Ravintola

Onko kellään kokemusta ravintola Vidasta Helsingintiellä? Olen suunnittelemassa pieniä juhlia ja mietin olisiko se hyvä paikka järjestää niitä. Kerran kävin siellä syömässä, mutten silloin vielä osannut katsoa asioita "sillä silmällä".
51108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lounaalla kävin kerran siellä. Oli jotain vähän vetistä lihamureketta ja kylmiä pizza-sliceja. Juomaksi vettä. Makoi muistaakseni vitosen. Keittiössä hääri joku vanhempi nainen ja thaimaaainen tyttö. Salia valvoi turkkilainen kaveri. Olihan sekin vaihtelua normikebabbien ohella.

Ihan ekana ei kyllä tulisi mieli järkätä juhlia tuollaisessa paikassa. Halpaa safkaa raksajampoille ja meille muille piheille.

Äänestä

Itse olen siellä kaksi kertaa ollut päivällä lounastamassa, ihan hyvää, jopa tarpeeksi kuumaakin ruokaa. Tuo noutopöytien vika, ruuan haaleus, on monissa paikoissa tuttua.

Ainoa mikä siellä otti silmään, on se "suttuisuus"
Ei mikään niin hieno paikka, en tosiaan vaadi Rikalaa mittapuuksi. Mutta muoviset puutarhatuolit, nekin kaikki vähän eri paria jne.

Kysy vaikka Kultainen Tuoksu kahvilasta, he tekee ruuat myös tilauksen mukaan.
Kotisivutkin löytyy tuolla nimellä.

Äänestä
  • Niin, meinasin tuolta vidasta kysellä siksi sitä juhla paikkaa kun ymmärsin, että sieltä saa sitä thai ruokaa myöskin. Tai kai sitä saa muualtakin... No, pitää nyt miettiä kun ensi saan hahmotettua sitä osallistujien määrääkin. Kiitos asiallisista vastauksista.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Niin, meinasin tuolta vidasta kysellä siksi sitä juhla paikkaa kun ymmärsin, että sieltä saa sitä thai ruokaa myöskin. Tai kai sitä saa muualtakin... No, pitää nyt miettiä kun ensi saan hahmotettua sitä osallistujien määrääkin. Kiitos asiallisista vastauksista.

    Vidan Thai-illoissakin olut loistavat ruokakattaukset, eli kannattaa kysellä
    ja pyytää tarjous!

    Äänestä

Jos esimerkiksi järjestät tilaisuutesi lauantaina on mahdollisuus karaokelauluihin kello 20 eteenpäin.Pitää muistaa, että illalla ei ole lounaspöytää eli jos haluaa naposteltavaa on tilattava A`la Carte listalta.Jos tietää, kuinka moni haluaa Thaimaalaista ruokaa, keittiössä oleva henkilö (tyttö) varmasti valmistaa sen.Voit tiedustella ja kysellä, mitä maksaa kyseinen lystinpito Matti Leppälä 0445533166. Terv. Hande

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vida? kirjoitti:

Onko kellään kokemusta ravintola Vidasta Helsingintiellä? Olen suunnittelemassa pieniä juhlia ja mietin olisiko se hyvä paikka järjestää niitä. Kerran kävin siellä syömässä, mutten silloin vielä osannut katsoa asioita "sillä silmällä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu