onko täällä muita kohtalotovereita?
itselläni tämä on ilkeää, sillä ilma jää kiertämään kurkkuun. en voi syödä kerralla paljon koska se tuo ilmaa ja ilma ei lähde pois.
lääkärin mukaan tämä on hyvä juttu, sillä enpähän ainakaan kärsi polttelusta ja ruuan ylösnousemisesta.
itseäni tämä kiusaa. en vain ole koskaan vauvaiän jälkeen röyhtäissyt. tai kerran olen ja säikähdin sitä tosi paljon. maistui ja haisi pahalta ja tuntui että oksennus tulee.
muita samallaisia?
en osaa
31
7756
Vastaukset
- en osaa
röyhtäistä. Jo vauvana mulla oli kuulemma koko ajan vatsavaivoja enkä pulautellut, vaikka äiti kuinka kanniskeli mua ympäriinsä ja taputteli selkään. Musta tää ei oo hyvä juttu, en voi syödä kaikkia ruokia mitä haluaisin, koska maha saattaa tulla valtavan kipeeksi. Sitten on kamala paineen tunne ja turvotus mahassa, mutta röyhtäisy ei vaan onnistu. Kadehdin miestäni, joka pokkana juo puol litraa pepsiä ja röyhtäisee päälle :) ja voi hyvin.
- murula
Minäkään en osaa röyhtäistä. Olo on usein ihan hirveä, riippumatta siitä, mitä on syönyt. Pahinta tuntuu kuitenkin olevan kahvi-täytekakku -yhdistelmä, kuohuviini, limppari tai siideri. Pahimmillaan olen pää vessanpöntössä ja sormet kurkussa, ilmat on vaan pakko saaada pihalle jotenkin. Monta sukujuhlaa ja illanviettoa on mennyt pilalle tämän takia. Nyt harmittaa jo etukäteen omat häät ensi kesänä, kun en varmaankaan voi syödä hääkakkua ja juoda kahvia, skumpasta puhumattakaan. Muuten on morsian loppuillan pää pöntössä ja lopulta petipotilaana (pystyasennossa oleskelu on mahdotonta, kun tämä vaiva iskee). Huoh. Kukaan lääkärikään ei tunnu tajuavan mistä on kyse, eikä ainakaan ota tosissaan. Hauskinta on, että kyvyttömyys röyhtäistä ja siitä seuraavat oireet löytyvät on sekä isältäni että veljeltäni, minulla kuitenkin pahimpana. Onko olemassa lisää kohtalotovereita tai löytyykö keneltäkään neuvoja pulmaan?
- jk
murula kirjoitti:
Minäkään en osaa röyhtäistä. Olo on usein ihan hirveä, riippumatta siitä, mitä on syönyt. Pahinta tuntuu kuitenkin olevan kahvi-täytekakku -yhdistelmä, kuohuviini, limppari tai siideri. Pahimmillaan olen pää vessanpöntössä ja sormet kurkussa, ilmat on vaan pakko saaada pihalle jotenkin. Monta sukujuhlaa ja illanviettoa on mennyt pilalle tämän takia. Nyt harmittaa jo etukäteen omat häät ensi kesänä, kun en varmaankaan voi syödä hääkakkua ja juoda kahvia, skumpasta puhumattakaan. Muuten on morsian loppuillan pää pöntössä ja lopulta petipotilaana (pystyasennossa oleskelu on mahdotonta, kun tämä vaiva iskee). Huoh. Kukaan lääkärikään ei tunnu tajuavan mistä on kyse, eikä ainakaan ota tosissaan. Hauskinta on, että kyvyttömyys röyhtäistä ja siitä seuraavat oireet löytyvät on sekä isältäni että veljeltäni, minulla kuitenkin pahimpana. Onko olemassa lisää kohtalotovereita tai löytyykö keneltäkään neuvoja pulmaan?
en osaa itsekkään kyseistä :D mahassa vain murisee jos on paljon juonut. syömään pystyy kyllä mutta liian limsan jälkeen olosta tulee huono ja tekisi mieli röyhtäistä muttakun ei osaa :DD:D pystynköhän edes kännätä :D joskus röyhtäisy tulee itsestään mutta hyvin harvoin:D
- Röyh???
jk kirjoitti:
en osaa itsekkään kyseistä :D mahassa vain murisee jos on paljon juonut. syömään pystyy kyllä mutta liian limsan jälkeen olosta tulee huono ja tekisi mieli röyhtäistä muttakun ei osaa :DD:D pystynköhän edes kännätä :D joskus röyhtäisy tulee itsestään mutta hyvin harvoin:D
Mulla myös sama ongelma, no siis ehkä kerran tai kaksi vuodessa röyhtäisy tulee ja silloinkin ihan yllättäen ja tosi kireän kuuloisena. On kyllä tosi ahdistava olo välillä kun se jää just silleen kurkkuun pyörimään. Olen aina ajatellut, että olen ainoa maailmassa joka ei osaa röyhtäistä. No kyllä ne ilmat sitte onneksi yleensä yöllä tulee toisesta päästä ulos. Olis kyllä niin kiva osata edes tekoröyhtäys tehdä niin voisi sekin helpottaa.
- ........
Itsellänkin vaikeuksia röytäistä tuntuu ettei se röytäys tule millään ylös, mutta sairastan silti refluksitautia. Ruokatorven yläosa jatkuvasti tulehtunut, kurkku punainen ja jatkuvat poskiontelotulehdukset.
Kuulemma öisin syvässä unessa lihakset rentoutuu ja siten ruokatorvi löystyy jolloin hapot nousevat ylös ruokatorveen, suuhun ja jopa poskionteloihin asti. Nyt lisäksi kaulalla oleva nokkosihottuma tehnyt kiusaa.
Painoindeksi 19, ikää 26 vuotta ja olen aina ollut terve.. ennen tätä tautia. - ongelllma
Onneksi en ole ainoa kenellä on tämä sama ongelma.
- Häpeä
Vahingon iloinen
- luuranko
Itselläni sama vika, eikö tähän oikeasti ole mitään hoitokeinoa?
Hiemanki juo jotain happopitoista niin vatsa on pallon muotoinen ja välillä tulee vajavaisia röyhtäyksiä jolloin korvat menee lukkoon ja ilmat jää kurkkuun pyörimään ja sitten palaa takaisin.
Haluaisin todella päästä eroon tästä hirveästä vaivasta ja uskon sen olevan vahvasti yhteydessä alipainooni.
Lisäksi tää vaiva haittaa tosi paljon liikkumista, ei vain yksinkertaisesti pysty suorittamaan mitään normaalisti, kun vatsalaukussa kauhea paine.
Painoindeksi 17,5- 10+16
sun ruokatorven alasulkijaa tutkittu?
- Joni93987
10+16 kirjoitti:
sun ruokatorven alasulkijaa tutkittu?
en ole vielä tutkinut, mut otan nyt lusikan käteen.
- Anonyymi
Rcpd on diagnoosin nimi tälle vaivalle ja itse olen saamassa tähän Botox hoidon, jonka avulla opin röyhtäisemään! On toiminut vissiin 90 jotaki prosenttia kerroista eli on aika hyvät chänssit. Minun tietääkseni vain etelässä ollaan tietoisia tästä, itse menen Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ensi vuonna leikkaukseen. Siinä laitetaan siis kurkun yläsulkijaan botoxia, joka rentouttaa sitä niin, että ilma pääsee ulos.
Anonyymi kirjoitti:
Rcpd on diagnoosin nimi tälle vaivalle ja itse olen saamassa tähän Botox hoidon, jonka avulla opin röyhtäisemään! On toiminut vissiin 90 jotaki prosenttia kerroista eli on aika hyvät chänssit. Minun tietääkseni vain etelässä ollaan tietoisia tästä, itse menen Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ensi vuonna leikkaukseen. Siinä laitetaan siis kurkun yläsulkijaan botoxia, joka rentouttaa sitä niin, että ilma pääsee ulos.
Kuinka toimenpide onnistui?
- Röyhtääjätön
Sama ongelma. Silti närästää joskus. Välillä syötävä Cuplatonia kun ilma jää kiertämään kivuliaasti rintalastan taakse. Olisi kyllä helppoa kun osaisi röyhtäistä. Voisikohan sitä harjoitella? Taitaa tulla oksennus... :/
- enpä osaa mäkäään
juu en kyl itekkään osaa ku esim simaa juo nii se vaan kurisee tos kaulalla ja ses sit wasta sattuu
- Anonyymi
Enpäs miäkään osaa. En pysty röyhtäistä vaikka mitä on koitettu. Se tulee ehkä kerran tai kaks vuodes yllättäen, mutta muuten se on joka juoman tai ruuan jälkeen outoja ääniä kurkussa. Kavereista se on hauskaa ja häiritsevää, jonka ymmärrän. Olen miettiny jos pitäisi varata aika lääkäriin ja kattoa jos he osais auttaa, sillä itse häpeän tätä paljon.
- Anonyymi
Kannattaa tutustua R-CPD-syndoomaan, siitä julkaistiin ensimmäinen artikkeli/tutkimus vasta 2019 eli aika uusi juttu eivätkä monet lääkärit tunne sitä vielä.
Linkki: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6572913/
Selkeimmät oireet ovat kyvyttömyys röyhtäistä ja korina kurkussa syömisen ja juomisen jälkeen sekä vatsavaivat (turvotus, ilmavaivat). Hoitona on botox-pistos ruokatorven yläsulkijaan sen rentouttamiseksi (n. 3-6 kk), jotta potilas oppisi sinä aikana röyhtäisemään. Tutkimusaineistossa pitkän ajan onnistumisprosentti botoxin vaikutuksen poistuttua on noin 80%. Tämä toimenpide on jo käytössä esim. nielemisvaikeuksiin ja siksi kannattaa vatsalääkäreiden sijaan kokeilla kurkun alueen lääkäreitä. - Anonyymi
Mehiläisessä on lääkäri nimeltä Ahmed Geneid ainoa lääkäri ilmesesti suomessa kellä tietoa tästä r-cpd:tä. Hän tekee näitä botox pistoja ruokatorven yläsulkija lihakseen hussissa. Itse sain tänään pistoksen nukutuksessa ja nyt odottelen röyhtäisyjä.
Oireet alko 5 vuotta sitten ja meni siihen pisteeseen, että pelkkä lounaan syöminen ja veden juominen aiheutti korinat, paineen tunteen, hengittämisen vaikeudet, ilmavaivat ja pahimmassa tapauksessa oksennusrefleksit jos ei pääse makuunasentoon muutamaan tuntiin syömisestä. Itsellä ei ole ikinä närästystä tai refluksia ollut.- Anonyymi
Terve,
osaatko sanoa mitä testejä tuossa tehdään ennen botoxia? Itselläkin on kyllä tähän sopiva oireisto ja tosiaan lapsesta saakka ollut kyvyttömyys röyhtäistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terve,
osaatko sanoa mitä testejä tuossa tehdään ennen botoxia? Itselläkin on kyllä tähän sopiva oireisto ja tosiaan lapsesta saakka ollut kyvyttömyys röyhtäistä.Minulle tehtiin tuo v. 2019 ilmeisesti ensimmäisenä Suomessa ja edelleen röyhtäyksen sujuu hyvin. Tässä on hiljattain julkaistu artikkeli vaivan hoidosta ja tuloksista Suomessa, olen yksi noista kolmesta tapauksesta. Siinä käydään läpi myös testejä, mutta minulle tehtiin gastroskopia, ruokatorven manometria sekä 24h ph-mittaus. Olen ymmärtänyt, että nykyään ei tarvitse tehdä noita kaikkia.
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/tapausselostukset/kun-royhtaily-ei-onnistu/?public=28d9e7931af744cfcf9c2f1e91752359 - Anonyymi
Hei. Minulle tehtiin tuo botox hoito juuri ja oireita on edelleen. Haluaisin kokemusta että lähtikö sinulla oireet heti vai menikö siinä aikaa kunnes opit röyhtäisemään. Pelottaa että se hoito ei toiminutkaan koska olin odottanut sitä niin kauan….
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei. Minulle tehtiin tuo botox hoito juuri ja oireita on edelleen. Haluaisin kokemusta että lähtikö sinulla oireet heti vai menikö siinä aikaa kunnes opit röyhtäisemään. Pelottaa että se hoito ei toiminutkaan koska olin odottanut sitä niin kauan….
Moi, oireet lähtivät aika nopeasti. Närästys lisääntyi hieman, mutta kaiken kaikkiaan tilanne on nykyään paljon aikaisempaa parempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi, oireet lähtivät aika nopeasti. Närästys lisääntyi hieman, mutta kaiken kaikkiaan tilanne on nykyään paljon aikaisempaa parempi.
Hei! Haluaisin kovasti tietää paljon tämä toimenpide maksoi?
- Anonyymi
Paljonko tämä toimenpide maksaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi, oireet lähtivät aika nopeasti. Närästys lisääntyi hieman, mutta kaiken kaikkiaan tilanne on nykyään paljon aikaisempaa parempi.
Hei mua kiinnostais tietää millaisia tutkimuksia ennen tätä botox hoitoa tehdään? Ja paljonko se maksaa?
- Anonyymi
Hei! Mulla on ollu ihan sama niin kauan kun vaan muistan, oon 21 v nainen ja sain vasta tänä vuonna tietää että mun vaivalle on diagnoosi, eli joku rcpd. Kaikki lääkärit tääl pohjoisessa joilla kävin tän vaivan kans nii määräsi esim. närästykseen lääkityksiä, joka ei tietenkään sit auttanut ollenkaan koska ongelma ei ollut mikään närästys. Kaikki lääkärit joita näin olivat ihan ihmeissään, ettei ollu kuullu koskaan ennen tämmöisestä vaivasta yms. Sitte ko pääsin vihdoin tähystykseen ja sanoin et saattaa olla joku rcpd josta oon lukenut nii lääkäri sano tosi epäkohteliaalla äänensävyllä että ei tommosta diagnoosia oo olemassakaan että sun lääkärit on varmaan jostain satukirjasta ton vetänyt. Sitte mulle määrättiin angiografia jossa mun piti jonku laitteen vieressä nielasta jotain valkoista litkua, jolla ne katto mun nielemistä. Olin ennen tätä monta kertaa maininnut ettei nielemisen kans oo mitään ongelmaa. Noh sitäkään ei näköjään sit uskottu ennen ko vasta sen angiografian jälkee ko ne sano että normaalisti nielaisen. Luin sitte nuita artikkeleita rcpd tapauksista Suomessa ja näin et siihen niitä hoitoja on tehty tyyliin vain Helsingissä ja Turussa. Otin sitte yhteyttä yhteen sellaisen artikkelin kirjoittajaan et tarviin niinku hätäisesti apua tän kans et menee koko nuoruus ohi tän vaivan kans ko ei mitään pysty tekemään niinku normaalit ihmiset. No sit se vastas noin kuukauden parin jälkeen ja oli mun puolesta yhteydessä TYKS:iin ja kerto niille siellä tästä mun tilanteesta. Nyt mulla on sit laitettu lähete sinne ja pääsen täältä pohjoisesta matkustamaan etelään, et saan sen leikkauksen, noin 3-5 kuukauden päästä😅👍 Ollut aivan hirveän raskas ja inhottava prosessi mut onneks Suomessa on joitain sairaaloita joissa tiedetään tuosta vaivasta! Kannattaa sinunkin olla yhteydessä TYKS:Iin tai siihen Helsingin sairaalaan niin saat varmasti apua! Hetki siinä menee tietenkin, voi mennä jopa puoli vuotta, mutta uskon että se on lopulta sitte sen arvoista! En itse Malta odottaa että saan sen Botox hoidon niin ei tarvitse enään kärsiä tämän kanssa.
- Anonyymi
Moi. Huomasin kirjoittamasi tekstin täällä liittyen tuohon r-cpd oirehtymään. Minulla myös tämä vaiva ollut aina. Pystyisitkö antamaan lisätietoja kehen voisi suoraan olla yhteydessä että saisin tähän mahdollisimman nopeasti apua kun olen itse Jyväskylästä ja täällä ei lääkärit ole ottaneet asiaa vakavissaan ja ovat vain närästyslääkettä syöttäneet ja todennut lopulta vain ylävatsavaivaksi ja asia jäänyt siihen. Saitko itse tähän avun pelkästään yksityiseltä vai voiko hoitoon päästä jotenkin julkisen puolen kautta?
Täällä samasta vaivasta kärsivä.
Mehiläisessä ja Terveystalossa näyttää olevan erikoislääkäri Ahmed Geneid, joka on vaivaan erikoistunut.- Anonyymi
Miten tämä diagnosoidaan? Tuntuu nyt näitä kommentteja lueskellessa, että olen koko elämäni kärsinyt tästä (tai jostain muusta). Olen 44v!! Hiilihapollisia juomia en pysty juomaan kun en saa ilmaa pois ja syömisen jälkeen tulee kauhean täysi olo. Täytyisi päästä usein makuulle ja se helpottaa oloa hetken päästä.
Kaikki suurinpiirtein tutkittu lääkärin toimesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019