Sonerasta eroon!

Sonera ilmoittaa että paperilasku alkaa maksaa. Siirtyisin mielelläni sähköiseen laskuun jos se vain onnistuisi, mutta kun ei. Kun yritän siirtyä siihen netin kautta, niin saan joka kerran virheilmoituksen. Näin on ollut jo monta päivää. Kun soitan virheilmoituksessa annettuun palvelunumeroon, niin joudun jonottamaan aivan liian kauan.

Siis sähköiseen laskuun EI VOI siirtyä vaikka haluaisi! Vaihdan operaattoria. Toinen syy vaihtoon on Soneran sähköpostissa silloin tällöin esiintyvät katkokset. (Liian usein.)
203542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minäkin yritin eroon paperilaskusta ihan Soneran etua ajatellen: laskuni ei nimittäin koskaan ole 3 euroa suurempi, joten ihan älytöntä
pyörittää mokoman takia paperiruljanssia. Mutta
yritykset jäivät yrityksiksi. Ja soittamallahan
ei puhelinyhtiöön pääse. Niin: PUHELINyhtiöön !!!

Äänestä
  • palvelun kautta onnistui nyt tuo sähköiseen laskuun siirtyminen helposti ja muutkin palvelun muutokset on toimineet siellä melko helposti.

    Luovuin asiakaspalveluun soittamisesta sen jälkeen kun yhden virheellisen laskun selvittämiseen meni odotusaikona melkein pari tuntia!

    Äänestä

Ota yhteys pankkiisi ja laita nuo toistuvat maksut maksupalveluun. Ei tarvitse murehtia eräpäiviäkään :-)

Äänestä
  • suoraveloituksessa siitä asti kun se tuli mahdolliseksi, joten ei tarvitse.
    Kiitos sinulle mutta huolehdi vain omista asioistasi!

    Äänestä

  • Myös suoraveloituksessa paperilasku (jossa lukee *SUORAVELOITUS*) tulee kotiin! Haluan siitä eroon mutta en näköjään pääse muuta kuin asioimalla Soneran myyntipisteessä. Tele- ja puhelinoperaattorin netti- eikä puhelinpalvelut eivät toimi! Ja sähköpostikin on pätkinyt luvattoman usein.

    Luottamus on mennyt Soneraan. En halua olla enää sen asiakas.

    Äänestä

Tuo virheilmoitus on ollut siellä ainakin 5 vuotta, mutta kyllä se silti on joka kerta toiminut. Siitä voisi Soneraa huomauttaa kun sinne vain jotain kautta saisi yhteyden...

Äänestä
  • sonera ottaa aina jonotilanteissa ensin oman yhtiön asiakkaat eli jos elisalla soitat niin saat todellakin odottee.Näin on sama jokaisella operaattorilla.Minä tein sähköisen lasku ilmoituksen netissä vaan muistakaa jotta fire ei toimi kunnolla soneran sivulla joten kokeilkaa ensikerralla explorella.:=)

    Äänestä

  • soneraan.A soitatteko soner... kirjoitti:

    sonera ottaa aina jonotilanteissa ensin oman yhtiön asiakkaat eli jos elisalla soitat niin saat todellakin odottee.Näin on sama jokaisella operaattorilla.Minä tein sähköisen lasku ilmoituksen netissä vaan muistakaa jotta fire ei toimi kunnolla soneran sivulla joten kokeilkaa ensikerralla explorella.:=)

    ole mitään merkitystä.Tunnin jonotat joka tapauksessa.Kerran katselin suu auki vierestä kun kaverilla oli ongelmaa tietokoneen kanssa.Otti puhelimen ja sieltä vastattiin heti.Mutta liittymä ei ollutkaan Sonera.

    Äänestä

sain soneran sivuilta vaihdettua sähköisen laskun. laitoin siihen soneran sähköpostitunnuksen niin ei ole vaaraa että enää koskaan tulee laskua, kun eihän soneran mailit ikinä toimi.

soneran nettiyhteys taas on toiminut paremmin kuin hyvin, joten siksikään en viitsi vaihtaa.

Äänestä
  • 2 kk niin sähköpostiongelmat on historiaa.Sitten on palvelin Suomessa.

    Äänestä

Juu Sonera saa mennä.Laskusta laskuttaminen ei oikein iske.Kuluttajavirastoon on tehty asiasta kymmeniä valituksia onko tuollainen edes laillista.Sonerahan saa säästöä kun ei tarvitse lähettää laskua,ja pitää säästöt itsellään.No onhan muitakin firmoja.

Äänestä

Voi olla, että Sonera on tehnyt liittymästäsi määräaikaisen. Itse kävin katsomassa tietoni yhden Soneralta tulleen puhelun jälkeen. Ja hupskeikkaa, minulla olikin siellä määräaikainen sopimus kesäkuuhun 2009 saakka!!! Samaa olivat harrastaneet puhelinliittymän osalta. Huomasin, kun yritin irtisanoa. Prosessi on vielä kesken,
mutta siirryn toimipistehäirintään, jos ei onnistu.
Eli, kun Soneralta tulee puhelu, jossa
"päivitetään" sopimusta, laskekaa luuri ja hoitakaa mahdolliset päivitystarpeet toimipisteessä paperilla. Määräaikaisuuksia näyttää tupsahtavan täysin ilmoittamatta ja ilman
perusteita.

Äänestä
  • Ehdotan että vaihdat liittymää. Kun otat liittymän toiselta operaattorilta, niin he irtisanovat puolestasi vanhan liittymän. Jos he lähettävät perusteettomia laskuja, niin heillä on velvollisuus näyttää toteen että sinulla on määräaikainen sopimus. Eli paperia pöytään jossa on allekirjoituksesi, muuten lasku roskiin.

    Myös netin kautta voi tehdä sopimuksia, mutta ei niitä toinen voi tehdä puolestasi. Jos joku myyntitykki on tehnyt sen, niin tee rikosilmoitus. Annoitko hänelle sellaista tietoa että hän olisi voinut kirjautua nettiin tunnuksillasi?

    Äänestä

  • Kirveellä töitä? kirjoitti:

    Ehdotan että vaihdat liittymää. Kun otat liittymän toiselta operaattorilta, niin he irtisanovat puolestasi vanhan liittymän. Jos he lähettävät perusteettomia laskuja, niin heillä on velvollisuus näyttää toteen että sinulla on määräaikainen sopimus. Eli paperia pöytään jossa on allekirjoituksesi, muuten lasku roskiin.

    Laajakaistaa koskien Soneralta tuli aiemmin puhelu, jossa kysyttiin haluanko tuplata nopeuden
    vanhalla hinnalla. Vastasin, että kyllä käy. Nopeus tuplaantui, mutta laskuun tuli 5 euroa lisää. Vähän aikaa sitten minulle soiteltiin taas Soneralta "palvelupuhelu", jossa lueteltiin
    liittymätietojani ja kerrottiin, että minulla on määräaikainen liittymä, johon totesin ettei varmasti ole. Se puhelu loppui melko lyhyeen. Tarkistin hiljattain omat tietoni omasivuilta, ja siellä oli tuo kesäkuu 2009 päättymis-ajankohtana.
    Puhelinliittymän määräaikaisuus taas tuli ilmi, kun yritin siirtää turhaksi jäänyttä numeroani pojalleni toiseen firmaan. Ei voinut siirttää, eikä vanhaa liittymää voinut lopettaa, koska on MÄÄRÄAIKAINEN. Eli ehdotuksesi ei toimi.
    No, Soneran asiakaspalveluhan on satuolento, jota ei oikeasti tavoita. Eli olen nyt parin päivän aikana pistänyt läjän vaihtelevia palaute-
    lomakkeita Soneran suuntaan ja irtisanomisilmoi-
    tuksia toimipisteeseen. Ei vielä vastausta.

    Myyntitykki ei saanut tunnuksiani, mutta Sonerallahan ne löytyy.

    Äänestä

  • ressi2 kirjoitti:

    Myyntitykki ei saanut tunnuksiani, mutta Sonerallahan ne löytyy.

    Juu näin ne toimii nämä Soneran myyjät.Ota ja irtisano liittymä,muuton vuoksi,eli muuta ulkomaille.Sillä saat sen lopetettua.

    Äänestä

  • ressi2 kirjoitti:

    Laajakaistaa koskien Soneralta tuli aiemmin puhelu, jossa kysyttiin haluanko tuplata nopeuden
    vanhalla hinnalla. Vastasin, että kyllä käy. Nopeus tuplaantui, mutta laskuun tuli 5 euroa lisää. Vähän aikaa sitten minulle soiteltiin taas Soneralta "palvelupuhelu", jossa lueteltiin
    liittymätietojani ja kerrottiin, että minulla on määräaikainen liittymä, johon totesin ettei varmasti ole. Se puhelu loppui melko lyhyeen. Tarkistin hiljattain omat tietoni omasivuilta, ja siellä oli tuo kesäkuu 2009 päättymis-ajankohtana.
    Puhelinliittymän määräaikaisuus taas tuli ilmi, kun yritin siirtää turhaksi jäänyttä numeroani pojalleni toiseen firmaan. Ei voinut siirttää, eikä vanhaa liittymää voinut lopettaa, koska on MÄÄRÄAIKAINEN. Eli ehdotuksesi ei toimi.
    No, Soneran asiakaspalveluhan on satuolento, jota ei oikeasti tavoita. Eli olen nyt parin päivän aikana pistänyt läjän vaihtelevia palaute-
    lomakkeita Soneran suuntaan ja irtisanomisilmoi-
    tuksia toimipisteeseen. Ei vielä vastausta.

    Oletkohan vahingossa tehnyt määräaikaisen sopimuksen jonkun muun sopimisen yhteydessä? Sonera on aika velmu tekemän mainoksia joista saa yhden kuvan pikaisesti lukemalla, mutta joiden tosiasiallinen sisältö onkin jotain muuta. Jossain pienellä painetussa präntissä on lisäehtoja, esim että kun otat asian X, niin sopimuksesi muuttuu samalla määräaikaiseksi.

    Jos joku väittää että sinulla on sellainen sopimus jota sinulla ei ole, niin hänellä on näyttövelvollisuus että sopimus on olemassa. Ilman sopimuksia sinulla ei ole mitään velvollisuuksia maksaa yhtään mistään.

    Ilmoita että et maksa laskua ennen kuin olet nähnyt sen sopimuksen jonka perusteella sinun pitää maksaa se.

    Jos olet tehnyt sopimuksen paperille, niin sinulle jäi yksi kappale siitä. Kaipa se on tallessa? Jos olet tehnyt sopimuksen netissä, niin kai olet tallettanut sopimuksen omalle kovalevyllesi tai tulostanut sen? Vai oletko tilannut jotain tietämättä mitä tilaus sisältää?

    Niin... sanoithan että teit sopimuksen puhelimitse. Jos olet sopinut jotain puhelimitse, niin siitä pitäisi tulla tilausvahvistus kotiisi, eli myös mustaa valkoisella.

    Mistä numerosta Soneran laajakaistaa koskeva puhelu tuli? Minä itse sain laajakaistaa koskevan puhelun äskettäin numerosta 020 7292395. Siellä kysyttiin haluanko nostaa nettiliittymäni mopeutta. Iskin luurin korvaan. Myöhemmin katsoin netin numeropalveluista kyseistä numeroa. Ei löytynyt. Soitin sinne. Ei vastattu. Jospa kyseessä onkin jokin myyntifirma joka myy puhelimella uusia sopimuksia. Ilmeisesti heillä on mahdollisuus nostaa asiakkaan nopeutta, siis muuttaa sopimusta, kun he kerran tuputtavat suurempia nopeuksia. Ja mahdollisesti myös mahdollisuus muuttaa kännykkäliittymän ehtoja?

    Entä jos tuo myyntitykki onkin velmu joka muuttaa kaikkien niiden asiakkaiden sopimuksia jotka iskevät luurin korvaan?

    Katso tätä keskustelua nopeuden tuplaamisesta muka vanhalla hinnalla: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000000694&posting=22000000031576175

    Kylkiäisenä tuleekin lisäkustannuksia ja määräaikainen sopimus. Tuo on asia jota ei huomaa helposti edes paperisopimuksesta ja puhelinsopimuksessa myyjä on todennäköisesti jättänyt mainitsematta koko asian.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut ja kuullut kirjoitti:

    Juu näin ne toimii nämä Soneran myyjät.Ota ja irtisano liittymä,muuton vuoksi,eli muuta ulkomaille.Sillä saat sen lopetettua.

    kaikki puhelut nauhoitetaan mitkä soitetaan asiakkaille, koska sopimukset tehdään ns. kauppa puhelimessa periaatteella.
    Antamalla hetun loppuosan asiakas hyväksyy sen mitä myyjä on tarjonnut.
    Eli tekemäsi puhelu löytyy nauhalta ja sen kuka soitti puolestaan soneran laajakaistapuolella.

    On tosiaan "myyntitykkejä" jotka pilaavat tätäkin alaa ja tekevät ns. löysiä kauppoja.

    Äänestä

  • nauhoitetaan kirjoitti:

    olemassa kauppa puhelimessa periaatetta. Toimii ainoastaan tuotteissa, jotka voi palauttaa. Puhelimessa tehdyistä puhelinliittymän tai
    laajakaistan tyyppisistä hyödykkeistä, joita ei voi varsinaisesti palauttaa ainoa malli on tilausvahvistus, joka palautetaan luettuna ja allekirjoitettuna. Sotua voi käyttää tunnisteena, ei allekirjoituksena. Varsinkaan, kun sellaista ei edes mainita koko sessiossa.

    Kauppana puhelimessa saa tehdä sitoviakin tilauksia, se toki vaatii sitä että molemmat osapuolet ovat selvillä ehdoista.

    Tässä tapauksessa kuulostaa siltä, että ei oo suoraan Soneralta tullu tuo puhelu vaan joltain jälleenmyyjältä, eikä oo ollu ihan tietoinen et millä menetelmällä kauppaa pitää tehä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jo riittää! kirjoitti:

Sonera ilmoittaa että paperilasku alkaa maksaa. Siirtyisin mielelläni sähköiseen laskuun jos se vain onnistuisi, mutta kun ei. Kun yritän siirtyä siihen netin kautta, niin saan joka kerran virheilmoituksen. Näin on ollut jo monta päivää. Kun soitan virheilmoituksessa annettuun palvelunumeroon, niin joudun jonottamaan aivan liian kauan.

Siis sähköiseen laskuun EI VOI siirtyä vaikka haluaisi! Vaihdan operaattoria. Toinen syy vaihtoon on Soneran sähköpostissa silloin tällöin esiintyvät katkokset. (Liian usein.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu