oikeudet

Puhutaan lapsen oikeuksista, vanhempien oikeuksista (mielestäni virheellisesti, koska pitäisi puhua velvollisuudesta)
Kysynkin, eikö isovanhemmalla ole mitään oikeuksia kun kysymyksessä on lapsen terveys ja hyvinvointi ?
Viikottain joudun taistelemaan vanhempia vastaan karkkien syöttämisessä jopa alle 2 vuotiaalle.
Minusta on kammottavaa, että ns. sivistyneet ja koulutetut vanhemmat voivat olla niin vastuuttomia lapsensa suhteen, että antavat hänelle karkkia ja muuta makeaa päivittäin ja KIELTÄVÄT ksylitolpurukumin pureskelun !
Ovatko he välinpitämättömiä vaiko tyhmiä ? Miksi eivät osaa ajatella lapsen hampaitten kuntoa ja eikö siitä puhuta nykyisin enää edes neuvolassa ?

Kenen on vika sitten, kun hampaat reikiintyy ja lapsi joutuu kärsimään asiasta koko loppuikänsä ?
341609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua lapsen kasvatukseen. jotkut vanhemmat sallivat sekaantumisen, toiset eivät.
hampaiden reikiintyminen on geeneistäkin kiinni ei pelkästään makean syöminen voi hampaita tuhota. purkka toisaalta saattaa tukkia lapsen suoliston jos lapsi sen nielaisee. ja aika useinhan se purkka mahaan päätyykin :)
minun mielestä teet hallaa perheelle kun kyseenalaistat vanhempien roolin. vanhemmilla on vastuu eikä ole oikein että kyseenalaistat heidän kasvatusmetodit.
vaikka itse en makeaa noin pienelle antaisi, ei se tarkota etteikö jotkut vanhemmat voisi antaa. se ei tee heistä huonoja vanhempia. olettaen tietenkin ettei kilotolkulla makeeta syötä lapselle.
mieti vähän käyttäytymistäsi. varmasti omat lapsesi kasvatit niinkuin parhaaksi koit. lastasi ja hänen puolisoaan voit neuvoa asiassa, mutta taisteleminen ei todellakaan ole sinun asiasi. taistelu paikallaan kun henki on kyseessä. älä puutu ellei todellakin ole sen aika...

Äänestä
  • eli mieluummin annan asian olla kuin yritän käännyttää vanhempia ajattelemaan asiassa lapsen etua !?
    Miten voin katsoa itseäni peiliin jos en ole edes yrittänyt auttaa lasta !
    Vanhempiako on vain suojeltava pahalta mieleltä vaikka kysymyksessä on lapsen terveys ?
    Tuollainen ajattelu ei vain mitenkään mahdu vanhaan harmaaseen päähäni.

    Eikö lapsella ole OIKEUS terveelliseen ja turvalliseen elämään ja vanhemmilla vastuu pitää huoli siitä että niin tapahtuu ? Myös isovanhemmat ovat vanhempia....

    Äänestä

  • Lapsella ei siis ole oikeuksia? Isovanhemmilla ei ole oikeuksia. Vain vanhemmilla on.

    Kuinka he valtaansa käyttävät. Hyppyyttämällä isovanhempia ja kohtelemalla lapsiaan väärin ihan isovanhempien kiusaksi. "Eí pelkkä makean syöminen voi hampaita tuhota".

    Kaikkialla muualla kyllä väitetään muuta, mutta nyt karkeista ei olekaan vaaraa. Isovanhempien mielipide on aina ammuttava alas.

    Lapset ovat sitkeitä, he kasvavat ja varttuvat. Huonokaan kasvatus ei pilaa lasta, jos hänellä on itsetuntonsa jäljellä. Isovanhemmat voivat sitä pönkittää ihailemalla varauksetta, kiittelemällä ja ylistämällä niinä harvoina hetkinä, jolloin vanhemmat sallivat tapaamiset. Se on isovanhempien oikeus.

    Äänestä

  • kommentoi kirjoitti:

    eli mieluummin annan asian olla kuin yritän käännyttää vanhempia ajattelemaan asiassa lapsen etua !?
    Miten voin katsoa itseäni peiliin jos en ole edes yrittänyt auttaa lasta !
    Vanhempiako on vain suojeltava pahalta mieleltä vaikka kysymyksessä on lapsen terveys ?
    Tuollainen ajattelu ei vain mitenkään mahdu vanhaan harmaaseen päähäni.

    Eikö lapsella ole OIKEUS terveelliseen ja turvalliseen elämään ja vanhemmilla vastuu pitää huoli siitä että niin tapahtuu ? Myös isovanhemmat ovat vanhempia....

    älä taistele, äläkä yritä "käännyttää". jokainen syöttää lapselleen mitä haluaa. jokainen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
    lapsen etu on se että lapsen vanhempien auktoriteettia ei kyseenalaisteta. (puutu asiaan vasta jos todellakin on aihetta, muutaman karkin syönti silloin tällöin ei oo niin haitallista kuin väität)
    myös isovanhemmat ovat vanhempia, mutta eivät kyseisen lapsen vanhemmat. lapsenlapsi on LAPSENlapsi ei siis sinun lapsesi...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mielestäni asia on niin tärkeä, että teen edelleen käännytystyötä, senkin uhalla että antavat minulle porttikiellon kotiinsa. Lasten hampaat ovat tärkeä osa lapsen terveyttä.
    Päivittäinen karkin syönti pienellä lapsella ei voi olla hyväksi. Boisin kuvitella, että juuri siksi lapset sairastelevat usein eivätkä syö oikeaa ruokaa kunnolla, silloin kun sitä heille tarjotaan. Usein se ruokailu näyttäisi olevan keksiä ja mehua.

    Omat lapseni ovat jo aikuisia (yli 30 v) ja hampaissa reikiä 0 ! Pidin huolen jo vauvasta saakka, että makeita ei syödä. Ovat ehtineet oppia sen aikuisena ihan hyvin eivätkä varmasti ole traumoja asiasta saaneet.

    itse olen kolmikymppinen ja ja ensimmäiset reiät tuli esikoista odottaessa.aina olen makeaa syönyt ,jo lapsenakin.
    Ei ole väliä syökö lapsenlapsesi karkkia vai muuta ruokaa hampaat kärsivät joka tapauksessa jos jatkuvasti jotain suuhunsa panee lyhyin väliajoin-toisekseen lapsen lapsesi hampaat vielä vaihtuvatkin.
    Tuskin sinun tekemä työsi on omien lasten hampaisiin vaikuttanut=)
    eiköhän nykymummojen tulisi keskittyä olemaan lastenlasten henkinen ilo ja voimavara. sille sun pikkuiselle voi joskus tulla muutakin ongelmaa kun reikäiset hampaat ja silloin tervejärkinen mummo on kultaa=)
    en usko, että porttikieltoa saat, mutta huvitusta varmasti herätät.
    laitahan asiat tärkeysjärjestykseen.ehkä olisit parempi huolehtimaan perheen jaksamisesta olemalla apuna.tee vaikka terveellistä ruokaa kitinän sijaan

    Jos olet lasesi noin hyvin kasvattanut, niin miksi hän ei jatka samaa rataa? Oliko asiassa sittenkin jotain, jota et tiennyt, ja lapsi sai trauman.
    Nyt antaa oman lapsen syödä namia kaiken aikaa.

    Ääripäästä toiseen. Ei hampaitten kunto saa teidän perheitä erottaa. Ajattele nyt vähän, suhteessanne on niin paljon muutakin, että et saa kaataa sitä hampaitten hoitoon. Ehkäpä siinä perheessä pestään hampaita tavallistakin tarkemmin.

    Äänestä

  • tytsy kirjoitti:

    itse olen kolmikymppinen ja ja ensimmäiset reiät tuli esikoista odottaessa.aina olen makeaa syönyt ,jo lapsenakin.
    Ei ole väliä syökö lapsenlapsesi karkkia vai muuta ruokaa hampaat kärsivät joka tapauksessa jos jatkuvasti jotain suuhunsa panee lyhyin väliajoin-toisekseen lapsen lapsesi hampaat vielä vaihtuvatkin.
    Tuskin sinun tekemä työsi on omien lasten hampaisiin vaikuttanut=)
    eiköhän nykymummojen tulisi keskittyä olemaan lastenlasten henkinen ilo ja voimavara. sille sun pikkuiselle voi joskus tulla muutakin ongelmaa kun reikäiset hampaat ja silloin tervejärkinen mummo on kultaa=)
    en usko, että porttikieltoa saat, mutta huvitusta varmasti herätät.
    laitahan asiat tärkeysjärjestykseen.ehkä olisit parempi huolehtimaan perheen jaksamisesta olemalla apuna.tee vaikka terveellistä ruokaa kitinän sijaan

    Siis syötätkö itse lapsillesi ruuan asemasta vaikka karkkia, jos ajattelet, ettei ole väli mitä he syö ?

    Maitohampaitten kunto vaikuttaa pysyvien hampaiden kuntoon.

    Äiti voi vaikuttaa lapsensa hampaiden kuntoon jo siinä vaiheessa kun odottaa lasta. Se tapahtuu niin, että omat hampaat hoidetaan kuntoon ja pidetään kunnossa. Lapsen synnyttyä äidillä on hyvin suuri rooli siinä, missä kunnossa lapsen hampaat tulevat olemaan, eli KYLLÄ siihen voi vaikuttaa. Hampaiden hoitaminen ja ruokatottumukset määräävät hyvin pitkälle hampaiden kunnon.

    Äänestä

  • kommentoi kirjoitti:

    Mielestäni asia on niin tärkeä, että teen edelleen käännytystyötä, senkin uhalla että antavat minulle porttikiellon kotiinsa. Lasten hampaat ovat tärkeä osa lapsen terveyttä.
    Päivittäinen karkin syönti pienellä lapsella ei voi olla hyväksi. Boisin kuvitella, että juuri siksi lapset sairastelevat usein eivätkä syö oikeaa ruokaa kunnolla, silloin kun sitä heille tarjotaan. Usein se ruokailu näyttäisi olevan keksiä ja mehua.

    Omat lapseni ovat jo aikuisia (yli 30 v) ja hampaissa reikiä 0 ! Pidin huolen jo vauvasta saakka, että makeita ei syödä. Ovat ehtineet oppia sen aikuisena ihan hyvin eivätkä varmasti ole traumoja asiasta saaneet.

    Suuremmaksi osaksi hyvästä hammasluusta.
    Olen 62 vuotias ja kaikki omat hampaat on.-Jopa
    kaksi maitohammasta!-Sain tietää niistä vasta vähän alle kaksikymppisenä hammaslääkäriltä.
    Eivätpäs olleet edes heiluneet ja rautahammasaihiot leikattiin pois ikenistä,jonne olivat jämähtäneet.
    Oliko lapsuudessa edes hammasharjoja?
    Tuskin kovin kummosia.Ja nytkin tuppaa unohtumaan tuo hampaitten pesu.
    Ensi viikolla hammaslääkäriin tarkistuttamaan,josko olisi taas pönkitettäviä
    hampaita.Jospa en tarvitsisi tekereita eläissäni.

    Äänestä

mitkä mielestäsi ovat vanhempien oikeuksia????

Äänestä
  • Karkin syöminen ei hampaita tuhoa vaan bakteeri.

    No muuten mielipiteeni on kyllä se, että ihmettelen, jos vanhemmat ovat noin välinpitämättömiä, melkein tuntuu liioitellulta koko juttu.

    Ksylitolia saa myös pastilleina, sopisko ne paremmin, jos purukumia vieroksuu?

    Pastillit ovat siis sellaisia, missä 90% ksylitolis. Saa apteekeista ja joistain päivittäistavarakaupoistakin.

    Mulla tianne täysin päinvastainen. Isovanhemmat olis tuputtamassa makeaa kokoajan ja jopa salaa vanhemmilta, sit kun lapsi syö ksylitolipillereitä, niin heidän mielestään opetamme lapselle pienestä pitäen syömään lääkkeitä (!)

    Tilanteenne kuitenkin on se, että olet mielipiteesi sanonut, jankuttaminen on turhaa. Vanhemmat ovat kuitenkin ne, jotka päättävät, miten asia hoidetaan... Sinä olet lapsesi kasvattanut, joten nauti nyt kasvatuksesi tuloksista ;)

    Äänestä

  • miniä minäkin kirjoitti:

    Karkin syöminen ei hampaita tuhoa vaan bakteeri.

    joudumme muutenkin katselemaan sivusta, kuinka lastenlapsi kärsii, kun sekaantua ei saa. Nuo karkkiasiat ovat kuitenkin onneksi vain tosi pikkuisia ongelmia, kun ajatellaan mitä kaikkea muuta, henkisiä ongelmia, voi syntyä ja lapsi sitten joutuu kärsimään...

    Äänestä

  • vanhempien oikeus on tavata lastaan ertilanteen sattuessa. MUTTA vain, jos siitä ei koidu haittaa ja vahinkoa tai vaaraa lapselle. Eli lapsen etu on siinäkin huomioitava.

    Äänestä

  • miniä minäkin kirjoitti:

    Karkin syöminen ei hampaita tuhoa vaan bakteeri.

    No muuten mielipiteeni on kyllä se, että ihmettelen, jos vanhemmat ovat noin välinpitämättömiä, melkein tuntuu liioitellulta koko juttu.

    Ksylitolia saa myös pastilleina, sopisko ne paremmin, jos purukumia vieroksuu?

    Pastillit ovat siis sellaisia, missä 90% ksylitolis. Saa apteekeista ja joistain päivittäistavarakaupoistakin.

    Mulla tianne täysin päinvastainen. Isovanhemmat olis tuputtamassa makeaa kokoajan ja jopa salaa vanhemmilta, sit kun lapsi syö ksylitolipillereitä, niin heidän mielestään opetamme lapselle pienestä pitäen syömään lääkkeitä (!)

    Tilanteenne kuitenkin on se, että olet mielipiteesi sanonut, jankuttaminen on turhaa. Vanhemmat ovat kuitenkin ne, jotka päättävät, miten asia hoidetaan... Sinä olet lapsesi kasvattanut, joten nauti nyt kasvatuksesi tuloksista ;)

    nimenomaan karkin syöminen tuhoaa ne hampaat mikäöli lapsi on saanut sen bkteerin alle 3 vuotiaana. Jos vältetään karkkia, se bakteeri ei sinällään pääse niitä hampaita tuhoamaan. Sokeri ja makea ja hapokas on sille bakteerille nimenomaan se elinehto.

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    vanhempien oikeus on tavata lastaan ertilanteen sattuessa. MUTTA vain, jos siitä ei koidu haittaa ja vahinkoa tai vaaraa lapselle. Eli lapsen etu on siinäkin huomioitava.

    niin huomaat ettei vanhemmilla ole välttämättä edes tätä oikeutta, vaikka lapsenkin etu tapaamisia vaatisi

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    vanhempien oikeus on tavata lastaan ertilanteen sattuessa. MUTTA vain, jos siitä ei koidu haittaa ja vahinkoa tai vaaraa lapselle. Eli lapsen etu on siinäkin huomioitava.

    Vai on vanhemmillakin oikeus tavata lastaan.
    Eipäs nyt höpötetä sentään.
    Lapselle ei pitäisi tulla suurtakaan vaaraa vanhempiensa tapaamisesta. Ennemminkin hän jää heitteille, jos eivät vanhemmat ilmaannu paikalle.

    Äänestä

  • huoh kirjoitti:

    myös vanhemmat voivat aiheuttaa, kuten esim. lapsen hengen menetyksen. Joten on AINA katsottava lapsen etua myös tapaamisoikeudessa.
    Avaa silmäsi !

    Äänestä

  • vaaraa.... kirjoitti:

    myös vanhemmat voivat aiheuttaa, kuten esim. lapsen hengen menetyksen. Joten on AINA katsottava lapsen etua myös tapaamisoikeudessa.
    Avaa silmäsi !

    Että vanhemmalle myönnetään tapaamisoikeudet omaan lapseensa, vai? Mites multa on synnärillä mennyt tommonen ohi kokonaan? Myönnetäänkö ne automaattisesti kaikille uusille vanhemmille, vai miten se kaytäntö sinusta menee? Mulle ei oo ainakaan mitään lappuja näytelty; arkistoidaanko moiset päätökset johonkin? Kai mulla pitäisi oola tiedossa, jos mua ja perhetäni koskien on tehty päätöksiä? En oo kuullut kyllä muidenkaan olleen tekemisissä moisten tapaamisoikeuksien kanssa, ellei ole kyseessä huostaanotto. Ja ne on sitten taas asia ihan erikseen.

    :D

    Kokeile miettiä asiaa uudelleen. Kukaanhan ei ole sanonut, etteivätkö vanhemmat voi aiheuttaa lapselleen vaaraa (suurinta), mutta loppu-höpötykset olikin sitten sitä itteään :D

    Äänestä

  • ;=D kirjoitti:

    ja mitään tapaamisoikeuksia ei ole sovittu. No, se tarkoittaa vain sitä, että eronne ei ollut riitaisa ja lapsista ei tarvinnut myöskään riidellä ja kykenitte sopimaan tapaamiset ilman eri sopimusta. Onneks olkoon, kaikilla ei käy niin hyvin ja joudutaan siihen riitatilanteeseen ja tapaamisoikeuksista kiistelyyn.
    Silloin katsotaan vanhempien oikeudet joskus jopa lakituvassa saakka.
    Itsekkin olen onnekas, että en ole joutunut kokemaan eroa enkä lapsista riitelyä.

    Erotilanteestahan aloittaja puhui. Sinä puhut jostain synnäreistä, Minä en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta halusin selventää jotain tapaamisoikeudesta ja sen määräämisestä.

    Äänestä

Kovinpa on pienet ympyrät elämässäsi kun moisesta jaksat huolta kantaa... Sinulla ei todella ole minkäänlaisia oikeuksia puuttua kasvatukseen, kun on kyse noin pienestä asiasta. Herää kuitenkin kysymys, miksi eivät anna syödä ksylitolipurkkaa? Mutta jätä jo moisen murehtiminen ja keskity elämään.

Äänestä
  • Elämäni ympyrät ovat kovinkin laajat, mutta siitä huolimatta en pidä vähemmän tärkeänä sitä, missä kunnossa lastenlasteni hampaat ovat ja tulevat olemaan.
    Hampaiden kunto vaikuttaa ihmisen koko terveydentilaan koko elämän ajan. Eli hampaat ovat erittäin tärkeä osa ihmisen hyvinvointia.
    Eli se ei ole mikään pikkuasia.

    Huomautan myös, että hampaista huolehtiminen ei liity mitenkään KASVATUKSEEN !

    Äänestä

  • mummelilta kirjoitti:

    Elämäni ympyrät ovat kovinkin laajat, mutta siitä huolimatta en pidä vähemmän tärkeänä sitä, missä kunnossa lastenlasteni hampaat ovat ja tulevat olemaan.
    Hampaiden kunto vaikuttaa ihmisen koko terveydentilaan koko elämän ajan. Eli hampaat ovat erittäin tärkeä osa ihmisen hyvinvointia.
    Eli se ei ole mikään pikkuasia.

    Huomautan myös, että hampaista huolehtiminen ei liity mitenkään KASVATUKSEEN !

    kasvatukseen. Voit tietysti jatkaa huomauttelua ja asiasta puhumista (yritä olla kuitenkin nalkuttamatta ;)) mutta tosiasia on että vanhemmat tekevät päätökset joihin isovanhempienkin on myönnyttävä.
    Ihmettelen, kuten moni muukin, että yleensä tämä asia on toisinpäin, mummut ja papat lahjoo pilttejä karkilla ja pullalla. Luulisi tosiaan tämän sukupolven olevan jo niin valistunut ettei karkilla ja herkuilla kyllästä lasta ja että xylitoli on tervellistä ja hyväksi todettua.
    Meillä olemme 7kk kanssa aloittaneet hammasharjauksen opettelemisen kun tuossa jouluna sai ensimmäiset hampaansa. Vielä ei ole sosetta makeampaa saanut ja kyllä koitetaan vältää viimeiseen asti, ettei tulisi samanlaista sokeririippuvuutta kuin vanhemmillaan on (heh).
    Ja mitä siihen vanhempien ja isovanhempien väleihin tulee, kannatta miettiä, jos vanhemmat ovat äkkipikaisia, voi jostain asiasta huomauttelu ja toistuva marmatus hiertää välejä niin, ettei mummulaan enää lasta viedäkään. Näin siis kärjistetysti. Yritä rakentavaa keskustelu, muuta neuvoa ei voi antaa, sillä itse olisin myös huolissani lasten terveydestä.

    Äänestä

Ota asia varovasti esille ko vanhempien kanssa. Hienotunteisuus ja varovaisuus on valttia.

Yleensä näillä palstoilla valitetaan sitä, että isovanhemmat syöttävät lapsille jos jonkinlaista makeaa, joskus siis toisinkin päin. Itse en kyllä antaisi purukumia alle 2-vuotiaalle, enkä ehkä alle 3-vuotiaallekaan, vaikka olisi kyse ksylitolipurukumista. Nielevät vain purkan ja se ei ole hyväksi. Ksylitolipastillit ovat mielestäni parempi vaihtoehto. Vie seuraavalla kerralla tuliaiseksi ksylitolipastilliaski (täysksylitolipastilleja, ei mitään ksylitolikarkkeja) ja ohjeistuksena yksi pastilli aterian jälkeen.

Meillä lapset oppivat ksylitolipastillin käytön päiväkodissa (vanhemmat maksoivat n. 5€/lapsi/vuosi ja pk osti tavaran tukusta), ihan pienimmille pastilleja ei käsittääkseni annettu. Kotona alettiin mankua myös pastillia, ja niitä onkin aika usein tarjolla.

Äänestä
  • "Ota asia varovasti esille ko vanhempien kanssa. Hienotunteisuus ja varovaisuus on valttia."

    Luulisi, että kysymys on villieläimistä tai talibanterroristeista.

    Eikö nyt ihmiset voi keskenään edes puhua normaalisti. Ja onko lapselle sitten annettava makeisia, jos siitä noin iso haloo pitää nostaa?

    Itse en antanut omille lapsenlapsilleni karkkia kuin jouluna. Jos olivat minulla hoidossa, oli namina hedelmät ja jogurtti. Ikinä en ole heille purkkaa ostanut. Ei ole edes tullut mieleen.
    Kun ei karkkia lapselle jatkuvasti osta, ei hän sitä erityisesti haluakaan, eikä kaipaa.

    Miniäni ja tyttäreni eivät liioin ole ikinä kuulustellet, mitä olen lapsille syöttänyt. Ei ole erityisohjeita annettu, paitsi allergisen pojan kohdalla, jonka suun limakalvot menivat riekaleiksi appelsiinista ja tomaatista.
    Eipä tehnyt mieleni salaa näitä hänelle tuputtaa.

    Rauhoittukaa nyt.

    Äänestä

  • isoäidin iässä kirjoitti:

    "Ota asia varovasti esille ko vanhempien kanssa. Hienotunteisuus ja varovaisuus on valttia."

    Luulisi, että kysymys on villieläimistä tai talibanterroristeista.

    Eikö nyt ihmiset voi keskenään edes puhua normaalisti. Ja onko lapselle sitten annettava makeisia, jos siitä noin iso haloo pitää nostaa?

    Itse en antanut omille lapsenlapsilleni karkkia kuin jouluna. Jos olivat minulla hoidossa, oli namina hedelmät ja jogurtti. Ikinä en ole heille purkkaa ostanut. Ei ole edes tullut mieleen.
    Kun ei karkkia lapselle jatkuvasti osta, ei hän sitä erityisesti haluakaan, eikä kaipaa.

    Miniäni ja tyttäreni eivät liioin ole ikinä kuulustellet, mitä olen lapsille syöttänyt. Ei ole erityisohjeita annettu, paitsi allergisen pojan kohdalla, jonka suun limakalvot menivat riekaleiksi appelsiinista ja tomaatista.
    Eipä tehnyt mieleni salaa näitä hänelle tuputtaa.

    Rauhoittukaa nyt.

    Itse en koskaan antanut omille lapsilleni karkkia ja en tule antamaan niitä lastenlapsillekkaan. En kenenkään lapsille.
    Karkit voi korvata monella muulla asialla ja kun lapset eivät ole tottuneet mummolta niitä karkkeja saamaan, eivät he niitä osaa kaivatakkaan mummolassa ollessaan.

    Äänestä

  • periaate kirjoitti:

    Et antanut lapsillesi ikinä karkkia, nyt lapsesi kompensoi antamalla lapsilleen liikaa karkkia. Niin se vaan menee, usein lapset korjaavat vanhempiensa virheet menemällä toiseen, yhtä huonoon ääripäähän omien lastensa kanssa.

    Et oikeasti voi tehdä asialle paljoakaan, ja jos yrität, teet vielä paljon enemmän vahinkoa kuin ylenmääräinen karkinsyönti. Enintään voit koittaa hienovaraisesti vähentää vahinkoa purkan ja hampaiden pesun lisäämisellä. Karkin syöntiä et voi vähentää, sitä voit vain lisätä... Kun seuraavan kerran nalkutat/saarnaat asiasta, mietipä sitä että todennäköisesti nalkutus ärsyttää ja saa lapsesi ostamaan *entistä enemmän* karkkia lapsenlapsillesi. Jos et sitä halua, älä aiheuta sitä!

    Äänestä

  • karkkihammas kirjoitti:

    ko. lapseni ei ole katkera siitä, ettei ole saanut karkkia lapsena, hän on kiitollinen ettei ole reikiä hampaissa. Ehkä olisin saanut olla leväperäisempi tuossa asiassa ja antanut niitten hampaitten reikiintyä. Ehkä mies olisi nyt tiukempi vaimolleen tuosta karkkien ostamisesta ja lapsille syöttämisestä.
    En halunnut sanoa, että se karkkien syöttäjä on lasten äiti koska en halunnut tästä syntyvän miniä-anoppi -sotaa.
    Nyt kuitenkin niin käy ja tärkeä asia jää paskanjauhannan alle.
    Eli omalta kohdaltani lopetan tähän.
    Kiitokset kommenteista ja koittakaa nyt kuitenkin huolehtia myös lastenne hampaista muun hyvinvoinnin ohella. Hampaat on tärkeä osa terveyttä.
    Lasten hampaat on siksikin lähellä sydäntäni, että olen vuosia joutunut näkemään niin surkeita purukalustoja lapsilla ja usein jo ekaluokalla on hammaskalusto lähes musta reikiintymisen takia.
    Sitä parkunaa ja tuskaa on vaikea katsella vierestä.

    Äänestä

En ikimaailmassa olisi antanut alle 2 vuotiaalleni purukumia. Tiettyjä karkkeja hän sai ja nekin tarkoin valittuja... syy: purkumi ja tietyt sitkeät hedelmäkarkit voivat jäädä kurkkuun ja aiheuttaa tukehtumisen. Xylitol-purukumin sijaan ostin helposti liukenevia karkin makuisia Xylitol-karkkeja ja ja jauhomaisia pastilleja.
Vanhimmaiseni täyttää ihan pian 18 v, ei reijän reikää ikinä, kuten ei pikkusisaruksillaankaan vaikka ovatkin karkkia, limpparia ja muuta makeaa saaneet säännölliseen.

Äänestä
  • "Vanhimmaiseni täyttää ihan pian 18 v, ei reijän reikää ikinä,"

    en kyllä usko, meillä oli maitohampaissakin.

    nyt ovat neljä 35-37 vuotiaita, ei kuulemma paremmin ole reikiä.

    aloittivat syömään karkkaa kesällä leikkipaikoilla,
    kun vanhin oli 4,5 v.

    Xylitolia meillä ei uskalleta käyttää ??
    Kun siitä saatava tieto on hyvin heikkoa ja toiseksi, kun se aiheuttaa elämillekin ongelmia,
    miksi ei voisi häiritä ihmistenkin sokeritasapainoa.
    Suomihan on sokeritautitilastoissa kärkimaita, Miksi ? onko Xylitol-syy ?

    Äänestä

  • Vanhimmaiseni täyttää ihan ... kirjoitti:

    "Vanhimmaiseni täyttää ihan pian 18 v, ei reijän reikää ikinä,"

    en kyllä usko, meillä oli maitohampaissakin.

    nyt ovat neljä 35-37 vuotiaita, ei kuulemma paremmin ole reikiä.

    aloittivat syömään karkkaa kesällä leikkipaikoilla,
    kun vanhin oli 4,5 v.

    Xylitolia meillä ei uskalleta käyttää ??
    Kun siitä saatava tieto on hyvin heikkoa ja toiseksi, kun se aiheuttaa elämillekin ongelmia,
    miksi ei voisi häiritä ihmistenkin sokeritasapainoa.
    Suomihan on sokeritautitilastoissa kärkimaita, Miksi ? onko Xylitol-syy ?

    Totta kun vaan on, vanhin kohta 18, seuraavat 16, 13 ja 10. Ei yhtä ainoaa reikää kenelläkään. Tosin ei minullakaan 25 vuoteen!
    Eikä olla mitään himoharjaajia. Välillä ihan hävettää kuin huonosti meillä hampaat harjataan.
    Karkkia meillä syödään aika vähän, mutta viikottain, sokeripitoisia mehuja tai limppareita on tarjolla päivittäin.
    Ilmeisesti meillä on kova hammasaines. Ihmetelleet ovat hammaslääkäritkin.

    Itsestäni tulee tämän vuoden aikana mummo, mutten aio olla lapsenlapseni suun vartija. Uskon, että tyttäreni osaa hoitaa asian oikein.

    Xylitolista... epäterveellistä sekin on liiallisuuksiin syötynä. Rajansa kaikella.

    Äänestä

nimessä antaa purukumia. Haluatko, että lapsi tukehtuu tai saa suolisto-ongelmia? Lisäksi ksylitolia ei saa antaa alle 3-vuotiaalle: se on sokerialkoholia, ja sillä on laksatiivinen vaikutus. Noin pienet voivat saada vakavia ongelmia ripuloidessaan.

Äänestä
  • jopa päiväkoti antaa ksylitolia purkkana ja pastillina.
    Klinkitä mistä tuo tieto on?

    En itse vastusta valvonnan alla annettua purukumia tai ksylitolia.
    MUTTA joka ruoan jälkeen anettuna opettaa viimeiseen makeaan ja näin pedataan tottumus ja tapa syödä makeaa.

    Olen sivusta seuraava mummu.

    Äänestä

Näköjään koko ketju sisältää vain lapsen hampaiden pesun ja huollon.
Sekö kasvatuksessa ja isovanhempien osuudessa on tärkeintä?

Luulisi, että koko elämä on järjestyksessä, jos ei ole yhtäkään reikää. Hammashuolto nyt kuitenkin on Suomessa hyvällä tolalla. Kyllä lapset muutakin tarvitsevat kuin ehjät hampaat.

Äänestä
  • he tarvitsevat MYÖS ehjät hampaat ! Heillä on siihen oiekus ja meillä vanhemmilla velvollisuus pitää huoli että näin tapahtuu !
    Ei se niin suuri vaiva voi olla !!!???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

isovanhempana ? kirjoitti:

Puhutaan lapsen oikeuksista, vanhempien oikeuksista (mielestäni virheellisesti, koska pitäisi puhua velvollisuudesta)
Kysynkin, eikö isovanhemmalla ole mitään oikeuksia kun kysymyksessä on lapsen terveys ja hyvinvointi ?
Viikottain joudun taistelemaan vanhempia vastaan karkkien syöttämisessä jopa alle 2 vuotiaalle.
Minusta on kammottavaa, että ns. sivistyneet ja koulutetut vanhemmat voivat olla niin vastuuttomia lapsensa suhteen, että antavat hänelle karkkia ja muuta makeaa päivittäin ja KIELTÄVÄT ksylitolpurukumin pureskelun !
Ovatko he välinpitämättömiä vaiko tyhmiä ? Miksi eivät osaa ajatella lapsen hampaitten kuntoa ja eikö siitä puhuta nykyisin enää edes neuvolassa ?

Kenen on vika sitten, kun hampaat reikiintyy ja lapsi joutuu kärsimään asiasta koko loppuikänsä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu