mitä pelkäät?

Lapsena muistan pelänneeni kolikolimiestä =) Taisi olla jonkin sortin luurankokummajainen, isommat sisarukset sillä pelottelivat.

Näin aikuisena pelot ovat muuttuneet ja ovat monimutkaisempia.
Epin suhteen suurin pelkoni on menettämisen pelko. Pelko, että kohtaus tuhoaa jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta aivoissani. Ammattitaidon menetys ja persoonan muuttuminen lienevät mörköjä sänkyni alla, eivätkä ne katoa vaikka aurinko nousee.

Ei oo mullakaan enää lapsuuden peikot niin mielessä (silloin pelkäsin avaruusolioita, ja niitä "Olipa kerran elämä"-sarjan viruksia, ne asui mun mielestä meidän saunan lauteiden alla...)

Nykyään pelkään ehkä eniten sitä, että jos mulle lapsia suodaan, niin onko ne terveitä. Sitä, että on, toivon tällä hetkellä eniten.

Joo, eli useimmiten esiintymistä ja isoja tilaisuuksia. Olen luonteeltani tosi sosiaalinen ja avoin, mutta esimerkiksi luokan edessä esiintymistä pelkäsin taannoin hirveästi käsien tärinän vuoksi. Kädet tärisee niin, etten saa kirjoitettua taululle. Sama nolo tilanne toistuu esimerkiksi skumppa-lasia kohottaessa. Häissä toi näyttää tollolta. Tai sama kahviloissa kahvikupin kanssa. Tarvitsen moiseen kaksi kättä, mikä ei aina ole mahdollista. Nooh... kyllä se aina huumorilla menee, mutta eiväthän ulkopuoliset sitä tiedä miks mun kädet tärisee.

Mua pelottaa se että saan slaagin lasteni kanssa puistossa, kaupassa, kotona jne. Eli oon kahden vaippapepun kanssa, keskenään enkä voi kantaa 100% huolta heidän turvallisuudestaan, kohtauksen pelossa.

Minä pelkään että läheisille sattuu jotakin kamalaa, vanhemmille, ystäville jne..

Epilepsian myötä olen alkanut pelätä kohtauksia, sekä sitä että epilepsia alkaa hallita elämääni! Pelkään etten koskaan hyväksy sairautta kohdalleni. Pelkään, etten uskalla tehdä haaveilemiani asioita, koska pelkään epilepsian pilaavan ne!
Pelkään että en jaksa hyväksyä sairautta, vaan jään mielummin vellomaan itsesääliin.
Semmosia pelkoja.