ujous, ahdistus

Olen 30v mies. Opiskelen työni ohessa ja jokapaikassa on aika paljon vastuullistakin hommaa.Töissäni saan tosin toimia hyvin itsenäisesti, it-alan töissä.

Palaverit ovat vaikeita minulle. Minun on vaikea saada suuni auki, vaikka mielipiteitäkin olisi. Punastun helposti ja sydämeni tykyttää. Samoin opiskeluissa. En mieluusti mene mihinkään kahvipöytään istumaan, pitämään esityksiä, yhteiseen ruokalaan, vaan olen mielummin yksin omissa oloissani vain.

Elän kuitenkin avioliitossa ja olen muuten suht normaali. En tunne itseäni tämän pelkuruuteni johdosta kuitenkaan onnelliseksi. Vetäydyn syrjään. Olen ahdistunut ja töissä minua pidetään varmasti hieman outona.

En tiedä, miksi en vieläkään tässä iässä ole tästä päässyt ylitse.
5964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuosta minäkin olen kärsinyt hyvin pitkään Itsekkin toimin itsenäisessä ja jotenkin vasuullisessakin työssä. Ahdistun erilaisissa palavereissa koska en saa suutani auki vaikka sanottavaa olisikin. Tunnen itseni niin vähäpätöiseksi ettei kannata suuta avata. Sitten joku toinen sen saman asian sanoo. Olen vetäytynyt omiin oloihini..kahvihetkellä en enää käy yhteisessä kahvihuneessa vaan olen mieluummin omassa huoneessani. Onkohan kysesä huono itsetunto vain mikä.

Äänestä

mullakin. Mutta haluaisin tietää, miten te "onnekkaat" olette kuitenkin työpaikan saaneet, ja onnistuneet pitämään sen??

Mulla on niin kurjasti, että aina saan aluksi määräaikaisen pestin, ja kukaan ei halua palkata jatkoon:-( Ja arvaan kyllä, että syy on ujoudessani. Ei kukaan näköjään halua hiljaista "nysvääjää", joka pelkää kahvitaukoja jne. pitävät outona, kun en uskaltaudu yhteisille kahvitauoille.

Olisin kiitollinen jos kertoisitte kokemuksia.....ja millä alalla työskentelette?
Mä asun melko pienessä kaupungissa, ja tuntuu että helpommin ehkä saisin isommasta kaupungista työtä.

Äänestä
  • pienessä kaupungissa helpompaa. Ainakin pk-seudulla on aika armotonta ujon olla, ellei käy hyvä tsäkä työkavereiden suhteen.

    Äänestä

en oo mikään leku mut toi kuulostaa ns. kahvikuppineuroosilta, johon auttaa masennuslääkkeet

Äänestä

että ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuinavata se suu. ja muistase: MUUTKIN jännittää. sen kanssa on vaan opittava elään,..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sfsadfsdaf kirjoitti:

Olen 30v mies. Opiskelen työni ohessa ja jokapaikassa on aika paljon vastuullistakin hommaa.Töissäni saan tosin toimia hyvin itsenäisesti, it-alan töissä.

Palaverit ovat vaikeita minulle. Minun on vaikea saada suuni auki, vaikka mielipiteitäkin olisi. Punastun helposti ja sydämeni tykyttää. Samoin opiskeluissa. En mieluusti mene mihinkään kahvipöytään istumaan, pitämään esityksiä, yhteiseen ruokalaan, vaan olen mielummin yksin omissa oloissani vain.

Elän kuitenkin avioliitossa ja olen muuten suht normaali. En tunne itseäni tämän pelkuruuteni johdosta kuitenkaan onnelliseksi. Vetäydyn syrjään. Olen ahdistunut ja töissä minua pidetään varmasti hieman outona.

En tiedä, miksi en vieläkään tässä iässä ole tästä päässyt ylitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu