Moikka kaikille. KUinka ihmeessä erosta selviää, musta tuntuu ainakin nyt siltä et haluan kuolla pois. Pää työntää ajatuksia ja kaipuu on ihan kauhee, elämäni nainen rakastan vaan niin paljon vieläkin. Pahinta se että toiseen ei tunnu koskevan hetkeäkään, oltiin yhdessä nelisen vuotta. Tahtoisin niin kovasti hänet takaisin mut en koskaa tuu saamaan... Pelottaa:(
kuinka selviän...
Minä vaan
241954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ihan samat jutut mulla ollu mielessä viime ajat. Tyttö jätti, useampi vuosi oltiin kimpassa, rakastan edelleen kiihkeästi, hänelle olen yhdentekevää. Otti uuden naisen, yhdessä koetut vuodet saivat mennä, kun tilalle tuli jotain kauniimpaa ja kiehtovampaa.
Ja rakastan häntä edelleen sairaalloisen paljon. Tekisin mitä vaan saadakseni takas ja kaikkeni olen tehnytkin, en ole pelännyt myöskään nöyryyttää itseäni ja madella. Yhtä tyhjän kanssa kuitenkin kaikki tyynni. Otan osaa: yksipuolinen rakkaus on pahinta helvettiä maan päällä.
Noh... juuri samalla lailla kaikki kävi täällä, olen pahoillani sun puolesta mut voin myötäelää koska tiedän tasan mitä koet läpi. Jokainen tunti jokainen päivä vie eteenpäin siihen täytyy koittaa uskoa vaikka täällä ainakin usko aikas koetuksella juuri nyt.... voimia kohtalontoveri...voimia!
enempää en olisi voinut tehdä mitä tein, eniten töitä sen kanssa että olin lesbo kävin läpi loppurullan yksin. Huomasin ettei kukaan auta ja lopulta vanha lesbo teki temput mulle ja lemput tuli suhteelleni.
kantoakaan tai kiveä ei ole jäänyt kääntämättä.
Et voi pakottaa toisen tunteita; ethän näytä voivan edes omillesi mitään!
Miksi tehdä kaikkensa sellaisen muuttamiseksi, jonka muuttaminen on mahdotonta? Miksi ennen kaikkea nöyryyttää itseään ja madella?? Mitä katsoisit saavuttaneesi sillä? Onko sinun tai hänen elämänlaatunsa jotenkin parantunut siitä?
Käsitin, että kärsit, mutta mahtaakohan strategiasi millään tavoin lievittää kärsimystäsi! Pelkään, että siinä käy / on käynyt päinvastoin.
Kaikella rakkaudella huua
Sanot rakastavasi tuota naista. Tarkoittaako se sitä, että toivot hänen olevan onnellinen ja haluat edesauttaa hänen onneaan, vai sitä, että haluat omistaa hänet ja saada takaisin itsellesi?
Mitä tarkoitat siis sanalla rakastaa?
En ole alkuperäinen kirjoittaja , mutta otan kantaa.
Huua sinun teksteistäsi luon mielikuvan sinusta luovuttajana. Asennoidutko itse parisuhteeseen niin, että heti kun tulee ristiriitoja, eroat? Ihmisillä on erilaisia ajanjaksoja elämässään, on masennusta, stressiä ym. riippumatta siitä onko parisuhteessa. Silloin voi joskus tuntua, että rakkauskin on kuollut. Kun kuitenkin saa tukea siltä toiselta puoliskolta ja selviää, niin huomaakin ettei se rakkauskaan ole mihinkään kadonnut. Valitettavan usein vain ei jakseta niin pitkälle katsoa, vaan lähdetään heti lätkimään.
Kyllä myös rakkauden tunne voi olla piilossa ja sen voi herättää henkiin uudelleenkin, mutta ei kaikkea saa ilmaiseksi.
Meitä on erilaisia, on luovuttajia liian aikaisin ja taistelijoita jotka eivät tahdo luovuttaa millään.
>> Huua sinun teksteistäsi luon mielikuvan sinusta luovuttajana. > Asennoidutko itse parisuhteeseen niin, että heti kun tulee ristiriitoja, eroat? > Kun kuitenkin saa tukea siltä toiselta puoliskolta ja selviää, niin huomaakin ettei se rakkauskaan ole mihinkään kadonnut. Valitettavan usein vain ei jakseta niin pitkälle katsoa, vaan lähdetään heti lätkimään. > ei kaikkea saa ilmaiseksi. > Meitä on erilaisia, on luovuttajia liian aikaisin ja taistelijoita jotka eivät tahdo luovuttaa millään.
Tulin kirjoittaneeksi ja lähettäneeksi edellisen aika vauhdikkaasti, joten jäi vähän editoitavaa:
"ettei ole saanut MITÄÄN - ainakaan sellaista mitä haluaisi (kuten rumaa hyväksikäyttöä tai jatkuvaa väkivaltaa)."
En siis ole todellakaan halunnut rumaa hyväksikäyttöä sen enempää kuin jatkuvaa väkivaltaakaan ... Tuon pitäisi olla vaikka näin:
ettei ole saanut MITÄÄN - paitsi sellaista mitä ei olisi halunnut (kuten rumaa hyväksikäyttöä tai jatkuvaa väkivaltaa).
Joo. Voisin vielä lisätä, että koen nyt toimineeni väärin noita siippojani kohtaan, jotka kohtelivat minua kaltoin. Rakkaudentunnustusteni aitous nimittäin alkoi rakoilla kovasti, kunnes lopulta suorastaan valehtelin. Tein sen hyvässä tarkoituksessa. En huomannut silloin siinä mitään väärää. Niin sokea voi olla!
Reilumpaa olisi ollut vaikka suhteen katkaiseminen. Se olisi ollut rehellisempää niin itseäni kuin toista osapuolta kohtaan.
Toiseksi voisin lisätä, että kaikki eivät sovi olemaan keskenään parisuhteessa. Olen joskus aloittanut suhteen vastoin intuitiotani ja omia tunteitani, koska toinen osapuoli on ollut kovin innokas. Sellainenkaan ei ole reilua. En halua tehdä sitä enää koskaan.
Jos niin on päässyt käymään, minusta parasta, mitä voi sille toisella antaa, on hänen vapautensa.
haluaisi että joku on kanssani velvollisuudentunnosta. Kuitenkin tuo, että vielä roikkuu toisessa kaiken tapahtuneen jälkeen, on toisilla aivan luonnollista. (ehkä juuri niillä jotka eivät luovuta helpolla) Ap ei kertonut miten kauan on kulunut aikaa tuosta erosta, mutta jos se on aivan tuore, niin katson tuon tilanteen olevan suht normaalia. Kyllä sitä sitten aikanaan tajuaa kun aikaa kulunut ettei se kannata. Jokainen käyköön surunsa, taistelunsa ja erotyönsä tavallaan.
vaan sille joka kirjoitti mm. näin:
"Ja rakastan häntä edelleen sairaalloisen paljon. Tekisin mitä vaan saadakseni takas ja kaikkeni olen tehnytkin, en ole pelännyt myöskään nöyryyttää itseäni ja madella."
Tarkoitukseni oli ihan oikeasti - usko tai älä - auttaa!! Kun minusta "sairaalloisen paljon" ei kuulosta hyvältä, eikä myöskään matelu ja itsensä nöyryyttäminen.
Voi olla että tulkitsin väärin, mutta "kaikkensa" tai "minkä vaan" tekeminen kalskahti minun päässäni vähän manipulaatiolta tai pakottamiselta ... Siis yrittämistä kaikin keinoin saada toinen tekemään jotain sellaista, mitä tämä ei halua tehdä.
Entä jos suunnitelma onnistuisi? Entä jos tuo sairaalloisen rakkauden kohde "tulisi takaisin" - vasten tahtoaan? Olisiko sitten kaikki hyvin?
Mutta ymmärrän kyllä suruajan ja surutyön. Ehkä tulkitsin tosiaan päin seiniä enkä tajunnut kunnioittaa toisen suruaikaa. Jos näin kävi, pyydän anteeksi kommentoimaltani, xiaxialta muistaakseni. (Hitto, että palstan puitteissa on HELPPOA käsittää väärin ...!!)
Niin, siis minusta tulkintasi oli hyvin lennokas ja arrogantti. Mutta pointsit siitä; ei voi muuta kuin ihailla sitä käsittämätöntä arroganssia, jolla lauot noita hyvinkin korkealentoisia lausuntojasi asioista, joista et mitään tiedä. Ottaen huomioon, että kyseessä on kahden ihmisen välinen, usean vuoden kestänyt suhde, johon on mahtunut paljon ja jonka sisäisestä dynamiikasta sinulla ei ole mitään tietoa. Voit toki jälkiviisaana sanoa, että mitäs yritit, kun oli ihan turhaa, mutta kun minähän en sen turhuudesta voinut mitään tietää, ennen kuin olin yrittänyt ja nähnyt tulokset.
Ja minä en ole manipuloinut tms. Olen vain taistellut rakkauteni puolesta, pyrkinyt keskustelemaan asioista avoimesti ja rationaalisesti, yrittänyt muistuttaa exääni niistä asioista, joihin hän minussa alkujaan rakastui, tehnyt romanttisia eleitä jne. Pyytänyt anteeksi erehdyksiäni ja lopulta myös itkunsekaisena madellut (mikä oli typerää, tiedän.)
Ja rakkauden vuoksi taisteleminen on sellainen asia, johon kannustan kaikkia. Siinä voi saada turpiinsa, ja sitten tällaiset Huuan kaltaiset tapaukset tulee jälkiviisaina ilkkumaan ja kaatamaan suolaa haavoillle, mutta joskus joku myös saa rakkautensa ja ristiriidat, jotka johtivat eroon, voidaan selvittää.
IME Huua lähtee kun suhteessa vähänkin haiskahtaa vaivannäkö. IME Huua on vähän törppö, mutta törppönä kuitenkin hyväntahtoinen, tavallaan hellyttävän kömpelö. Siinä mielessä Huuasta voi pitää, rakastaa tai jopa ihannoida.
Arroganssi minusta viittaa hieman tahallisuuteen. Minusta Huuan käytös on tahtonta, vailla pyrkimystä ilkeyteen.
Suhde oli lyhyt, mutta loppu oli minulle kuitenkin kirvelevä ja kirvelee pitkään.
Ajattelin, että routa ajaisi porsaan kotiin, mutta eipä porsas älyäkään kotiin.
En viitsi kirjoittaa yksityiskohtia tänne. Huuhkajan katseelta ei jää mikään katveeseen.
Olen seurannut pitkään kommentointiasi mielenkiinnolla, huua, enkä kertaakaan ole huomannut mitään muuta, kuin aitoa paneutumista palstalla esitettyyn huoleen. Kypsää, myötätuntoista ja asiallista. Jos viime mainittuakin eli asiaa haluaa esittää, ei se aina voi olla pelkkää myötäsukaista silittelyä ja tuskaansa purkavan kannustamista pitämään kiinni omista käyttäytymismalleistaan. Varsinkaan, kun ne useiden muidenkaan mielestä eivät aina tunnu kovin viisailta vuosia jatkuttuaan.
Jos ihminen tulee palstalle esittämään ongelmaansa, pitää silloin varautua siihen, että siitä ongelmasta keskustellaan. Jokainen kiinnostunut esittää oman näkemyksensä tai arvionsa niiden vähäisten tietojen perusteella, mitä on käytettävissä. Arviot voivat olla osuvia tai mennä pieleen, mutta siitä on lähdettävä, että ne ovat ehdottomasti sallittuja, mikäli ei ole kirjoitettu selkeästi loukkaamaan.
Erotilanteissakin meillä itse kullakin on tapamme reagoida. En epäile juurikaan, että ne järestään ovat täydellisiä virhearvioita. Kun suhde on finito, se on finito, eri toten, kun toinen tai molemmat ovat jo uudessa suhteessa. Tunteet vaihtelevat persoonan mukaan, olemme erilaisia. Jotkut irrottautuvat nopeasti, jotkut ovat vanhassa kiinni pitkään, toinen on ollut kyllästynyt jo kauan, toinen pitää onnestaan kynsin hampain jne.
Mutta julkiselle foorumille itse vapaaehtoisesti tuoduista aiheista on oikeus keskustella hyväntahtoisesti ja neuvoen, varsinkin omiin kokemuksiin perustuvat opastukset ovat arvokkaita. Neuvot voi hylätä ja väärät arvelut oikaista, mutta suutahtelut tuntuvat äkkiväärältä reagoinnilta. Näin ne keskustelut saadaan helposti tukahtumaan, hipsutellaan varpaisillaan, ettei kukaan vain yllättäen loukkaannu. Siirrytään vaan kaikki joukolla taas voivoi- ja tuttu-tunne -linjalle huokumaan. Mitäänsanomattomuuteen. Parempi?
Se oli kannanotto ja mielipide; hyvä ja laaja-alainen. Voisi ajatella että siitä saisi itse kukin ajattelemisen aihetta! Ja tuon sanoin rakentavassa hengessä =).
musta on hieman paksua ruveta syyttämään manipuloinnista vain parin sanavalinnan takia.
Ja on tapoja esittää näkemyksiä ja on tapoja esittää näkemyksiä. Jos sanon yrittäneeni jotain ja epäonnistuneeni, ei ole kamalan rakentavaa ruveta kyselemään, että "mitäpä olet mielestäsi saavuttanut?" Kun jo alkuperäisestä viestistänikin voi hyvin selkeästi lukea, että en ole saavuttanut mitään ja tiedän sen varsin hyvin itsekin. Huan viestittelyssä on usein l-i-e-v-ä-ä ylemmyydentunnetta ja peittelemätöntä kettuilua. Mutta olen toki yhtä mieltä Catsyn kanssa siinä, että ei hän tuo Huua aina taida ihan tajuta itse omaa ilkeyttään. Palstan keittiöpsykologiin pätee siis vanha sanonta suutarin lapsista.
Kirjoitit viisaasti. Ja hyvin itsekin, kuten yleensä.
>> Neuvot voi hylätä ja väärät arvelut oikaista, > mutta suutahtelut tuntuvat äkkiväärältä reagoinnilta.
ainoastaan sen varassa, mitä olit itse kirjoittanut. Sen enempää minulla ei todellakaan ollut tietoa - enkä kommentoinut mitään muuta.
Tarkoitukseni ei millään muotoa ollut ilkkua. Sen taisit tulkita väärin.
Muuten olen kai jo sanonut sanottavani, joka myöskään ei ole pulpunnut mistään oletetusta kaikkitietävyydestäni (hah!!) vaan auttamisenhalusta. Ymmärrän, että sen saattoi käsittää väärin.
en sellaista lähettänyt. Yleinen sanallisen viestinnän ongelma: sanotaan yhtä ja kuullaan toista.
Kerroin, mitä "parit sananvalintasi" toivat mieleeni. Minulla oli vain sananvalintasi - ei sen parempaa tietoa.
>> ei ole kamalan rakentavaa ruveta kyselemään, että "mitäpä olet mielestäsi saavuttanut?"
Toivottavasti sinulla on ihmisiä ympärilläsi, joille voit kertoa ikävästäsi ja surustasi. Tiedän tunteen, tiedän ahdistuksen ja ne muutkin tunteet, jotka tuossa tilanteessa tulee ja ne pitääkin antaa vapaasti tulla. Kyllä siihen toiseenkin koskee, hän ei vaan näytä sitä sinulle. Uskon että kaikkiin koskee jossain vaiheessa, jotenka samassa veneessä ollaan niin jättäjät kuin jätetyt.
Pidä huolta itsestäsi, olet sen ansainnut ja olet loppujen lopuksi se kaikkein tärkein ihminen itsellesi. Jaksamista sinulle!
ex kaveris hötkääntyy? Mutta jos mieheen ja alkavat yhdessä lapsia tekemään, niin se on jo tosi rivo juttu.
Sitä ei voi sulattaa.
yhden naisen takia oma elämä pilata tappamalla itsensä nyt susta voi tuntuu ero rankalle mutta ajan kanssa löydät vielä elämään ihmisen johon rakastut oikeesti ...
vaikka joku suhde ei pelitä niin miksi pitäs tuhoo oma elämä mietinyt itsekkin järjellä
haluutko oikeesti tuhoo oman elämän jonkun naisen takia ???
Kiitos kaikille vastanneille, ihan mielenkiintoinen keskustelu tullut. Vastatakseni kysymyksiin, ero on joo aikas tuore. Eli vielä matkaa kaikkeen, mutta päälimmäiset tunteet on niitä jolle ei vaan voi mitään. Hiukan paremmin tänään pää toimii jo, silti vaikeaa ja koskee. Mutta kait sitä jollain tasolla täytyy vaan luottaa ja uskoa siihen että vielä tulee päivä kun aurinko paistaa vielä tulee päivä kun uskoo ja luottaa siihen että tuolla jossain isossa maailmassa on mullekin se oikea nainen, joka on tarkoitettu siksi oikeaksi. Kaikille vaan positiivista mieltä, kyllä se vielä jonain vuonna iloksi muuttuu toi nyt pahalta tuntuva elämä:)
Jokainen ero sattuu, jos ihminen nyt ei ihan tunteeton ole. Vaikka sinusta tuntuisi siltä, ettei toiseen osapuoleen satu, hän saattaa silti käydä omaa kipeiden tunteiden vaihettaan salaten prosessinsa sinulta. (Joopajuuko se nyt oli, joka taisi tästä jo kirjoittaakin?)
Ymmärsin, että hän oli se, joka tahtoi lopettaa suhteenne. Siinä syy mahdolliseen salaamiseen.
Kirjoitit kauniisti tässä toisessa viestissäsi huolimatta kaikesta huomion kerääntymisestä aivan muualle.
Vielä lisäisin, että pidä se usko. Tuollaisten tunneleiden päässä nimittäin ON valo, ellei sitä tapa epäuskolla!