Omaperäinen

Olen koettanut ilmastointiteippiä, mutta ei kestä kovan kulutuksen jaloissani, poppaskonstit eivät toimi koska tapaukseni harvinaisen sitkeä, Wartneria en voi käyttää koska syylät eivät yksittäisiä, ja nyt jalkasyyläongelmani on pahentunut: päkiässä on muutama yksittäinen jonka lisäksi kummallisia laajoja syyläalueita. Mitä ihmettä tässä pitää kokeilla? Lisäksi varpaissani on muodostuvia syyliä, voiko niitä jo hoitaa?
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

poikittaiholvi laskeutunut.

Äänestä
  • Ei minun luissani ole ongelmaa, enkä edes käytä korkokenkiä. Päkiäni iho vain on kriisissä. Kerran niiden muutamien syylien päälle muodostui tavallinen kovettuma(ei känsä) ja kun vihdoin sain sen pois, oli syylien ympärille muodostunut syylämäisiä laajoja alueita joiden iho on kuitenkin samanlainen kuin normaalisti, mutta muuten samanlaisia kuin syylät esimerkiksi "verisuonineen". Mietin olisiko esimerkiksi nesteistä tai voiteista apua joita olisi helppo käyttää eli levittää laajalle alueelle ja jotka eivät häiriintyisi mainitsemastani kovasta kulutuksesta eli liikkumisesta ja suihkuttamista? Vai onko muita apuja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jalkasyyläongelmani kirjoitti:

Olen koettanut ilmastointiteippiä, mutta ei kestä kovan kulutuksen jaloissani, poppaskonstit eivät toimi koska tapaukseni harvinaisen sitkeä, Wartneria en voi käyttää koska syylät eivät yksittäisiä, ja nyt jalkasyyläongelmani on pahentunut: päkiässä on muutama yksittäinen jonka lisäksi kummallisia laajoja syyläalueita. Mitä ihmettä tässä pitää kokeilla? Lisäksi varpaissani on muodostuvia syyliä, voiko niitä jo hoitaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu