Johanneksen Ilmestys 6:5. Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka. [6:5,6: Hes. 4:16]
6 Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa.* Öljyyn ja viiniin älä koske." [Denaari, tavallinen päiväpalkka, oli ennustuksen mukaan riittävä vain khoiniks-mittaan eli yhden ihmisen päiväannokseen vehnää.]
Verratkaa Osmo Soininvaaran blogiin:"Tutkiskelin aikani kuluksi New Yorkin raaka-ainepörssejä joita voi katsella osoitteessa http://quotes.ino.com/exchanges/. Vehnän hinta on ollut nousussa pitkään. Hinta on noussut 480 dollarista lähes 1600 dollariin, siis yli kolminkertaiseksi. (älkää kysykö mittayksiköstä, se ei missään tapauksessa ole mitään järkevää, juuttisäkillinen kenties.) Viime viikon aikana se nousi vielä 300 dollarilla 1900 dollariin. Se on viikkonousuksi aika paljon. Mitä on tapahtunut?"
Pohdiskelin, olisiko vehnän hinta historian aikana ennenkin ollut korkea tulotasoon verraten, vai onko tämä nyt eka kerta kun ennustus tältä osin alkaa toteutua.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Todella hassuja kysymyksiä. Eikä Nyyjorkki mitenkään liity ilm 6:5.
Vehnän hinta, muka korkeimmillaan Nyyjorkissa nyt. Sitä on sentään viljelty 10 000 vuotta.
Onhan se ollut niinkin kallis, ettei mikään kulta ole riittänyt.
Vehnän mittayksikkö = tonnilta , Mutta 1,9 dollaria / kg on todella aika ennätyksellistä
Kuinka sitä on viljety 10000 v. kun maailma on ollut tälläinen 6142 vuotta .
Salomonin temppelin rakennus aikoihin oli maailman suurin inflaatio , halvenpia metlleja ei edes laskettu , hopeakaan ei kelvannut kellekkään , vain kulta kelpasi .
Höpöhöpö
Totta joka sana .