Lämmittimen asennusta

Tarvisi saada lämmitin kiinni veneeseen, mutta kaipailisin vinkkejä asennusliikkeistä. Toki edullisia ja päteviä asentajia mieluiten =)
6785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se kummonen homma ole. Nallen venehuolto vois auttaa, Jollaksessa Sarvastossa.

Äänestä
  • Nyt on vaan tilanne se, että kaikkea ei ehdi tehdä itse tälle kesälle. Kysymykseni on siis aseteltu sen mukaan.

    Tuntuu olevan tuo itsetekemisen neuvominen näillä palstoilla vähän turhankin innokasta välillä vaikka kysyisi ohjeita räjäytystöihin.

    Linkkisi oli kyllä hyvä ja muitakin hyviä ohjeita näytti olevan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Nyt on vaan tilanne se, että kaikkea ei ehdi tehdä itse tälle kesälle. Kysymykseni on siis aseteltu sen mukaan.

    Tuntuu olevan tuo itsetekemisen neuvominen näillä palstoilla vähän turhankin innokasta välillä vaikka kysyisi ohjeita räjäytystöihin.

    Linkkisi oli kyllä hyvä ja muitakin hyviä ohjeita näytti olevan.

    No räjäytystyöt ne vasta simppeleitä ovatkin ;

    Luulenpa, että tee itse-ehdotukset tulevat jostakin kaukaa Kehä3:n ulkopuolelta, jossa olosuhteet usein ovat lähtökohtaisesti aivan toisenlaiset. Joillakin on jopa halleja veneille. Maaseudullahan on tyhjäksi jääneitä kalustovajoja pilvin pimein. (Oikein kadehdittaa.)

    Aika moni helsinkiläinen joutuu tekemään töitä venesataman talvisäilytyspaikassa tai parkkipaikalla, jolloin yön yli ei mitään irtonaista voi jättää mihinkään eikä ole useinkaan sähköä puhumattakaan lämmöstä.

    Onnistuuhan lämppärin asentaminen ulkonakin, mutta on aika tuskallista.

    Äänestä

  • panostaja 47 kirjoitti:

    Itse näen asian niin päin, että siellä tyhjien kalustovajojen alueella on tuskallista veneillä, kun niin pienet vesialueet.

    Äänestä

  • panostaja 47 kirjoitti:

    No räjäytystyöt ne vasta simppeleitä ovatkin ;

    Luulenpa, että tee itse-ehdotukset tulevat jostakin kaukaa Kehä3:n ulkopuolelta, jossa olosuhteet usein ovat lähtökohtaisesti aivan toisenlaiset. Joillakin on jopa halleja veneille. Maaseudullahan on tyhjäksi jääneitä kalustovajoja pilvin pimein. (Oikein kadehdittaa.)

    Aika moni helsinkiläinen joutuu tekemään töitä venesataman talvisäilytyspaikassa tai parkkipaikalla, jolloin yön yli ei mitään irtonaista voi jättää mihinkään eikä ole useinkaan sähköä puhumattakaan lämmöstä.

    Onnistuuhan lämppärin asentaminen ulkonakin, mutta on aika tuskallista.

    Eipä ole täällä ulkomailla Sisä-Suomessakaan hurraamista tilojen kanssa, joten kadehtimiseen ei ole syytä, ei ainakaan suureen sellaiseen! Jos joku tila löytyykin, menepä kysymään niin jopahan syttyy katoksen omistajan silmiin ihan uusi kiilto. Niinpä siinä jää isäntä ilman rahoja ja kippari ilman tiloja. Kai siellä etelässäkin löytyy tiloja isölla rahalla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PKS seudulta ? kirjoitti:

Tarvisi saada lämmitin kiinni veneeseen, mutta kaipailisin vinkkejä asennusliikkeistä. Toki edullisia ja päteviä asentajia mieluiten =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu