Olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut ehkä jo noin 15 vuotta, jossain välissä todella pahasti kun elämä meni ihan väärään suuntaan. Nyt kuitenkin kaikki on hyvin, on työ, koti, perhe, rahasta ei ole pulaa, tekemistä riittää jne. Silti olen nyt ihan äärimmäisen masentunut ja pahassa umpikujassa.
Itsetuhoisia ajatuksia ei varsinaisesti ole, en ikäpäivänä pystyisi tietoisesti itseäni tappamaan, mutta odotan koko ajan koska kuolema tulee. Junassa odotan että se suistuu raiteilta, portaissa toivon että kompastun, hississä että se putoaa jne. Toivon sitä, haluan kuolla. Haluan multaa päälleni ja kauniin mustan kiven haudalle.
En pysty puhumaan asiasta. Miten sanoisin vaimolleni että rakastan häntä yli kaiken, mutta koko ajan toivon kuolemaa? En halua satuttaa häntä mutta kun jatkuvasti kärsin itse, niin pikkuhiljaa tässä alkaa ajattelemaan enemmän sitä oman tuskan lievitystä.
Lisäksi minulla on ilmeisesti aika vahva läheisriippuvuus, joka ilmenee niin että pyrin koko ajan olemaan mieliksi vaimolleni, ja peitän oman tuskani kaikesta jotta hän ei kokisi siitä mielipahaa. En ole ihan varma onko tämä seuraus vai syy tähän masennukseen, sama vaiva on kuitenkin ollut jo teini-iästä saakka vaihtelevalla voimakkuudella.
Lähdenkö saman tien suljetulle?
Itsetuhoisia ajatuksia ei varsinaisesti ole, en ikäpäivänä pystyisi tietoisesti itseäni tappamaan, mutta odotan koko ajan koska kuolema tulee. Junassa odotan että se suistuu raiteilta, portaissa toivon että kompastun, hississä että se putoaa jne. Toivon sitä, haluan kuolla. Haluan multaa päälleni ja kauniin mustan kiven haudalle.
En pysty puhumaan asiasta. Miten sanoisin vaimolleni että rakastan häntä yli kaiken, mutta koko ajan toivon kuolemaa? En halua satuttaa häntä mutta kun jatkuvasti kärsin itse, niin pikkuhiljaa tässä alkaa ajattelemaan enemmän sitä oman tuskan lievitystä.
Lisäksi minulla on ilmeisesti aika vahva läheisriippuvuus, joka ilmenee niin että pyrin koko ajan olemaan mieliksi vaimolleni, ja peitän oman tuskani kaikesta jotta hän ei kokisi siitä mielipahaa. En ole ihan varma onko tämä seuraus vai syy tähän masennukseen, sama vaiva on kuitenkin ollut jo teini-iästä saakka vaihtelevalla voimakkuudella.
Lähdenkö saman tien suljetulle?
Vastaukset 4
Vanhimmat
terapiassa ja onko lääkitykset kohdallaan. Tämmöisiä ajatuksia tuli minulle.
Melkeinpä kuin meikäläisen päästä kirjoitettu. Paitsi vaimoni on todella tukena masennuksessani. Kerro ihmeessä vaimollesi. Älä ajattele hänen jaksamistaan, sillä pitkität vaan omaa tuskaasi. Kannattaa puhua, jos ei ammattiapua ole, niin jollekin läheisellesi. Itse tunnen olevani myös "pitkäaikaismasentunut", joskus mennään todella syvälle mutta aina olen päässyt ylös ajan kuluessa ja sillä että myönnän itselleni olevani masentunut, hyväksyn asian. Toivon tsemppiä sinulle.
Kiitos sulle tuesta.
Juttelin vaimon kanssa tässä eräänä päivänä ja olo parani sentään vähän. Tänään kävin lääkärillä ja sain lähetteen psykiatrille, tosin vasta joskus maaliskuun loppupuolella. Täytyy nyt yrittää kestää.
Tsemppiä sinnekin päin.
Olipa mukava kuulla että uskalsit ja jaksoit tehdä asialle jotain. Itse en ole ulkopuolista apua koskaan hakenut vaikka varmasti joskus olisi parempi, niin itselleni kuin vaimollenikin. Toivon sinulle elämänilon palautumista ja voimia että oppisit itsestäsi lisää.