Keskustellaanpas lisää

On täällä tullut luettua muutamia kertoja juttuja siitä, kuinka ihmiset ovat kääntyneet islamiin. Nytpä ajattelin kysäistä käänteisesti eli onko täällä ihmisiä, jotka ovat kääntyneet pois islamista tai olleet viittä vaille tulossa muslimeiksi, mutta eivät sittenkään. Mikä sai mielen muuttumaan?

Älkääkä nyt ottako palstan muslimit tätä mitenkään provosointina, kunhan iski mieleen ajatus, että mielenkiintoistahan sitä olisi näinkin päin asiaa käsitellä. Katsotaan siis kolikon molemmat puolet.
5329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keväällä 2005 olin kääntymässä muslimiksi. Luin paljon islamista kertovaa materiaalia (en vielä tässä vaiheessa lukenut koraania). Tunne voimistui päivä päivältä (liekö asiaan vaikuttaneet silloiset muslimi"ystäväni", jotka koettivat käännyttää minua). Lopulta olin 100% varma, että käännyn Islamiin. Mutta ennen sitä (kääntymistä) päätin lukea Koraanin. Se lopettikin (onneksi) kaikki aikeeni kääntyä Islamiin. Sitten aloin lukemaan Raamattua, löysin Kristinuskosta itseni: Tuntui hyvältä ja rauhalliselta, kaikki palaset loksahtivat kohdalleen, kun pyhä henki kosketti minua ja hyväksyin Jeesuksen Kristuksen pelastajakseni. Nykyään olen aktiivikristitty ja rukoilen päivittäin paremman ja oikeuden mukaisuuden puolesta. Siunausta muslimeille, jotta he löytäisivät totuuden.
Ps. kirjoitukseni/tarinani ei ole missään nimessä tarkoitus hyökätä Islamia ja muslimeja vastaan. Minulle kävi nyt näin, onneksi!

Äänestä
  • sinun tarinasi ei ole täsmälleen looginen .
    olen nyt 100% varma olevasi alkuperään viestin takana halloo ..hyvää yritys muuten ..hehheeh .

    Äänestä

  • hjgvjv kirjoitti:

    sinun tarinasi ei ole täsmälleen looginen .
    olen nyt 100% varma olevasi alkuperään viestin takana halloo ..hyvää yritys muuten ..hehheeh .

    sattuu vaan olemaan täysin totta, ja ei, viestini takana ei ole keskustelun aloittaja.
    Ehkäpä sinua harmittaa ettei Islam kiehdokkaan kaikkia, ja että Allah ei saa kaikkia ihmisiä vangittua orjuuteensa? Pahoitteluni, mutta et sinä, eikä Allahisi voi auttaa asiassa.

    Äänestä

  • Ja tarinahan on uskottava, kun kertoo kääntymisaikeistaan eikä ole vaivautunut lukemaan edes kyseisen uskonnon pyhää kirjaa? Tunne vain voimistui ja voimistui? Sataprosenttisen varma? No onnea valitsemallasi tiellä Jeesuksen opetuslapsena, se kun ei ole mielestäni huono valinta ollenkaan.

    Äänestä

salam ..kääntyneet ihmiset jostain uskonnosta toisen on aina ollu ja tulee aina olemaan.. ihminen on vapaa valitaa mitä heille sopii .. arabimaissa on ckristittyt arabit joka on vähemmistö heillä on omia kirkoja ja he harrastavat usnnostaan rauhassa . sinun kysymys ole (onko täällä ihmisiä, jotka ovat kääntyneet pois islamista tai olleet viittä vaille tulossa muslimeiksi, mutta eivät sittenkään. Mikä sai mielen muuttumaan? ) ..mä en ainakaan ole kääntymään mihiinkään.. käy kysymään niitä joka eronneet kirkkosta jostain syystä tai toisen .
silloin selvitetää mitä sinusta vaivaa ..ihminen kääytyminen ei tapahtu minuttiin ajaan juuri nyt voi olla silloin tai kun se oikea aikaa tulee .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jepulijee kirjoitti:

On täällä tullut luettua muutamia kertoja juttuja siitä, kuinka ihmiset ovat kääntyneet islamiin. Nytpä ajattelin kysäistä käänteisesti eli onko täällä ihmisiä, jotka ovat kääntyneet pois islamista tai olleet viittä vaille tulossa muslimeiksi, mutta eivät sittenkään. Mikä sai mielen muuttumaan?

Älkääkä nyt ottako palstan muslimit tätä mitenkään provosointina, kunhan iski mieleen ajatus, että mielenkiintoistahan sitä olisi näinkin päin asiaa käsitellä. Katsotaan siis kolikon molemmat puolet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu