Solusalpaajahoidon

Mitä vaaratekijoitä tai haittaa on solusalpaajahoidon keskenjättämisestä? Läheiseni saa CEF hoitoa josta takana nyt 2 annosta. On kyllästynyt jatkuvaan huonoon oloon ja on todella väsynyt ja itkuinen koko tilanteen johdosta. Ei oksentele eikä ripuloi, mutta huimaus ja ällöttäväolo ovat jatkuvia. Kuurin pituus oli alunperin suunniteltu 6 hoitokertaan. Onko tuosta 2 hoitokerrasta mitään apua?

Kasvain oli 1,7cm, paikallinen, ei levinnyt kainoloon, koko kainolo tyhjennetty ja täysin puhdas, GR2, laidoilla esiastetta josta syystä GR2/GR3, turva alueet kuitenkin puhtaat ja kokonaan saatu pois, säästävällä leikkauksella. Hormoonipositiivinen.
4712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kesken jos suinkin jaksaa hoidot,ikäviähän ne ovat
mutta saa tapettua pienet syöpäsolut joita voi olla jäljellä.

Äänestä

Vaarana on syövän uusiminen. Solunsalpaajahoidolla saadaan tuhottua mahdolliset elimistöön karanneet syöpäsolut. Itse olen käynyt CEF-hoidot läpi. Rankkaa oli, mutta ne vaan täytyy kestää koska hoitotulokset ovat hyvät verrattuna hoitamatta jättämiseen. Vetelin hoitojen aikana rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä, niiden avullam pääsin aina pahimmat vaiheet yli. Huonoon oloon auttaa raitis ilma ja läheisten tuki. Itkuisuus kuuluu asiaan, onhan kyse vakavasta sairaudesta, mutta siitä selviää sytostaattien (CEF) avulla.

Toivon teille jaksamista.

Äänestä

läheistänne jatkamaan .
Itse sain tänään kolmannen Cef-tiputuksen joten tiedän tuntemukset.
Onko läheiselläsi riittävän tehokkaat pahoinvoinninestolääkkeet heti tiputuksen jälkeisiksi päiviksi.?Itselläni nyt Kortisoni, Kytril ja Rimperan , otan näitä säännöllisesti parina ensimmäisenä päivänä vaikka en tuntisikaan pahoinvointia.Nukahtamis ja mielialalaake illalla auttaa nukkumaan.Niin ja myös vatsansuojalääke aamuisin ,auttaa närästävään ja kuvottavaan oloon.
Syödä usein kaikkea mikä tuntuu menevän alas .
Salmiakki, lakritsi auttaa pahaan makuun suussa.
Olen ulkoillut ja lenkkeillyt säännöllisesti,tiputuspäivä jää väliin muuten päivittäin ulkoilua, raitis ilma auttaa nuhjuiseen ja kuvottavaan oloon ja piristää mielialaa.
Näillä minä olen selvinnyt eteempäin.
Toivon että läheisesi jaksaisi jatkaa, itse jaksan uskoa että se hyöty tulee olemaan sen arvoista jotta jaksaa kestää nämä ikävät hoidot.
En osaa vastata onko keskeytetystä hoidosta mitä hyötyä tai haittaa, lääkäri varmasti parhaiten osaa siihen vastauksen antaa.
Tsemppiä ja voimia alkää antako periksi se on kuitenkin vain niin lyhyt aika mikä näihin hoitoihin menee, vaikka se nyt tuntuisikin lohduttoman pitkältä,

Äänestä

Vielä lisäys aikaisempaan kirjoitukseeni. Hakekaa läheisellesi psyykkistä apua ja lääkkeitä. Hoidot ovat sellainen rääkki, että kaikki mahdolliset keinot pitää käyttää kuten esim. rauhoittavat lääkkeet, unilääkkeet sekä sairaalapsykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa keskustelu. Syöpäyhdistyksellä on palvelunumero, josta saa myös neuvoja ja keskusteluapua.

Jos jätätte hoidot kesken ja syöpä uusii niin siitä seuraa kamala ahdistus sekä potilaalle että läheisille. Jälkikäteen ajatellen CEF-kausi oli kuin paha uni, josta heräsin kun hoidot loppuivat. Teillä on nyt 2 hoitaa takana, kolmas on jo puoliväli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesken jättäminen kirjoitti:

Mitä vaaratekijoitä tai haittaa on solusalpaajahoidon keskenjättämisestä? Läheiseni saa CEF hoitoa josta takana nyt 2 annosta. On kyllästynyt jatkuvaan huonoon oloon ja on todella väsynyt ja itkuinen koko tilanteen johdosta. Ei oksentele eikä ripuloi, mutta huimaus ja ällöttäväolo ovat jatkuvia. Kuurin pituus oli alunperin suunniteltu 6 hoitokertaan. Onko tuosta 2 hoitokerrasta mitään apua?

Kasvain oli 1,7cm, paikallinen, ei levinnyt kainoloon, koko kainolo tyhjennetty ja täysin puhdas, GR2, laidoilla esiastetta josta syystä GR2/GR3, turva alueet kuitenkin puhtaat ja kokonaan saatu pois, säästävällä leikkauksella. Hormoonipositiivinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu