kuinka nuori lapsen pitää olla että se selviäisi ennenaikaisesta synnytyksestä. En itse pelkää mitään tälläistä, kysyn vain sen takia koska olen joutunut väittelyyn asian tiimoilta.
onnea tuleville äideille 2008!
onnea tuleville äideille 2008!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarkoitatko raskausviikkoja, montako pitää olla?
24 viikoiset ovat jo pysyneet hengissä, mutta ei toki kaikki. Itselläni on 26 6 raskausviikolla syntynyt ja silloin sanottiin että noin vähäviikkoisilla keskosilla kokoerot ovat suuria ja kehitysvaiheet eroavat hurjasti.
selviävät rv 26 alkaen syntyneet vasta (n.50% selviää). Ja rv 30 jälkeen syntyneistä suurin osa selviää. Erot on aika hurjia ennen rv 30 syntyneiden selviämisessä kun kehittyvät kuitenkin eri tahtiin keuhkot,ym..Ja jokainenhan meistä on omanlainen yksilö niinkö pienet vauvatkin jo kohdusta asti sekä jokaisen äidin tekemiset raskaus aikana (kun jotkut juovat sekä polttavat raskaana ollessa)vaikuttaa myös aika paljon lapsen kykyyn selvitä ulkomaailmassa. Ja lapsen paino on myös aika ratkaiseva tekijä.