Rakastan sinua todella paljon, mutta silti voi käydä niin, että olen loppuelämäni yksin. Eikä se johdu pelkästään siitä, etten uskalla tai etten luota sinuun tai itseeni. En osaa kaivata sellaista mitä ei ole ollut. Yksinolo ei ahdista. Ehkä en vaan jaksa ruveta ottamaan ketään toista huomioon niin paljon kuin pitäisi silloin kun seurustelee. Ehkä minulle riittää kaukaa ihailu. Ehkä olen jotenkin omituinen. Ehkä tuhlaat turhaan aikaasi minuun.
Kuitenkin
erilaisia
8883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja yrittänyttä ei laiteta:)
parhaansa yrittänyttä ei laiteta. Ja onnistuuhan se:)
koskaan rakastunut, kyllä se mieli muuttuu, kun se oikea tulee vastaan. Sit et enää mieti, että ehkä jospa koska kun..
seurustelun aloittamiselle, että yksinolo ahdistaisi. Olkoonkin rakkautta
tai mitä tahansa tuneita. Rakkauteenhan liittyy juuri toisen huomioon
ottaminen, sekä kaipuu toisen lähelle. Rakastatko sinä todella häntä, vai
jotain illuusiota, jonka olet luonut hänestä mielikuvitusta käyttäen?
Etkö sinä kaipaa hänen seuraansa? Etkö kaipaa ihmisten seuraa yleensä? Ehkä
siinä on jo monta selitystä sille, että et uskalla elää täysillä. Ehkä se
pelko tai ujous on jossain siellä syvällä suojamuurien takana, että olet
jo itsekin sitä mieltä, että et kaipaa seuraa... Ehkä ja ehkä... :)
se ei ole. Eikä kovin paljon kyse ole sisäisistä peloistakaan. Vaikea selittää, mutta tietyllä tavalla kyse on siitä, ettei halua aiheuttaa hänelle mielipahaa, jos ei jaksakaan tavata niin usein kuin hän haluaa. On helpompi valita yksinolo, jolloin ei tarvitse "riidellä" asioista. Tällä asenteellahan saa varmasti olla yksin loppuelämänsä, eikö.
prinssi ja prinsessa saivat toisensa ja elivät elämänsä onnellisina yhdessä, eivätkä koskaan riidelleet
Tosin en vaan rakasta ketään, en ole koskaan ollut rakastunut, en tiedä mitä se on. Joten en osaa kaivata sitä.
Kaikki joihin olen ihastunut ovat vain leikkineet tunteillani ja pilailleet kustannuksellani. Eipä paljon jää ihastumisen eikä varsinkaan rakastumisen tunteita sen jälkeen.
Viihdyn oikein mainiosti yksin, ja onhan minulla ystävät. He eivät jätä pulaan tai leiki tunteilla tai juoruile asioistani ympäriinsä. Miksi pitäisi seurustella vaan sen takia että olisi "joku" tai koska muut odottavat sitä? En ymmärrä.
Et ole todellakaan mikään omituinen. Minusta olet täysin normaali. :)
kai tajuanet että kun ikää kertyy se opettelu käy vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Toisen huomioon ottaminen olisi hyvä opetella varhaisessa vaiheessa.
Vai oletko päätynyt jo siihen pisteeseen mistä et näe palaavasi takaisin koska et vaan jaksa opetella uusia temppuja...
Et ole omituinen. Olet vaan niinkuin kaikki muut. Laiska.
Kaikki teemme sitä mihin olemme tottuneet.
Jos tahtoo jotain uutta ja erilaista niin sen eteen pitää tehdä vähän töitä