Toinen tutkinto aikuisena?

Olen suorittamassa toista tutkintoa teknisellä alalla. Ensimmäinen tutkintoni on peräisin humanistisen tiedekunnan auringonlaskun alalta, jolle menin kuulasotsaisena nuorukaisena suoraan lukiosta eikä pieneen päähäni olisi tuolloin mitenkään mahtuneet pahan maailman realiteetit ja työelämän alati kovenevat vaatimukset.

Humanistisessa tiedekunnassa ensimmäisenä päivänä ensimmäisessä tilaisuudessa sanottiin, että jos tavoitteena on äkkirikastuminen, on väärässä paikassa. Teknisellä puolella käytiinkin jo heti ensimmäisenä päivänä ammattiliitosta esittelemässä palkkataulukoita:-).

Kaikki eivät valitettavasti osaa ajatella uraputkea vielä koulunpenkiltä lähtiessään...ja toisaalta koen kyllä saaneeni paljon sivistyspääomaa ensimmäisestä tutkinnostani, mutta jos olisin tiennyt millaisen ruttopaiseen se minuun lyö työmarkkinoilla, olisin saattanut valita toisin jo heti alkuvaiheessa.

Toisaalta, sekään ei ole minusta hyvä, että tiedekorkeakoulujen laaja-alainen sivistyksen levitys näivetettäisiin täysin ja alettaisiin kouluttaa vain firmoihin business controllereita ja sales managereita tilausten mukaan... Siinä voisi yhteiskunnan kannalta käydä huonosti pidemmän päälle, vaikkakin yksilöiden kannalta paremmin lyhyellä tähtäimellä.

toisilla ei edes ammattia:-( kirjoitti:

Olen suorittamassa toista tutkintoa teknisellä alalla. Ensimmäinen tutkintoni on peräisin humanistisen tiedekunnan auringonlaskun alalta, jolle menin kuulasotsaisena nuorukaisena suoraan lukiosta eikä pieneen päähäni olisi tuolloin mitenkään mahtuneet pahan maailman realiteetit ja työelämän alati kovenevat vaatimukset.

Humanistisessa tiedekunnassa ensimmäisenä päivänä ensimmäisessä tilaisuudessa sanottiin, että jos tavoitteena on äkkirikastuminen, on väärässä paikassa. Teknisellä puolella käytiinkin jo heti ensimmäisenä päivänä ammattiliitosta esittelemässä palkkataulukoita:-).

Kaikki eivät valitettavasti osaa ajatella uraputkea vielä koulunpenkiltä lähtiessään...ja toisaalta koen kyllä saaneeni paljon sivistyspääomaa ensimmäisestä tutkinnostani, mutta jos olisin tiennyt millaisen ruttopaiseen se minuun lyö työmarkkinoilla, olisin saattanut valita toisin jo heti alkuvaiheessa.

Toisaalta, sekään ei ole minusta hyvä, että tiedekorkeakoulujen laaja-alainen sivistyksen levitys näivetettäisiin täysin ja alettaisiin kouluttaa vain firmoihin business controllereita ja sales managereita tilausten mukaan... Siinä voisi yhteiskunnan kannalta käydä huonosti pidemmän päälle, vaikkakin yksilöiden kannalta paremmin lyhyellä tähtäimellä.

Itse en miettinyt vähääkään työllistymistä, kun abina valitsin opiskelualaa. Niinpä valitsinkin sellaisen alan, jonka varaan ei kannata työuraansa laskea, ellei välttämättä halua tutkijaksi tai ko. alan opettajaksi lukioon. Olennaista oli, että pääsen opiskelemaan alaa, joka herättää minussa eniten intohimoja.

Mutta heti toisen opiskeluvuoden alussa aloin miettiä paljon työllistymistä, ja nyt olenkin päättänyt tehdä toisen tutkinnon ns. tuottavalta alalta.

Saa kyllä aika naiivi olla, jos ei vielä gradun kirjoituksen vaiheessakaan ole edes osapuilleen selvillä alansa (mahdollisesti sangen heikosta) työllisyystilanteesta. Varmaan suurin osa onkin, mutta ei vain halua sitä uskoa.

Mutta täytyy myös muistaa se, että aina surkeisiinkin tilastoihin mahtuu loistavasti menestyviä yksilöitä. Siinä mielessä ei voi yleisesti suositella ihmisiä valitsemaan alaansa tilastojen perusteella. Jollekulle mitä friikeinkin humanistiala voi avata hyvän ja vakaan urapolun.

Keskeinen kysymys on tietysti, ovatko omat odotukset realistiset? Tätä kysymystä ei voi ratkaista pelkästään tilastoja tuijottamalla, vaan yksilön työllisyysnäkymät ovat monen tekijän summa. Oma näkemykseni erityisesti eräiden näkemieni tilastojen perusteella on, että yleensä ottaen ihmisten odotukset työllisyysnäkemyksistään ovat yltiöpositiiviset. "Jokainen" kuvittelee tulevaisuudessa kuuluvansa tilastojen parempaan puoliskoon, mikä on tietysti mahdotonta.

Humanistien uramahdollisuuksia esittelevällä kiertueella esiteltiin kansanedustajan, controllerin ja Helsingin kaupungin kulttuuritoimenjohtajan hommia, eli niitä hommia joita riittää jokaiselle valmistuvalle humanistille.

Useimpien humanistien, kuten itsenikin, ongelmana on naiivius, usko siihen että hoitamalla opinnot hyvin, olemalla aktiivinen opiskelijatoiminnassa ja tekemällä aktiivisesti oman alan töitä työllistyy valmistumisen jälkeen.

Tosiasiassa mikäli ei esim. opettajan hommia ole hakemassa on edullisempaa tehdä hanttihommia opiskeluaikana ja lähteä valmistumisen jälkeen työkkärin diipadaapakurssille jolla pääsee kiinni työpaikkaan.

Liiallinen aktiivisuus opiskeluaikana vaikuttaa työnantajista epäilyttävältä. Harvoihin yksityisen puolen hommiin hakiessa on edullisempaa jos työkokemus on kaupan kassalta kuin vaikka jonkun hankkeen vetämisestä. Humanistiseen alaan liittyy vielä hankkeiden lyhyys, joka työnantajasta vaikuttaa sitoutumiskyvyttömyydeltä kun työpaikkoja on ollut useita.

Jos tämän paletin liittää vielä lyhyeen opiskeluaikaan kukaan ei ota töihin.

Nimimerkki, katkera, kuka muka?