mitä tehdä - ulkomaillekö?

Hei,

Minulla on seuraavanlainen ongelma. Olen pienenä lapsena muuttanut ulkomaalaiseni vanhempieni mukana Suomeen. Olen Suomessa asunut 25 vuotta ja ulkomailla vain noin kahdeksan, joten tunnen olevani vain ja ainoastaan Suomalainen. Ulkomaalaistaustastani johtuen poikkean kuitenkin Suomalaisista miehistä, olen pehmeämpi. Olen vuosien varrella huomannut että tämä on asia joka ei vetoa naisiin Suomessa ja siihen ovat kaatuneet ne harvat suhteet joita on ollut. Ystäväni mukaanlukien exäni kuitenkin vain sanovat että mun pitäs muuttaa ulkomaille jos haluan naisen. Maassa maan tavalla on ollut eräs peruste. Tämä asia masentaa mua aika ajoin hyvinkin paljon enkä tiedä miten suhtautua sellaiseen ysävään, joka sanoo tuolla tavalla kun tarvitsisin vain hieman lohdutusta. Ja onko asia tosiaan niin että mun on muutettava johonkin tuntemattomaan maahan ja aloitettava elämän siellä tyhjästä, vaikka elämäni ja kotimaani ovat täällä Suomessa. En kuitenkaan eroa ihonväriltään tai ulkonäöltään kovin paljon täällä asuvista, joten tiedän että ongelmani ovat lähinnä mun äijämäisyyden puuttumisesta. Mitä neuvoksi, olo on todella yksinäistä ja tunnen olevani hyljetty? :(
6675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin.

Laske yöpuulle mennessäsi pedillä sadasta-nollaan ja lausu sitten äänettömästi seuraava litania silmät suljettuina: Kun lasken sataan, herään, avaan silmäni, voin hyvin, tunnen itseni täysin terveeksi ja voin paremmin kuin koskaan ennen. Laskea voit miten haluat. Sitten lopuksi sano äänettömästi sama litania uudestaan ja avaat tietysti silmäsi sanojen avaan silmäni-kohdalla lopuksi sanat, sana-yhdistelmä: ja näin on. Kyllä se siitä sitte,-n.
Oikein hyvää kevään jatkoa, jatkova.

Äänestä

ulkomailla asumista. Luulisi, että sinua kiinnostaisi mennä edes joksikin aikaa vanhempiesi kotimaahan, tutustumaan juuriisi ja kulttuuriin. Siellä on varmaan sukulaisiasikin?

Minä olen lähtenyt Suomesta, vaikka olen syntyperäinen finski, ja en ole katunut lähtöä.
Suomessa en kertakaikkiaan löytänyt edes ystäviä ja tunsin itseni aina erilaiseksi, ei-hyväksytyksi.
Nyt asiat ovat ihan toisin. :-D

Äänestä
  • Minne sä sitten muutit ja kuinka paljon se kulttuuri siellä eroaa suomen vastaavasta? Eikä kaikilla välttämättä ole yhtä hyvä tuuri saada kavereita sun muuta.

    Äänestä

mielenkiintoista :) ite oon aina haaveillu asuvani ulkomailla. en oo koskaan käyny viroa ja ruotsia pidemmällä. myöskin ulkomaalaiset miehet kiinnostaa...

Äänestä

Minkämaalainen sä sitten olet ja mistä luulet, että muunmaalaiset naiset olisi jotenkin erilaisempia? Naisia on niin moneen lähtöön, että ihan varmasti sullekin löytyy täältä vielä sellainen. Minäkin etsin mukavia ja kilttejä naisia. Ne renttujen perään kuolaavat saavat mennä omia teitään.

Äänestä

Hassu juttu, minä taas olen ihan suomalainen nainen, ja koskaan en oikein ole ymmärtänyt suomalaisia miehiä enkä kovin paljoa pidä heidän käyttäytymis tavoistaan ym. Haluaisin kuitenkin vakituisen parisuhteen juuri suomalaisen miehen kanssa koska kulttuurieroista syntyvät erimielisyydet alkavat jo väsyttää.. Haluan että mies tietää mikä on salmiakki ja sauna jne. Olen siis seurustellut ulkomaalaisten kanssa enemmän senkin takia että olen asunut vuosia ulkomailla. Nyt sitten etsin suomalaista miestä joka olisi myös ulkomaalainen.
Pointtini on se että on varmasti muitakin naisia jotka tuntevat samoin kuin minä, joku heistä varmasti sinulle se sopiva. Ei kannata muuttaa tuon takia ulkomaille jos muuten täällä viihtyy.. Vaikka ymmärrän kyllä tunteesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


murtunut kirjoitti:

Hei,

Minulla on seuraavanlainen ongelma. Olen pienenä lapsena muuttanut ulkomaalaiseni vanhempieni mukana Suomeen. Olen Suomessa asunut 25 vuotta ja ulkomailla vain noin kahdeksan, joten tunnen olevani vain ja ainoastaan Suomalainen. Ulkomaalaistaustastani johtuen poikkean kuitenkin Suomalaisista miehistä, olen pehmeämpi. Olen vuosien varrella huomannut että tämä on asia joka ei vetoa naisiin Suomessa ja siihen ovat kaatuneet ne harvat suhteet joita on ollut. Ystäväni mukaanlukien exäni kuitenkin vain sanovat että mun pitäs muuttaa ulkomaille jos haluan naisen. Maassa maan tavalla on ollut eräs peruste. Tämä asia masentaa mua aika ajoin hyvinkin paljon enkä tiedä miten suhtautua sellaiseen ysävään, joka sanoo tuolla tavalla kun tarvitsisin vain hieman lohdutusta. Ja onko asia tosiaan niin että mun on muutettava johonkin tuntemattomaan maahan ja aloitettava elämän siellä tyhjästä, vaikka elämäni ja kotimaani ovat täällä Suomessa. En kuitenkaan eroa ihonväriltään tai ulkonäöltään kovin paljon täällä asuvista, joten tiedän että ongelmani ovat lähinnä mun äijämäisyyden puuttumisesta. Mitä neuvoksi, olo on todella yksinäistä ja tunnen olevani hyljetty? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu