Katkeruus kuluttaa

En osaa enää ajatella positiivisesti juuri mistään. En itsestäni, en tulevaisuudestani, en maailmasta.

Kaikki näyttäytyy minulle hyvin vastenmielisenä tai yhdentekevänä. Olen syvästi katkeroitunut ja sisimmässäni tullut erittäin epäsosiaaliseksi.

Tiedän että nämä tunteet kuluttavat minua, eikä niistä ole mitään hyötyä, mutta miten ajatella positiivisesti?

Tilanne ahdistaa minua, koska tämä on lamauttanut minut lähestulkoon kokonaan. En jaksa enää tehdä mitään, koska tuntuu että missään ei ole mitään mieltä. Jopa nyt tekisi mieli lopettaa tämä kirjoittaminen, koska en osaa siirtää tunnetta tekstiksi.

Kun ei ole positiivisia kokemuksia, niin silloin maailmankuvansa ja minuutensa rakentaa pettymyksille. Mutta tällä tavoin ei mikään ikinä muutu. En vain kykene enää muuhunkaan.

Miten helvetissä tässä enää koskaan pystyy ajattelemaan positiivisesti mistään?
7900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

lehmää laitumella,kun se on tarpeillaan,ja päästää pannukakkujaan maahan.Alussa ne höyryävät kuin uuden luomisessa,ja pian plätkähtääkin seuraava lehmän erikoinen,eli pannukakku. Kun lehmä on kaikkensa antanut hyvinvoinnillemme ja lopettanut pannukakkujen tehtailemisen,se mulkaisee parikertaa kylkiensä myötä ja huiskaisee sontiaisia hännällään,ja lähtee löntystelemään muualle.Mutta nämä pannarit ovatkin kiinnostavia.Kun niitä seuraa aamuun asti, niin huomaa että ne ovat muuttaneet väriään ja kuivunneet.Kun viellä seuraat pari päivää,kestävät ne kävellä jo yli,eli astua päälle.Opimme ainakin,sen,että paskastakin voidaan saada joitakin hyötyjäkin.Mutta ennenkuin ihminen muuttuu ensin sellaiseksikin,menee siihen elinnikä.Ja senjälkeen on yleisesti hyväksytty toimeenpiteet,jotka eivät sodi eettisyyttä vastaan,kun taas lehmän ulosteet kuuluvat luonnon ihanuuksiin ja maapallon kiertokulkuun,kaikkien ihailtavaksi.

Äänestä

Siirry menneisyydestä aina tulevaisuuteen, parempaan nykyhetkeenkin. Pettymykset jotenkin pois.. Positiivista energiaa. Hyvää oloa. Nauttia elämästä. Kiinnostuksen kohteita? Muista huumori -aina-, ei saa olla liian vakavaa tää elämä. Kun nukkuu sopivasti, ei väsytä, maailma voi näyttää paemmalle. Antaa anteeksi jotain.

Mutta totta se on että joskus voi olla iso pettymys, josta ei tahdo päästä helpolla. Voiko sen muuttaa vielä paremmaksi, voitoksi. Voiko pettymyksen aiheuttaja olla vain pieni ja huono ihminen?

On vaikeaa elää ison pettymyksen kanssa, mutta joskus tulee niitä viisauksia siihen asiaan. Eikä se ehkä ole yhtä paha. Hiipuu vähän jne. Muut pettymykset voi käsitellä pois, niistä voi olla jotenkin välittämättä suht.

Mielikuvaharjoittelu. Npl.. vai nlp vois toimia.

Teetkö elämässäsi sitä mikä tuntuu hyvältä? Ympäristökin miellyttävä? Onko sulla haaveita?

Äänestä
  • Kyse ei ole yhdestä isosta pettymyksestä, vaan koko elämäni on yksi iso pettymys. En tunne ylpeyttä mistään, koska en ole koskaan juurikaan saavuttanut mitään.

    Minulla ei ole mitään erikoisia tietoja tai taitoja, mitkä erottaisivat itseni ihan melkein kenestä tahansa.

    Ympäristö missä elän on erittäin vaatimaton, taloudellisesti tilanteeni on hyvin niukka, alle minimitoimeentulon helposti. Tilanteeni on sinä määrin tiukka, että en voi tietää riittävätkö rahani perusruokatarvikeisiin ja vuokraan seuraavassa kuussa. Todellista kädestä suuhun-elämää.

    Minua ei vain enää kiinnosta mikään, olen niin katkeroitunut ja itsesäälissä että se estää minkään johdonmukaisen muutoksen tekemisen. Ajoittain voi onnistua ajattelemaan positiivisesti, mutta ennenpitkää todellisuus lyö sormille.

    Voisin tehdä mielelläni asioita jotka tuntuvat hyvältä, mutta en enää ihan oikeasti osaa sanoa mitä ne voisivat olla. En tiedä enää mistä pidän, mitä voisin tavoitella tai puuhailla. Niin naurattevaa kuin se onkin, niin en todella enää tiedä mikä voisi tuntua hyvältä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kyse ei ole yhdestä isosta pettymyksestä, vaan koko elämäni on yksi iso pettymys. En tunne ylpeyttä mistään, koska en ole koskaan juurikaan saavuttanut mitään.

    Eli tuo taloudellinen tilanne. Se tekee elämästä helvettiä. Sitä voisi paremmin jos olisi rahaa tehdä mukavia asioita.
    Eli lähtisin purkamaan tuota vyyhtiä tosta pääsätä.
    Itse yritän sitä myös epätoivoisesti.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kyse ei ole yhdestä isosta pettymyksestä, vaan koko elämäni on yksi iso pettymys. En tunne ylpeyttä mistään, koska en ole koskaan juurikaan saavuttanut mitään.

    Minulla ei ole mitään erikoisia tietoja tai taitoja, mitkä erottaisivat itseni ihan melkein kenestä tahansa.

    Ympäristö missä elän on erittäin vaatimaton, taloudellisesti tilanteeni on hyvin niukka, alle minimitoimeentulon helposti. Tilanteeni on sinä määrin tiukka, että en voi tietää riittävätkö rahani perusruokatarvikeisiin ja vuokraan seuraavassa kuussa. Todellista kädestä suuhun-elämää.

    Minua ei vain enää kiinnosta mikään, olen niin katkeroitunut ja itsesäälissä että se estää minkään johdonmukaisen muutoksen tekemisen. Ajoittain voi onnistua ajattelemaan positiivisesti, mutta ennenpitkää todellisuus lyö sormille.

    Voisin tehdä mielelläni asioita jotka tuntuvat hyvältä, mutta en enää ihan oikeasti osaa sanoa mitä ne voisivat olla. En tiedä enää mistä pidän, mitä voisin tavoitella tai puuhailla. Niin naurattevaa kuin se onkin, niin en todella enää tiedä mikä voisi tuntua hyvältä.

    Voit tuntea ylpeyttä itsestäsi sellaisenaan. Jokaisella ihmisellä on joku tieto, taito, lahja, sinullakin, ehkä et ole huomannut sitä. Ja kukaan ei ole seppä syntyessään, esim. piirtämisen harjoittelu voi kestää vähän aikaa tai mikä tahansa. :)

    Oletko koittanut selvittää alaa mikä on Oikea sulle, mikä tuntuu hyvälle juuri sinulle. Opintotuki ja opintolaina kattaisivat opiskelun ajan elämää vähän. Ja iltaopintojakin saattaa Osa olla opintotuellisia.

    Ei heti voi tietää mistä pitää, ne tulevat ajan kanssa mieleen. Kirjoita ns. aarrekartta vähänkin ne mitkä kiinnostaa.

    Vuosia eläminen pienellä rahalla on vaikeaa, mutta oikea ala ja kivat harrasteet voisi viedä vähän parempaan. 2-3 vuotta ei ole pitkä aika koulussa ja itsenäisempääkin työtä voisi toiminimellä tehdä jos ei halua toisen palkkalistoille. Kannattava ala silti, että tienaa. Koulusta ei saa ottaa stressiä, menee se omallakin painollaan. Väärälle alalle ei kannata lähteä edes .. miettii oikean

    Voi harkita rauhassa mitä haluaa, ja mikä tuntuu hyvälle. (?)

    Tää oli vaan joku vinkki

    Äänestä

  • ,,, kirjoitti:

    ..juu ja kannattaa hakea tukea siihen oikean ammatin valintaan.
    Ja miettiä harrastusta jossa on ihmisiä, mutta joka ei maksa.

    Äänestä

että kannattaisko käydä vaikka psykologin juttusilla, vai oletko jo käynyt?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-katkero- kirjoitti:

En osaa enää ajatella positiivisesti juuri mistään. En itsestäni, en tulevaisuudestani, en maailmasta.

Kaikki näyttäytyy minulle hyvin vastenmielisenä tai yhdentekevänä. Olen syvästi katkeroitunut ja sisimmässäni tullut erittäin epäsosiaaliseksi.

Tiedän että nämä tunteet kuluttavat minua, eikä niistä ole mitään hyötyä, mutta miten ajatella positiivisesti?

Tilanne ahdistaa minua, koska tämä on lamauttanut minut lähestulkoon kokonaan. En jaksa enää tehdä mitään, koska tuntuu että missään ei ole mitään mieltä. Jopa nyt tekisi mieli lopettaa tämä kirjoittaminen, koska en osaa siirtää tunnetta tekstiksi.

Kun ei ole positiivisia kokemuksia, niin silloin maailmankuvansa ja minuutensa rakentaa pettymyksille. Mutta tällä tavoin ei mikään ikinä muutu. En vain kykene enää muuhunkaan.

Miten helvetissä tässä enää koskaan pystyy ajattelemaan positiivisesti mistään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu