Mies palasi Levin reissulta ja käytös oli kummallista, viestit ja puhelutkin olivat ristiriitaisia, joten hänen kotiuduttuaan alennuin katsomaan puhelimen lokitiedot läpi. Nokian communicatorissa on sellainen loki, että sieltä näkee myös tekstareiden lähetys ja vastaanottoajat vaikka itse viestit olisikin jo poistettu. No, sieltä sitten löytyi numero jonka sitten sain helposti selville. Se oli erään nokialta kotoisin olevan ilm. vajaa 50-vuotiaan maratonia harrastavan tunturih:n numero.
Mieheni valehteli, laittoi kaverinsa valehtelemaan puolestaan jne.. mutta totuus on kummallinen asia, se kun ei pala tulessakaan. Selvisi se sitten. "Saatilla" tuli käytyä. Nyt tämä nainen ei vastaa ovatko he olleet yhdynnässä, mies ei muka muista. Joten koska olen jo ollut mieheni kanssa tässä välissä ns. lakanoiden välissä, on oikea pelko olemassa siitä onko masuvauvan ja minun terveyteni vaarassa. Mies on varannut ajan testeihin ja psykologille ja koittaa saada meille apua myös kirkon perheneuvonnasta tai mistä lie.
Minä olen kuitenkin peloissani, katkera, loukattu ja vaarallisen vihainen. Raskauden ajan olen pystynyt olemaan polttamatta kokonaan, mutta nyt on stressin taso niin korkea, että sillä koitan itseäni rauhoittaa. 5kk menossa ja lapsi jota on yritetty ja toivottu pidempään on sisälläni, liikkeetkin jo tunnen. Silti voisin ajaa rekan alle, niin syvältä tämä elämä on. En tietenkään tee niin, on tuo minun esikoinen omaa oloa tärkeämpi. Hän on menettänyt jo oman isänsä taivaaseen joten tavallaan tässä ollaan jumissa. Elämässä ja suhteessa. Nuorempana ja ilman lapsia olisi ovi vain paukahtanut perässäni. Onko ideoita millä tästä selviää?
Mieheni valehteli, laittoi kaverinsa valehtelemaan puolestaan jne.. mutta totuus on kummallinen asia, se kun ei pala tulessakaan. Selvisi se sitten. "Saatilla" tuli käytyä. Nyt tämä nainen ei vastaa ovatko he olleet yhdynnässä, mies ei muka muista. Joten koska olen jo ollut mieheni kanssa tässä välissä ns. lakanoiden välissä, on oikea pelko olemassa siitä onko masuvauvan ja minun terveyteni vaarassa. Mies on varannut ajan testeihin ja psykologille ja koittaa saada meille apua myös kirkon perheneuvonnasta tai mistä lie.
Minä olen kuitenkin peloissani, katkera, loukattu ja vaarallisen vihainen. Raskauden ajan olen pystynyt olemaan polttamatta kokonaan, mutta nyt on stressin taso niin korkea, että sillä koitan itseäni rauhoittaa. 5kk menossa ja lapsi jota on yritetty ja toivottu pidempään on sisälläni, liikkeetkin jo tunnen. Silti voisin ajaa rekan alle, niin syvältä tämä elämä on. En tietenkään tee niin, on tuo minun esikoinen omaa oloa tärkeämpi. Hän on menettänyt jo oman isänsä taivaaseen joten tavallaan tässä ollaan jumissa. Elämässä ja suhteessa. Nuorempana ja ilman lapsia olisi ovi vain paukahtanut perässäni. Onko ideoita millä tästä selviää?
Vastaukset 12
Vanhimmat
alatte tajuta että miehet ei halua kuollutta lahnaa sänkyynsä eikä paksuna olevaa norsua. Vaan naisen, joka elää muille kuin lisääntymiselle.
Suosittelen kuitenkin, kuuntele sisimpäsi ääntä. Se on oikeassa. Elämä on tosiaan syvältä.
Pyhästä hengestähän naiset sikiävätkin.. Jospa sitä vain hoitasisi velvollisuutensa naisena, lisääntyisi ja jättäisi sen miehen siitä jälkikasvusta huolehtimaan ja lähtisi tosiaan elämään toisenlaista elämää. Kiitos ideasta.
Mutta muuta kovaa susta ei taida löytyäkään. Taidat olla tuhkamuna itse kun kuulosti niin katkeralta tuo kirjotus.
Ja kertoo aika paljon miesten järjenjuoksusta (jos heillä nyt ylipäätään sellaista on) että ensin varta vasten lapsia hankitaan ja sitten yhtäkkiä se oma vaimo onkin "paksuna oleva norsu" omasta mielestä. Sairasta ja hyvin tyypillistä miehille. Tyhmiä kun ovat.
ei löydy ainakaan niitä miesten kovia kohtia eikä tuhkamunia.
Olen nimittäin nainen. Lainaksi otan aina välillä, mutta minun ne eivät silti ole.
olen sellainen nainen, joka sitten vie ne teidän miehet kun ensin väkisin teette niistä isiä.
Minulla on tässä juuri tälläkin hetkellä eräs sellainen kierroksessa, jonka vaimo tahtoi raskaaksi vaikka väkisin ja kun se siihen tilaan pääsi se makaa ja piereksii sohvalla ja teettäisi kaikki taloustyöt tällä miehellä. Mutta mies onkin aina tulossa tänne ja jouduin oikein toppuuttelemaan, että ei joka ihan ilta. Saattaa se jokinorsukin ymmärtää jotain hormonien pehmittämillä aivoillaan.
Mutta minkäs teet. Toiset ymmärtää toiset ei. Tiedä vaikka olisi sinun miehesi?
:D
Ne miehet palaavat kuitenkin niiden "norsujensa" luo, kun ovat tulleet järkiinsä. Sinä otat seuraavan ukkomiehen kiertoon ja sekin sinut jättää. Kukaan ei halua sinulta muuta kuin seksiä. Sitten vanhana olet yksin, ilman perhettä, rupsahtanut ja onneton. :) Minäkin olin pitkään se toinen nainen, mutta ei niitä miehiä loppujen lopuksi vain seksi kiinnosta. Ei ne ihan tyhmiä kuitenkaan ole. :)
katkera häviäjä.
Minä en hingu naimisiin, en tosiaankaan. Olen kerran ollut ja se riitti minulle.
Minä heitän ne köriläät aina jossain vaiheessa ulos, katsos kun tulijoista ei ole puutetta.
Yksinolo on henkisesti hyvin vahvan ihmisen valinta. Minä olen henkisesti vanha.
Saatan olla vahana rupsahtaneempi kuin nyt, mutta en puoliksikaan niin rupsahtanut kuin sinä siellä petturiäijäsi kanssa ja kakaralaumasi keskellä, Tenat jalkovälissäsi.
Täysin käsittämättömiä ja moukkamaisia kannanottoja alkuperäisen kirjoitukseen! Taitaa olla yksi ja sama kirjoittaja asialla.
En vaivaudu edes kommentoimaan!
Alkuperäiselle jaksamista. Levi/Lappi on valitettavasti sellainen paikka, että siellä "sekoavat" järkevätkin miehet. Kokemusta on.
Miten voit luulla, että lapsen synnytäminen jotenkin naisen rupsauttaisi? Ei pidä paikkaansa. Kyllä nainen on nainen kun lapsen saa. Se jopa tekee ihon paremmaksi eikä kaikki turpoa kuin joku norsu. Jotain vikaahan sinussa on, kun miehestäsi olet eronnut. Mene parisuhde palstalle. Vai kirjoititko tuon alkuperäisen tekstin, taisi olla sinun tarinasi, katkera ämmä.
Ehkäpä sinua on petetty,joten luulet,että kaikki miehet pettää?
Kerronpa tarinan: äitini sisko on elänyt koko elämänsä yksin. Rahaa hänellä on ollut, on kierrellyt ympäri maailmaa. Ulkopuolisen silmin elänyt oikein mukavaa elämää. Vaikutti aina hyvin vahvalle ja onnelliselle. haukkui äitiäni, joka perusti perheen, laittoi miehen ja lapset etusijalle. Entäpä tänä päivänä?
Hän on vanha, vaikuttaa vanhemmalle kuin äitini, vaikka on tätä nuorempi. Hänellä ei ole lapsia, jotka hänestä huolehtisivat, äitini käy häntä joskus katsomassa, mutta äidilläni on lapsenlapsia, joten heidänkin kanssaan pitää viettää aikaa. Tädilläni on edelleen rahaa, mutta ei se häntä onnelliseksi tee. Myös hänen miessuhteensa ovat olleet melko pinnallisia, nyt hän seurustelee sellaisen miehen kanssa, joka kohtelee häntä erittäin huonosti. Eli ei hän loppujen lopuksi niin vahva ollutkaan.
Jokainen tekee elämällään mitä haluaa, kuka nauttii mistäkin. Kyllä minäkin nautin yksinäisyydestä pitkän aikaa, mutta löysin ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, parempi kuin yksin. Enkä tiedä haluanko hänen kanssaan naimisiin välttämättä, riittää se, että ollaan yhdessä.
Jotenkin vaan tuntuu, että yrität oikein vakuutella itsellesi, että olet parempi kuin muut naiset, vaikka todellisuudessa et niin onnellinen ole. Aika surullista.
että siellä sekoavat etelän miehet! Jos lapin ukot tuon tietäis niin etelän miehien kasvojen väristä voisi päätellä milloin on tullut petettyä raskaaan olevaa naista ;-)
Hmm... olisiko paras ottaa pieni aikalisä ja sun muuttaa omaan kämppään? Tai ylipäänsä häipyä sieltä kotoa johonkin, että pääset rauhoittumaan ja miettimään asian ja suhtautumisesi yksin rauhassa läpi? Lapsihan on nyt sulla ykkönen eikä se asiaintila siitä muutu. Ja jos mies tosiaan tommoisista tempuista jää tuolla tavalla kiinni, niin enpä painaisi ihan villasella "vain" sen vuoksi, että olisin raskaana. Päin vastoin, se tekee miehen aviorikoksesta kyllä tuplaten vakavampiasteisen.
Meillä otettiin nämä kierrokset onneksi jo ennen vauvaa. Mieheni suuri vimma sikailuun päättyi kuin seinään siinä kohtaa kun vein eteensä allekirjoitetun avioerohakemuslapun ja totesin että nyt tämä riitti, potti jakoon ja tämä projekti seis HETI. Ironisinta oli se, että olin tehnyt lähtöpäätökseni parin vuoden kypsyttelun ja harkinnan jäljiltä, pakannut kamani ja kaikki alkoi olla vihdoin kohdillaan. Siinä vaiheessa alkoikin mieheltä vuolas katumus ja selitys, rakastan rakastan ja mennään vaikka terapiaan ja jaadi jaadi. Minäkö sitä terapiaa tarvitsin... heh.
Tsemppiä tilanteeseesi!
tuesta. En noista yksinäisten naisten kommenteista viitsi välittää, edestään luultavasti tulevat löytämään.
Mies on nyt hakenut apua, käynyt sukupuolitautitesteissä ja nyt vaan odotellaan niiden tuloksia. Anteeksi antoa toivoo ja olen sanonut rehellisesti, että haluaisin antaa anteeksi, mutten ole siihen vielä valmis. Kirkolta odotetaan aikaa perheneuvotteluun. Nyt tämä puidaan pohjia myöten läpi.
Historiasta sen verran, se kun vaikuttaa tähänkin päivään, että esikoiseni on menettänyt isänsä kuolemalle ollessaan kaksi vuotias ja on nyt vuosien saatossa oppinut pitämään tätä miestä "uutena isänään". Vaikka kuinka tekisi mieli nostaa kytkintä, en voi enkä halua antaa niin helposti periksi.
Nyt olen taas ottanut itsäni niskasta kiinni ja pystynyt olemaan taas ilman tupakkaa, silloin pahimmassa vaiheessa kun ajattelin, että on parempi polttaa se tupakka kuin räjähtää raivosta.
Pitkävihaisuus ei ole mikään viehättävä piirre, mutta se kuuluu luonteeseeni. Millä tästä pääsee yli, voinko enää luottaa, entä tulevaisuudessa, enhän itse haksahda kostamaan. Siinä tämän hetken tuntoja.
Mies tuolla laittaa ruokaa, eilen siivosi ihan itse ja koittaa muutenkin korjata särkemäänsä.
Tiedän, että pitäisi jatkaa elämää rakastamani miehen kanssa, mutta jokin on mennyt kramppiin sisälläni.
Illalla pitelin kättä masun päällä ja kuuntelin muksautuksia, elämää kuitenkin jatkuu. Hyvä niin.