Lakkasin olemasta.
Muutuin muuksi.
Tulin tomuksi.
Tuhkaksi jälleen.
Turhaan huusin.
Turhaan yritin.
Olin vain ruoho.
Jonka kitkit.
Poistuin.
Olin läiskä vain.
Mustetahra.
Paperilla.
Siinä sivupöydällä.
Roskiin heitettävä.
Nyt on mentävä.
Ei minua ollutkaan.
Fiktiota kaikki.
Muutuin muuksi.
Tulin tomuksi.
Tuhkaksi jälleen.
Turhaan huusin.
Turhaan yritin.
Olin vain ruoho.
Jonka kitkit.
Poistuin.
Olin läiskä vain.
Mustetahra.
Paperilla.
Siinä sivupöydällä.
Roskiin heitettävä.
Nyt on mentävä.
Ei minua ollutkaan.
Fiktiota kaikki.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..ja liikutusta aiheuttivat.
surullinen runo ja kuinka useasti
ollut noissa tunnelmissa kun on
rakkaus kadonnut niin maailmakin
katoaa,häviää ainakin joksikin aikaa.
kiitos ajatuksia herättävästä runosta
ja luku elämyksestä.
Tältä se tuntuu.
Kun oikein sattuu.
Ei ollut mitään.
Kaikki olikin harhaa.
Kuvitelmaa.
Siis elämän fiktiota.
Sinä jos kuka OLET.
Niin faktaa kuin nainen vain voi olla, lopeta
tuollaiset hörinät. Mutta tiedän varsin hyvin
tunteen, olen tuntenut itsekkin itseni tuhkaksi.
Varmaan muistat taannoisen runonikin aiheesta
" ihmisen tuhka " se kai oli otsikoitu.
Sinä elät ja olet. Joskus on lupa olla heikko,
vahvistuakseen rakkaudesta.
Ihan hirvittävä sanoma Sinulla tässä, mutta runo - ai taivas - siinä on ruutia!
Kertakaikkiaan upea!
Huh