Haluaisin mielipiteitä seuraavasta. Mulla oli edelliset menkat joulukuun loppupuolella. Tammikuun loppupuolella odottelin menkkoja, että voisin aloittaa pillerit. Aikaisemmin käytimme ehkäisynä kondomia. Niitä ei kuulunut, vaikka aiemmin ne olivat hyvin säännölliset. Ajattelin kuitenkin, että stressi on myöhästänyt ne. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin kelata raskauden mahdollisuutta ja kävin ostamassa raskaustestin. Tein testin kaksi kertaa viikon välein ja molemmat olivat negatiiviset. Sitten alko menkat, joita hädin tuskin niiksi voi kutsua. Oli vain ihan vähäistä vvuodon sekaista verta, jolloin kuitenkin ajattelin, että menkat alkoivat ja aloitin pillerit. Tämän jälkeen ei tullut ollenkaan vuotoa, ne loppuivat seinään ennen kuin edes ehtivät juuri edes alkaakaan. Nyt kun ensimmäinen pilleriliuska on syöty niin tänään alkoi "menkat". Tänään on ollut elämäni kivuliaimmat menkkakivut, johon eivät mitkään särkylääkkeet auttaneet. Varsinaista vuotoa ei juurikaan tullut paitsi tänään jumpan jälkeen tuli todella iso veriklöntti tummaa verta sekä lisäksi joku ihme riekale, joka verensekaisuudesta huolimatta näytti luonnostaan vaalealta. Sen halkaisia oli n. 10-15 cm ja se oli n. puoli mm paksu. Mieleeni siis juolahti, että entä jos kaikesta huolimatta olinkin ollut raskaana ja pillereiden aloittamisen seurauksesta se on mennyt sitten kesken. Muuten en saa käsitystä mikä ihme tämä riekale oli. Kertokaa kommenttejanne, mistä tässä oli kyse?
Keskenmenoko?
hui, apua
71580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tee raskaustesti niin tiedät olitko raskaana.
Tuollaiset riekaleet ovat irronnutta kohdun limakalvoa. Toisilla naisilla ihan normaalit kuukautiset tulevat tuossa muodossa, eli limakalvo irtoaa noiden kivuliaiden supistusten yhteydessä palasina, eikä vain hajoa paikalleen. Periaatteessa koko limakalvo voisi irrota kerralla, jolloin tuloksena olisi kämmenen kokoinen pläntti limakalvoa.
menkkoja ei ole kuulunut moneen kuukauteen kuten ei minulla yleensäkään, ja kun tulee tulee ja tulee ja tulee viikko ja litratolkulla:) cyklokaproneita siihen syön.
yleensä myös tod paljon hyytymiä. niin myös nyt, äsken menin vessaan niin hyytymien lisäksi oli jotain muuta.. 4cm korkea ovaalin muotoinen ihonvärinen pussi jonka toisessa, kapeammassa päässä tummaa tai siis verta, sisällä siis, muutenkin se oli siis pussi jonka sisällä jotain nestettä? kirkasta kuitenkin. kapeasta päästä lähti myös pari cm pitkä "verisuoni"
säikähdin todella, huomenna pakko käydä lääkärissä mutta kirjoitin nyt kuitenkin kun tuli täältä katsomaan ja toivomaan että turhaan pelästyin.. edelliset menkat olleet ehkä..lokakuussa.. tai syyskuussa
Sinä olit kyllä ilmeisesti raskaana. Ilmeisesti sikiö oli kuitenkin kuollut (se verinen osa pussissa) tai jäänyt kokonaan kehittymättä.
Jos kaikki tuli ulos niin se oli sitten siinä. Lääkärissä voit pyytää ultralla varmistamaan ettei mitään jäänyt enää sisään.
siltä kuulostaa, että raskaus on ollut kyseessä. Minulla ekassa keskenmenossa tuli ulos juuri tuollainen sikiöpussi, jossa kylläkin oli sikiö sisällä.
olinhan minä raskaana. tein aamulla heti testin ja se oli saman tien positiivinen, parin viikon päästä verikokeeseen tarkastukselle. omituista miten joku josta ei mitään tiennyt voi olla nyt näin vaikeaa. ehkä se että sen näki. no melko koville kyllä ottaa.
mutta kiitos teille.
kävin itse tuossa parisen kuukautta sitten lääkärissä vastaavan vuoksi, kun yhdet menkat jäivät kokonaan tulematta, seuraavat olivat todella kivuliaat ja vuodin kuin mikä, seassa myös riekaileita ja hyytymiä, isojakin sellaisia.
Testit olivat näyttäneet kuitenkin negatiivista.
Lääkäri sanoi, että joskus kierto voi mennä sekaisin, ja ne menkat, jotka jäävät tulematta, tulevat tavallaan sitten "tuplaten" seuraavalla kerralla, siitä johtuu runsas vuoto ja hyytymät, sekä niihin liittyvä kovakin kipu.
Kyllä sä raskaana olit.Mulle tuli sama homma keskenmeno tuli pari viikkoo sitten.Koita pärjätä.