Maksukehotus 7 kk sitten suljetusta liittymästä

Minulla oli viime kesään saakka Kolumbuksen liittymä, jonka suljin juuri näiden laskutusongelmien takia.

Nyt postilaatikkoon oli tipahtanut maksukehotus (yli 20 € laskusta). En ole saanut kuitenkaan tällaista laskuakaan. Olisi kiva että olisi jonkinlainen laskuerittely tullut, että tietäisi mistä lasku koostuu.

Koska Elisan laskutus sotkuuntui ennen liittymän sulkemista en pystynyt liittymää sulkiessa mistään tarkistamaan jäikö minulle laskua maksettavaksi. Minulla oli käytössä verkkolasku, joita ei sotkujen takia kuitenkaan saanut auki verkkosivuilta. En huolestunut vaikka loppulaskua ei liittymän sulkemisen jälkeen kuulunut, sillä minulla oli puheaikaa 5 € / kk, joka usein kattoi kuukauden puheluni. Siksikin tuo maksukehotuksen laskun summa tuntuu käsittämättömältä.

Onko Elisa lähetellyt muillekin aivan tuulesta temmattuja laskuja ja MAKSUKEHOTUKSIA vai onko kyseessä taas jotkut palvelunumerot, joita haluavat laskuttaa vuosien päästä?

Miten asiaa voisi selvittää kun asiakaspalveluunkaan ei pääse? Varmasti en maksa laskua ennen kuin saan erittelyn siitä mitä minulta laskutetaan!
2766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kannata maksaa ennekuin ELisa on selittänyt tarkkaan mistä on kyse ?

Tee kirjelmä/reklamaatio heille. Heidän on pakko vasta sinulle.
Eivätkä he voin laittaa perintään !!

Perinnässä on varmasti monen Elisan entisen asiakkaan laskuja.

Äänestä

Elisan "laskutus-uudistus" laskenut palvelun pohjamutiin.
-Laskutukset heittää eikä pidä paikkaansa aina.
-Puhelinpalvelun jonotus ajat 15-50 minuuttia.

esim: Maksoin laskuni normaaliasti. Parin viikon kuluttua tuli "maksuhuomautus" ( 5 euroa) laskun myöhästymisestä.
Ajattelin, että olenhan maksanut laskun, joten turhaa otan yhteytta Elisaan, kyllähän he sen huomaavat ja oikaseevat asia.
Noin viikkoa myöhemmin tuli "maksuhuomautuksen maksuhuomautus" maksamattomasta maksuhuomautuksesta ( ja lasku 10 euroa).
Kun heti soitin Asiakaspalveluun ( jonotus taisi kestää noin 45-60 minuuttia) selvisi kolmessa minuutissa aiheettomat "maksuhuomautukset"

Kiitos Elisa, onneksi ei mikään profeetta Elisa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soneran nykyinen asiakas kirjoitti:

Minulla oli viime kesään saakka Kolumbuksen liittymä, jonka suljin juuri näiden laskutusongelmien takia.

Nyt postilaatikkoon oli tipahtanut maksukehotus (yli 20 € laskusta). En ole saanut kuitenkaan tällaista laskuakaan. Olisi kiva että olisi jonkinlainen laskuerittely tullut, että tietäisi mistä lasku koostuu.

Koska Elisan laskutus sotkuuntui ennen liittymän sulkemista en pystynyt liittymää sulkiessa mistään tarkistamaan jäikö minulle laskua maksettavaksi. Minulla oli käytössä verkkolasku, joita ei sotkujen takia kuitenkaan saanut auki verkkosivuilta. En huolestunut vaikka loppulaskua ei liittymän sulkemisen jälkeen kuulunut, sillä minulla oli puheaikaa 5 € / kk, joka usein kattoi kuukauden puheluni. Siksikin tuo maksukehotuksen laskun summa tuntuu käsittämättömältä.

Onko Elisa lähetellyt muillekin aivan tuulesta temmattuja laskuja ja MAKSUKEHOTUKSIA vai onko kyseessä taas jotkut palvelunumerot, joita haluavat laskuttaa vuosien päästä?

Miten asiaa voisi selvittää kun asiakaspalveluunkaan ei pääse? Varmasti en maksa laskua ennen kuin saan erittelyn siitä mitä minulta laskutetaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu