Mikä tärkeintä mäkihypyssä

Valmentajat pääsevät

mediaan juoruamaan ja kertomaan ilmanaikuisia juttuja.

Media on ihan persiistä. Miksi ryntäilee ja kertovat kaiken paskan.

Älä osta Iltasanomaa ja Iltalehteä.

1

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menee kuin

      .. yrityksissä nykyisin: tilinpäätös osoittaa x-milardin voittoa ja se joka on osallistunut voiton tuottamiseen, saa lähteä, johto jää paistattelemaan julkisuuteen.

      Eiköhän järkevämpi kritiikkipalaveri olisi ollut paikallaan ja rakentavampi tapa hoitaa asia. Marvailan tapa toimia tässä jutussa osoittaa, että Harri osaa kyllä hypätä, mutta johdon tapa hoitaa asioita rakentavasti on pahasti hakusessa.
      Ai niin, eihän ne kykene näkemään omassa toiminnassaan mitään parantamisen varaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4602
    2. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      180
      1867
    3. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1570
    4. Kerro todelliset motiivit

      kaivattuasi kohtaan?
      Ikävä
      122
      1081
    5. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      1026
    6. Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan

      Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️
      Ikävä
      16
      1011
    7. Sunnuntain terveiset kaivatulle

      Mitä ajattelet hänestä tänään? Mitä haluaisit sanoa hänelle?
      Ikävä
      78
      923
    8. Hyvää huomenta!

      Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as
      Ikävä
      78
      852
    9. Miks et tahtonut

      Enää nähdä? Haluaisin ymmärtää
      Ikävä
      47
      843
    10. Mulla on tarkat korvat

      Kuulin sun äänen ihan selvästi.
      Ikävä
      4
      808
    Aihe