesta bensakoneen sijalle. Siinä olivat matkanopeuden kulutuslukemat jotakuinkin esittämääni tasoa, 30 vs. 57,5. Käytin hieman alempia estimaatteja laskelmassani, koska ko. jutussa oli kyse painavammasta veneestä ja isommista konetehoista.
    Rinnalla oli myös oma kirjanpitoni 200 hv dieselin kulutuksesta. Yhtenäkään kesänä ei keskimääräinen kulutus ole ylittänyt 20 litraa tunnissa. En ole koskaan pitänyt kirjaa satamanopeudella ja matkanopeudella ajetun ajan välisestä suhteesta, mutta n. 70% matkanopeuksilla ja n. 30% näyttäisi toteuttavan aika hyvin tunti/maili/litra -yhtälön oman veneeni kohdalla. Se sopii myös muualla näkemiini arvioihin.
    Pitäisi tietysti ottaa laskelmassa huomioon tuokin tekijä eli laskea osa tunneista alle runkonopeudella ajetuiksi. Joka tapauksessa käytännön kokemus niin minun kuin muidenkin hankkimana sanoo, että litraero on selvästi suurempi kuin esittämäsi.

    Minulla ei ole aavistustakaan, miksi TODELLISET eli mittauksin havaitut erot ovat suuremmat kuin laskennalliset eli ominaiskulutuksista päätellyt. Todennäköisesti selitys on moottoritekniikassa eli käyntinopeuksissa ja niiden suhteessa veneen ominaisuuksien sanelemaan optimimatkanopeuteen. Eikä asia edes minua suuremmin kiinnosta, minulle riittävät nuo havainnot lopputuloksesta. Mutta jos joku on asiaan perehtynyt, niin varmasti jotakuta toista kiinnostaisi selitys asiasta :)

    No jos sinunkin laskelmissa 30% tunneista mennään lilluttelemalla, niin silloin siitä 2500 euron säästöstäkin häviää 30% (satamavauhdissa niin pienet kulutuserot, että ei aiheuta säästöä). Eli jäljelle jää 1750 e, siitä pois dieselin arvonalennus 750 e, jäljelle jää 1000 e. Toisella puolella vaakakupissa 1100 e oletettu tuotto muualta. Ei tee tiliä dieselillä.

    Äänestä

  • ekonomi olet kirjoitti:

    Kyllä minä ainakin nukun jonkin verran paremmin vuoden jokaisena yönä, jos minulla on 15 k eur vähemmän lainaa tai vastaavasti bensavene laiturissa/talvitelakalla ja 15 k eur rahastoissa kuin dieselvene siellä laiturissa/teloilla.

    Ajaminen on halvempaa, turvallisempaa, ja toimintasäde on pitempi, siinä on faktat. 100 h /vuosi saattaa olla siinä rajalla että diesel kannattaa. Rahallisesti ei pääse tienaamaan, mutta paremmat käyttöominaisuudet vievät kokonaisuuden plussalle.

    Laskelmasi ei ota huomioon veneinvestoinnin arvonalennusta, joka pitkällä aikavälillä on selviö. Jos ajatellaan, että veneen hinta puolittuu 10 vuodessa, niin samoin käy dieselin lisähinnalle. Eli pääomassa tulee takkiin ehkä 750 e vuodessa, alussa tietenkin enemmän. Viimeiset vuodet vene on ollut ihan siedettävä investointi, mutta pitkällä aikavälillä joku maksaa senkin kuplan.

    Pieniä epätarkkuuksia näissä laskelmissa toki on, mutta kun plaanareista ja löpön jälkeisestä ajasta puhutaan, niin täytyy olla tosi reilusti ylimääräistä rahaa, tosi iso paatti tai tosi paljon veneilevä, että diesel kannattaa.

    ...julistaa, että sait kolmen väitteen virkkeeseen kolme virhettä, mutta ehkä tarkoititkin dieselkoneita tuolla "ajaminen on halvempaa, turvallisempaa jne..."?

    En todellakaan ota huomioon arvonalennusta, koska en pidä sitä merkityksellisenä asiana näissä laskelmissa. Tässä lasketaan elämää eikä investointeja varten:) Ekonomit harrastelkoot ekonomimatematiikkaa, jonka loogisena lopputuloksena on, ettei kannata tehdä mitään vaan kyhjöttää mahdollisimman pienessä, kylmässä ja pimeässä loukossa, jotta mahdollisimman paljon rahaa säästyisi jonnekin sijoitettavaksi...

    Minun unenlaatuuni ei jokin 15 kiloeuron laina sinne tai tänne vaikuttaisi helkkariakaan. Pikkusumma se on loppupeleissä. Varsinkin kun tarkoituksena ei ole (minulla ainakaan) materiaa kerätä materian itsensä takia, ainoastaan elämästänauttimisen välineeksi. Onko minulla kuolinvuoteellani velkaa 0, 50 000 vai 100 000 euroa, on ihan kokonaan pankin ongelma.

    Äänestä

  • Pihi kapu kirjoitti:

    Pienessä veneessä kulutusero on aika marginaalinen. Itselläni on n. 7-metrinen sisäperävene. Vaihdoin 146hp:n bensakoneen 165hp:n dieseliin jokunen vuosi sitten. Täysin tarkkaa kirjanpitoa minulla kulutuksesta ei ole, mutta suuruusluokka on noin 10% max.

    Ilmeisesti suhteellinen painonlisä pienehkössä veneessä vie suuren osan dieselin taloudellisuudesta. Nykyisillä hinnoilla dieselöintiä en enää lähtisi tekemään oman veneeseeni.

    Kummassakaan moottorissa ei ole ollut mitään mainittavia korjauksia. Sen kuitenkin tiedän, että dieselin korjaus on PALJON kalliimpaa, jos jotain suurempaa joutuu tekemään.

    Mielestäni on aivan turha pitää bensakoneista venettä jonain pommina. Itse ainakin nukuin rauhassa veneessäni siihenkin aikaan kun tankissa oli bensaa. Toki törkällä huolimattomuudella voi saada onnettomuuden aikaan, mutta todellakin, missä ja milloin näitä on tapahtunut?

    ...että veneen pienetessä tuo kulutushyöty vähenee, koska diesel on yleensä painavampi kuin vastaavantehoinen bensakone. Toisaalta sinäkin vertaat jostain syystä erikokoisia koneita (165 vs 146).

    Taisi olla viime kesä, kun Hangon seutuvilla paloi merellä iso vene kipparin ruvettua tankkailemaan bensaa kanisterista. Se nyt tulee ensimmäisenä mieleen. Bensiini on yksinkertaisesti paljon herkemmin höyrystyvää ja höyrystyneenä syttyvää kuin nafta.

    Äänestä

  • tarkkuutta... kirjoitti:

    No jos sinunkin laskelmissa 30% tunneista mennään lilluttelemalla, niin silloin siitä 2500 euron säästöstäkin häviää 30% (satamavauhdissa niin pienet kulutuserot, että ei aiheuta säästöä). Eli jäljelle jää 1750 e, siitä pois dieselin arvonalennus 750 e, jäljelle jää 1000 e. Toisella puolella vaakakupissa 1100 e oletettu tuotto muualta. Ei tee tiliä dieselillä.

    ..."arvonalennus" että se oletettu tuotto jostain muualta ovat täysin irrelevantteja suureita.
    Se on totta, että ajetun ajan jakautuminen eri nopeuksille tuottaa väistämätöntä epätarkkuutta laskuihin. Mutta kulutusero on olemassa aina, joskin pienempänä; jopa tyhjäkäynnillä bensakone hörppii enemmän. Se arvioimani 30% muuten perustui 5,5 solmun nopeuteen, ei siis ihan satamanopeuksiin.

    Katson edelleenkin (kokemuksen ja mittaustulosten valossa), että matkaveneilijälle on taloudellisestikin edullisempaa valita diesel.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    ...julistaa, että sait kolmen väitteen virkkeeseen kolme virhettä, mutta ehkä tarkoititkin dieselkoneita tuolla "ajaminen on halvempaa, turvallisempaa jne..."?

    En todellakaan ota huomioon arvonalennusta, koska en pidä sitä merkityksellisenä asiana näissä laskelmissa. Tässä lasketaan elämää eikä investointeja varten:) Ekonomit harrastelkoot ekonomimatematiikkaa, jonka loogisena lopputuloksena on, ettei kannata tehdä mitään vaan kyhjöttää mahdollisimman pienessä, kylmässä ja pimeässä loukossa, jotta mahdollisimman paljon rahaa säästyisi jonnekin sijoitettavaksi...

    Minun unenlaatuuni ei jokin 15 kiloeuron laina sinne tai tänne vaikuttaisi helkkariakaan. Pikkusumma se on loppupeleissä. Varsinkin kun tarkoituksena ei ole (minulla ainakaan) materiaa kerätä materian itsensä takia, ainoastaan elämästänauttimisen välineeksi. Onko minulla kuolinvuoteellani velkaa 0, 50 000 vai 100 000 euroa, on ihan kokonaan pankin ongelma.

    Ensin on kauhea merkitys sillä että säästää 2000 euroa polttoaineissa vuodessa, sitten lopuksi ei ole mitään merkitystä 100 tuhannella eurolla. Hohhoijjjaa.

    Huomasithan itsekin, että kaikki vertailut lähtivät siitä, että on kaksi samanlaista venettä joilla kummallakin ajetaan yhtä paljon. Eli se ekonomi nauttii veneilystä ihan yhtä paljon kuin sinä, tosin koko ajan n. 15 k eur taskussa valmiina johonkin muuhun kivaan samalla kun veneinvestoinnin reaaliarvo laskee vuosittain vähemmän kuin sinulla.

    Ei ole turhaan ollut viime aikoina uutisissa juttua ihmisten huonoista taloustaidoista.

    Äänestä

  • niin tosiaan kirjoitti:

    ...uudestaan. Jos sillä ekonomilla ehkä onkin tänään 15k taskussaan muuhun, niin tulevat vuodet syövät sitä nippua hirmuisella vauhdilla. Jo syksyllä polttoainekulut ovat nuolaisseet siitä nipusta pois vähintään 2,5k.
    No, arkielämään nähden realistisempi laskutapa on tämä: minä tarvitse 15k enemmän lainaa ostaakseni sen dieselin. Seuraavat viisi vuotta maksan kuukaudessa n. 300 euroa enemmän kuin se ekonomi. Mutta tämä ero on olemassa vain talvikuukausina, veneiden ollessa vesillä ja ajossa (minun kohdallani 5-6 kk) maksan itse asiassa kuussa jopa vähemmän kuin mainittu ekonomi. Erityisen selvästi tämä näkyy kesälomakuukausina, joihin ne ajotunnit tahtovat painottua. Ei ole nyt lokikirja käsillä, joten en voi antaa tarkkoja lukuja, mutta en hirveästi taida erehtyä, jos sanon, että ajaakseen minun tuntini ja mailini tulevan kesän heinäkuussa bensakoneellaan sillä ekonomilla pitäisi olla varattuna 2-2,5k pelkästään bensanostoon.

    Ja kun olemme ajelleet kumpikin veneitämme viitisen vuotta, niin minä olen maksanut sen lainani pois ja ajelen hyvillä mielin edelleen halvempia maileja kuin ekonomiparka.

    Turha höpistä "ihmisten huonoista taloustaidoista" tässä kontekstissa. Totuus on, että kuukausi on pisin aikaikkuna, jolla on tavallisen ihmisen talouslaskelmissa merkitystä.

    Toisaalta voidaan ajatella, että kolmen vuoden päästä kaikki ajavat paljon vähäpäästöisemmillä koneilla (sähköllä kenties?) uuden lain takia. Sun kone on siis hyödytön ja ei kelpaa edes verkon painoksi vaikka ostitkin sen kome vuotta sitten.

    Bensakoneella ajanut on ajanut koneensa loppuun... Ostanut uuden vähäpäästöisemmän koneen tuolla rahalla millä itse ostit dieselin ja ajaa nyt levoissa mielin.

    Sinulla taas on käytetty se 15 tonnia pari vuotta vanhaan koneeseen etkä saa hyödynnettyä sitä tilin näyttäessä samalla miinusta!!!

    Äänestä

  • Ajattele112 kirjoitti:

    ja tarkistuttaa ajatuksen kanssa se ajatuksen taso. Tuon hölmömpää viisastelua en ole palstalla nähnyt. Aikaisemmat kommentit ovat olleet mielenkiintoisia, puolensa kaikella.

    Äänestä

  • sinne 112:een kirjoitti:

    ja tarkistuttaa ajatuksen kanssa se ajatuksen taso. Tuon hölmömpää viisastelua en ole palstalla nähnyt. Aikaisemmat kommentit ovat olleet mielenkiintoisia, puolensa kaikella.

    Jep. Onhan sinne tullu soitettua ja ovat antaneetkin jotain epämääräisiä numeroita osotteita jonnekin rauhalampeen???

    Ei vaan: viestillä halusin ilmaista vain sen, että on aivan tyhjän kanssa tälläinen keskustelu jossa kaks ihmistä kinaa keskenään. Molemmat tietysti kannattavat sitä mitä oman veneen peräpenkin alta löytyy. Lisää vain kokemuksia. KIITOS

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    ...uudestaan. Jos sillä ekonomilla ehkä onkin tänään 15k taskussaan muuhun, niin tulevat vuodet syövät sitä nippua hirmuisella vauhdilla. Jo syksyllä polttoainekulut ovat nuolaisseet siitä nipusta pois vähintään 2,5k.
    No, arkielämään nähden realistisempi laskutapa on tämä: minä tarvitse 15k enemmän lainaa ostaakseni sen dieselin. Seuraavat viisi vuotta maksan kuukaudessa n. 300 euroa enemmän kuin se ekonomi. Mutta tämä ero on olemassa vain talvikuukausina, veneiden ollessa vesillä ja ajossa (minun kohdallani 5-6 kk) maksan itse asiassa kuussa jopa vähemmän kuin mainittu ekonomi. Erityisen selvästi tämä näkyy kesälomakuukausina, joihin ne ajotunnit tahtovat painottua. Ei ole nyt lokikirja käsillä, joten en voi antaa tarkkoja lukuja, mutta en hirveästi taida erehtyä, jos sanon, että ajaakseen minun tuntini ja mailini tulevan kesän heinäkuussa bensakoneellaan sillä ekonomilla pitäisi olla varattuna 2-2,5k pelkästään bensanostoon.

    Ja kun olemme ajelleet kumpikin veneitämme viitisen vuotta, niin minä olen maksanut sen lainani pois ja ajelen hyvillä mielin edelleen halvempia maileja kuin ekonomiparka.

    Turha höpistä "ihmisten huonoista taloustaidoista" tässä kontekstissa. Totuus on, että kuukausi on pisin aikaikkuna, jolla on tavallisen ihmisen talouslaskelmissa merkitystä.

    Printtaa tämä keskustelu ja vie mukanasi pankkiin, kun menet taas hakemaan pikku vipstaakia johonkin taloudelliseen hankintaan. Siellä henkilökunnalla on ihan lain mukaankin velvollisuus selvittää näitä asioita asiakkaille. Siellä selviää aika nopeasti 15 tonnin todellinen arvo molemmilla puolin tilikirjaa.

    Joku nuorempi sälli vaihtaa diesel-autoon, kun säästää niin paljon. Eikä sitä 6 tontun hintaeroakaan huomaa, kun ei tarvi kuussa maksaa kun jotain alle 100 egee enemmän per 72 kk. Ja kun siinä dieselissä on parempi jälleenmyyntiarvokin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rommi kirjoitti:

Millaista beikkua kannattaa katsella, kun tarve olis n.7m pituisena, diesel koneella ja tilaa olis riittävästi?

Kipparilehden 8/2007 jutun 2556 mallista olen lukenut ja tuo kokoluokka kiinnostaa eniten, mutta millaisia kokemuksia teillä on ko.veneestä. Olisko jollain muulla merkillä vastaavaa vai olisko beikussa jotain muuta mallia, jota kannattais harkita. Vene on tulossa sisävesi käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu