Mikä on?

Olen miettinyt koko pienen elämäni mikä minua vaivaa. Oon aina ollut erilainen kuin muut ja tuntuu, että kaikki muut pystyy kaikkeen ja on parempia kuin minä. Mulla on alettu epäilemään aspergerin syndroomaa(vasta nyt), vaikka oon jo täysikäinen. Itse en ole varma onko kyseessä moinen.

Olen masentunut, kun en tiedä olenko lellitty kakara vai onko mulla oikeasti jotain.
Mun suvussa on paljon henkisistä sairauksista kärsiviä (mm.psykoosia, paniikkihäiriötä.)


- En ole ikinä ollut sosiaalinen, ystäviä ei ole. Ärsyttääkin olla ihmisten seurassa.

- Olen niin kauan kuin muistan elänyt vähän omissa maailmoissa ja itseni ympärillä. Koulussa vaikea keskittyä, ellei oikeen yritä. Sitäkin on vaikea pitää yllä.

- Olen onnessani jos saan olla yksin, jonkin aikaa, jos aikaa venyy kauaksi niin mua alkaa ahdistaa. Yksin ollessa tuntuu että pystyn olla oma itseni. Joskus puhun itsekseni, kävelen levottomasti taloa ymäri ja raivoan. En aina, ellei perusfiilis ole jo valmiiksi maassa.

- Inhoan jos joku käyttäytyy erilailla kun yleensä (esim on humalassa) Silloin vihaan kyseistä henkilöä ja suutun hirveästi. En yleensä kestä jos tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa. Joskus kauttaelän liikaa ja muut ihmiset saavat mielialani maihin.

- Joskus mulla on kausia, jolloin olen enemmän masentunut. Niitä on vaikka syön vahvoja lääkkeitä. Tulee sellainen musta pilvi vaan pään päälle ja kaikki tuntuu synkältä.

- Olen lopettanut ammattikoulun ja lukion. Olen jäänyt kotiin enkä näe muita ihmisiä. Näin on ollut jo kauan. Huolestuttavaa on, että en välitä , vaan ainut joka rassaa on tieto ettei voi jäädä lepäämään laakereilleen.

- Jos käytän alkoholia, tulen heti vihaiseksi enkä saa hyvän olon tunnetta ollenkaan. En ikinä uskaltaisi juoda itteäni täysin humalaan, koska pelkään että riistän hengen itseltäni. Olen yleensä ihan sekava vähässäkin humalassa.

en tiedä olenko päästänyt itseni helpolla ja ajautunut tähän "tilaan". Jos joku jaksaisi lukea ja vastata oman mielipittensä niin kiitollinen olisin.
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kuin sinulla.Ei koskaan ystäviä,kavereitakin ollu
vaan muutama,tällä hetkellä ei ketään.
Viihdyn parhaiten omissa oloissani,yksin oleminen
ei ahdista ollenkaan.Pienestä pitäen usein omissa
ajatuksissaan,ei huomaa mitä ympärillä tapahtuu.
Sisäinen maailma kiinnostaa enempi kuin ulkoinen.
En käytä alkoholia ja eläkkeellä elelen.
Ei ole koskaan tutkittu olenko aspis,mutta en usko että olisin.Aika eristäytyvä kyllä olen ja
herkkä luonteeltani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeissäni olen itseni kanssa kirjoitti:

Olen miettinyt koko pienen elämäni mikä minua vaivaa. Oon aina ollut erilainen kuin muut ja tuntuu, että kaikki muut pystyy kaikkeen ja on parempia kuin minä. Mulla on alettu epäilemään aspergerin syndroomaa(vasta nyt), vaikka oon jo täysikäinen. Itse en ole varma onko kyseessä moinen.

Olen masentunut, kun en tiedä olenko lellitty kakara vai onko mulla oikeasti jotain.
Mun suvussa on paljon henkisistä sairauksista kärsiviä (mm.psykoosia, paniikkihäiriötä.)


- En ole ikinä ollut sosiaalinen, ystäviä ei ole. Ärsyttääkin olla ihmisten seurassa.

- Olen niin kauan kuin muistan elänyt vähän omissa maailmoissa ja itseni ympärillä. Koulussa vaikea keskittyä, ellei oikeen yritä. Sitäkin on vaikea pitää yllä.

- Olen onnessani jos saan olla yksin, jonkin aikaa, jos aikaa venyy kauaksi niin mua alkaa ahdistaa. Yksin ollessa tuntuu että pystyn olla oma itseni. Joskus puhun itsekseni, kävelen levottomasti taloa ymäri ja raivoan. En aina, ellei perusfiilis ole jo valmiiksi maassa.

- Inhoan jos joku käyttäytyy erilailla kun yleensä (esim on humalassa) Silloin vihaan kyseistä henkilöä ja suutun hirveästi. En yleensä kestä jos tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa. Joskus kauttaelän liikaa ja muut ihmiset saavat mielialani maihin.

- Joskus mulla on kausia, jolloin olen enemmän masentunut. Niitä on vaikka syön vahvoja lääkkeitä. Tulee sellainen musta pilvi vaan pään päälle ja kaikki tuntuu synkältä.

- Olen lopettanut ammattikoulun ja lukion. Olen jäänyt kotiin enkä näe muita ihmisiä. Näin on ollut jo kauan. Huolestuttavaa on, että en välitä , vaan ainut joka rassaa on tieto ettei voi jäädä lepäämään laakereilleen.

- Jos käytän alkoholia, tulen heti vihaiseksi enkä saa hyvän olon tunnetta ollenkaan. En ikinä uskaltaisi juoda itteäni täysin humalaan, koska pelkään että riistän hengen itseltäni. Olen yleensä ihan sekava vähässäkin humalassa.

en tiedä olenko päästänyt itseni helpolla ja ajautunut tähän "tilaan". Jos joku jaksaisi lukea ja vastata oman mielipittensä niin kiitollinen olisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu