Niitä tilanteita on tullu useamman kerran työharjoitteluissa ja keikkatyötä ja kesätyötä tehdessä että vanhus alkaa väittämään jotain. Esim eräs väitti kauheesti iltapäivällä ettei ole saanut yhtään ruokaa tänään ja tytärkin meni uskomaan sen. Tai joskus eräs mummo oli varma että oli kuullut laukauksia pihalta, ja koko ajan hän vain kyseli kaikilta että miksi ei kukaan ei soita poliisia. Hieman sekavan tai dementoituneen vanhuksen inttämiset vie joskus hirveesti aikaa muulta hoitotyöltä...
Mitä itse tekisit jos olisi tilanne jossa dementoitunut vanhainkodin asukki haluisi kovasti lähteä vaikka lastensa kanssa johonkin, vaikka huvipuistoon. (siis oikeasti lapset jo keski-ikäsiä, eikä pidä yhteyttä) vanhus vain väittää kokoajan että pitää soittaa taksi että nyt pitää lähteä. Kumpi olisi parempi tapa mielestäsi? Sanoa ihan suoraan että lapset ovat jo aikuisia, ei taida huvipuisto enää kiinnostaa. Vai sanoa että tänään on huvipuisto kiinni, katsotaan asiaa huomenna.
Mitä itse tekisit jos olisi tilanne jossa dementoitunut vanhainkodin asukki haluisi kovasti lähteä vaikka lastensa kanssa johonkin, vaikka huvipuistoon. (siis oikeasti lapset jo keski-ikäsiä, eikä pidä yhteyttä) vanhus vain väittää kokoajan että pitää soittaa taksi että nyt pitää lähteä. Kumpi olisi parempi tapa mielestäsi? Sanoa ihan suoraan että lapset ovat jo aikuisia, ei taida huvipuisto enää kiinnostaa. Vai sanoa että tänään on huvipuisto kiinni, katsotaan asiaa huomenna.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanoisin ihan nätisti, että Vieno hei, muistathan että se teidän sirkka on jo 45v eikä enää taida välittää niinkään juuri huvipuistoista. Mutta keksitään jotain muuta mukavaa tekemistä, jooko? Muistatko se laulun, jossa.... Näin esimerkiksi.
Itselläni on noita samanlaisia tilannteita ollut paljonkin. Ei niihin ole olemassa mitään taikatemppua. Periaatteena on aivan sama sanotko, että huvipuisto on kiinni tai lapset ovat jo aikuisia. Se huvipuistovaihe kun on jäänyt päälle niin vaikea sitä on saada unohtumaan. Olen itse noudattanut sitä periaatetta, että sanon asian niin kuin se on. Siitä saa joskus vihat päällensä mutta hetken päästä on jo toiset murheet asiakkaalla. Tietenkin pitää seurata asiakkaan tilaa päivittäin ja jos tilanne menee kokoajan vain hunompaan suuntaan niin sitten yhteys lääkäriin.
Omaiset eivät valitettavasti ole alan ihmisiä ja siksi he eivät tiedä taudin kulkua eikä sen oireita. Silloin heiltä tulee usein palautetta huonosta hoidosta. Kun selittää heille asiakkaan taudin oireet ja tilanteen niin hekin rauhoittuvat. Usein on paljastunut ettei omaisilla ole mitään tietoa sairaudesta eikä sitä ole heille kukaan kertonut.
Kuulin sellaisenkin tapauksen että eräs vanhus oli usein iltaisin huolissaan kun hevoset ovat jääneet pihalle. (mitään hevosia oikeesti ollut lähimaillakaan) Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään kun hevoset vaivasi niin hoitaja näytti tälle vanhukselle saappaita ja pisti ne jalkaan ja sanoi että lähtee laittamaan hevoset talliin. Tuli vähän ajan päästä takaisin niin vanhus todella tyytyväinen kun hevoset ovat nyt suojassa. :)
Eräässä hoitokodissa eräs vanhus päivittäin on huolissaan lapsestaan ja hän on kovasti lähdössä kotiin kun pieni lapsi on yksin kotona. Usein hän istuu pyörätuolissa turvavyön kanssa ja kun ohi menee hän on jo hihassa kiinni kun nyt pitää kyllä lähteä kotiin.. Siinä kun on juuri menossa vaikka ruokaa jakamaan nii ei kyllä viittisi jäädä taas selostamaan aikuisista lapsista. Vie hirveästi aikaa "turha työ". Toisinaan hän jopa itki sitä kun lapsi yksin joutuu olemaan. Tälle rouvalle on kyllä selostettu moneen kertaan tilanne että lapset on aikuisia ja sinä asut vanhainkodissa. Tämä on nyt kotisi. Hän välillä tajuaa asian, mutta noin 10sekunnin päästä hän sanoo että nyt pitäisi lähteä kotiin.
Tämäkin rouva kun yksin itkee ruokasalissa.. miltä se näyttääkin omaisten silmissä.. Siis muiden vanhusten omaisten jotka eivät tiedä tämän olevan dementoitunut.
olen aikoinaan oppinut, että vanhuksen todellisuutta ei saa jyrkästi kieltää, mutta harhoihin ei myöskään saa mennä liiaksi "mukaan". Kuulostaa vaikealta... Mutta tällä ohjeella olen aina pärjännyt.
Kieltämällä "kertaheitolla" todellisuuden, jossa vanhus elää, saa vanhuksen vain hätääntymään, hämmentymään ja monesti suuttumaankin, hänellehän kokemus on täyttä totta! Vanhuksen kanssa tulee pysähtyä keskustelemaan, johdatella keskustelu hellävaraisesti nykyhetkeen. Esim. kysymällä aluksi että minkänimiset lapset vanhuksella on (jos otetaan tämä huvipuistoretki esimerkiksi). Ovatko he aiemmin käyneet huvipuistossa? Voi yleisesti puhua asiasta ja ohessa kysellä mieluisia kysymyksiä ja samalla johdatella keskustelua nykypäivään, kuten siihen miten huvipuistot ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Voi kysyä, millaisia huvipuistot olivat silloin kun lapset olivat pieniä. Siitä on helppo edetä eteenpäin, johdatellen siihen että lapset ovat kasvaneet ja heillä on nyt lapsia. Jos vanhus edelleen hämmentyy, voi rauhallisesti puhua siitä kuinka hänestä on tullut vanha ja asiat alkavat unohtua, eikä siinä ole mitään pahaa, kaikki on hyvin ja lapsilla on kaikki hyvin. Tämä kaikki vaatii pysähtymistä, se on dementoituneiden vanhusten hoidon kulmakivi. Se on sitä oikeaa huolenpitoa, ei lainkaan "turhaa työtä".
Ymmärrän, että on turhauttavaa puhua samat asiat kerta toisensa jälkeen ja pitäisi oikeasti tehdä muitakin hommia, se on juuri tämän henkilökuntapulan ja väärän henkilöstömitoituksen haittapuoli. Ei ole aikaa sille, mikä oikeasti on tärkeää eli sille vanhukselle, hänellähän voi olla aidosti suuri hätä, sillä hänen todellisuutensa on se mitä me harhoiksi kutsumme.
Voi kun päättäjät tässä maassa osaisivat asettua dementoituneen vanhuksen asemaan, he kenties ymmärtäisivät, miksi riittävä määrä henkilökuntaa muuhunkin kuin pyllyjen pesuun ja ruokkimiseen on tärkeää... Jokainen voi itse miettiä miltä tuntuisi herätä joka päivä vieraasta paikasta, jossa olisi sidottuna tuoliin ja siinä yrittäisi selittää että kotiin pitäisi päästä eikä kellään ole aikaa selittää ja istua viereen. Hätähän siinä tulisi ja itku. Sellainen dementoituneen vanhuksen olotila saattaa olla lähes koko päivän, joka päivä vuosien ajan. Hoitajat tekevät parhaansa, mutta eivät ehdi ja joka päivä varmasti montaa hoitajaa surettaa vanhusten kohtalo...
Oothan varmaankin jo kuullut validaatiosta? Siitä saattaa olla hyvinkin apua noihin tilanteisiin.
Minäkin vähän ihmettelin noita edellisiä juttuja, eikö koulutukseen ole sisältynyt minkäänlaista validaatio opetusta.
Eli ihan käytännössä validaatiohan lyhyesti sanottuna tuota mitä edellinenkin kirjoitti. Ei mennä mukaan vanhusten harhoihin, mutta ei myöskään jyrkästi tuomita niitä. Aihe sisältää miten dementoituneiden kanssa vuorovaikutus suhteissa toimitaan.
Joskus 70-luvulla dementoituneiden hoidossa oli muotia ns.realiteettiterapia. Hoitajat kulkivat jatkuvasti vanhusten luona kertomassa faktoja. Eli missä he ovat ja minkä ikäisiä ovat jne. Nykyään on kuitenkin katsottu, että liian suora äkkinäinen kertominen vain lisää vanhusten ahdistusta. Toisaalta turha mennä mukaan harhoihin. Vanhus voikin yhtäkkiä itse muistaa, että ajat mistä puhuu ovat menneitä.
En nyt näe mitenkään kovin ammatillisena, että vanhuksen kanssa alataan väittelemään asioista. Toisaalta, jos koulutukseen ei ole sisältynyt aiheista juttua. Niin ihan ymmärrettävää, ettei voi toimiakaan "oikealla tavalla".
...viriilejä ihmisiä liikkeellä...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802297320803_ul.shtml
Tapauksia on niin monenlaisia ettei ole yhtä oikeaa tapaa. Jos esimerkiksi vanhus väittää hoitajalle ja omaisille, ettei ole saanut ruokaa, niin siinä tilanteessa omaisille pitää selittää, ettei vanhus muista. Myös vanhukselle itselleen voi sanoa että olet saanut muttet muista. Muuten sitten riippuu tilanteesta miten pitäisi suhtautua. Jos vanhainkodin asukas alkaa hokea, että pitää lähteä kotiin, sanon yleensä että kohta on ruoka (tai jotain muuta), katsotaan myöhemmin. Nämä huonomuistiset vanhukset eivät kuitenkaan hetken päästä enää muista mitä on kerrottu. Mutta se kuitenkin pitää muistaa, että tilanteet ovat erilaisia ja vanhukset ovat erilaisia, ei ole yhtä tapaa joka sopii joka tilanteeseen.