Peruutuskamera

Moottorivene ryhmässä oli keskusteluketju
peruutuskamerasta. minä laitoin sinne oman
jatkokysymyksen, mutta en saanut vastauksia.
Nyt yritän tätä kautta.

Näkeekö peruutuskameralla linjataulut kuinka hyvin?
Kuinka pitkälle matkalle?
Minkälaisella kameralla?
Langaton vai langallinen?

Minun veneessäni on taaksepäin näkyvyys huono.
Se on epäkohta avomerellepäin ajettaessa.
Tosin Näenhän minä karttaohjelmasta missä
kohtaa väylää vene menee, mutta olisihan se
mukava katsoa linjataulujakin vaikka vain
kameran välityksellä.

Hyvää alkavaa kevättä.
91091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tavalliset peruutuskamerat on optimoitu peruutukseen. Peruutuksessa on tärkeää nähdä kohtalaisen laajasti ja lähelle. Niinpä niiden kuvakulmat ovat varsin laajoja jonka seurauksena linjataulu häviää kameran mielestä horisonttiin jo 100 metrin päässä. Ei siis toimi.

Toki videokameroita on muunkinlaisia, mutta hintakin on sitten erilainen. Tarvitaan muutama tuhat euroa kun peruutuskamera maksaa muutaman satasen.

Yleisesti olen sitä mieltä, että langatonta ratkaisua ei kannata käyttää paikalleen asennetussa laitteessa. Hinta on kalliimpi, laatu on huonompi ja sähköä tarvitaan kameraankin.

Äänestä
  • ja jos haluaa automaatin, niin ostaa autopilotin tai panee itse alulle oman ruorihenkilön. Kasvattaa ja kouluttaa.
    "ruorimies kurssi 330" ja sitten vaan ite kattelet.

    Äänestä

"Valvontakamera" nimikkeellä etsit kameran, itse olen huuto.netistä ostanut pari hyvää kameraa. Hintaa on yleensä muutama kymppi, tuohon käyttöön kannattaa kysellä kuvakulmaa eli riittävän kapea kuvakulma ("tele"objektiivi) koska laajakulmaisella ei näe kauempana olevia kohteita.

Noista "valvontakameroista" löytyy erlaisia polttovälejä, valitettavasti kaikki käytettyjen myyjät eivät ilmoita kuvakulmaa/polttoväliä tai eivät edes tiedä sitä.

Huom. ÄLÄ osta niitä pikkukameroita/langattomia minikameroita tuohon käyttöön, sellaisissa lähemmäs maitotölkin kokoisissa kuvanlaatu/hinta suhde on parempi ja niitäkin on aikapaljon käytettynä myynnissa (valvontakamerakäytöstä poistettuja).

Monitoriksi joku LCD-matkatelkka, esim. 7-10" telkkuja saa uutena muistaakseni reilu satasella ja käytettyjä saa välillä muutamalla kympillä.

Äänestä

Hanki taustapeili!

Äänestä
  • On sitäkin harkittu.
    Molemmille puolille,mutta niistä tulisi ylimääräinen haitta sivukansilla liikuttaessa.

    Ohjaamon katollekkin voisi laittaa,mutta sitten
    pitäisi yrittää tähystellä kiikarilla sitä
    peiliä.

    Äänestä

  • näkemäeste kirjoitti:

    On sitäkin harkittu.
    Molemmille puolille,mutta niistä tulisi ylimääräinen haitta sivukansilla liikuttaessa.

    Ohjaamon katollekkin voisi laittaa,mutta sitten
    pitäisi yrittää tähystellä kiikarilla sitä
    peiliä.

    vilkkuvalojen hankintaa, varsinkin nopeakulkuisissa veneissä vois olla paikallaan. Että tämmöstäkin on kuultu. Aikuisten oikeesti joissain "umpiperäisissä" moottoriveneissä näkyvyys taakse on heikko esim. satamaperuutuksissa, silloin peruutuskamera voi olla kohdallaan.

    Äänestä

.... juu en ole, mut tuli mieleen että jos sulla on läppäri matkassa aina niin liitä siihen videokamera.

Äänestä

Tilasin Thaimaasta muijan ja se käy ahteritäkillä napsii kuvia kun peruttelen ja juoksee sit näyttelee niitä, viive noin 5s ehkä 3s kun vähän potkii...

Äänestä
  • Tulit sitten kaapista ulos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkemäeste kirjoitti:

Moottorivene ryhmässä oli keskusteluketju
peruutuskamerasta. minä laitoin sinne oman
jatkokysymyksen, mutta en saanut vastauksia.
Nyt yritän tätä kautta.

Näkeekö peruutuskameralla linjataulut kuinka hyvin?
Kuinka pitkälle matkalle?
Minkälaisella kameralla?
Langaton vai langallinen?

Minun veneessäni on taaksepäin näkyvyys huono.
Se on epäkohta avomerellepäin ajettaessa.
Tosin Näenhän minä karttaohjelmasta missä
kohtaa väylää vene menee, mutta olisihan se
mukava katsoa linjataulujakin vaikka vain
kameran välityksellä.

Hyvää alkavaa kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu