Olen miettinyt koko pienen elämäni mikä minua vaivaa. Oon aina ollut erilainen kuin muut ja tuntuu, että kaikki muut pystyy kaikkeen ja on parempia kuin minä. Mulla on alettu epäilemään aspergerin syndroomaa(vasta nyt), vaikka oon jo täysikäinen. Itse en ole varma onko kyseessä moinen.
Olen masentunut, kun en tiedä olenko lellitty kakara vai onko mulla oikeasti jotain.
Mun suvussa on paljon henkisistä sairauksista kärsiviä (mm.psykoosia, paniikkihäiriötä.)
- En ole ikinä ollut sosiaalinen, ystäviä ei ole. Ärsyttääkin olla ihmisten seurassa.
- Olen niin kauan kuin muistan elänyt vähän omissa maailmoissa ja itseni ympärillä. Koulussa vaikea keskittyä, ellei oikeen yritä. Sitäkin on vaikea pitää yllä.
- Olen onnessani jos saan olla yksin, jonkin aikaa, jos aikaa venyy kauaksi niin mua alkaa ahdistaa. Yksin ollessa tuntuu että pystyn olla oma itseni. Joskus puhun itsekseni, kävelen levottomasti taloa ymäri ja raivoan. En aina, ellei perusfiilis ole jo valmiiksi maassa.
- Inhoan jos joku käyttäytyy erilailla kun yleensä (esim on humalassa) Silloin vihaan kyseistä henkilöä ja suutun hirveästi. En yleensä kestä jos tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa. Joskus kauttaelän liikaa ja muut ihmiset saavat mielialani maihin.
- Joskus mulla on kausia, jolloin olen enemmän masentunut. Niitä on vaikka syön vahvoja lääkkeitä. Tulee sellainen musta pilvi vaan pään päälle ja kaikki tuntuu synkältä.
- Olen lopettanut ammattikoulun ja lukion. Olen jäänyt kotiin enkä näe muita ihmisiä. Näin on ollut jo kauan. Huolestuttavaa on, että en välitä , vaan ainut joka rassaa on tieto ettei voi jäädä lepäämään laakereilleen.
- Jos käytän alkoholia, tulen heti vihaiseksi enkä saa hyvän olon tunnetta ollenkaan. En ikinä uskaltaisi juoda itteäni täysin humalaan, koska pelkään että riistän hengen itseltäni. Olen yleensä ihan sekava vähässäkin humalassa.
en tiedä olenko päästänyt itseni helpolla ja ajautunut tähän "tilaan". Jos joku jaksaisi lukea ja vastata oman mielipittensä niin kiitollinen olisin.
Olen masentunut, kun en tiedä olenko lellitty kakara vai onko mulla oikeasti jotain.
Mun suvussa on paljon henkisistä sairauksista kärsiviä (mm.psykoosia, paniikkihäiriötä.)
- En ole ikinä ollut sosiaalinen, ystäviä ei ole. Ärsyttääkin olla ihmisten seurassa.
- Olen niin kauan kuin muistan elänyt vähän omissa maailmoissa ja itseni ympärillä. Koulussa vaikea keskittyä, ellei oikeen yritä. Sitäkin on vaikea pitää yllä.
- Olen onnessani jos saan olla yksin, jonkin aikaa, jos aikaa venyy kauaksi niin mua alkaa ahdistaa. Yksin ollessa tuntuu että pystyn olla oma itseni. Joskus puhun itsekseni, kävelen levottomasti taloa ymäri ja raivoan. En aina, ellei perusfiilis ole jo valmiiksi maassa.
- Inhoan jos joku käyttäytyy erilailla kun yleensä (esim on humalassa) Silloin vihaan kyseistä henkilöä ja suutun hirveästi. En yleensä kestä jos tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa. Joskus kauttaelän liikaa ja muut ihmiset saavat mielialani maihin.
- Joskus mulla on kausia, jolloin olen enemmän masentunut. Niitä on vaikka syön vahvoja lääkkeitä. Tulee sellainen musta pilvi vaan pään päälle ja kaikki tuntuu synkältä.
- Olen lopettanut ammattikoulun ja lukion. Olen jäänyt kotiin enkä näe muita ihmisiä. Näin on ollut jo kauan. Huolestuttavaa on, että en välitä , vaan ainut joka rassaa on tieto ettei voi jäädä lepäämään laakereilleen.
- Jos käytän alkoholia, tulen heti vihaiseksi enkä saa hyvän olon tunnetta ollenkaan. En ikinä uskaltaisi juoda itteäni täysin humalaan, koska pelkään että riistän hengen itseltäni. Olen yleensä ihan sekava vähässäkin humalassa.
en tiedä olenko päästänyt itseni helpolla ja ajautunut tähän "tilaan". Jos joku jaksaisi lukea ja vastata oman mielipittensä niin kiitollinen olisin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se kyllä auttaisi tilanteessasi. Itse olen käynyt jo kohta vuoden ja voin jo paremmin.