Sincero

Hei Sincero!!!
Olen pieni tumma nainen Etelä-Suomesta. Pitkä parisuhteeni päättyi pari vuotta sitten eroon ja sittemmin mieheni kuolemaan.
Kysyisinkin näetkö minulle mitään uutta tunteiden saralle keväälle tai kesälle, tai ylipäätään tulevaisuudessa.
Lisäksi kysyisin henkimaailman asioista. Menetin tyttäreni vuonna 2003 keväällä. Ja kysyisinkin miten hänellä menee tuonpuoleisessa sillä tunnen aika ajoin hänen johdattelevan itseäni sieltä "käsin" varsinkin silloin kun jotain "hyvää" tapahtuu minulle. (tapasin erään kauan ihailemani miehen tammikuun lopulla ja ihastuin suinpäin. Ja hänkin näytti ihastuneen minuun. Tuleeko tästä suhteesta mitään sen enempää??)
Kiitän jo etukäteeen vastauksestasi.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyttäresi näytti tyynen rauhalliselta. Oliko hänellä melko pitkät ( hiukan olkapään yli) vaaleat hiukset? Hän tuntui ottavan koko hiusmääränsä käsiinsä ja sijoittaa ne toiselle olkapäälle. Hymyillen kauniisti hän kertoo, että äiti, älä ole huolissasi, minulla on kaikki hyvin. Et uskokaan millaista elämä täällä on! Elämä ei suinkaan lopu kuolemaan vaan entistä upeampana täällä toisella tasolla.
Tyttäresi viihtyy näköjään kirjojen parissa, on rauhallinen ja tyytyväinen oloonsa siellä. Käy myös luonasi joka päivä. Hän hihkaisi että huomasit siis, että minulla on sormeni pelissä välillä..Tunnistatko tästä tyttäresi?

Ja muihin asioihin:

Suhteesta. Alussa vielä jonkin aikaa on odotettavissa kolistelua, tutustumista hiljalleen, lievää epävarmuutta toisesta, mutta kun menin aikajanassa eteenpäin vuoden lopulle niin siellä näkyi jo syvää tunnetta ja yhteenkuuluvuutta. Ei siis lainkaan hassumpaa.
Tuohon alun haahuiluun auttaisi, jos olisit hiukan aloitteellisempi, ellei hän ymmärrä olla. Tuli mielikuvia, että molemmat haluaisi sanoa toisellee tästä ihastumisesta, mutta suotta arkailette!! Eikun menoksi vaan.

Äänestä

Kiitos Sincero!!
Tunnistin heti tyttäreni sinä hänellä oli juuri vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja huudahduskin kuului hänen tyyliinsä. Tuli levollinen olo vastauksestasi. Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle.
Uuden suhteenkin yritän olla vähän "aktiivisempi".Kiitos!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pirpana49 kirjoitti:

Hei Sincero!!!
Olen pieni tumma nainen Etelä-Suomesta. Pitkä parisuhteeni päättyi pari vuotta sitten eroon ja sittemmin mieheni kuolemaan.
Kysyisinkin näetkö minulle mitään uutta tunteiden saralle keväälle tai kesälle, tai ylipäätään tulevaisuudessa.
Lisäksi kysyisin henkimaailman asioista. Menetin tyttäreni vuonna 2003 keväällä. Ja kysyisinkin miten hänellä menee tuonpuoleisessa sillä tunnen aika ajoin hänen johdattelevan itseäni sieltä "käsin" varsinkin silloin kun jotain "hyvää" tapahtuu minulle. (tapasin erään kauan ihailemani miehen tammikuun lopulla ja ihastuin suinpäin. Ja hänkin näytti ihastuneen minuun. Tuleeko tästä suhteesta mitään sen enempää??)
Kiitän jo etukäteeen vastauksestasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu