103. SUOMEN KIRKKO

HENGELLINEN ÄITIMME .

Suomen kirkko on hengellinen äitimme. Se on opettanut kansaamme lukemaan Jumalan sanaa ja noudattamaan Jumalan tahtoa. Ankarina aikoina se on lohduttanut kansaa ja antanut sille voimaa kärsimyksien kestämiseen. Sen jumalanpalvelus on avoinna jokaiselle Jumalan sanalla ja rukouksella se siunaa myös elämämme juhlahetket ja saattaa meitä kehdosta hautaan .

Ei siinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua . Room. 11:18 .

Kirkko on äiti , joka ravitsee ja hoitaa jokaista lastaan . M. Luther .
541575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Kirkko on äiti , joka ravitsee ja hoitaa jokaista lastaan . M. Luther .

Sinä ja sinun juttusi, Luther on puhunut elävästä Pyhän Hengen saaneesta seurakunnasta sellaisesta joka se oli Lutherin itsensä aikana. Sellaisen kirkon mistä Luther puhuu on oikea seurakunta, mutta se mistä sinä puhut on vallan kokonaan toisenlainen. Mutta et sinä sitä osannut niitä edes erottaa toisistaan. Tämän päivän kansan kirkkomme on alennuksen tilassa naispappeineen ja Homo siunauksineen. Heräisit sinäkin jo viimein ajattelemaan ettei kirkkomme ole enään sama kuin esimerkiksi sata vuotta sitten.

Äänestä
  • kuin sata vuotta sitten?

    Lestadiolaisuus?

    Äänestä

  • Sinun käsityksesi ei ole luterilainen, vaan lahkolainen.
    Et taida edes tietää, minkälainen seurakunta oli Lutherin aikana.
    Seurakunnan pyhyys ei ole sen jäsenissä, vaan pyhässä evankeliumin sanassa.
    Elonaikaan asti seurakunnassa on sekaisin vehnä ja rikkavehnä, sen kaikkein pyhimmässä voi vallita hävityksen kauhistus.
    Silti se on pyhä, jos sillä on sana ja sakramentit. Hurmahenkienkin kirkko on Kristuksen kirkko, mikäli he eivät kiellä sanaa ja sakramentteja.
    TÄMÄ ON LUTHERIN MIELIPIDE:
    Lue enemmän, niin luulet vähemmän.

    Sinä taas puhut sellaisesta harhaoppisesta pelagiolaisesta seurakunnasta, joka harhautui jo 400 luvulla. Sellaista useimmat lahkolaiset koettavat rakentaa.

    Äänestä

  • Lutherin nimissä valehtelu kirjoitti:

    Sinun käsityksesi ei ole luterilainen, vaan lahkolainen.
    Et taida edes tietää, minkälainen seurakunta oli Lutherin aikana.
    Seurakunnan pyhyys ei ole sen jäsenissä, vaan pyhässä evankeliumin sanassa.
    Elonaikaan asti seurakunnassa on sekaisin vehnä ja rikkavehnä, sen kaikkein pyhimmässä voi vallita hävityksen kauhistus.
    Silti se on pyhä, jos sillä on sana ja sakramentit. Hurmahenkienkin kirkko on Kristuksen kirkko, mikäli he eivät kiellä sanaa ja sakramentteja.
    TÄMÄ ON LUTHERIN MIELIPIDE:
    Lue enemmän, niin luulet vähemmän.

    Sinä taas puhut sellaisesta harhaoppisesta pelagiolaisesta seurakunnasta, joka harhautui jo 400 luvulla. Sellaista useimmat lahkolaiset koettavat rakentaa.

    Top tykkänään Lutherin nimissä valehtelu .

    Samaa mieltä kirjoituksestasi .

    Vehnä ja luste kasvaa samassa pellossa, opetus lapsetkin kysyivät Jeesukselta , saammeko kerätä lusteen pois , Hän sanoi , ette saa ettette samalla nyhtäisi vehnääkin .

    Aivan siellä kuitenkin julistetaan Jumalan sanaa oikein , ja siellä on meidän sakramentit, niitä ei ole vieläkään Esikoisletaadiolaisilla .

    Samoin ajattelen hurmahenkienkin kirkko on KRISTUKSEN KIRKKO .AIVAN.

    Äänestä

  • kirkko oli satavuotta sitten paljon huonommassa kunnossa ja kauempana jumalan sanasta kuin nykyinen kirkko.
    joten meuhkaa vähemmän ja tutki sanaa enemmän.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Top tykkänään Lutherin nimissä valehtelu .

    Samaa mieltä kirjoituksestasi .

    Vehnä ja luste kasvaa samassa pellossa, opetus lapsetkin kysyivät Jeesukselta , saammeko kerätä lusteen pois , Hän sanoi , ette saa ettette samalla nyhtäisi vehnääkin .

    Aivan siellä kuitenkin julistetaan Jumalan sanaa oikein , ja siellä on meidän sakramentit, niitä ei ole vieläkään Esikoisletaadiolaisilla .

    Samoin ajattelen hurmahenkienkin kirkko on KRISTUKSEN KIRKKO .AIVAN.

    Aivan siellä kuitenkin julistetaan Jumalan sanaa oikein , ja siellä on meidän sakramentit, niitä ei ole vieläkään Esikoisletaadiolaisilla .
    teutatess 27.2.2008 klo 22.19 (ps. opettele kirjoittamaan.)

    Älähän satuile Amerikassa ovat olleet sakramentit omassa käytössä jo 1800-luvulta lähtien, joten teidän juttunne on lähinnä hölynpölyä. Ruotsissa ja Norjassa on jo siirrytty. On vain ajan kysymys, koska meillä Suomessakin.

    Äänestä

  • meuhkaaja kirjoitti:

    kirkko oli satavuotta sitten paljon huonommassa kunnossa ja kauempana jumalan sanasta kuin nykyinen kirkko.
    joten meuhkaa vähemmän ja tutki sanaa enemmän.

    Lehti: Homojen ja lesbojen messut voivat jatkua Joensuussa
    IS 26.02.2008

    Joensuulaisten pappien enemmistö katsoi kyselyssä, ettei raamatun tulkinta homoseksuaalisuudesta ole tätä päivää, kertoo sanomalehti Karjalainen verkkosivuillaan.

    Lehden mukaan homoille ja lesboille tarkoitettuja niin kutsuttuja sateenkaarimessuja voidaan järjestää tarvittaessa.

    Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto linjasi tiistaina, että sateenkaarimessut ovat verrattavissa erityisryhmille pidettäviin jumalanpalveluksiin.

    Kyselyssä useimmat papit halusivat rohkaista seksuaalisia vähemmistöjä mukaan kirkon toimintaan.

    Äänestä

  • Onko sinun mielestäsi parempi kirjoitti:

    Joensuussa taphtuva , kuulijoiden kalastelu tuntuu kyllä kaukaa haetulta , jos on kuulija pulaa , niin on .

    Ei Sodoman ja Gomorran, asukkaat saaneet , puolustuksia mistään pahanteolleen , siksi toiseksi sieltäkin pelastui vain muutama ihminen.
    Kaikki muut hävitettiin , Onko sairaudella eroa tnäpäivänä ? Siitä ei karjalainen osaa kertoa
    Mutta ei tarviikkaan, vaan Jumala tietää ja Jumala pelastaa Kristuksessa Jeesuksessa .

    Joten en ymmärrä sateenkaarimessujen tarkoitusta, vai verrattavissa erityisryhmille pidettäviin Jumalanpalveluksiin, jo on aikohin eletty .

    Seuraavaksi ne varmaankin kehittää Jumalan palvelus muodon , että ihminen ja sika , tulevat Jumalanpalvelukseen , eikö sekin ole seksuaalista vähemmistöä .

    Äänestä

  • :----))))))))))) kirjoitti:

    Aivan siellä kuitenkin julistetaan Jumalan sanaa oikein , ja siellä on meidän sakramentit, niitä ei ole vieläkään Esikoisletaadiolaisilla .
    teutatess 27.2.2008 klo 22.19 (ps. opettele kirjoittamaan.)

    Älähän satuile Amerikassa ovat olleet sakramentit omassa käytössä jo 1800-luvulta lähtien, joten teidän juttunne on lähinnä hölynpölyä. Ruotsissa ja Norjassa on jo siirrytty. On vain ajan kysymys, koska meillä Suomessakin.

    Kiitos piikistä . Ei pistänyt . Kyllä tiedän Amerikan käytännön olihan Tätini siellä n. 46 vuotta , naimisissa sikäläisen saarnaajan kanssa .

    Norja ja Ruotsi , niistä on puhuttu paljon jotta selvillä sekin täällä KantaHämeessä on .

    Toivon vain että suomessa, olisi muut niin jäkeviä , että mahdollisimman myöhään . Koska niinkuin puhuttu on , se on lopun alkua . Ei silti joskus loppu tulee kuitenkin , ja silloin kun JUMALA sen haluaa .

    Alhoissa maan nyt kuljen vielä ,
    taipale jalkaa uuvuttaa.
    Kristallivirran kaukaa välkkyvän nään,
    katseeni sinne kiiruhtaa .
    Rannalla sen on ihminen elonpuu,
    kalvosta virran heijastuu .

    Äänestä

  • 100 vuotta sitten. Pitäjän periltä lähdettiin kirkkoon soutamaan jo lauantai-iltana.

    Kirkko peri sakon, jos ei käynyt riittävän monta kertaa vuodessa kirkossa.

    Kirkko oli eräänlainen pakkolaitos tavallisia ihmisiä kohtaan.

    Vielä vanhempana aikana maksettiin verot kirkkoon tuomalla pappilaan viljaa, turkiksia, lihaa, ym. Palkinnoksi pappi tarjosi viinaryypyn veron tuojille.

    Toki kirkolla oli myös hyviä asioita. Sehän pakotti kansan lukemaan ja levitti hengellistä kirjallisuutta. Lisäksi pappilat valistivat talonpoikia maanviljelyksessä.

    Kirkonpapit eivät aina käsittäneet olla puolueettomia poliittisesti. Kirkko hyväksyi senaikaisen yhteiskunnan epäiokeudenmukaisuudet. Ei merkittävästi asettunut heikompien puolelle.

    Ei kirkon taholta loistanut mitään hengellistä heräystä. Kaikki heräykset lähtivät maallikiden keskuudesta. Kirkko tosin osasi tehdä uskovaisista kanteluita valtiovallalle ja näin vastustaa kristillisyyden leviämistä.

    En lähtisi ylistämään mitenkään kirkon toimintaa 100 vuotta sitten.

    Äänestä

Siitähän ei pääse mihinkään, että kirkon johto on homomessuineen ym. täysin metsässä. Näiden asioiden kristisoiminen on tärkeää ja olisi tärkeää ottaa julkisesti enemmänkin kantaa asiaan. Minusta oikea suhtutuminen asiaan ei ole se, että erotaan kirkosta, jätetään nuo suohonsa - pelastukoot jos pystyvät. Ikään kuin ihminen pystyisi määrittelemään, onko mitään enää tehtävissä vai ei. Mielestäni Jumala ei ole antanut ihmisen tehtäväksi määritellä sitä, vaan meidän tehtävämme on yrittää pitää totuutta yllä.

Toinen asia, mikä minua kovasti suututtaa, on se että kaikki kirkon sisäinen niputetaan samaan nippuun. Ei edes haluta nähdä sitä tosiasiaa, että kirkon sisällä on myös oikeaa, elävää uskoa ja että Jumalan Sana ja sakramentit ovat pyhiä. Tämä riippuu varmsti paljon paikkakunnastakin. Esim. Helsingissä on varmasti meno ihan erilaista kuin joissakin pikkupaikkakunnilla. Itse olen kotoisin yhdestä tällaisesta pikkupaikkaunnasta ja siellä kaikki päivittelevät näitä kirkon johdon ratkaisuja. Kirkossa on myös paljon hyvää - sielunhoito, lähetystyö, kriisiapu ja monet muut asiat.

Mielestäni mikään yksittäinen seurakunta ei voi "omia" sakramentteja. Vaikka lestadiolaiset ottaisivatkin sakramentit omiin käsiinsä, on sakramentti aivan yhtä pyhä, vaikka se olisi saatu kirkossakin - vaikkapa sitten naispapin antamana. Ei sakramentin pyhyys ole kiinni jakajasta!! Jumalan sana on AINA pyhää.

Äänestä
  • että tekstistäni tuli aika sekava. Tuo lause joka alkaa "Tämä riippuu varmasti paljon paikkakunnastakin" ei oikeastaan liity edelliseen kappaleeseen - en siis tarkoittanut, että Jumalan Sanan Pyhyys olisi kiinni paikkakunnasta ;) Huoh, ei pitäisi näitä näpytellä kiireessä.

    Äänestä

  • Sakramentin pyhyys ei ole kiinni paikkakunnasta, vaan Jumalan sanasta. Kun se jaetaan Kristuksen sanojen mukaan, se on pyhä.

    Kirkon johto mettässä? Oletko käynyt jo koko johdon haastattelemassa ja tutkimassa? Kerro ihmeessä miten heitä tutkit.

    Kirkon pyhyys ei riipu sen johdon pyhyydestä, vaan siitä, että kirkossa on pyhä evankeliumi, pyhä kaste, Herran pyhä ehtoollinen, syntien anteeksisaamisen julistus.

    Sinä siis väität, ettei kirkossa julisteta Kristuksen sovintoarmoa syntisille?
    Oletko kenties mennyt siihen perkeleen vipuun, että synnit saa anteeksi vain, kun "Pyhän Hengen saanut" pappi ne julistaa anteeksi.

    Eikö kirkoissa puhuta enää siitä, että Kristus kärsi ja kuoli sinunkin edestäsi? Onko se sanoma hylätty?
    Saarnataanko siellä nyt, että homo ristiinnaulittiin sinun syntiesi tähden?

    Se, että ehtoollinen valheella ja verukkeilla (muka uhri, muka rukous) siirretään kirkosta rukoushuoneelle, ei ole muuta kuin ehtoollisyhteyden ja kirkon yhtenäisyyden rikkomista. Se ei ole Jumalasta, vaan perkeleestä.

    Äänestä

  • Lutherilainen krst kirjoitti:

    Sakramentin pyhyys ei ole kiinni paikkakunnasta, vaan Jumalan sanasta. Kun se jaetaan Kristuksen sanojen mukaan, se on pyhä.

    Kirkon johto mettässä? Oletko käynyt jo koko johdon haastattelemassa ja tutkimassa? Kerro ihmeessä miten heitä tutkit.

    Kirkon pyhyys ei riipu sen johdon pyhyydestä, vaan siitä, että kirkossa on pyhä evankeliumi, pyhä kaste, Herran pyhä ehtoollinen, syntien anteeksisaamisen julistus.

    Sinä siis väität, ettei kirkossa julisteta Kristuksen sovintoarmoa syntisille?
    Oletko kenties mennyt siihen perkeleen vipuun, että synnit saa anteeksi vain, kun "Pyhän Hengen saanut" pappi ne julistaa anteeksi.

    Eikö kirkoissa puhuta enää siitä, että Kristus kärsi ja kuoli sinunkin edestäsi? Onko se sanoma hylätty?
    Saarnataanko siellä nyt, että homo ristiinnaulittiin sinun syntiesi tähden?

    Se, että ehtoollinen valheella ja verukkeilla (muka uhri, muka rukous) siirretään kirkosta rukoushuoneelle, ei ole muuta kuin ehtoollisyhteyden ja kirkon yhtenäisyyden rikkomista. Se ei ole Jumalasta, vaan perkeleestä.

    että täällä ihan tahallaan ymmärretään väärin. Aika inhottavaa! Minähän juuri puolustin kirkkoa.

    Kirjoitit: "Sakramentin pyhyys ei ole kiinni paikkakunnasta, vaan Jumalan sanasta. Kun se jaetaan Kristuksen sanojen mukaan, se on pyhä."

    - Minähän korjasin tuon asian, koska olin kirjoittanut epäselvästi. Olen siis samaa mieltä.

    Kirjoitit: "Kirkon johto mettässä? Oletko käynyt jo koko johdon haastattelemassa ja tutkimassa? Kerro ihmeessä miten heitä tutkit."

    - Kyllä minusta johto on metsässä, kun edes puhutaan mistään homoliittojen siunaamisesta. Vai onko tällainen puhe sinusta sitten kristityn normaalia ajattelua? Ne, jotka tällaista kirkkoon puuhaavat, todella ovat metsässä. Tämä ei tarkoita, että koko kirkko olisi metsässä - vain ne, jotka tällaista suunnittelevat tai edes suostuvat pohtimaan sitä.

    Kirjoitit: "Sinä siis väität, ettei kirkossa julisteta Kristuksen sovintoarmoa syntisille?
    Oletko kenties mennyt siihen perkeleen vipuun, että synnit saa anteeksi vain, kun "Pyhän Hengen saanut" pappi ne julistaa anteeksi."

    - EN IKINÄ OLE VÄITTÄNYT TÄLLAISTA!!!!! Mistä sen keksit? Miksi annat väärän todistuksen lähimmäisestäsi? Minä olen saanut kirkossa käynnistä todella paljon lohtua ja todella kuullut tuota elävää evankeliumin sanaa. Väitteesi tekee minut todella surulliseksi.

    Enpä taida enää tälle palstalle tulla. Kun nekin, joiden ainoa toivo on Jeesus Kristus, ja jotka uskovat Häneen (uskon, että me uskomme molemmat) eivät enää edes halua ymmärtää toisiaan. Myönnän, että tekstini oli sekava ja siitä saattoi saada väärän kuvan, mutta minähän yritin korjata virheeni joten ihmettelen miksi haluat syyttää minua asioista, joita en ole sanonut.

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Luin kirjoituksesi ja ymmärsin täysin mitä tarkoitit - ei se ollut epäselvästi kirjoitettu!

    Sinua tarvitaan, älä mene minnekään!

    Joku vaan oli liian hätäinen lukiessaan.:):)

    Seuraan tät väittelyä.
    Voi olla, että tilanne kärjistyi.

    Kuulut ehkä niihin, joiden päähän on isketty lahkolainen kaava.

    Kirkon epäkohdat keppihevosena halutaan repiä kirkkoa, mikä ei koskaan voi olla oikein. Tällaista ei LLL tehnyt. Opetuskritiikki on jotain muuta kuin kirkon julistaminen epäkelvoksi.

    Äänestä

  • Luterilainen.... kirjoitti:

    että EN KUULU KIRKON REPIJÖIHIN. Kiitos vain arvioinnistasi. Minähän juuri yritän puolustaa kirkkoa ja tuoda esiin sitä, että kirkosta ei erottaisi. Sitä helpottaisi huomattavasti, jos et vääristelisi sanomisiani.

    Minä kritisoin kirkon suhtautumista homoliittoihin, en julistanut koko kirkkoa epäkelvoksi. Enempää en väittele, koska tarkoitukseni ei ole väitellä täällä.

    Äänestä

  • minnekään! kirjoitti:

    Luin kirjoituksesi ja ymmärsin täysin mitä tarkoitit - ei se ollut epäselvästi kirjoitettu!

    Sinua tarvitaan, älä mene minnekään!

    Joku vaan oli liian hätäinen lukiessaan.:):)

    Kiva, että ymmärsit pointtini!

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    että EN KUULU KIRKON REPIJÖIHIN. Kiitos vain arvioinnistasi. Minähän juuri yritän puolustaa kirkkoa ja tuoda esiin sitä, että kirkosta ei erottaisi. Sitä helpottaisi huomattavasti, jos et vääristelisi sanomisiani.

    Minä kritisoin kirkon suhtautumista homoliittoihin, en julistanut koko kirkkoa epäkelvoksi. Enempää en väittele, koska tarkoitukseni ei ole väitellä täällä.

    Anteeksi erehdykseni, kiitos viestistäsi.

    Äänestä

  • Luterilainen.... kirjoitti:

    Anteeksi erehdykseni, kiitos viestistäsi.

    anteeksi! Siunausta sinulle!

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    anteeksi! Siunausta sinulle!

    ja anteeksi myös minun puolestani, kun hiillyin ;)

    Äänestä

joka on Kristuksen elävä seurakunta ja uskovaisten joukko; se hoitaa meitä kristittyjä. Mutta tuo virallinen ev.lut. organisaatio, jota myös kansan keskuudessa kirkoksi nimitetään, ei hoida muuta kuin omia pyrkimyksiään, romuttaessaan Raamatun ja Jumalan sanan totuuksia. Juuri luin lehdestä, että Joensuussa pappein enemmistö hyväksyy homo-ja lesbo-jumalanpalvelukset ja sanovat, ettei tuota kohtaa käsittelevä Raamatun sanoma kuulu enää nykyaikaan! Huh, huh. Ja keneltä tuo ns. kirkko on enää vuosikymmeniin vaatinut elämän parannusta ja todellista uskoa ja uutta syntymistä Jumalasta? Olen kuunnellut lukemattomia kirkon tilaisuuksia ihan sillä korvalla, että jos kuulisin jonkunkaan sanan nimellisestä syntielämästä, jossa kansamme elää. Mutta ei; joitakin moralismin lauseita vielä kuulee muutamilta papeilta, mutta siihen se sitten jääkin. Ei niillä saarnoilla yksikään herää synnin unesta. Huomautin kerran eräälle kirkkoherralle, että eikös papin pitäisi nuhdella kansaa, joka ilmiselvästi vaeltaa synnin juoksussa siitä jopa nauttien, niin tuo pappi vastasi, että ei sellaiset ihmiset käy kirkoissamme, joten turha niistä on puhua.

Myönnän tuolle ns. kirkolle kyllä henkisen äidin roolin kansamme sivistämisessä, mutta HENGELLISENÄ äitinä minun on mahdoton sitä pitää. Lapsuudestani asti olen kuullut saarnoissa sen, ettemme kristityt voi jättää kuolemattomia sielujamme heräämättömien ja uudesti syntymättömien virkapappien hoitoon ja siksi tarvitsemme tämän elävän kristillisyyden hengelliseksi äidiksemme. Ja Jumalan kiitos, tuo äiti on vielä hengissä ja voimassaan. On aivan turha vedota Martti Lutherin sanoihin, jotka hän on sanonut siitä evankeelisesta kirkkokunnasta, joka uskonpuhdistuksen kautta irtautui paavin kirkon pimeydestä ja eli muutaman miespolven Euroopan kansojen valkeutena. Nykyisestä kansankirkostamme on turha tehdä vertailuja Lutherin aikaiseen evankeeliseen kirkkokuntaan, niin kaukana se on monissa ratkaisevissa kysymyksissä siitä. Ja tämän myöntävät jo kirkon papiston suuri osa viitatessaan kintaalla monille Lutherin ajatuksille oikeasta kirkosta ja siinä tapahtuvasta hengellisestä elämästä. Jo Laestadius nimitti Ruosin luterilaista kirkkoa hengelliseksi huoraksi, joka antaa maailman huorimiesten puristella pehmeitä rintojaan.
Ota siitä sitten tällainen irstailija hengelliseksi äidiksesi! Ja jos alat imemään sen nisiä, saat varmasti ruokamyrkytyksen siitä maidosta, joka on sekoitettu petollisella käärmeenmyrkyllä.

Äänestä
  • Sinä puhut oman järkelysi tuloksia.
    En viitsi kanssasi vatvoa, koska saatana on mielesi villinnyt lahkolaisuuteen.

    Oletko todella sitä mieltä, että Joensuun pappien mielipiteet vievät Jumalan sanalta voiman Oulussa, Kuopiossa tai Espoossa?
    Saarnataanko sinun kotikaupungissasi, että homot ja lesbot on ristiinnaulittu sinun syntiesi edestä?

    No niin, sinä olet lapsuudesta asti kuullut, että Jumalan sanalla ei ole itsessään voimaa eikä arvoa. Se on pätevää ainoastaan silloin kun "oikea" immeinen sitä puhuu.
    Tässä olet eri mieltä esim LLL:n ja Lutherin kanssa.
    (Mistä ne toiset 70 saivat voiman ajaa pois perkeleitä, vaikka olivat uudestisyntymättömiä?)

    Olisit nyt sen verran itsellesi rehellinen, että miettisit ristiriitaa.
    Miten olet kirkossa nauttinut vuosikymmenet Herran Pyhää Ehtoollista SYNTIEN anteeksisaamiseksi, VAIKKA suruton, heräämätön pappi on sitä jakamassa?

    Millä sen selität? Tuleeko Pyhä Henki vain tuon
    määrätyn raamatunlauseen (asetussanat) ajaksi pappiin lentääkseen sitten taas ikkunasta ulos, jolloin pappi vaipuu taas vanhaan tehottomaan suruttomuuteensa, jolloin hänen sanomillaan Jumalan sanoilla ei ole valtaa eikä voimaa!
    Mitä sopertelet??

    Äänestä

  • edes kerrran!!! kirjoitti:

    Sinä puhut oman järkelysi tuloksia.

    ja jos ei aivan mahdotontakin myöntää, että tuossa sinun jumaloimassasi kirkkoinstituutiossa ei voi olla mitään väärää ja sen papitkin ovat kuin pulmusia; olisi syytä muistaa edes lähiaikojen tapahtumia kirkon piirissä. Eikös yksi sen piispoista tuolta Turun puolesta tehnyt syrjähyppyjä aviosuhteessaan ( älysi kuitenkin erota virastaan , joka oli ). Ja näitä on toki muitakin hairahduksia asioissa. Suurimpina kuitenkin poikkeamiset Raamatun kannoista opillisissa kysymyksissä ja yleensäkin Raamatun auktoriteettiaseman kieltäminen kirkon opetuksessa.

    Ollaksesi itse rehellinen luterilainen, niin tietänet, että Luther sitoi syntien anteeksiantamisen ehtoollisessa sen nauttijan henkilökohtaiseen USKOON! Siis VAIN uskossa nautittu ehtoollinen tuottaa sen, mitä Jeesuksen asetussanat lupaavat. Uskossa olen minäkin aina nauttinut HPE:n, vaikka tiedänkin , että sitä jakavalla papilla on vain virka, ei omakohtaista elävää uskoa monellakaan.

    Vielä on sinunkin syytä muistaa, ettei Martti Luther koskaan hyväksynyt millekään sakramentille, ei edes HPE:lle vanhurskauttavaa voimaa, sanoen ajatuksensa selkeästi näin: Ei sakramentti vanhurskauta, vaan sakramentin usko! Joutuihan ML itsekin ottamaan vastaan hostian jos jonkin kaltaisilta , suuressa tietämättömyydessä toimivilta papeilta , joista monet jopa pilkkasivat tuota toimitusta. Jakaessaan Herran ruumista nämä ivaten sanoivat latinan kielellä, jota tavan kansa ei tietenkään ymmärtänyt: Leipä sinä olet ja leipänä pysyt! Kuitenkaan ei Luther voinut omantunnon syistä hyväksyä tuota paavin kirkkoa oikeaksi Kristuksen kirkoksi. Hän puhuu kirkosta kirkon sisällä, jolla hän tarkoittaa Kristukseen todella uskovia ihmisiä ja puhuu myös seurakunnasta seurakunnan sisällä. Sitä paitsi myös Luther on sinun näkemyksesi mukaan todellinen lahkolainen; hänhän teki opetuksensa kautta pesäeron tuosta vuosisatoja seisseestä Paavin "Äitikirkosta", josta hänet lopulta kiroten heitettiin ulos lainsuojattomaksi.

    Ja lopuksi: Täytyy olla jo kokolailla sokea hengellisesti, jos ei näe, mitä kirkossamme nykyisin tapahtuu, tai sitten pitää olla täysin välinpitämätön siitä, mitä ja miten kirkossamme opetetaan. Onko Pyhä Raamattu kaiken mittapuu ja ojennusnuora, kuten Tunnustuskirjoissa opetetaan?

    Mielipiteeni ei vähimmässäkään määrin estä sinua seuraamasta sokeasti noita sokeita taluttajiasi,mutta itse olen jo pitkään harkinnut, kannattaako minun maksaa tuolle instituutiolle vuosittain muutama sata euroa, saamatta sille mitään katetta? Jos haluan nauttia hyvästä teatteriesityksestä, ostan lipun sinne, mutta kirkossa haluan kuulla oikeaa Jumalan sanaa kaksiteräisenä; ei kansan mielipiteitä seuraillen puhuttua "rakkaat kristityt ja Jeesuksen parhaat ystävät"-tyylin sanomaa. Ketä sellainen pysäyttää hetkeksikään miettimään omaa sieluntilaansa, kun Taivas luvataan kaikille katumattomille, jotka vain ehkä juhlapäivän tavan mukaan ovat tulleet kuulemaan, mitä se pappi nyt puhuu.

    Äänestä

  • Seura-Kuntalainen kirjoitti:

    Yritätkö sinä kokosyntinen selittää sen tosiasian pois että sinäkin olet kymmen käskyä joka päivä.

    Kysymys on henkilökohtainen jokaiselle, ja se kuuluu, "tahdotko päästä taivaaseen."

    Syntiä vikaa ja vääriä opetuksia löytyy myös esikoislestadiolaisuudesta. Omavanhurskaus se on joka omiin tekoihinsa ja virheettömyytensä alkaa autuuttaan rakentamaan. Ja silloin alkaa se toisten syntisten tekohuskas osoitteleminen sormella

    Äänestä

  • Seura-Kuntalainen kirjoitti:

    ja jos ei aivan mahdotontakin myöntää, että tuossa sinun jumaloimassasi kirkkoinstituutiossa ei voi olla mitään väärää ja sen papitkin ovat kuin pulmusia; olisi syytä muistaa edes lähiaikojen tapahtumia kirkon piirissä. Eikös yksi sen piispoista tuolta Turun puolesta tehnyt syrjähyppyjä aviosuhteessaan ( älysi kuitenkin erota virastaan , joka oli ). Ja näitä on toki muitakin hairahduksia asioissa. Suurimpina kuitenkin poikkeamiset Raamatun kannoista opillisissa kysymyksissä ja yleensäkin Raamatun auktoriteettiaseman kieltäminen kirkon opetuksessa.

    Ollaksesi itse rehellinen luterilainen, niin tietänet, että Luther sitoi syntien anteeksiantamisen ehtoollisessa sen nauttijan henkilökohtaiseen USKOON! Siis VAIN uskossa nautittu ehtoollinen tuottaa sen, mitä Jeesuksen asetussanat lupaavat. Uskossa olen minäkin aina nauttinut HPE:n, vaikka tiedänkin , että sitä jakavalla papilla on vain virka, ei omakohtaista elävää uskoa monellakaan.

    Vielä on sinunkin syytä muistaa, ettei Martti Luther koskaan hyväksynyt millekään sakramentille, ei edes HPE:lle vanhurskauttavaa voimaa, sanoen ajatuksensa selkeästi näin: Ei sakramentti vanhurskauta, vaan sakramentin usko! Joutuihan ML itsekin ottamaan vastaan hostian jos jonkin kaltaisilta , suuressa tietämättömyydessä toimivilta papeilta , joista monet jopa pilkkasivat tuota toimitusta. Jakaessaan Herran ruumista nämä ivaten sanoivat latinan kielellä, jota tavan kansa ei tietenkään ymmärtänyt: Leipä sinä olet ja leipänä pysyt! Kuitenkaan ei Luther voinut omantunnon syistä hyväksyä tuota paavin kirkkoa oikeaksi Kristuksen kirkoksi. Hän puhuu kirkosta kirkon sisällä, jolla hän tarkoittaa Kristukseen todella uskovia ihmisiä ja puhuu myös seurakunnasta seurakunnan sisällä. Sitä paitsi myös Luther on sinun näkemyksesi mukaan todellinen lahkolainen; hänhän teki opetuksensa kautta pesäeron tuosta vuosisatoja seisseestä Paavin "Äitikirkosta", josta hänet lopulta kiroten heitettiin ulos lainsuojattomaksi.

    Ja lopuksi: Täytyy olla jo kokolailla sokea hengellisesti, jos ei näe, mitä kirkossamme nykyisin tapahtuu, tai sitten pitää olla täysin välinpitämätön siitä, mitä ja miten kirkossamme opetetaan. Onko Pyhä Raamattu kaiken mittapuu ja ojennusnuora, kuten Tunnustuskirjoissa opetetaan?

    Mielipiteeni ei vähimmässäkään määrin estä sinua seuraamasta sokeasti noita sokeita taluttajiasi,mutta itse olen jo pitkään harkinnut, kannattaako minun maksaa tuolle instituutiolle vuosittain muutama sata euroa, saamatta sille mitään katetta? Jos haluan nauttia hyvästä teatteriesityksestä, ostan lipun sinne, mutta kirkossa haluan kuulla oikeaa Jumalan sanaa kaksiteräisenä; ei kansan mielipiteitä seuraillen puhuttua "rakkaat kristityt ja Jeesuksen parhaat ystävät"-tyylin sanomaa. Ketä sellainen pysäyttää hetkeksikään miettimään omaa sieluntilaansa, kun Taivas luvataan kaikille katumattomille, jotka vain ehkä juhlapäivän tavan mukaan ovat tulleet kuulemaan, mitä se pappi nyt puhuu.

    Sinä olet potaskan jauhaja, etkä näköjään pysty asialliseen kirkkokeskusteluun.

    Yhdenkään papin syrjähypyt eivät tee Jumalan sanaa pätemättömäksi.
    Muutenhan koko EL olisi kaatunut erään saarnaajan syrjähyppyyn

    Miten selitätte ristiriidan: Herran PE on pätevä syntien anteeksisaamiseksi, mutta papin synninpäästö tai saarna ei?
    Puheet henkilökohtaisesta uskosta eivät selitä yhtään mitään, koska kaikki muukin Jumalan sana on uskottava.
    --

    Lausun uskontunnustuksessa:
    "minä uskon pyhän yhteisen (katolisen) seurakunnan (kirkon)"

    Jos se olisi nähtävissä, ei tarvitsisi kenenkään sanoa sitä uskovansa.

    Äänestä

  • Seura-Kuntalainen kirjoitti:

    ja jos ei aivan mahdotontakin myöntää, että tuossa sinun jumaloimassasi kirkkoinstituutiossa ei voi olla mitään väärää ja sen papitkin ovat kuin pulmusia; olisi syytä muistaa edes lähiaikojen tapahtumia kirkon piirissä. Eikös yksi sen piispoista tuolta Turun puolesta tehnyt syrjähyppyjä aviosuhteessaan ( älysi kuitenkin erota virastaan , joka oli ). Ja näitä on toki muitakin hairahduksia asioissa. Suurimpina kuitenkin poikkeamiset Raamatun kannoista opillisissa kysymyksissä ja yleensäkin Raamatun auktoriteettiaseman kieltäminen kirkon opetuksessa.

    Ollaksesi itse rehellinen luterilainen, niin tietänet, että Luther sitoi syntien anteeksiantamisen ehtoollisessa sen nauttijan henkilökohtaiseen USKOON! Siis VAIN uskossa nautittu ehtoollinen tuottaa sen, mitä Jeesuksen asetussanat lupaavat. Uskossa olen minäkin aina nauttinut HPE:n, vaikka tiedänkin , että sitä jakavalla papilla on vain virka, ei omakohtaista elävää uskoa monellakaan.

    Vielä on sinunkin syytä muistaa, ettei Martti Luther koskaan hyväksynyt millekään sakramentille, ei edes HPE:lle vanhurskauttavaa voimaa, sanoen ajatuksensa selkeästi näin: Ei sakramentti vanhurskauta, vaan sakramentin usko! Joutuihan ML itsekin ottamaan vastaan hostian jos jonkin kaltaisilta , suuressa tietämättömyydessä toimivilta papeilta , joista monet jopa pilkkasivat tuota toimitusta. Jakaessaan Herran ruumista nämä ivaten sanoivat latinan kielellä, jota tavan kansa ei tietenkään ymmärtänyt: Leipä sinä olet ja leipänä pysyt! Kuitenkaan ei Luther voinut omantunnon syistä hyväksyä tuota paavin kirkkoa oikeaksi Kristuksen kirkoksi. Hän puhuu kirkosta kirkon sisällä, jolla hän tarkoittaa Kristukseen todella uskovia ihmisiä ja puhuu myös seurakunnasta seurakunnan sisällä. Sitä paitsi myös Luther on sinun näkemyksesi mukaan todellinen lahkolainen; hänhän teki opetuksensa kautta pesäeron tuosta vuosisatoja seisseestä Paavin "Äitikirkosta", josta hänet lopulta kiroten heitettiin ulos lainsuojattomaksi.

    Ja lopuksi: Täytyy olla jo kokolailla sokea hengellisesti, jos ei näe, mitä kirkossamme nykyisin tapahtuu, tai sitten pitää olla täysin välinpitämätön siitä, mitä ja miten kirkossamme opetetaan. Onko Pyhä Raamattu kaiken mittapuu ja ojennusnuora, kuten Tunnustuskirjoissa opetetaan?

    Mielipiteeni ei vähimmässäkään määrin estä sinua seuraamasta sokeasti noita sokeita taluttajiasi,mutta itse olen jo pitkään harkinnut, kannattaako minun maksaa tuolle instituutiolle vuosittain muutama sata euroa, saamatta sille mitään katetta? Jos haluan nauttia hyvästä teatteriesityksestä, ostan lipun sinne, mutta kirkossa haluan kuulla oikeaa Jumalan sanaa kaksiteräisenä; ei kansan mielipiteitä seuraillen puhuttua "rakkaat kristityt ja Jeesuksen parhaat ystävät"-tyylin sanomaa. Ketä sellainen pysäyttää hetkeksikään miettimään omaa sieluntilaansa, kun Taivas luvataan kaikille katumattomille, jotka vain ehkä juhlapäivän tavan mukaan ovat tulleet kuulemaan, mitä se pappi nyt puhuu.

    Maailma nousee vastaan kun heidän uskon perustuksia hiukankin epäilee ja näyttää sen vääräksi. Sen sijaan he itse hyväksyvät ja vanhurskauttavat kuolleen uskon palvelijat. Elävän Jumalan sanan he kieltävät ja näyttävät sen vääräksi sekä sen seurakunnan josta ovat aikanaan saaneet hengen ja elämän. Tosin sen jo kadottaneet ja valinneet lihalle helpomman tien. He myös näyttävät Esikoisten seurakunnan ja sen opetukset vääräksi, eikä näin ollen voi olla sen ystäviä , vaan paremminkin vihollisia. Tuon edellisen kirjoituksen hyväksyn täysin oikeana ja olen samaa mieltä kirkossamme tapahtuvasta opetuksesta ja elämästä kirkon sisällä.

    Äänestä

  • Yhteinen ymmärrys kirjoitti:

    Kertoisitko mulle, kun en ole huomannut itse:

    Missä maailma nousee vastaan?

    Missä on hyväksytty ja vanhurskautettu joku väärä?

    Missä on seurakunta näytetty vääräksi?

    Äänestä

  • ??-?? kirjoitti:

    Kertoisitko mulle, kun en ole huomannut itse:

    Missä maailma nousee vastaan?

    Missä on hyväksytty ja vanhurskautettu joku väärä?

    Missä on seurakunta näytetty vääräksi?

    Sanot kuitenkin näkeväsi.
    Taitaa kuitenkin olla turhaa, jos ei itsellä ole silmät avoinna näkemään, eikä korvat kuulemaan.
    Tästä aiheesta Vapahtajakin on puhunut.

    Äänestä

  • "kun en ole huomannut ... kirjoitti:

    Taitaa kuitenkin olla turhaa , jos ei itsellä ole silmät avoinna näkemään , eikä korvat kuulemaan .

    Tästä aiheesta Jeesuskin on puhunut . Miksi et sitten sinä, joka varmasti olet pienempi, kuin Jeesus . Puhu tai kirjoita .

    Äänestä

  • historiaa.

    Vanhan testamentin Jumalanpalveluselämä oli rappeutunut täysin.

    Papit olivat sekaantuneet uhrieläinmarkkinoihin ja ottivat suuret prosentit eläinkauppiailta sitä vastaan, että sallivat näiden, mutta ei muiden ihmisten käydä uhrieläinkauppaa temppelialueella. Lisäksi he varastivat uhrieläinten lihaa ym.

    Koko Jumalanpalveluksesta oli tullut melkoinen farssi.

    Kun Jumala herätti kansan keskuudesta profeettoja, niin eivät he protestoineet niin, että olisivat kehottaneet ihmisiä eroamaan kirkosta tai synagoogista. He saarnasivat terävää, kaksiteräistä Jumalan Sanaa kaikille.

    Jeesuskin kehotti parantuneita menemään näyttämään itseänsä papeille.

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    Ei myöskään Lestadius halunnut perustaa toista kirkkokuntaa, vaikka arvosteli kärkevästi silloista kirkkoa.

    Nyt tänä aikana on ilmennyt sellaista tyyliä, että pistetään pää pensaaseen. Käännytäänkannoillaan ja toimitaan siihen suuntaan, että vetäydytään yhteiskunnasta ikäänkuin luostarilaitokseen. Siksi, että nuo toiset ovat niin syntisiä.

    Paremminkin meidän tulee pitää Jumalan Sanan totuutta kaikkien edessä. Mielestäni on ollut ryhdikästä, että toimimme kirkossa aktiivisesti, mutta olemme rohkeita esim. naispappeuskysymyksessä, kuten nyt on oltukin.

    Kyllä kirkolla aina on ollut epäkohtansa. Aina me joudumme toimiman viallisten ja syntisten kansa ja vieläpä epäuskoistenkin.

    Minusta kirkon mollaaminen muuten on sopimatonta, mutta synti tulee sanoa synniksi, mutta käyttää kaikki ne mahdollisuudet, jotka kirkko antaa. Kyllä kirkossakin on uskovia ihmisiä. Taivaan Jumala näkee ja johdatta heitäkin, vaikka joillakin uskovilla on kova sydän ja tuomitseva henki heitä kohtaan.

    Äänestä

  • "kun en ole huomannut ... kirjoitti:

    Sanot kuitenkin näkeväsi.
    Taitaa kuitenkin olla turhaa, jos ei itsellä ole silmät avoinna näkemään, eikä korvat kuulemaan.
    Tästä aiheesta Vapahtajakin on puhunut.

    Suruttomat, fariseukset ja ihmisten seuraajat eivät tahdo neuvoa, mistä tie menee taivaaseen.
    Oma on vaivasi, oma on helvettisi, he pilkkaavat.

    Kun joku hämmentynyt kysyy heiltä, ohjaako minun tähteni minua Betlehemiin, vastaavat he pilkaten:
    "Oma on vaivasi. Turhaa on sinulle selittää, et ole yhtä hyvä ihminenkään kuin me olemme. Eivät korvasi ole valmiit meitä kuulemaan".

    Näin he osoittavat, ettei heillä ole murhetta lähimmäisensä sielusta. Sillä heidän isäntänsä teot ja himot seuraavat heitä.
    He eivät muista, että Vapahtaja käski kylvää monenlaiselle peltomaalle, sillä Hän yksin on elon Herra.
    Fariseukset ja ihmisten seuraajat tahtovat itse nousta elon Herraksi, eivät he tahdo kylvää nöyryydessä.

    Mutta Vapahtajan opetuslapset, ne jotka luottavat yksin Israelin Lunastajaan; heillä on neuvo ja rakkaus Jerikon tien kulkijaa kohtaan. Kun joku heidän autuutensa perustusta kysyy, he ovat nopeat vastaamaan.

    Jokainen julkisyntisen näkee, ei siihen mitään hengellistä näköä tarvitse.

    Sen sijaan fariseukselta puuttuu näkö. Ja se puuttuu siitä syystä että he eivät tunnista ja tunnusta sokeuttaan, vaan sanovat näkevänsä.

    Joh. 9:41   Jeesus sanoi heille:

    "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy."

    Joh. 10:1   "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
    Joh. 10:2   Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.

    Joh. 10:3   Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.

    Joh. 10:4   Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.

    Joh. 10:5   Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."

    Joh. 10:6   Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.

    Äänestä

  • seuraavat heitä kirjoitti:

    Suruttomat, fariseukset ja ihmisten seuraajat eivät tahdo neuvoa, mistä tie menee taivaaseen.
    Oma on vaivasi, oma on helvettisi, he pilkkaavat.

    Kun joku hämmentynyt kysyy heiltä, ohjaako minun tähteni minua Betlehemiin, vastaavat he pilkaten:
    "Oma on vaivasi. Turhaa on sinulle selittää, et ole yhtä hyvä ihminenkään kuin me olemme. Eivät korvasi ole valmiit meitä kuulemaan".

    Näin he osoittavat, ettei heillä ole murhetta lähimmäisensä sielusta. Sillä heidän isäntänsä teot ja himot seuraavat heitä.
    He eivät muista, että Vapahtaja käski kylvää monenlaiselle peltomaalle, sillä Hän yksin on elon Herra.
    Fariseukset ja ihmisten seuraajat tahtovat itse nousta elon Herraksi, eivät he tahdo kylvää nöyryydessä.

    Mutta Vapahtajan opetuslapset, ne jotka luottavat yksin Israelin Lunastajaan; heillä on neuvo ja rakkaus Jerikon tien kulkijaa kohtaan. Kun joku heidän autuutensa perustusta kysyy, he ovat nopeat vastaamaan.

    Aamen, hallelujaa aamen!

    Äänestä

  • tarkastella kirjoitti:

    historiaa.

    Vanhan testamentin Jumalanpalveluselämä oli rappeutunut täysin.

    Papit olivat sekaantuneet uhrieläinmarkkinoihin ja ottivat suuret prosentit eläinkauppiailta sitä vastaan, että sallivat näiden, mutta ei muiden ihmisten käydä uhrieläinkauppaa temppelialueella. Lisäksi he varastivat uhrieläinten lihaa ym.

    Koko Jumalanpalveluksesta oli tullut melkoinen farssi.

    Kun Jumala herätti kansan keskuudesta profeettoja, niin eivät he protestoineet niin, että olisivat kehottaneet ihmisiä eroamaan kirkosta tai synagoogista. He saarnasivat terävää, kaksiteräistä Jumalan Sanaa kaikille.

    Jeesuskin kehotti parantuneita menemään näyttämään itseänsä papeille.

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    Ei myöskään Lestadius halunnut perustaa toista kirkkokuntaa, vaikka arvosteli kärkevästi silloista kirkkoa.

    Nyt tänä aikana on ilmennyt sellaista tyyliä, että pistetään pää pensaaseen. Käännytäänkannoillaan ja toimitaan siihen suuntaan, että vetäydytään yhteiskunnasta ikäänkuin luostarilaitokseen. Siksi, että nuo toiset ovat niin syntisiä.

    Paremminkin meidän tulee pitää Jumalan Sanan totuutta kaikkien edessä. Mielestäni on ollut ryhdikästä, että toimimme kirkossa aktiivisesti, mutta olemme rohkeita esim. naispappeuskysymyksessä, kuten nyt on oltukin.

    Kyllä kirkolla aina on ollut epäkohtansa. Aina me joudumme toimiman viallisten ja syntisten kansa ja vieläpä epäuskoistenkin.

    Minusta kirkon mollaaminen muuten on sopimatonta, mutta synti tulee sanoa synniksi, mutta käyttää kaikki ne mahdollisuudet, jotka kirkko antaa. Kyllä kirkossakin on uskovia ihmisiä. Taivaan Jumala näkee ja johdatta heitäkin, vaikka joillakin uskovilla on kova sydän ja tuomitseva henki heitä kohtaan.

    Tuomitsevat lakihenkiset kristityt todistavat toisten synneistä meuhkaamisellaan ainoastaan omasta rajoittuneisuudestaan ja uskon puutoksesta.

    Heiltä itseltä puuttuu pelastusvarmuus, koska heidän autuutensa on sidoksissa Jeesuksen lahjoittaman vanhurskauden sijasta omaan onnistumiseen "uskon" tiellä.

    Äänestä

  • tarkastella kirjoitti:

    historiaa.

    Vanhan testamentin Jumalanpalveluselämä oli rappeutunut täysin.

    Papit olivat sekaantuneet uhrieläinmarkkinoihin ja ottivat suuret prosentit eläinkauppiailta sitä vastaan, että sallivat näiden, mutta ei muiden ihmisten käydä uhrieläinkauppaa temppelialueella. Lisäksi he varastivat uhrieläinten lihaa ym.

    Koko Jumalanpalveluksesta oli tullut melkoinen farssi.

    Kun Jumala herätti kansan keskuudesta profeettoja, niin eivät he protestoineet niin, että olisivat kehottaneet ihmisiä eroamaan kirkosta tai synagoogista. He saarnasivat terävää, kaksiteräistä Jumalan Sanaa kaikille.

    Jeesuskin kehotti parantuneita menemään näyttämään itseänsä papeille.

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    Ei myöskään Lestadius halunnut perustaa toista kirkkokuntaa, vaikka arvosteli kärkevästi silloista kirkkoa.

    Nyt tänä aikana on ilmennyt sellaista tyyliä, että pistetään pää pensaaseen. Käännytäänkannoillaan ja toimitaan siihen suuntaan, että vetäydytään yhteiskunnasta ikäänkuin luostarilaitokseen. Siksi, että nuo toiset ovat niin syntisiä.

    Paremminkin meidän tulee pitää Jumalan Sanan totuutta kaikkien edessä. Mielestäni on ollut ryhdikästä, että toimimme kirkossa aktiivisesti, mutta olemme rohkeita esim. naispappeuskysymyksessä, kuten nyt on oltukin.

    Kyllä kirkolla aina on ollut epäkohtansa. Aina me joudumme toimiman viallisten ja syntisten kansa ja vieläpä epäuskoistenkin.

    Minusta kirkon mollaaminen muuten on sopimatonta, mutta synti tulee sanoa synniksi, mutta käyttää kaikki ne mahdollisuudet, jotka kirkko antaa. Kyllä kirkossakin on uskovia ihmisiä. Taivaan Jumala näkee ja johdatta heitäkin, vaikka joillakin uskovilla on kova sydän ja tuomitseva henki heitä kohtaan.

    Tässäpä oli hyvin sanottu se, mitä yritin aikaisemmin pukea sanoiksi.

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Tässäpä oli hyvin sanottu se, mitä yritin aikaisemmin pukea sanoiksi.

    Vaikka sinähän jo kullä sen aivan hyvin toit esille . Kiitos sinulle Ja kiitos Jumalalle .

    Ihmekös tuo nyt oli , kun Jumala ei ollut heille ilmestynyt enää 700 vuoteen . Siis ennen Jeesusta , Ne jotka ilmestyivät Marialle ja Mirjamille , olivat enkeleitä . Mutta Jumalan väkeä kuitenkin .

    Koska pepisto käyttäytyi noin kun kirjoitit Oli farssi melkoinen ,
    Ja Profeetat saarnasivat oikeaa oppia kaikille .

    Olen kaikesta kirjoitukessa kanssasi samaa mieltä .

    Jos jättäisit sen historian kertomisen muille.
    Kyllä Jumala ilmestyi kansalleen sen jälkeenkin. Pakkosiirtolaisuuskin päättyi 500-luvulla.

    Äänestä

  • tarkastella kirjoitti:

    historiaa.

    Vanhan testamentin Jumalanpalveluselämä oli rappeutunut täysin.

    Papit olivat sekaantuneet uhrieläinmarkkinoihin ja ottivat suuret prosentit eläinkauppiailta sitä vastaan, että sallivat näiden, mutta ei muiden ihmisten käydä uhrieläinkauppaa temppelialueella. Lisäksi he varastivat uhrieläinten lihaa ym.

    Koko Jumalanpalveluksesta oli tullut melkoinen farssi.

    Kun Jumala herätti kansan keskuudesta profeettoja, niin eivät he protestoineet niin, että olisivat kehottaneet ihmisiä eroamaan kirkosta tai synagoogista. He saarnasivat terävää, kaksiteräistä Jumalan Sanaa kaikille.

    Jeesuskin kehotti parantuneita menemään näyttämään itseänsä papeille.

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    Ei myöskään Lestadius halunnut perustaa toista kirkkokuntaa, vaikka arvosteli kärkevästi silloista kirkkoa.

    Nyt tänä aikana on ilmennyt sellaista tyyliä, että pistetään pää pensaaseen. Käännytäänkannoillaan ja toimitaan siihen suuntaan, että vetäydytään yhteiskunnasta ikäänkuin luostarilaitokseen. Siksi, että nuo toiset ovat niin syntisiä.

    Paremminkin meidän tulee pitää Jumalan Sanan totuutta kaikkien edessä. Mielestäni on ollut ryhdikästä, että toimimme kirkossa aktiivisesti, mutta olemme rohkeita esim. naispappeuskysymyksessä, kuten nyt on oltukin.

    Kyllä kirkolla aina on ollut epäkohtansa. Aina me joudumme toimiman viallisten ja syntisten kansa ja vieläpä epäuskoistenkin.

    Minusta kirkon mollaaminen muuten on sopimatonta, mutta synti tulee sanoa synniksi, mutta käyttää kaikki ne mahdollisuudet, jotka kirkko antaa. Kyllä kirkossakin on uskovia ihmisiä. Taivaan Jumala näkee ja johdatta heitäkin, vaikka joillakin uskovilla on kova sydän ja tuomitseva henki heitä kohtaan.

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Vaikka sinähän jo kullä sen aivan hyvin toit esille . Kiitos sinulle Ja kiitos Jumalalle .

    Tässä oli varsinainen fariseuksen kiitos, etten minä ole tuollainen ja kiitos vielä jumalalle siitä. Voi aikoja voi eksytystä.

    Äänestä

  • Perus Luterialainen kirjoitti:

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    Suomenkin piispat tehdä lestadiolaisista kanteluita jo Venäjän vallan aikana.

    Historia kuitenkin osoittaa, että elävä kristillisyys on silloin tällöin erotettu kirkosta, mutta koskaan eivät kristityt ole itse eronneet.

    Ainoastaan erilaisia munkki- ja nunnakuntia on lähtenyt kirkosta harrastamaan omaa pyhyyttään.

    Ekumeniaa ei oikein kannata pelätä, sillä luterilainen kirkko ei kelpaa katolisille eikä ortodokseille naispappeuksineen ja muine ominaispiirteineen. Tarkoitan näitä sateenkaarijuttuja niillä.

    No, mielipiteenvapaushan sinulla on.

    LLL ei ole koskaan arvostellut kirkkoa, vaan tiettyjen opettajien opetusta. Hän myös puolusti kirkkoa, kuten kristityn tulee tehdäkin.
    Sen lisäksi LLL arvosteli tiettyjä oppisuuntia teologiassa.

    Samalla tavalla toimi M. Luther.
    Luther piti kirkon hajoittamista niin suurena syntinä, ettei antanut neuvoa sellaiseen. Kannattaa tutustua Lutherin kirkkokäsitykseen.

    Vainot ovat nousseet maailman taholta, kuten marttyyrien historia osoittaa.
    Toiseksi vaino on aina noussut vanhan alkuperäisen kristillisyyden puolustajien taholta, kuten asianlaita on nykyäänkin muutamissa herätysliikkeissä.

    Äänestä

  • kiitos kiitos etten ole tuo... kirjoitti:

    Tässä oli varsinainen fariseuksen kiitos, etten minä ole tuollainen ja kiitos vielä jumalalle siitä. Voi aikoja voi eksytystä.

    Eihän teu kertonut itsestään. Kehui vain uskista.

    Mitä meinaat? Kaiveleeko jokin?

    Äänestä

  • Osasihan kirjoitti:

    Suomenkin piispat tehdä lestadiolaisista kanteluita jo Venäjän vallan aikana.

    Historia kuitenkin osoittaa, että elävä kristillisyys on silloin tällöin erotettu kirkosta, mutta koskaan eivät kristityt ole itse eronneet.

    Ainoastaan erilaisia munkki- ja nunnakuntia on lähtenyt kirkosta harrastamaan omaa pyhyyttään.

    Ekumeniaa ei oikein kannata pelätä, sillä luterilainen kirkko ei kelpaa katolisille eikä ortodokseille naispappeuksineen ja muine ominaispiirteineen. Tarkoitan näitä sateenkaarijuttuja niillä.

    Suomen piispat.
    Kuopion piispa Frosterus raportoi esivallan pyynnöstä senaatille ja kenraalikuvernöörille. Kenraalikuvernöörin sijainen otti itse yhteyttä kirkollisiin viranomaisiin saatuaan tietää Kautokeinon murhista Norjassa. Laestadiolaisen heräyksen ilmiöt eivät voineet heti saada hyväksyntää ja ymmärrystä. Se on ymmärrettävää.

    Härnösandin piispa Franzén tuki Laestadiusta ja seuraaja Bergman puolusti Laestadiusta ja tuki häntä. Kielteistä palautettakin tuli, eikä LLL ollut asiaan aivan syytön.

    Äänestä

  • Perus Luterialainen kirjoitti:

    Myöskään Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa. Katolinen kirkko erotti hänet. Hänen kannattajansa perustivat luherilaisen kirkon, jolle Luther ei olisi halunnut antaa omaa nimeään.

    En moiti nyt Lestadiusta, mutta kerron tapauksen kun joku häirikkö tuli kirkkoon valittamaan jostakin kristittyjen aiheuttamasta häiriöstä, josta Lestadius ei oikein tykännyt. Lestadius poltteli piippuaan keskustelun aikana ja puhalteli piipustaan sauhuja kantelijan kasvoihin ja silmille. Ei aikaakaan kun tuo kantelija luikki tiehensä asian jäädessä vaille lopullista ratkaisua.

    Äänestä

  • erellisenjohdosta kirjoitti:

    Jos jättäisit sen historian kertomisen muille.
    Kyllä Jumala ilmestyi kansalleen sen jälkeenkin. Pakkosiirtolaisuuskin päättyi 500-luvulla.

    Jos jättäsit historian kertomoisen muoille . Vai olikko pakko siirrossa mukana .

    Äänestä

  • kiitos kiitos etten ole tuo... kirjoitti:

    Tässä oli varsinainen fariseuksen kiitos, etten minä ole tuollainen ja kiitos vielä jumalalle siitä. Voi aikoja voi eksytystä.

    Vai fariseuksen kiitos . En olekkaan sitä koskaan tavannut . Mutta kerta se on ensimmäinenkin nyt sen tiedän .

    Äänestä

  • Rovastilta kirjoitti:

    En moiti nyt Lestadiusta, mutta kerron tapauksen kun joku häirikkö tuli kirkkoon valittamaan jostakin kristittyjen aiheuttamasta häiriöstä, josta Lestadius ei oikein tykännyt. Lestadius poltteli piippuaan keskustelun aikana ja puhalteli piipustaan sauhuja kantelijan kasvoihin ja silmille. Ei aikaakaan kun tuo kantelija luikki tiehensä asian jäädessä vaille lopullista ratkaisua.

    Melkein olis naurattanut .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Melkein olis naurattanut .

    Marialle ,Jeesuksen äidille .
    Mirjamille , Johanneksen äidille .

    Olivat Taivaasta lähetettyjä . Heillä oli Taivaasta terveiset . Uskomme siihen mitä kirjoitettu on . Toinen avuksi toiselle ...

    Äänestä

  • erellisenjohdosta kirjoitti:

    Jos jättäisit sen historian kertomisen muille.
    Kyllä Jumala ilmestyi kansalleen sen jälkeenkin. Pakkosiirtolaisuuskin päättyi 500-luvulla.

    Kenelle sinusta Jumala ilmsestyi pakkosiirtolaisuuden aikana ,
    En tiä , jollei otata Kuningasta , unessa näytti tapahtumat, mitä pitää tehdä .
    Ei ole hänkään israelilainen vaan vieraan vallan hallitsija .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Marialle ,Jeesuksen äidille .
    Mirjamille , Johanneksen äidille .

    Olivat Taivaasta lähetettyjä . Heillä oli Taivaasta terveiset . Uskomme siihen mitä kirjoitettu on . Toinen avuksi toiselle ...

    Ensin syntynyt oli johannes ( n. 3kk . ) palveli Jeesusta raivaamalla tien sileäksi,
    Mihin ? Meidän jokaiseen sydämeen .

    Silti olen vieläkin sitä mieltä, että JUMALA EI ILMESTYNYT kenellekään 700 vuoteen ennen Jeesusta . Israelin kirkko maallistui ja muuttui tuona aikana .

    Silti olen vieläkin sitä mieltä, että JUMALA EI ILMESTYNYT kenellekään 700 vuoteen ennen Jeesusta"

    Meinaatko että Jumala oli pimennossa tuon 700-vuotta ja piru hallitsi sen ajan.

    Äänestä

  • Nyt on kirkko maallistunut kirjoitti:

    Silti olen vieläkin sitä mieltä, että JUMALA EI ILMESTYNYT kenellekään 700 vuoteen ennen Jeesusta"

    Meinaatko että Jumala oli pimennossa tuon 700-vuotta ja piru hallitsi sen ajan.

    VAAN KYLLÄ TODELLA OLI NÄIN . Vasta Jeesuksen aikoihin Jumala ilmestyi joille kuille . Mutta Saulukselle ilmestyi JEESUS KRISTUS .

    Jerusalemin kikko/temmppeli, Kansa , Seuakunta, PAPISTO , oli täysin maallistunut , noudattamaan isien sääntöjä ja sabatin matkaa . ym. muoto seikkoja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teutatess kirjoitti:

HENGELLINEN ÄITIMME .

Suomen kirkko on hengellinen äitimme. Se on opettanut kansaamme lukemaan Jumalan sanaa ja noudattamaan Jumalan tahtoa. Ankarina aikoina se on lohduttanut kansaa ja antanut sille voimaa kärsimyksien kestämiseen. Sen jumalanpalvelus on avoinna jokaiselle Jumalan sanalla ja rukouksella se siunaa myös elämämme juhlahetket ja saattaa meitä kehdosta hautaan .

Ei siinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua . Room. 11:18 .

Kirkko on äiti , joka ravitsee ja hoitaa jokaista lastaan . M. Luther .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu